Puhtaasti neuvoa haluaisin kysyä.. Vähän aikaa sitten tuli täytenä yllätyksenä avomieheni petturuus. meillä oli kaikin puolin onnellisen ja pitkä suhde takana. nyt on ero edessä.. joinakin päivinä olo on mukavan energinen ja toiveikas, mutta ikävän usein iskee päälle tällaisia tunteita: hirvittävän suuri ikävä entistä parisuhdetta ja sen arkea kohtaan. ikävä kyseisen miehen syliin ja pelko tulevaa kohtaan. yksin elämisen ikävää ja yksinäisyyttä. miten tästä selviää???
tuska
onneton
3776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nyt ei tunnu siltä mutta usko pois..sinä selviät erostanne.:)itselläni oli todella raadollinen avoero, luulin kuolevani.kaiken lisäksi jäin täysin yksin.olin vieraassa kaupungissa totaalisen yksin ja hukassa.aloin vaan selvittelemään tilannettani.ensiksi raha-asiat piti saada kuntoon sillä olin sillä hetkellä työtönkin (kaiken kukkuraksi).hain mielenkiintoiselle kurssille mikä kesti n. 5kk ja tutustuin uusiin ihmisiin.aivan ihanaa..olin taivaassa.en ollut yksin ja hylätty!!!:)uudet tuttavuudet piristävät aina ja uusien juttujen aloittaminen piristää.itseluottamus kasvaa jne.alussa tilanne vaikuttaa todella toivottomalta mutta päivä kerrallaan..hissun kissun.nauti elämästä!tee asioita joita et voinut hänen kanssaan tehdä.itse aloin harrastaa yhdenillan juttuja n 3 kk jälkeen (vasta).suosittelen kyllä.minua se ainakin helpotti.:)
Kyllä sydänsuru on pahinta mitä tiedän. Täällä myös kärvistellään hirveässä ikävässä. Itse uskon ja toivon vielä asioiden tulevan kuntoon...Mutta onhan se mahdotonta, kun toinen ei halua.
Itse haluaisin kysyä samaa neuvoa, mutta enpä kysy, koska tuntuu, ettei yleistä vastausta ole. Ongelma taitaa siis olla aika yleinen. Ehkä sen sijaan ajatusten vastavuoroinen vaihto helpottaa, meitä moniakin.
Vastaava pettuurus tuli myös minulle yllätyksenä. Kuulemma myös petturille. Kuulemma "ei ollut tarkoitus". Meni, koki, pettyi, harmistui, palasi, ehkä katui, mutta ei tullut entiselleen, ei ollenkaan.
Mukava ei ole ollut oloni pitkään aikaan. Korkeintaan ajoittain on toimintatarmoa ainakin jonkin verran. Toivo on kai ollut sentään koko ajan jäljellä, kun tässä tapitan.
Ikävä iskee, ja se juuri tuntuu lamaannuttavan. Ajattelen ja tunnen, että ikävä, kaipaus ja suru olisi vain koettava vähitellen pois, laskeutuen jotenkin kuin niiden pohjaan. Väistelemällä niistä ei selvästikään pääse.
Kaipaus? No, koetan sentään olla kaipaamatta. Niin törkeä se juttu oli, ja niin ikävä petturista tuli sen jälkeen. Yksinäisyys? Kyllä, mutta lisäksi pettymys, toiseen, ja tavaton viha, jolle toivon löytyvän rakentavan purkutien.