tuska

Puhtaasti neuvoa haluaisin kysyä.. Vähän aikaa sitten tuli täytenä yllätyksenä avomieheni petturuus. meillä oli kaikin puolin onnellisen ja pitkä suhde takana. nyt on ero edessä.. joinakin päivinä olo on mukavan energinen ja toiveikas, mutta ikävän usein iskee päälle tällaisia tunteita: hirvittävän suuri ikävä entistä parisuhdetta ja sen arkea kohtaan. ikävä kyseisen miehen syliin ja pelko tulevaa kohtaan. yksin elämisen ikävää ja yksinäisyyttä. miten tästä selviää???
3776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nyt ei tunnu siltä mutta usko pois..sinä selviät erostanne.:)itselläni oli todella raadollinen avoero, luulin kuolevani.kaiken lisäksi jäin täysin yksin.olin vieraassa kaupungissa totaalisen yksin ja hukassa.aloin vaan selvittelemään tilannettani.ensiksi raha-asiat piti saada kuntoon sillä olin sillä hetkellä työtönkin (kaiken kukkuraksi).hain mielenkiintoiselle kurssille mikä kesti n. 5kk ja tutustuin uusiin ihmisiin.aivan ihanaa..olin taivaassa.en ollut yksin ja hylätty!!!:)uudet tuttavuudet piristävät aina ja uusien juttujen aloittaminen piristää.itseluottamus kasvaa jne.alussa tilanne vaikuttaa todella toivottomalta mutta päivä kerrallaan..hissun kissun.nauti elämästä!tee asioita joita et voinut hänen kanssaan tehdä.itse aloin harrastaa yhdenillan juttuja n 3 kk jälkeen (vasta).suosittelen kyllä.minua se ainakin helpotti.:)

Äänestä

Kyllä sydänsuru on pahinta mitä tiedän. Täällä myös kärvistellään hirveässä ikävässä. Itse uskon ja toivon vielä asioiden tulevan kuntoon...Mutta onhan se mahdotonta, kun toinen ei halua.

Äänestä

Itse haluaisin kysyä samaa neuvoa, mutta enpä kysy, koska tuntuu, ettei yleistä vastausta ole. Ongelma taitaa siis olla aika yleinen. Ehkä sen sijaan ajatusten vastavuoroinen vaihto helpottaa, meitä moniakin.

Vastaava pettuurus tuli myös minulle yllätyksenä. Kuulemma myös petturille. Kuulemma "ei ollut tarkoitus". Meni, koki, pettyi, harmistui, palasi, ehkä katui, mutta ei tullut entiselleen, ei ollenkaan.

Mukava ei ole ollut oloni pitkään aikaan. Korkeintaan ajoittain on toimintatarmoa ainakin jonkin verran. Toivo on kai ollut sentään koko ajan jäljellä, kun tässä tapitan.

Ikävä iskee, ja se juuri tuntuu lamaannuttavan. Ajattelen ja tunnen, että ikävä, kaipaus ja suru olisi vain koettava vähitellen pois, laskeutuen jotenkin kuin niiden pohjaan. Väistelemällä niistä ei selvästikään pääse.

Kaipaus? No, koetan sentään olla kaipaamatta. Niin törkeä se juttu oli, ja niin ikävä petturista tuli sen jälkeen. Yksinäisyys? Kyllä, mutta lisäksi pettymys, toiseen, ja tavaton viha, jolle toivon löytyvän rakentavan purkutien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton kirjoitti:

Puhtaasti neuvoa haluaisin kysyä.. Vähän aikaa sitten tuli täytenä yllätyksenä avomieheni petturuus. meillä oli kaikin puolin onnellisen ja pitkä suhde takana. nyt on ero edessä.. joinakin päivinä olo on mukavan energinen ja toiveikas, mutta ikävän usein iskee päälle tällaisia tunteita: hirvittävän suuri ikävä entistä parisuhdetta ja sen arkea kohtaan. ikävä kyseisen miehen syliin ja pelko tulevaa kohtaan. yksin elämisen ikävää ja yksinäisyyttä. miten tästä selviää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu