Mitä tehdä?
Olen 31-vuotias naimisissa oleva mies. Olen ollut
naimisissa kohta 6 vuotta ja vaimoni pitkään asiasta haaveiltuaan päätti lähteä ulkomaille työharjoitteluun Kreikkaan ystävättärensä kanssa.
Tunnen itseni hylätyksi ja olen mustasukkainen vaimoni ystävättärelle.
Neuvot olisi tarpeen.
Olen 31-vuotias naimisissa oleva mies. Olen ollut
naimisissa kohta 6 vuotta ja vaimoni pitkään asiasta haaveiltuaan päätti lähteä ulkomaille työharjoitteluun Kreikkaan ystävättärensä kanssa.
Tunnen itseni hylätyksi ja olen mustasukkainen vaimoni ystävättärelle.
Neuvot olisi tarpeen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos tulee takaisin pian mut jos kauan viipyy, niin sit huolestuisin...
Opiskeluaikoina moni pari viettää yhden puolivuotisen erossa kun toinen on opiskeluvaihdossa. Olen kuullut ja nähnyt vain niiden parien eroavan, jotka olisivat eronneet varmaan joka tapauksessa (se oli ollut mielessä jo ennen vaihtoon lähtiessä). Suurin osa pareista on jatkanut senkin jälkeen ja tuntenut vain suhteen parantuneen.
On hassua ajatella, että työharjoitteluun lähteminen on sama kuin ero, pettäminen tms. Anna vaimosi mennä ja ole huoletta ja itsekin kunnolla. On turha huolehtia asioista etukäteen.
Pahinta mitä sä saat tehtyä tän työharjoittelun aikana on kieriä mustasukkaisuudessa ja itsesäälissä. Se johtaa siihen, että alat miettimään mitä vaimosi Kreikassa tekee, ajattelet että koska hänelläkin varmaan jotain on, niin sinäkin saat tehdä mitä haluat. Menet ja petät vaimoasi. Ja kun hän tulee takaisin ja kertoo kuinka huomasi harjoittelussa rakastavansa sinua yli kaiken ja että olet hänen elämäsi mies, niin mitäs sitten teet? V**tuttasko?
Niin että vanhojen, viisaiden sanojen tapaan: Jos rakastat jotakuta, saat hänet itsellesi vain päästämällä irti. (Tai jotain sinnepäin.)
eikö mun pitäis olla jo hänen elämänsä mies
kun olemme naimisissa jo??
sitä on vain vaikea käsittää, että toinen pystyy
noin vain lähtemään kauas... vaikka tulisikin
takas..
mutta hyviä ajatuksia sinulla oli :)
Olethan sinä jo hänen elämänsä mies, mutta tuommoinen "pieni" etäisyys saa taas ne palavat tunteet esiin. Eihän sitä voi huomata ikävöivänsä toista jos ollaan koko ajan yhdessä.
Joku voi tietty sanoa, että mä olen liian naiivi, mutta mä haluaisin vaan korostaa sitä, ettei tuollaisen teon takana automaattisesti ole mitään pahaa. Sanoit että vaimosi on miettinyt tätä kauan. Jos tuo ulkomaille harjoitteluun meneminen on hänen unelmansa, ja jos hän ajattelee, että nyt on viimeinen hetki lähteä. Ennen kun on lapsia, vakituinen työ jne.
Kysy, ilman syyttelyä, miksi tämä on hänelle niin tärkeää. Ja anna hänen olla siellä hyvillä mielin. Sano, että odotat sitä päivää kun hän tulee takaisin. Parempi kuin mustasukkaisuus, on tehdä itsestäänkin kaipaamisen arvoinen. (En tarkoita ettet olisi, vaan että kun suhtaudut tähän hyvin, niin vaimosi varmaan miettii, miten ihana mies hänellä on kun antaa lähteä. Niin minä ainakin ajattelisin.)
Sen sijaan, että pohdit kovasti mitä kaikkea voit menettää ja ryvet itsesäälissä, ajattele tätä aikaa mahdollisuutena (vaikka se välillä onkin raskasta ja vaikeaa).
Sulla on nyt työharjoittelun ajan aikaan puuhailla mitä huvittaa: hengaa kavereiden kanssa (tai hanki niitä jos ei ole), harrastaa jne. Ei kannata jäädä sääliytymään sohvalle pelkästään sen takia, että vaimosi pääsi toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa. Ajattele miten paljon hän sinua arvostaa, kun päästit hänen toteuttamaan unelmaansa, sen sijaan että väniset yksinäisyyttäsi kotona. Lisäksi sun oma katkeruus vähenee huomattavasti siitä, että teet kaikkia asioita mitä haluaisitkin tehdä, ja itsetunto kasvaa siitä, kun huomaat, että pärjäät yksinkin ja voi olla jopa hauskaa.
Ei kaikki liitot ollenkaan kaadu väliaikaisiin, olosuhteista johtuviin eroihin. Päin vastoin, kun toinen ihminen ei olekaan koko ajan saatavilla, niin arvostus häntä kohtaan nousee kummasti. Kaikki hauskuudet kuitenkin kasvavat jakaessa, joten kerro kuulumisiasi usein vaimollesi, positiivisessa sävyssä. Niin ei hänkään tunne oloaan ahdistuneeksi siitä, että sinua ahdistaa. Koska jos todennäköisesti aina ahdistaa kun ottaa yhteyttä, niin ne yhteydenotot kyllä vähentyvät, eihän kukaan huvikseen itseään ruoski. Ja ahdistavia ajatuksia ei halua ajatella, vaan niitä pyrkii pakoon huvittelemalla.
odottelet kaikessa rauhassa ja puuhaiket omia juttujasi...ja unohdat sen mustasukkaisuuden..
onhan kerrankin vaimollasi saada kreikkalaista...ja mieti kuinka mukavaa hänellä on siellä kreikan jumalaisten miesten kanssa..siellä saa vaalea suomalaisnainen aina munaa...
hehee..mutta arvaas jos ei saakkaan..ja sinä onneton lähdet kapakkaan iskemään tautisia huoria pilluntuskissasi...
niin..vaihtoehtoja on monia..
mitä enemmän mietit niin sitä varhaisemmassa vaiheessa kyllä joudut menemään hoitoon jos oot noin vainoharhainen..
prkl..aikuinen mies ei valita..jos vaimo kelpaa siellä niin..entä sitten..ei mee pilalle..
Itse olin opiskelijavaihdossa puoli vuotta, olimme mieheni kanssa tavanneet vasta vähän reilu vuosi ennen lähtöäni. Olin kuitenkin haaveillut ulkomailla opiskelusta kauan.
Pahinta, mitä voit tehdä on jäädä rypemään mustasukkaisuudessa ja alkaa syytellä vaimoasi siitä, että hän saattoi noin vain lähteä ja jättää sinut suomeen. Vaikka olette naimisissa, ette ole sympioottinen eläin. Vaimollasi on omat ajatukset ja omia haluja, kaikki niistä eivät kosketa sinua. Toivon, että myös sinulla on toiveta, jotka eivät kosketa vaimoasi. Muuten ripustaudut liikaa. Tämä ei tarkoita sitä, ettettekö olisi toisillenne juuri ne oikeat.
Mielestäni tuossa ylempänä oli hyvin kuvailtu ja annettuneuvoja.
Omalla kokemuksella molemminpuolinen ikäövä oli hirmuinen. Olin kuitenkin kiitollinen miehelleni ettei hän alkanut vinkumaan, vaan kesti eron ja teki omia juttujaan ollessani poissa. En kertaakaan epäillyt, etteikö hän silti halunnut minut takaisin. Ulkomaanvaihto oli minulle todella tärkeä kokemus, jo siksi, että todistin itselleni että pystyn. Ehkä se on sitä myös vaimollesi.