Petri Paavola on kirjoittanut, ettei kukaan voi käydä taivaassa ja tulla takaisin kertomaan kokemuksistaan (artikkeli: Patrick Tiaisen vääristynyt evankeliumi). Petri Paavola on ottanut kantaa Patrick Tiaisen kertomukseen taivaasta, joka yksittäisenä kertomuksensa on väärä todistus.
Samassa yhteydessä Petri Paavola on yleisesti ottanut kantaa siihen, ettei kukaan voi käydä taivaassa keskustelemassa siellä olevien kanssa eikä kokemassa muutenkaan taivasta. Paavola sanoo, että joku voi saada näyn taivaasta, mutta se ei tarkoita vierailua taivaassa.
Petri Paavola kirjoittaa, että: "Kun tutkimme Raamatun kokonaisopetusta, niin ihminen ei voi käydä syntienlangenneessa ruumissa elossa ollessaan Jumalan taivaassa ja palata sieltä takaisin kertomaan ihmisille taivaasta ja Jumalasta. Raamatun opetuksen mukaan on kuitenkin mahdollista nähdä Hengessä ilmetystä tai unessa näkyä taivaasta ja joistakin asioista mitä siellä on. Taivaskäynnit ja matkakertomukset taivaasta, missä ihminen on fyysisesti syntiinlankeemuksen ruumiissa käynyt taivaassa ovat joko riivaajahenkien antamia valheellisia ilmestyksiä tai saatanan luoma valheilluusio taivaasta tai sitten ihminen keksii niitä itse pönkittääkseen omaa "asemaansa"..."
Petri Paavola vastustaa kaikkia todistuksia vierailuista taivaassa. Petri Paavola leimaa ne riivaajahenkien teoiksi.
Raamattu kertoo vierailuista taivaassa ja Petri Paavolan pilkka osuu nyt Pyhän Hengen voimaan ja Jumalan sanaan. Raamattu kertoo, että taivaassa on käynyt henkilöitä. Paavali kertoo, ettei tiedä, oliko vierailija ruumiissaan vai hengessään. Sillä ei nyt ole merkitystä.
2 Kor 12: 1 Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. 2 Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. 3 -- 4 Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Paavalin tunteman henkilön lisäksi Profeetta Elia nousi ruumissaan taivaaseen. Tämä ruumis on yhtä syntiin langennut, kun kenen ihmisen ruumis tahansa. Jumalalla on kyky antaa uusi ruumis, kun sellaista tarvitaan.
2 Kun 2: 11 Kun he kulkivat ja puhelivat keskenään, siihen ilmestyi yhtäkkiä tuliset vaunut ja tuliset hevoset. Ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulenpyörteessä taivaaseen.
1 Kor 15: 51 Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme,
Elia tuli uudestaan maan päälle korkealle vuorelle keskustelemaan Jeesuksen kanssa kolmen opetuslapsen nähden. Pyhällä Hengellä oli kyky siirtää Filippusta pitkiä matkoja yhdessä hetkessä. Pyhällä Hengellä on kyky herättää kuolleiden ruumiit maan päälle viimeiselle tuomiolle ja tehdä muutenkin, mitä tahansa.
Luuk. 9: 28 Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. 29 Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. 30 Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. 31 He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
Kuten edellä on osoitettu, niin Raamattu opettaa, että taivaassa voi vierailla ja palata takaisin kertomaan kokemuksistaan, jos Jumala niin päättää. Näin on ennenkin tapahtunut Pyhän Hengen voimalla.
Petri Paavola on kirjoittanut, ettei kukaan voi vierailla taivaassa ja jos sellaista tapahtuisi, niin ne olisivat riivaajahengen tekemiä vierailuja. Petri Paavolan kirjoitus pilkkaa ja vastustaa Pyhää Henkeä. Petri Paavola ei voi enää saada syntejään anteeksi (Joh 20:22,23).
Petri Paavola korotti itse itsensä ylipappi Kaifakseksi. Petri Paavolasta on tullut varoittava esimerkki. Älkää kukaan tehkö vastaavaa syntiä. Älkää osallistuko Petri Paavolan synteihin. Pitäkää kielenne kurissa, ettei teille käy samalla tavalla, mitä Petri Paavolalle tulee käymään.
Petri Paavola pilkkasi Pyhää Henkeä
9
219
Vastaukset
- VarokaaPPaavolaa
Petri Paavola on reagoinut S24 palstalla hänestä esitettyyn kritiikkiin. Hän ei pystynyt puolustautumaan vakavampien syntiensä osalta, mutta tarkensi muutamaa muuta keskustelua.
Petri Paavola kehottaa koettelemaan kaiken ja Paavolaa ollaan koeteltu ja hänet on havaittu vaarallisella tavalla harhaoppiseksi. Hänen suuri syntinsä on vääristellä Raamattua opettamalla korvasyyhyyn oli opettamalla vain osan Raamatun opetusta hyväksymällä. Paavola ei ota huomioon kaikkea, mitä Raamatussa lukee ja sen takia hän opettaa mm. pelastuksesta väärin.
Paavolan uusin artikkeli antaa väärän todistuksen. Paavola kertoo hyvin yksipuolisella tavalla, mitä vaaditaan pelastumiseen. Paavola kirjoittaa artikkelissa: 'Netissä olevat kirjoitukset ja huhut' seuraavaa:
"Raamattu sanoo pelastuksen näkyvän merkin olevan suun tunnustus ja sydämen usko, jossa uskotaan Jeesus Herraksi, jonka Jumala nosti kuolleista. Jos tämän uskot sydämessäsi ja sen tunnustat, niin olet pelastettu Jumalan armosta Herran Jeesuksen sovitustyön ansiosta."
Tämä ei ole koko totuus. Paavola ei opeta oikein, mitä Raamattu tarkoittaa uskolla. Uskominen ei ainoastaan tarkoita sitä, että uskoisin Jeesuksen oleva Herra, jonka Jumala nosti kuolleista. Paavola tekee syntiä, koska hän ei opeta, että sen lisäksi pitää uskoa Jeesusta. Tämä tarkoittaa Jumalan tahdon tekemistä eli lain tottelemista.
Tässä on Raamatusta kohta, jonka Paavola jätti siteeraamatta kun hän opetti pelastuksesta, joka on välttämätön opetus, jotta ymmärrämme oikein, mitä Jumala edellyttää pelastumiselta:
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Hepr. 5:8: 8 Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. 9 Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia. 10 Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta.
Paavola väittää, että hänelle puhuu Jumala suoraan. Näin ei ole. Paavola saa yliluonnolliset kokemukset paholaiselta, joka on valheellisesti tekeytynyt Jumalaksi. Se seikka, että Paavola on jopa langennut Pyhän Hengen pilkkaan kertoo siitä, ettei Paavola palvele Jumalaa vaan vain omaa kunniaansa.
Synti, mitä Paavola tekee opettamalla jatkuvasti väärin Raamattua, on tämä:
2 Piet 3:15,16: ... Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. - paju4
Eksytyksen täytyy tulla,muttaa voi sitä ihmistä jonka kautta se tulee.
- ettekstyöusko
Ohan sielt taevaulta tullunna takkaisin montannii arsronaattii jotta on niit
- pitkäänuskossa
Paavali koki olevansa "syntisitä suurin" ja sai ehkä käydä taivaassa, tosin itsekin epäillen oliko ruumiissa tai poissa siitä. Tässä Raamattu viittaa että tällainen saattaa olla mahdollista, mutta kyllä Patricin kokemukset menevät yli hilseen ja saa jättää omaan arvoonsa. Nuori innokas tunteissaan elävä tyyppi lähtee helposti mielikuvamatkoilleen. Inhimillistä. En halua sanoa että mies silti ei olisi aito Jeesuksen oma ja uskovainen.
- vvbrt556
Petri on valitettavasti oikeassa.Se Patrik Tiainen on joku hihhuli huuhaa poika jonka opetuksia ja höyryä on syytä välttää.
- nää_on_näitä
Mikä on kuulijan osuus.
Onko anteeksianto pois käytöstä tarpeen mukaan ja kenen tarpeesta
Kuka päättä sinun mielessäsi milloin on hetki antaa anteeksi. Jos harkitset vastausta tähän oletko aivan varma että sinut ymmärretään siten kuin sinä ajattelet eli sinun tarkoituksesi. - Totta.mooses
Voe hyväne aeka, jo tokkiinsa voep käyvä ja moni sekakäyttäjä on käynynnäki!
- paju4
yksi ihminen on tullut isän tyköä ja on myös mennyt isä tykö. Tulee vielä kerran noutamaan seurakuntansa pois täällä.
- Anonyymi
Sitä vartenhan Saatana Paavolan palkkasi, kuten palkkasi toisenkin paavolalaisen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280