Mihin se tinsa lopulta päätyykään?

Arvoisat palstaraati!

Palstan virallinen ja kokematon gynegologi (vrt. gynekologi, joka oikeasti tietää naisen anatomian) on näemmä viikonlopun käyttänyt rakentavasti multinikkaamiseen ja raivoamiseen, sen sijaan että olisi käyttänyt tuon energian esim. naisen anatomian opiskeluun.

Kaikkihan alkoi siitä, kun hän paljasti totaalisen kokemattomuutensa raivostumalla kun sanoin että naisen pyllistäessä kutsuvasti, sieltä pakaroiden välistä pilkottaa tinsa.

Tämä oli liikaa, sillä kyseessä on sula mahdottomuus sellaisen mielestä, joka ei edes tinsalla mitään ole koskaan tehnyt edes.

"Sinä et tiedä missä pillu on. Se ei ole persevaossa persekannikoiden eli pakaroiden välissä. Ei edes pyllistäessä"

(Ettäs tiedätte, te ja me, jotka olemme koskaan harrastaneet seksiä!)

Nyt kuitenkin meille on tarjottu vaihtoehtoisia teorioita tämän nahkalompuukin (nyt odotetaan autistihyökkäystä, kun tuo vertauskuva otetaan kirjaimellisesti) sijainnista.

Ensiksi tinsa oli "jossain päin lantiota" mikä oli kieltämättä suuripiirteinen, mutta kohtalaisen hyvä arvaus.

Viikonlopun aikana on päästy siihen tulokseen, että tinsa oon sama kuin rectum.

"Tinsa(lat. rectum) sijaitsee pakaroiden välissä."

Vaihtoehtoisesti tuossa on vain matkittu letkautustani ja autistisesti otettu se kirjaimellisesti, ja ajateltu "no nyt osuu oikeaan" vrt. "Nämä ovat näitä samoja jonneja jotka puhuu siitä miten takaapäin paneminen tapahtuu aina tuhkaluukkuun, sillä eihän se tinsa nyt voi olla siellä tuhkuluukkussa. :D Kertoo hyvin mihin niitä on pantu, jos nyt ylipäänsä on."

Mikä aika ironisesti oli mm. tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14401521/ex-puan-piinapenkki-palstan-paivystava-tinsalogi

Kysymys kuuluukin, että mihin gynegologi oikein lopulta päätyy vai menikö tämä juttu nyt häneltä lopullisesti - aika kirjamellisesti - päin persettä, ja tinsa ei enää muuta sijajntiaan?

PS. Tästä tinsa-asiantuntijan raivoamisesta voisi tehdä jonkun Afrikan tähti-tyylisen lautapelin, jossa naisen vartalon muotoiselle pelilaudalle on johonkin jemmattu tinsa. Koskaan ei tiedä missä se on! :D :D Koko perheen huvia!
42274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ainoat seksikokemukset minulla sijoittuvat rectumiin, se myöskin on minun erogeenisin alueeni. Joten en lähtisi muuttamaan tätä sijantia.

1Äänestä
  • Osu ja uppos! :D

    Joko tiedät missä tinsa on, vai onko se yhä sinun rectumissasi?

    Äänestä

  • TINSA EI VOI NÄKYÄ SIELLÄ!!!! ON VAIN RECTUM!!!! TIEDÄN KOSKA EN OLE KOSKAAN HARRASTANUT SEKSIÄ!

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Osu ja uppos! :D

    Joko tiedät missä tinsa on, vai onko se yhä sinun rectumissasi?

    Hyvin uppos pippelini ytnin tinsaan(lat. rectum).

    Äänestä

  • Ex---------PUA kirjoitti:

    Hyvin uppos pippelini ytnin tinsaan(lat. rectum).

    OLEN KOKEMATON LÄLLÄLÄÄÄ!!! :D :D Sä oletkin saanut tinsaa mutta mä en edes tiedä missä se on!!! :D

    Äänestä

  • Ex---------PUA kirjoitti:

    Hyvin uppos pippelini ytnin tinsaan(lat. rectum).

    :D Osu ja uppos!

    Tinsa on ja pysyy rectumissa! :D

    Multinikkaaminen osoittaa tolkutonta raivoa, ja sanoisinko PYLLYKIPEYTTÄ! ;D ;D

    Harmi, onhan sinne jo tungettu tinsa ja erogeeninen alueistokin. :(

    Äänestä

Juuri niin,olenhan sanonut jo monella multinikilla, että tinsa on rectumissa. Niin on pakko olla,koska en tiedä edes mitä sillä tehdään!

Äänestä

Voi tosiaan olla, että meni päin persettä.. :)
(Olen siis se kurppa, joka on yrittänyt vastata asiallisesti -nämä muut lienee miehiä..)
Hmmm... En ole itseäni takaapäin nähnyt tuossa tilanteessa. Kaiken järjen mukaan puskapanossa kuitenkin katselet tilannetta niin ylhäältä, ettei pillu näy.. (?)
Anteeksi -voin olla väärässä.

Äänestä
  • Minun täytyy nyt kuule vain uskoa omia silmiäni.

    Naisen perspektiivi tuossa tilanteessa kun on hieman eri. ;)

    Tietysti voit lukea raporttini, ja ottaa huomioon sen, että jos nainen pyllistää sinulle, niin jotain on pahasti pielessä jos sieltä näkyy pelkkästään yksi reikä.

    Miten varmaankin on totaalikokemattomalla neitsytsedälle käynyt, ja nyt esiintuomani havainto aavistuksen verran nolostuttaa ja raivostuttaa. Liekö joku ei-niin-tyttö vetänyt häntä hieman höplästä. ;) Raporttini voivat aiheuttaa ikäkriisiä ja kurpparaivoa, mutta myös seksuaalisen identiteettikriisin näemmä.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Minun täytyy nyt kuule vain uskoa omia silmiäni.

    Onhan ne alaston suomen naiset lähettäneet vonkaavalle expualle kuviaan, joten onhan niistä voinut jotain saada selville. Ex-PUAlla on koneellaan kansioittain lajiteltuina naisten kuvia.

    Äänestä

  • Setämiesraivoa kirjoitti:

    Onhan ne alaston suomen naiset lähettäneet vonkaavalle expualle kuviaan, joten onhan niistä voinut jotain saada selville. Ex-PUAlla on koneellaan kansioittain lajiteltuina naisten kuvia.

    Ei minun kuule kurppa tarvitse vongata niitä, kun ne antavat ilmankin.

    Harmi ettei sama koske sinua. ;P

    Äänestä

Ei taida "asiantuntija" löytää sitä vaikka sitä heittäisi sillä, joten hakuammunta jatkunee. :D :D

Äänestä

En tiedä mitään sanasta tinsa muuta kun täällä olevasta ristiriitaisesta väittelystä mutta tiedän mikä itseeni tehoaa ja ukkooni. joten klita,g-piste on minun juttuni ja lannepohjalihakset.

Olisihan se hyvä jos on oikeata lisätietoa jos on jotain jota en vielä tiedä koska ilo parantaa jo entisestään täydellistä.

Äänestä

Pimppi -dilemmat ovat mielenkiintoni kohde, joten kiinnostavaa keskustelua on aiheen pohjalta käyty ja tähän otan mielelläni osaa. Aiemmin otin osaa keskusteluun, jossa joku sanoi poksauttaneensa 6 kappaletta immenkalvoja yläaste -ikäisenä kolmelta eri tytöltä. Täytyihän minun saada tietää, oliko jokaisella kaksi pillua, vai miten muuten tuo oli mahdollista. Se varsin kiinnostava ketju hukkui jonnekin, enkä muista enää mikä se oli nimeltään, joten vastausta en tuohon pimppi -dilemmaan koskaan saanut. Nyt tästä "tinsan" sijaintiin liittyvästä aiheesta on täällä niin monta aloitusta, että jospa tämän kertaiseen pimppi -dilemmaan tulisi vastauskin. Jos siis puhumme nyt pimpistä, eikä jostain muusta ruumiin aukosta.

Kysyn siis, tarkoitatko tinsalla peräaukkoa vai naisen sukupuolielintä? Tämä on oleellisen tärkeä tieto, koska täysin siitä riippuu onko vastaus oikein vai väärin.

Seuraavat kysymykseni liittyvät tähän kuvaan:

http://xxxhqporn.com/images/p800/1123pre.jpg

Mitä näet kuvassa? Kumpaan aukkoon mies nai, ja missä kohti on "tinsa"? Mitä muuta kuvassa on, ja missä kohti kuvailisit niiden olevan?

Toisessa ketjussa et vastannut:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14405284/quottinsanquot-loytyminen

Joten pakko oli lainata hieman itseäni. Vielä loppuhuomautuksena tämä:

Yeensä pillu on jalkojen välissä. Näin sen sijaintia yleensä kuvaillaan. Peräaukon sijaintia taas kuvaillaan sanomalla sen olevan pakaroiden välissä. Kukaan muu kuin sinä, ei ole koskaan aiemmin väittänyt asioiden olevan muulla tavoin.

Äänestä
  • Oletko koskaan itse ollut tuossa tilanteessa?

    Äänestä

  • IhanUteliaisuudesta kirjoitti:

    Oletko koskaan itse ollut tuossa tilanteessa?

    Ai pannut "aunukseen" naista? En. En ole kiinnostunut "peppu -jutuista", minun kiinnostukseni kohde on pimppi. Takaapäin toki olen pannut naisia.

    Äänestä

  • IhanUteliaisuudesta kirjoitti:

    Oletko koskaan itse ollut tuossa tilanteessa?

    Vai tarkoititko immen kalvojen poksauttelua? Olen päässyt korkkaamaan kaksi naista. Molemmilla oli vain yksi pimppi. ;)

    Äänestä

  • IhanUteliaisuudesta kirjoitti:

    Oletko koskaan itse ollut tuossa tilanteessa?

    Ja nyt tulin sitten "paljastaneeksi" senkin kumpaan aukkoon kuvassa naidaan. :D No ei kai tuon pitäisi olla mikään mysteeri kenellekään, jos ei ole ihan ulalla. Eikä kadonneen tinsan metsästäjä taida joka tapauksessakaan vastata minulle, mutta onhan tuossa vielä muutama kysymys vastattavaksi.

    Äänestä

  • *face palm*

    Totaalikokematon neitsyt-setä yrittää opettaa sitä joka oikeasti saa naista. :D

    Täällä on jo monta kertaa esitetty kuviakin joissa näkyy miten tinsa pilkistää pakaroiden vällistä, joten ymmärrettävistä syistä et tiedä missä tinsa on, ja kysyt minulta vain koska haluat "ovelasti" saada asiantuntijan varmistuksen.

    Jos todella olisit saanut naista, etkä vain katsellut kuvia, tietäisit kyllä.

    Vaan näin ne neitsyt-sedät ja ja velhonhihoin varustetut kurpat paljastavat aina itsensä. :D

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    *face palm*

    Mutta sinunhan tuollaisena itse julistautuneena guruna ja palsta-alfana pitäisi jakaa tuota tietoasi naisen anatomiasta. Jos nyt oletamme, että palsta on täynnä neitsytmiehiä, niin olisihan sinun suotavaa kertoa heille mitä kuvassa näkyy. Muutenkinhan olet ottanut joksikin elämän tehtäväksesi miesten valistamisen.

    Minä sen sijaan en ole yrittänyt opettaa. Olen esittänyt muutaman asiallisen kysymyksen ja mielipiteen. Koska niihin tulee vastaukseksi lapsellista lällättelyä ja raivoamista, on helppo olettaa ettet osaa vastata. Voit toki todistaa toisinkin.... Nyt se on helppoakin, koska paljastin jo vastauksen yhteen kysymykseen.

    Äänestä

  • Pimppi-dilemma kirjoitti:

    *face palm* mitä logiikkaa! :D

    Minä meistä olen se jonka kuuluu opettaa, joten vain minä lukeudun silloin häneksi joka voi kysellä kvalifioivia kysymyksiä, sinulla ei ole siihen edelllytyksiä.

    "palsta on täynnä neitsytmiehiä, niin olisihan sinun suotavaa kertoa heille mitä kuvassa näkyy. "

    Kyllä ja sinä olet sellainen, ja sikäli aika toivoton tapaus ettet tajua asiaa kuvasta sen enempää kuin raporteistakaan.

    Valitse toinen:

    "- Minä sen sijaan en ole yrittänyt opettaa.
    - Voit toki todistaa toisinkin...."

    "-Koska niihin tulee vastaukseksi lapsellista lällättelyä ja raivoamista, on helppo olettaa ettet osaa vastata. ."

    Ja nytkö sitten oletkin opettaja joka kyselee oppilailtaan?

    PS. Onko tinsa edelleenkin sama asia kuin rectum? :D

    Äänestä

Tinsa (lat. rectum) sijaitsee pakaroiden välissä pyllyvaossa.

Äänestä
  • Kerrankin olet mun kanssa samaa mieltä!!! Pidän tämän viimeisenä vastauksenani. Koska pääsen näkemään tinsan?

    Äänestä

"Tinsa" eli pillu EI varsinaisesti sijaitse pakaroiden välissä. Se voi tietyssä asennossa ja kuvakulmassa olla pakaroiden välissä.

Samalla tavalla kielikään ei sijaitse nenässä, vaikka kielellä voi koskettaa nenää.

Myös pään voi laittaa kainaloon, el isijaitseeko pää kainalossa? Ja kumpi pää, huom?

Summa summarum: EX...PUA on väärässä ja nolasi itsensä totaalisesti.

:)

1Äänestä
  • En minä ainakaan pysty koskettamaan kielellä nenää. Minulla on varmaan myös tinsa ihan väärässä paikassa, epäilemättä rectumissa pakaroiden välissä, missäpä muuallakaan.

    Äänestä

  • Tinsa-rectum kirjoitti:

    En minä ainakaan pysty koskettamaan kielellä nenää. Minulla on varmaan myös tinsa ihan väärässä paikassa, epäilemättä rectumissa pakaroiden välissä, missäpä muuallakaan.

    Tinsa (lat. rectum) sijaitsee pakaroiden välissä pyllyvaossa. Eikö tämä ole jo sanottu tarpeeksi monta kertaa? Se on siellä, koska minä niin sanon ja minun mukaan ja minun mielestä se siellä on!!!

    Äänestä

  • Juuri niin,olenhan sanonut jo monella multinikilla, että tinsa on rectumissa. Niin on pakko olla,koska en tiedä edes mitä sillä tehdään!

    Äänestä

  • Maestrohan kertoi raportissaan kuvakulmasta kun se sen nainen tarjosi pyllyään. Siitä "asiantuntija" sanoi ettei pimppi näy milloinkaan pakaroiden välistä. Ja täällä nyt on jo kuvissakin nähty että kyllä näkyy. :DD Sanoisin että on aika noloa tuo puhuminen vastoin parempaa tietoaan, mitä te molemmat teitte.

    Tehän siinä itsenne nolaatte tuolla olkiukon ravistelemisella, kun näytätte miten taas oli kova paikka kun maestro sai nuorta. Eihän sinun matala MA hänen vikansa ole. ;-) Puhumattakaan että oikeassahan tuo on sen suhteen mikä saa teidät sekoamaan.

    Äänestä

  • Ex--------PUA kirjoitti:

    Tinsa (lat. rectum) sijaitsee pakaroiden välissä pyllyvaossa. Eikö tämä ole jo sanottu tarpeeksi monta kertaa? Se on siellä, koska minä niin sanon ja minun mukaan ja minun mielestä se siellä on!!!

    Miksi laitat vastapuolen suuhun sanoja, häpeätkö sanoa tuon itse? Ei taida olla epäselvää että kumpi tuon nimimerkin käyttäjistä oikeasti on joskus saanut.

    Äänestä

  • "Summa summarum: EX...PUA on väärässä ja nolasi itsensä totaalisesti."

    Niin, raivoaminen on siitä kun sain nuorta naista ja sen osoittaminen ettei itse edes ole koskaan pannut, ja sen uskominen että tinsa on rectum on noloa minulle, eikä itse "asiantuntijalle". :D

    Myös se että arvostelet raporttia jota et ole lukenut, ei myöskään ole suinkaan noloa. :D

    Äänestä

Tinsa (la. rectum).

Äänestä
  • Unohdit käyttää omaa nimimerkkiäsi "asiantuntija" maestrohan jo kertoi että uskot tinsan olevan rectum. :D Et kai salaa häpeä kokemattomuuttasi kun laitat sanoja maestron suuhun?

    Äänestä

Sinänsä koomista, että omia tekemiäsi virheitäkin yrität muiden ivaamiseen käyttää. Itse tietämättömyyttäsi sanoit gynekologia gynegologiksi, ja joku korjasi sinua asiaan liittyen... Pillu ei muuta paikkaansa pakaroiden väliin, vaikka sinä kuinka asiasta itket, potkit ja raivoat:

http://promotion.medicalillustration.com/imagescooked/75346W.jpg

Äänestä
  • "Itse tietämättömyyttäsi sanoit gynekologia gynegologiksi"

    Yhden kirjaimen kirjoitusvirhe onkin paaaljon isompi asia kuin se, että pätee raportissa todistaen olevansa totaalisaamaton. :D

    Lisäksi gynegologi meinaa tällöin parodianimitystä, vähäsen kuten "vilosoohvi" jota käytetään mukafilosofista.

    Joten tuo oli suorastaan nerokas sanavalinta minulta.

    Mitä tuohon kuvaan tulee, niin osaatko sanoa kumpi noista aukoista on tinsa?

    Täällä aika moni arvaa väärin.

    Äänestä

Se on kun pikku lapsi kun se on nyt luullut kekanneensa sen sijainnin, joten älä nyt yllytä hullua ja kokematonta ettei se pian tajua että taas meni väärin. Siellä se on toitottanut ja soitellut sukulaisetkin läpi. :D

Äänestä

Pimppi ei voi koskaan näkyä pakaroiden välistä!!! Ei etenkään pyllistäessä!!

Äänestä

Kestosuosikiksi on päätynyt B-rapun talkkarit kaapeistaan vapauttava rectum! :D

Äänestä

Tämä jatkuva keskustelu herätti mielenkiintoni ja taivuttelin itseäni peilin edessä.

Minulla kyllä ei näy "tinsa" pakaroiden välissä. Jos taivutan itseni linkkariksi (otsa polviin kiinni) tinsa näkyy takaa, mutta pakaroiden alapuolella eli siinä kohtaa missä jo reidet alkavat. Minulla on tosin pieni kiinteä ja pysty pylly, joten voi hyvin olla että on rakenteellinen ominaisuus. Jos naisella olisi oikein löysät ja alhaalla roikkuvat pakarat (esim laihduttanut 100kg ja pakarat roikkuvat polvitaipeissa nahkasäkkeinä), voi hyvinkin olla että tinsa näkyy jos hän käsillään raottaisi pakaroitaan :D ;)

Äänestä
  • Multinikkaamisen ja nimimerkkivarastelun lisäksi sitä haetaan nyt vuorostaan uskottavuutta esittämällä naista. :D Aika epätoivoisia.

    Äänestä

  • no jopas nyt olen sitten munatkin kasvattanu hameen alle :D

    Äänestä

Edelleenkin näemmä edellinen sijainti säilyttää suosionsa, mutta miksi sitten "asiantuntija" ei kehtaa käyttää omaa nimimerkkiään julistuksessaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex----------PUA kirjoitti:

Arvoisat palstaraati!

Palstan virallinen ja kokematon gynegologi (vrt. gynekologi, joka oikeasti tietää naisen anatomian) on näemmä viikonlopun käyttänyt rakentavasti multinikkaamiseen ja raivoamiseen, sen sijaan että olisi käyttänyt tuon energian esim. naisen anatomian opiskeluun.

Kaikkihan alkoi siitä, kun hän paljasti totaalisen kokemattomuutensa raivostumalla kun sanoin että naisen pyllistäessä kutsuvasti, sieltä pakaroiden välistä pilkottaa tinsa.

Tämä oli liikaa, sillä kyseessä on sula mahdottomuus sellaisen mielestä, joka ei edes tinsalla mitään ole koskaan tehnyt edes.

"Sinä et tiedä missä pillu on. Se ei ole persevaossa persekannikoiden eli pakaroiden välissä. Ei edes pyllistäessä"

(Ettäs tiedätte, te ja me, jotka olemme koskaan harrastaneet seksiä!)

Nyt kuitenkin meille on tarjottu vaihtoehtoisia teorioita tämän nahkalompuukin (nyt odotetaan autistihyökkäystä, kun tuo vertauskuva otetaan kirjaimellisesti) sijainnista.

Ensiksi tinsa oli "jossain päin lantiota" mikä oli kieltämättä suuripiirteinen, mutta kohtalaisen hyvä arvaus.

Viikonlopun aikana on päästy siihen tulokseen, että tinsa oon sama kuin rectum.

"Tinsa(lat. rectum) sijaitsee pakaroiden välissä."

Vaihtoehtoisesti tuossa on vain matkittu letkautustani ja autistisesti otettu se kirjaimellisesti, ja ajateltu "no nyt osuu oikeaan" vrt. "Nämä ovat näitä samoja jonneja jotka puhuu siitä miten takaapäin paneminen tapahtuu aina tuhkaluukkuun, sillä eihän se tinsa nyt voi olla siellä tuhkuluukkussa. :D Kertoo hyvin mihin niitä on pantu, jos nyt ylipäänsä on."

Mikä aika ironisesti oli mm. tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14401521/ex-puan-piinapenkki-palstan-paivystava-tinsalogi

Kysymys kuuluukin, että mihin gynegologi oikein lopulta päätyy vai menikö tämä juttu nyt häneltä lopullisesti - aika kirjamellisesti - päin persettä, ja tinsa ei enää muuta sijajntiaan?

PS. Tästä tinsa-asiantuntijan raivoamisesta voisi tehdä jonkun Afrikan tähti-tyylisen lautapelin, jossa naisen vartalon muotoiselle pelilaudalle on johonkin jemmattu tinsa. Koskaan ei tiedä missä se on! :D :D Koko perheen huvia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu