Alan olla siinä tilanteessa, että yksinäisyys, hellyydenkipeys ja eristyneisyys muista ihmisistä on ajamassa mut hulluksi. Alkaa tuntua siltä, etten enää kestä elämää. Edes kavereita ei enää ole kun kaikki keskittyvät vain parisuhteisiinsa, yksinäiset ihmiset eivät kiinnosta ketään.
Huomaan jotenki taantuneeni, muuttuneeni tyhmemmäksi. Pää ei toimi enää, pitää oikein keskittyä kun asioitakin hoitelee, laskuja maksaa netissä jne. En halua enää jutella ihmisille sitä vähääkään mitä voisin koska tuntuu, että höpisenki jo ihan outoja asioita ja sit mua tuijotetaan.
On ihan käsittämätön vitutus päällä koko ajan vaikka peitän sen kyllä hyvin. Oon niin tottunut siihen, että kaikki fiilikset täytyy vaan pitää sisällä.
Aina oon ollut kiltti, en ikinä muille räjähdä vaikka kuinka vituttais. Se vaan kun pää ei enää toimi kunnolla. Pelkään, että muutun ihan toimintakyvyttömäksi.
Kyllähän yksin voi elää, mutta sit tarttis pää toimia.
En oikeesti tiiä mitä tässä enää voi tehdä. En halua enää masennuslääkkeitäkään.
Kokeilin muutama vuosi sitten, ne eivät juuri auttaneet, lihoin niistä vain kymmeniä kiloja, eli nyt olen masennuksen lisäksi vielä läskikin =(
Taas yks syy inhota itseään entistä enemmän.
Eikä lääkkeet auta yksinäisyyteen.
Alkoholi on ainoa mikä auttaa, mutta nyt koitettava olla ilman välillä kun tässä on sitäkin mennyt ihan liikaa. Ei voi koko ajan vain juoda.
Onko muita samassa tilanteessa olevia? Mitään kotikonsteja tähän? Vai onko se vaan odotettava, että pää hajoaa ja oon lopulta jossain laitoksessa?
Ku ei tätä menoa pysty ittestään enää huolta pitämään jos alan olla ku joku vanha dementikko nyt jo, päälle kolmekymppisenä.
Huomaan jotenki taantuneeni, muuttuneeni tyhmemmäksi. Pää ei toimi enää, pitää oikein keskittyä kun asioitakin hoitelee, laskuja maksaa netissä jne. En halua enää jutella ihmisille sitä vähääkään mitä voisin koska tuntuu, että höpisenki jo ihan outoja asioita ja sit mua tuijotetaan.
On ihan käsittämätön vitutus päällä koko ajan vaikka peitän sen kyllä hyvin. Oon niin tottunut siihen, että kaikki fiilikset täytyy vaan pitää sisällä.
Aina oon ollut kiltti, en ikinä muille räjähdä vaikka kuinka vituttais. Se vaan kun pää ei enää toimi kunnolla. Pelkään, että muutun ihan toimintakyvyttömäksi.
Kyllähän yksin voi elää, mutta sit tarttis pää toimia.
En oikeesti tiiä mitä tässä enää voi tehdä. En halua enää masennuslääkkeitäkään.
Kokeilin muutama vuosi sitten, ne eivät juuri auttaneet, lihoin niistä vain kymmeniä kiloja, eli nyt olen masennuksen lisäksi vielä läskikin =(
Taas yks syy inhota itseään entistä enemmän.
Eikä lääkkeet auta yksinäisyyteen.
Alkoholi on ainoa mikä auttaa, mutta nyt koitettava olla ilman välillä kun tässä on sitäkin mennyt ihan liikaa. Ei voi koko ajan vain juoda.
Onko muita samassa tilanteessa olevia? Mitään kotikonsteja tähän? Vai onko se vaan odotettava, että pää hajoaa ja oon lopulta jossain laitoksessa?
Ku ei tätä menoa pysty ittestään enää huolta pitämään jos alan olla ku joku vanha dementikko nyt jo, päälle kolmekymppisenä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos sinulla ei ole koulutusta koulu on hyvä joka kehittää itseäsi. Sitä myöten opiskelu kavereita ja puheetkin on muutakin eikä myöhäistä opiskella.
Opiskelu kasvattaa tietoisuutta. Ukko meni lukioon 30v ja nyt menee yliopistoon valmistu jouluna.Työn kauttakin saa työkavereita ja jos ei ole ulkona ei ne sinua sisältä hae harrastustoimet on hyviä juttuja tai kurssit 😍
Millä ihmeellä mä opiskelen ku pää ei toimi? Se tässä oli koko jutun pointti. Ku hermot on mennyt, ni sit sitä taantuu mieleltäänki, tulee sellaseks "höppänäks".
Jotain tarttis kokeilla sellasta mikä tähän auttais. Mietin että alkaisin taas täytellä ristisanoja, niitä nuorena täyttelin paljon.
Sais jotenki pidettyä ittes toimintakuntoisena edes.
Mulla on työpaikka kyllä, mutta en ole sieltäkään läheisiä ystäviä saanut. Nyt olen ollut lomautettuna monta kuukautta, se oli oikeestaan näemmä se viiminen niitti mun taudinkuvaani. Kovia aikoja eletään ku lomautukset ja irtisanomiset paukkuu, alkaa monilla päätkin paukkua.
Liikkuminen on yksi avainsana.
Ulos ja muita ihmisiä näkee vaikka kaupoissa, älä mieti liikaa sillä on muitakin yksinäisiä paljon.Mene tai soita sukulaisille ja pakota itses lähtemään kodista.
Alkoholi ei ole ratkaisu koko ajan sillä krapulassa tulee vielä yksinäisempi olo.
Kirjoittaminen tänne myös hyvä juttu, saat purettua juttuja näin.
Joku harrastus ehdottomasti ja sitä kautta näkee muita ihmisiä, hekin ovat olleet yksinäisiä.
Alkoholi ainakin ensimmäiseksi pois ja liikunta tilalle.
Pää toimii huonosti masentuneilla, se menee ohi kunhan olo paranee.
:-| Hankala tilanne. Koita aloittaa jostain pienestä. Pidä vaikka päiväkirjaa. Se auttaa jäsentelemään ajatuksia ja toimii jonkinlaisena sosiaalisten kontaktien korvikkeena.
Miksi et vain mene maksullisiin naisiin
Ei se sovi kaikille. Jos kunnioitus muita ihmisiä kohtaan on vahva, eikä halua kenenkään kroppaa käyttää välineenä ku mitäkin käyttöesinettä.
Yksinäisellä herkällä ihmisellä voi kupoli vain levitä siitä vielä entistä pahemmin.
Itselläkin sekoaminen tuossa iässä ollut aika lähellä. Monipuolinen liikunta auttaa: Pyöräily, kävely/juoksu, kuntosali. Silloin tällöin voi hyvällä omalla tunnolla myös laiskotella/herkutella. Kirjastosta muutama kirja jne.
Jotain rutiineita päivässä pitäisi olla, eli jokin pitkän ajan projekti jossa pyrkii kehittymään.
Koita nyt vaikka alkaa lenkkeilee niin saat jotain tekemistä. Itsekkin kuntoilen ettei aika käy pitkäksi.
Oletko mistäpäin?
Oon kesälomalla ja kyllä tää itselläkin alkaa aika perseestä olemaan. Vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia ja ei se lenkkeily paljoa auta kun siihen kuluttaa tunnin. Loppuajan vaan kattoo sarjoja ja pyörii netissä. Seuraavana päivänä uudestaan. Olihan tätä lomaa jo vuosi odotettukin. Viihdyn kyllä yksin mutta liika on liikaa. Alan jopa kaipailla pari vuotta sitten päättynyttä suhdetta ja jopa ikävöidä exää. Tulee vaan pahamieli ja ärsyttää kun ei ole päässyt eteenpäin. Lisäksi tule syötyä kun ei ole muutakaan tekemistä.
Tunnen itseni vielä yksinäisemmäksi kaupoissa pyöriessä kun siellä ihmiset on kuitenkin kumppaneidensa kanssa ja muutenkin oma yksinäisyys korostuu. Kavereita ja läheisiä on, mutta tämä loma vaan on vähän hankalaa aikaa kun sitä vapaa-aikaa on niin paljon ja velvoite tehdä kaikkea mahtavaa koska kesä.
Hei, tääl ihan samajuttu.. Mulla on kyllä lapsi mutta jo 11 v ja koira...mutta puuttuu jotain...
Kokemuksesta voin kertoa, että useimiten kyse ei ole siitä että on yksin, vaan siitä että elämä on tyhjää, tylsää ja tarkoituksetonta. Ja ettei ole saavuttanut hevon vittuakaan, ja että on heittänyt useita vuosia suorastaan roskakoriin.
Tarttee keksiä jotain tekemistä siten ja sellaista, että jytisee oikein luita myöten että jaksaa taas..
Osuit muuten omalla kohdalla harvinaisen oikeaan. Yksi aamu kun mietin syitä nousta sängystä niin mietin että miten mulla voi olla niin hiton tylsä elämä ja että en ole pariin vuoteen tehnyt mitään kiinnostavaa tai itseäni palkitsevaa.
Mitä luissa asti jytisevää keksit? Itse olen miettinyt pääni puhki että mitä minä haluan? Millainen ihminen minä haluaisin olla? Mistä nauttisin ja mitä tavoittelisin? Millä saa sen tyhjyyden tunteen pois? Suuria oivalluksia ei ole ilmaantunut...
Omalla kohdalla toimivat vahvat ärsykkeet, päihteet ja ekstremelajit; hengailu kaikkialla muualla paitsi kotona.
Kiinnostavien asioiden opiskelu ja lukeminen; tunnemaailman järisyttäminen menemällä epämukavuusalueille.
Vanhan itsen tuhoaminen niin pitkälle kuin mahdollista.
Niin paljon kiinnostavia ja jotain sulle antavia harrastuksia kuin vain päivään mahtuu.
Kyllä kai se hellä kosketus ( eikä mikään satunnainen vahinkohipaisu joltain tuntemattomalta terolta) sitä jytistystä eniten aiheuttaisi. Ei sen puutetta oikein viiti ees yrittää korvata hengelläleikkimisharrastuksilla, viinaksilla tai opisekluilla
Toki aiheuttaisi, mutta vain joksikin hetkeksi.. kyllä se tyhjyys hiipii siihenkin kyytiin ennen pitkää.
Just se on se hankaluus omalla kohdalla että toivoisin elämässäni olevan enemmän onnistumisen ja hyvänolon/nautinnon aikaansaavia asioita, mutta ruuan lisäksi vaikea keksiä että mitä. Lenkkeily ja lukeminen on siis ihan kivaa, mutta kaipaisin enemmän kuin ihan kivaa. Oon jotenkin kadottanut elämisen draivin tai jotain. Joku on joskus ajanut minua eteenpäin elämässä, mikä se oli ja minne se meni? Ja onko sillä väliä että mikä 10 vuotta sitten inspiroi ja teki elämästä mielekkäämpää jos se ei enää auta?
Ymmärrän tuon nimimerkki 456437 ajatuksen vahvoista ärsykkeistä ja tunnemaailman järisyttämisestä. Jotain tunnetta pitäis saada jonnekkin.
Parisuhde tuo paljon asioita ja mielekkyyttä elämään, mutta ei toisen harteille voi kaataa odotuksia elämästä.
Nniin no en itekään ole missään parisuhteessa: avio/avo/lespo/homppeli/transu/vainaja- esine-tai eläinliitossa. En seurustellu enkä tapaillut koskaan ketään. Kunhan tässä haikailen rajunpuolisesti vaan
Hei juuri noin... Siks mäki lähen kouluun, opiskelen ja muutan Espooseen...
Kuntoilu ja työnteko kyllä on kosketuksenkaipuiselle yhtä suloinen apu kuin vaikkapa kalanmaksaöljytabletit leivinjauheistetun tuomenmarjahillon kera joululahjaksi, Budapestien ja vihreiden kuulien sijaan, tms...
Voi hitto ku ny oiski kaikkea nostalgiaherkkua tässä suun ääressä. Pitiki alkaa hekumoimaan, ku kaupat kiinni ja jääkaapissa vaan voita ja pottuja
Sekaantumispiste alkaa olla lähellä minullakin. Vielä kyllä pystyy eläimiin, vainajiin, liian vanhoihin, liian nuoriin tai liian sukulaisiin olemaan sekaantumatta.
Tehdään mitä tehdään. Meni hermot tai ei.
No pitkälti sama tila, mutta mitään mielialalääkkeitä ennoo koskaa syöny ja oon lähes aina ollu senpainone ettei oo näläkä eikä ähky, eli tässä tapauksessa 171/69, suunnillee. Yksinpuhelu ja kiroilu rakkaita harrastuksia, sekä netissä jähnyäminen, vaikka totta todellisesti olisi muutakin hommaa. Riitelyä inhoan ja siis välttelen. Varastoon jääneet itkut ja vihat sitten joskus ryöstäytyy kädestä, jalostuen 5-30 minsaa kestäviski raivo- tai työntekokohtauksiksi. Kovia ääniä vihaan, eniten eläinlähtöistä mekkalaa. Siksipä kuljenkin päivittäin tunteroiskausia korvat tukittuina, lähinnä työssä ollessani. Elukoitten meluamista en nimittäi siedä yhtää. Eikä nekää kyllä pidä huutavasta ihmisestä. Konemelun ne sietää, kuten minäkin.
Youtubessa on edesmenneen psykoloki-pappi-sielunterapeutti-mikälie Erik Ewaldsin puheita. Sillä o ihan mukava puhetyyli, siihen ei pitäs ainakaan väsyä. Niitä voi koittaa jaksaa kuunnella, jossei nyt muuta ensiapua keksi itelleen
Musakki on minusta n parempi juttu kuin viinaholi. En tarkota mitään väsyttävää ajantapporänkytystä jota ratio tulvii yötäpäivää, vaan vaikkapa tämmöstä, rentouttaa ainakin minua:https://youtu.be/1NXkKNdcJI8?t=3
Ja ohan noilla muhku liuta muitakin hyiä piisejä, eikun ettimään jos edes tuo esimerkki nappasi.
Minä kans tunnen vähän hölmistyneeni kaiken tämän valvoskelun, kaipaamisen, riippuvuuksissa lojuilun ja nekatiiviiden tunteiden sisälletumppauksen tähden. Nauran lähinnä väsenyynä ja omille vitseille, enkä koskaa esimerkiksi teaatterissa tai elokuvissa, sillon ku muu yleisö holottaa henkitorvi veressä ihan onnessaan. Kyllä se itku auttaisi, pääsis muutkin tunteet vapautumaan, mutta kun ei sitä taho kehata itkee ees yksin.