uun. Se pojankloppi ei selväsitkkään ymmärrä tilannetta, jonka tällainen vanha konkari ja MA-teorian professori näkee selvästi. Se kiltin oloinen tavismies toimii kamunaiselle ja hänen kavereilleen ilmaisena taksikuskina, joka kuskaa baarista kotiin aamuyöllä ja siellä baarissa on"petetty"häntä tanssimalla ja pusuttelemalla toisten miesten kanssa, mutta siitä ei varmasti sille pojalle puhuta mitään, jotta hän elättelisi toivoa kamunaisen suhteen ja kuvittelee tämän olevan"uskollinen". Minustakin hän oli selvästi mustasukkainen vaikka pitkin mölyt mahassaan, ehkä kuvittelee että minä olen ainut"toinen mies" mikä ei pidä paikkaansa jos kyseessä on MA huippuaan viettävä sinkkunainen.
Hänet pitäisi saada tajuamaan ensinnäkin se, että tuo kamunaisemme on 23v eli viettää MA-huippuvuosiensa viimeisiä aikoja, joka tarkoittaa sitä että hänen pillulleen on jonoa kaikenikäisistä YT-panosonneista sekä Tinderissä että livenä, joten kamupoika voi haudata haaveensa tuosta naisesta tässä vaiheessa, hän on siellä jonon häntäpäässä ja kelpaa vain kuskiksi. Tilanne toki voi muuttua hänen edukseen kun ruusu alkaa lakastua ja ne parhaat päivät alkavat olemaan kamunaisella takana päin, mutta aisuriksi hänen ei kannat missään tapauksessa ryhtyä, hänelle pitäisi kertoa että se on miestä eniten halventava asema johon mies voi alentua.
Näin kamunainen menettäisi ilmaisen taksikuskinsa ja jäisi ilman aisuria mikäli sillä pojalla löytyy selkärankaa pistää välit poikki, tiedän kokemuksesta miten vaikeaa se voi olla joten hän ei siihen pysty varsinkaan kun ovat tunteneet jo hyvän aikaa. Mitä pidempään jatkaa, sitä vaikeampi on päästä eroon ihan kuin tupakoinnistakin vaikka tupakoitsija tietää miten haitallista se on terveydelle.
Kaveripoikuudestakin pitäisi olla samanlaisia varoituksia vaikkapa täällä netissä tyyliin: kaveripoikuus aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, älä aloita. Kaveripoikuus vahingoittaa vakavasti mielenterveyttäsi, kaveripoikuus voi aiheuttaa hitaan ja tuskallisen henkisen kuoleman
Hänet pitäisi saada tajuamaan ensinnäkin se, että tuo kamunaisemme on 23v eli viettää MA-huippuvuosiensa viimeisiä aikoja, joka tarkoittaa sitä että hänen pillulleen on jonoa kaikenikäisistä YT-panosonneista sekä Tinderissä että livenä, joten kamupoika voi haudata haaveensa tuosta naisesta tässä vaiheessa, hän on siellä jonon häntäpäässä ja kelpaa vain kuskiksi. Tilanne toki voi muuttua hänen edukseen kun ruusu alkaa lakastua ja ne parhaat päivät alkavat olemaan kamunaisella takana päin, mutta aisuriksi hänen ei kannat missään tapauksessa ryhtyä, hänelle pitäisi kertoa että se on miestä eniten halventava asema johon mies voi alentua.
Näin kamunainen menettäisi ilmaisen taksikuskinsa ja jäisi ilman aisuria mikäli sillä pojalla löytyy selkärankaa pistää välit poikki, tiedän kokemuksesta miten vaikeaa se voi olla joten hän ei siihen pysty varsinkaan kun ovat tunteneet jo hyvän aikaa. Mitä pidempään jatkaa, sitä vaikeampi on päästä eroon ihan kuin tupakoinnistakin vaikka tupakoitsija tietää miten haitallista se on terveydelle.
Kaveripoikuudestakin pitäisi olla samanlaisia varoituksia vaikkapa täällä netissä tyyliin: kaveripoikuus aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, älä aloita. Kaveripoikuus vahingoittaa vakavasti mielenterveyttäsi, kaveripoikuus voi aiheuttaa hitaan ja tuskallisen henkisen kuoleman
Vastaukset 51
Vanhimmat
Naiset ja miehet pitäisi pitää tiukasti erillään, ettei mitään ystävyyssuhteita pääsisi syntymään. Ne vie ihmiseltä hengen terveyden.
Kyllä, vain koeputkilapset tulisi sallia.
Ainakin tuosta vedätyksestä pitäisi kamupoika puhua ulos koska nainen käyttää hänen hyväuskoisuuttaan törkeästi hyväkseen.
Mutta sehän on femakon mielestä tietenkin hyväksyttyä koska tilanne on naisen kannalta edullinen.
Kuka se siellä puskista huutelee?
Marnie, kyllähän sinä tiedät, ettei yksipuolinen hyväksikäyttösuhde ole mitään ystävyyttä. :)
Olen ihan samaa mieltä kuin Neitsytsetä tuolla alempana. :)
Uhrin vika siis. ;)
Esim. ne naiset jotka lähettelevät jollekin netissä esiintyvälle perijäprinssille säästönsä ovat ne ainoat syylliset tilaansa, eikä se joka vedätti heitä?
Vai teemmekö tästä nyt sukupuolikysymyksen, missä vain miespuoliset uhrit saa syyttää itseeän?
Ei ajatella noin mustavalkoisesti, jooko? :) Tottakai, jos joku tietoisesti vedättää toista, niin se on ihan mulkku, toimii moraalisesti hyvin kyseenalaisesti. Mutta kyllä vähän kannattaa itsekin miettiä, että mihin suostuu ja millä kustannuksilla. Kyllä ne, jotka sinisilmäisesti lähettää jollekin gigololle rahansa, ovat yhtälailla itse töpänneet kuin nekin, jotka kustantavat "kamulleen" kaiken. Rikoksen määritelmän täyttävä kusetus pitää selvittää, mutta muuten ei voi kun olla pahoillaan "uhria" kohtaan. Kuten Atm32 sanoi, jotkut ovat varmaan ihan ok myös sellaisessa (ystävyys)suhteessa, jossa palvelukset jakautuvat ainakin näennäisesti epätasaisesti.
Kyllä me nyt ajattelemme asian "mustavalkoisesti", sillä sinä joko olet hyväksikäyttäjä, joko vahingossa tai tahaltasi, mutta uhrin vika se ei ole koskaan.
Ei se nyt jumaliste meinaa sitä, että jos minä pyydän sinut kylään, ja tarjoan vieraanvaraisuuttani illan, meinaa sitä että sinä otat mukaasi kitarani ja toiseen kainaloon läppärini ja kysyt milloin voit tulla hakemaan loput tavarani.
Joten ei nyt aleta syyttelemään uhria.
Enhän mä tolleen edes väittänyt.
Kamupoika menettäisi sitten tilaisuuden ola naisten lähellä joten siitä tulisi ätmi. Olisimpa minullakin kamunaisia joita kuskailla. Olisi mukavaa olla edes naisen lähellä.
Se on tärkeää olla vain hyviä kamuja
Jep ja kamupoika voi joskus uskollisesta palveluksestaan saada pillua, varsinkin jos meinaa ruveta tekemään irtiottoa.
ATM se on nytkin vaikka olisi tuhannen naisen lähellä. ATM on mies, jonka elämää kuvaa joko pitkät puutejaksot tai täydellinen seksuaalisten naissuhteiden puute ja tuo suhde ei ole seksuaalinen. Kaveripoikasuhteet eivät ole seksuaalisia.
Joskus voi saada, nimittäin sitten kun nainen on parhaat päivänsä nähnyt ja etsii aisuria. Silloin pillua voi tulla heti jos mies mienaa tehdä irtiottoa, mutta mies joutuu sitoutumaan parasta ennen päiväyksen ohittaneeseen käytettyyn naiseen saadakseen säännöllisesti.
Kamupoikuus onnistuu vain ja ainoastaan silloin jos kamupoika ymmärtää läpikotaisin että hän on vain ja ainoastaan kamupoika. Kamupoika ei tule saamaan koskaan pillua fanittamaltaan naiselta. Niin ei vaan yksinkertaisesti tapahdu. Jopa "parhaat päivänsä nähnyt"-nainen on niin tyhmä olento ettei ymmärrä että on vanhentunut ja markkina-arvo on laskenut. Siksi tuo nainen ei tule kamupojalle antamaan mitään, ei edes silloin jos mies yrittää irtiottoa. Eihän tuollainen kamupoika merkitse naiselle mitään.
Kamupoika, jos on ymmärtänyt ettei mitään mahiksia ole, voi käyttää noita naisystäviään ponnahduslautana kasvattaakseen omia sosiaalisia piirejään. Mutta se vaatiikin sitten sen ettei kamupoika olekaan enää naista fanittava kamupoika, vaan nainen on hänelle pelkkä tuttu joka ei merkitse mitään. Vain marginaalinen määrä kamupoikia koko maailmassa voi tuollaiseen onnistua, mutta normikamupojille yhtälö on käytännössä mahdoton.
Minä olen kerran joutunut puuttumaan vastaavanlaiseen tilanteeseen missä pari tyttöä oli jo pitempään vedättäneet erästä nuorempaa sukulaispoikaani. Poika nöyrästi kuskasi niitä vaikka aamuyöstä baarista kotiin, tarjosi juomia ja tupakkaa eikä koskaan saanut mitään takaisin vaikka oli toivottoman rakastunut ainakin toiseen tytöistä.
Satuin sitten näkemään tytön baarissa nuoleutumassa jonkin äijän kanssa ja lauloin tietenkin sukulaispojalle kaiken, älyttömät itkuthan se veti mutta parempi oli ajoissa puuttua.
Viime vuonna kertomani raportti jossa 18 ja 20v nuori nainen oli poitsun mukana, mutta jotka sanoivat tykkäävänsä juuri kaltaisistani miehistä, lliittyi tähän samaan.
Se 20v vedätti sitä pojankloppia, joka oli kyllä todella mukava jätkä, juuri tämä mistä huonoa omaatuntoa potevat femakot puhuvat nimellä nice guy - se ei valittanut osastaan, mutta oikeasti se on pahamies koska pakotti naiset käyttämään häntä hyväkseen. Naisilla näet ei ole omaa päätösvaltaa, vain pohjaton hyväksikäytön tarve ja kiimavittu jota ei koskaan kyseenalaisteta.
Kai sukulaispoikasti pisti niihin huoriin heti välit poikki?! Vaikka helvetin vaikeaahan se on jos hän oli toivottomasti jo ehtinyt rakastumaan ihan kuten tuo tupakkavertaukseni, mutta vielä vaikeampaa olisi ollut jos hän olisi jatkanut.
Ihmeen sinisilmäinen kyllä oli se sukulaispoikasi jos oikeasti kuvitteli niiden naisten olevan"uskollisia"hänelle baarissa
Ei sillä ollut pokkaa eikä sydäntä pistää välejä poikki. Mitä itse niitä kylillä myöhemmin näin, niin edelleen se letukka istui sukulaispoikani autossa kuskattavana ja juotettavana. Kaitpa poika rukka ajatteli että jos hän on kiltti ja avulias niin tyttökin pikkuhiljaa lämpenee. No eipä lämmennyt.
Loppui se kuitenkin siinä vaiheessa kun tytöt muuttivat opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Tupakkavertauksesi oli todella hyvä.
Pakko kertoa tämä, opetuksena ja muistutuksena itsellenikin.
Seurasin vierestä kun samalla tavoin hyväksikäytetty kamupoika-ystäväni sai tietää että hänen elämänsä suurin rakkaus imuttelee viikonloppuisin muita miehiä, mutta toki jättää kertomatta ettei kyyti loppuisi kavereiden luokse.
Kaikki ympärillä olevat olivat jo nähneet ettei kamupojalla tule olemaan saumoja, mutta eihän järkipuhe mene ihastuneelle jakeluun. Tämä kamupoika-ystäväni meni sitten märisemään ihastukselleen kuinka oli kuvitellut että he ovat jotenkin yhdessä ja suhde alussa kun hän saa kuskata tyttöä ympäri kyliä.
Nolotti kaverin puolesta. Ystävät ja toverit, älkää antako HC-atmikaverienne nolata itseään tuolla tavoin.
Ammattimaisena kamupoikana haluaisin vähän neuvoa palstamiehiä.
Kaveruuteen pätee sama kuin parisuhteisiinkin, tavallaan ihmiset ovat itsekkäitä. Mitään suhdetta (kaveruus tai rakkaus) harvemmin syntyy ilman että molemmat kokevat saavansa toiselta jotakin. Epäitsekkäät toisten auttajat kun ovat ikävän harvassa.
Silloin kannattaa miettiä mitä toiselle tarjoat?
Jos tarjoat kuski-, muutto-, juomantarjoamis-, ja remonttipalveluja, huomaat törmääväsi naisiin jotka käyttävät miehiä hyväkseen.
Jos tarjoat ystävyyttä jossa sinä olet pelkkä tukija ja kuuntelija, törmäät naisiin jotka seukkaavat huonojen miesten kanssa ja valittavat sinulle huonosta kohtelusta.
Jos tarjoat reitin ns. piireihin (sinulla on cooleja ystäviä, tai eronneet naiset pääsevät kauttasi tutustumaan sinkkumiehiin...), olet paras kaveri hetken mutta et kukaan sen jälkeen kun naiset pääsevät niiden tavoittelemiensa ihmisten seuraan.
Minun naiskamuni kuskaavat minua siinä missä minäkin heitä, ystävyys ei juuri poikkea minun ja miespuolisten kaverien ystävyydestä. Ystävyys on vastavuoroista.
Ei kannata suostua hyväksikäyttöön, vaan etsiä sellaisia ihmisiä jotka haluavat olla seurassasi vaikkei siitä oikeastaan hyötyisi mitään. Ellei ketään löydy, ehkä kannattaa miettiä antaako itsestään vääränlaisen kuvan.
Niin, ymmärrän tietysti että kyllähän tässä maailmassa status ratkaisee. Jos haluaa kavereiksi kauniita naisia tai tunnettuja ihmisiä ja on valmis tekemään mitä tarvitsee, niin sitten on syytä ymmärtää ettei siinä ole oikeasta ystävyydestä kyse. Minä en olisi sellaiseen valmis, samahan se on ikälopulle HC-ätmille ketä tuntee tai ei tunne.
Toi analyysi on aika nappiin.
Jännä muuten miten sen tunteen sitten aistii myös sellaisista naisista jotka enemmän haluaa sua vain henkisen tai fyysisisen seuran ja sit taas molempien takia
Olet saanut siis paljon kokemuksia muista paitsi oikeista ystävistä. Se oliskin ollut ihme.
"Jos tarjoat kuski-, muutto-, juomantarjoamis-, ja remonttipalveluja, huomaat törmääväsi naisiin jotka käyttävät miehiä hyväkseen."
Mikähän reality- tai muu julkkisohjelma se oikein oli, mutta siinä Sara Sieppi muutti.
Sen muuton teki käytännössä yksi "tavallinen mies" jota Sara Sieppi ei edes kuulemma tuntenut, mutta joka oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi facebookista.
Varmaan oli pojusta kiva lueskella myöhemmin uutisia, kun majavahampainen viiksipoika nimeltä Rooope Salminen sitten muutti tuohon samaan kämppään asumaan ja panemaan tuota kyseistä "neitoa muuttohädässä".
Luulen kyllä ettei se "tavallinen mies" tuossa tapauksessa edes odottanut saavansa vastineeksi mitään. Paitsi ehkä rehentelyoikeudet siitä että on auttanut Sara Sieppiä muutossa.
Kaikillla teoilla on motiivinsa.
Miksi helvetissä sinä tekisit muuten kenenkään muuttokuorman ilmaiseksi? :D
Naiset aivopesevät miehiä uskomaan, että olemalla herrasmies ja tekemällä palveluksia naiselle saat tinsaa.
" Miksi helvetissä sinä tekisit muuten kenenkään muuttokuorman ilmaiseksi? :D"
- Hyväntahtoisuuttaan? Samasta syystä kuin lenkitän selkävaivaisen naapurin koiraa omani ohella, tai opastan työpaikan senioreja excelin käytössä, tai kuskaan liftaajia muutama kymmenen km oikeaan suuntaan.
- Joidenkin mielestä julkkiksen auttaminen on vielä hienompaa kuin taviksen auttaminen.
- Etkö itse auta kuin maksusta?
"- Hyväntahtoisuuttaan? Samasta syystä kuin lenkitän selkävaivaisen naapurin koiraa omani ohella, tai opastan työpaikan senioreja excelin käytössä, tai kuskaan liftaajia muutama kymmenen km oikeaan suuntaan."
Eli naiset siis käyttävät hyväkseen hyvätahtoisia, kilttejä ja kunnollisia miehiä.
"- Joidenkin mielestä julkkiksen auttaminen on vielä hienompaa kuin taviksen auttaminen. "
Korjaisin: YTN-julkimon.
"- Etkö itse auta kuin maksusta?"
En ainakaan naisia, koska he ovat petollisia hyväksikäyttäjiä.
Muuten taas maksunani on hyvä mieli joka minulle siitä tulee kun autan, joten teoria pitää kutinsa. Ja se pätee myös sinuunkin, kun talutat naapurin koiraa.
Niin minä, kuin sinä olemme motivoituja positiivisesti.
Naisten motivoituminen taas on ikävä kyllä sitä, että saadaan ilmaiseksi varastettu toisen resursseja, ja kicksit hyväksikäytön tuomasta vallan ja petoksen tunteeesta.
Tai kuten tässä tapauksessa, säästää rahat ja vaivan muuttamisessa, kun voi käyttää hyväuskoista hölmöä työorjanaan. Tähän myös perustuu tyypillinen KTM-tyytymis-suhde, jossa mies uskoo saavansa rakkautta, mutta ei tiedä ettei nainen kykene sellaisiin tunteisiin vaan ajattelee täsmälleen kuten psykopaatit.
(Samoin taannoin kun oli puhe siitä, miten naiset lupaavat seksiä juomia vastaan, mutta sitten juovatkin tarjotut juomat ja eivät anna seksiä. Eräälle kaverilleni esim. kävi näin, jopa siten, että muija vaihtoi uhriaan illan aikana, ja lällätteli vielä kaverille).
Siksi iso osa naisista sivistysmaissaa kivitetään heti tilaisuuden tullen, sillä ne ovat pahoja ihmisiä.
Jaa-a, millainen petos koiranulkoilutus mahtaa olla?
Kuulostaa oikein kivalta. Minäkin kyllä autan selkävaivaista tai naapurin vanhusta oikein mielelläni.
On vain outoa että havaintojeni mukaan eniten auttajia on hyväkuntoisilla, nuorilla ja suosituilla naisilla.
Mistähän tämä mahtaisi johtua? ;)
Meneeköhän taas ystävällisyys ja flirtti sekaisin? Ehkä se on hyvä tapa tehdä itseään tykö ilman itsensä nolaamisen riskiä. Ja lisäksi kauniit ja mukavat osaavat usein ottaa kiitoksen vastaan kuten sosiaalisesti taitavien kuuluukin, joten se on auttajalle palkitsevampaa.
Avaatko tuota että miten neitsytsedällä ei ole kokemuksia oikeista ystävistä?
Miten ne oikeat ystävät poikkeavat noista neitsytsedän esimerkeistä, ja onko se kenties neitsytsedän itsensä syytä, kun hän ei halua auttaa sellaista jonka tarkoituksena on selvästi vain hyötyä hänestä?
Tosiaankin, näin se on, tasan tarkkaan. Nainen on perimmältään juurikin psykopaatti, vaikka se tietty aina meuhkaa niistä suurista tunteistaan. Naisella voi oikeasti olla positiivisia tunteita ja myötätuntoa vain omia lapsiaan kohtaan sekä sitä panettavaksi kokemaansa miestä kohtaan joka nämä lapsetkin hänelle on nussinut tai ylipäätänsä niitä miehiä kohtaan joita hän panettavina pitää ja joita hän nussijoikseen valitsee tai on joskus valinnut.
Tää n.s. pojoismainen hyvinvointivaltiomallikin kaikkine sosiaalisine juttuineen ja tulonsiirtoineen on miesten luomus. Mikäli se olisi naisista riippunut, niin mitään tällaista sosiaalista juttua ei ikinä olisi luotu. Toki ei naiset olisi kyenneet sitä rahoittamaankaan, mutta vaikka olisivatkin kyenneet niin eivät silti sitä olis tehneet. Tää onkin mielenkiintoinen juttu kun nyt naisilla on aina vaan enemmän valtaa, ja kun juuri siksikin yhtäältä sosiaalipouolen juttuja päädytään ajaamaan alas, ja kun toisaalta monet naiset nussijoineen ovat riippuvaisia tästä samaisesta sosiaalisesta hyvinvointivaltiosta jotka miehet on heille petanneet.
Täytyy kyllä myöntää, että minullekkin olisi palkaksi riittänyt loistavasti ne rehentelyoikeudet vaikka ei saralta pillua olisi tullutkaan. Olisihan se nostanut statustani huomattavasti kun olisin voinut kerskua, että lukuisista tarjokkaista muuttohommaan sara valitsi minut. Joillekkin vielä tavallista tyhmemmille naisille olisin myös voinut syöttää pajunköyttä, että olen saralta jotain seksuaalista saanut mikä olisi tottakai herättänyt niidenkin naisten kiinnostuksen.
Kerro sinä, millainen petos koiranulkoilutus on? Tai mitä ihmettä narsismi on, jos pyyteetön auttaminenkin on narsismia.... :D
Oletko tyhmä?
"Tosiaankin, näin se on, tasan tarkkaan. Nainen on perimmältään juurikin psykopaatti, vaikka se tietty aina meuhkaa niistä suurista tunteistaan. "
http://fundamentti.blogspot.fi/2015/03/10-neurologista-jarkyttavaa.html
Vähän korjaan. Epäitsekkäät auttajat eivät ole harvassa, sillä heitä on noin neljäsosa miehistä ja heitä kutsutaan atmeiksi.
Joku mainitsi positiivisen motivaation.
Vanha nainen ja hänen koiransa ei sisällä arvoa ulkoiluttajalle. Hän tarjoaa "arvottomalle ihmiselle" hyvää oloa. Se tuo hyvää oloa ulkoiluttajalle. Arvo sisältyy ainoastaan koiraan, ei henkilöön.
Ilman koiraa, vanha nainen jäisi yksin koska mies ei tarjoa apuaan naiselle, vaan hoitaa asian ohimennen kusettaessaan omankin koiransa.
Muuttoavuksi tarjoutuminen tai suostuminen sisältää arvon muuttajanaiseen. Mies kuvittelee saavansa naiselta jotakin, auttaessaan pyyteettömästi. Mies ei ole muuttamassa omia tavaroitaan, tai ajamassa kuorma-autoa samaan suuntaan. Mies vain käynnistää auton ja auttaa pyyteettömästi.
Sen sijaan nainen ei tietenkään saa mitään hyvää oloa siitä että tarjosi miehelle orjatyötä. Nainen saa vain tavaransa kuljetettua täysin ilmaiseksi. Mies on osoittanut naiselle ettei hän itsekään omaa mitään arvoa kun ei pyydä työstään esimerkiksi rahaa tai pillua.
Nainen pitää tekoa vain kohteliaana, eli ystävällisenä, mutta ei pidä miestä ystävänä.
Tässä tulee hyvin esille se miten miehet ja naiset käsittelevät ihmissuhteita.
Hyvin usein ystävällisiä tekoja toiselle miehelle tekevä mies, saa osakseen ystävyyttä. Miehet ovat jo perimältään yhteistyökykyisiä ja tietävät alitajunnassaan että karhun kaatamiseen tarvitaan hyviä luotettavia ystäviä.
Sen sijaan naiselle jopa toiset naiset ovat vihollisia. Naiset eivät kykene yhteistyöhön keskenään. Nainen tarvitsee alfamiespomon joka hallitsee haaremiaan.
Tuosta johtuu se että miehen ystävällinen teko ei naisen puolesta luo ystävyyttä, vaan ainoastaan ystävällisyyttä.
Jos atmit ymmärtäisivät tuon mekaniikan, naisilla ei olisi kamupoikia ystäväalueellaan.
Klopin kannattaisi yrittää päästä kamunaisen pöksyihin kun tyttö on humalassa.
Jep, se on valinnut tuon friendzonevalkoritari-roolin, ja siitä pitäisi murtautua läpi jokseenkin tuolla tapaa.
Jos se taas ei onnistu, on todettava että ilmainen taksitus loppui nyt tähän ja että tulevaisuudessa vain tinsamaksulla.
Tuskin uskaltaa yrittää päästä ainakaan kun on itse selvinpäin ja tuskin pääsee pöksyihin vaikka yrittäisi koska edelleen sinne on kilometrin jono jos jonkinnäköistä tuota miestä miljoonasti panettavampaa sonnia koska nainen viettää nyt lyhyttä kauneushuippuaan ja vielä sen loppuaikoja, kamupoika voi päästä pöksyihin kun nainen on ohittanut parasta ennen päiväyksensä, mutta vain jos alkaa aisuriksi.
Tavallaiselle miehelle ei ole tarjolla pillua ilman sitoutumista
Eiköhän se itsekkin tajua jossain vaiheessa. Mutta jos se kamupoika on jonkin sortin kaveri sinulle, niin en kyllä jättäis itse häntä opastamasta mitä hän oikeasti tekee itselleen.
Olin itse vastaavassa tilanteessa ja tiesin mistä oli kyse mutta tutkimusmielessä halusin selvittää mistä nämä naiset ovat oppineet ajattelemaan niinkuin ajattelivat.
No jätin leikin kesken hermot ei enää kestänyt, mutta tuo sinun kertomus tuki hyvin omaa kokemustani. Sillä perusteella on pakko sanoa ettei naisilla hormonien lisäksi ole muuta yläpäässä. Olin kerran yhtä naista pitänyt poikkeuksena naisissa, mutta vähän pitemmän kokemuksen jälkeen hän ei eronnut muista mitenkään. Toiset naiset osaa vain peittää oman itsensä paremmin kuin toiset.
Hyvä tulkinta sinulla!
Ehdottomasti!+Tuossa+sinun+kyllä+pitäisi+punapilleröidä+hänet,+sillä+tuo+tilanne+on+täysin+kestämätön,+ja+miehestä+on+tulossa+hyvää+vauhtia+aito+ja+100%+aisuri.+
Eräs+kiitettävä+seikka+sinussa,+hyvä+ystäväni+onkin,+että+muistat+levittää+palstatotuuksia+ja+täten+popularisoida+niitä.
Itse+kanssa+olen+siitä+esimerkistäsi+intoutunut+niin+tekemään.+
Reaktiot+ovat+kyllä+lähes+samat+kuin+palstalla,+joten+totuus+tekee+kipiää.
Tuosta tuli vielä mieleen pari esimerkkkiä omilta nuoruusvuosilta.
Eräs kaveri vajosi jopa siihen, että tosiaan kuskasi yhteiskamumuijaa (sitä jota olin pannut, mutta josta kaveri oli kiinnnostunut) jopa toisen miehen tykö. Se kyllä itsekin sanoi, eettä nyt ollaan löydetty melkoinen uusi pohja.
Minulle taas joskus eräs kamumuija jonka kanssa menin viihteelle, yritti tarjota tuota samaa roolia, eettä katselisin sitä viihteellä muiden iskettävänä. Tein sille selväksi että ei tule onnistumaan moinen minun seurassani.
Voisikin sanoa, että ensimmäinen askel on siinä, että alkaa vahtimaan kamumuijiaan etteivät ne vain pariudu muiden kanssa. Se opettaa myös niille tärkeitä sääntöjä elämästä ja siitä mikä on todellisen alfan suhtautuminen naisiin.
Äläpäs satuile. Olet reilusti päälle 30-vuotias, etkä tunne ketään 23-vuotiasta naista.
Tunnen useitakin, mies komistuu vanhetessaan eikä naisia kiinnosta ikäisensä pojanklopit paitsi kaveripoikina palveluksia tekemässä.
Joko olet kohta siinä iässä, että nuoret naiset alkavat juosta perässäsi?
Niinpä, kun 40v neitsytsetä uskoo itse kurppapropagandan, sen täytyy tarkoittaa että se on totta, ja näin ollen hän voi sanoa tietävänsä asian jopa paremmin kuin itse asianomainen.
Marrrniestakin sitten paljastui miehiä hyväksikäyttävä femakkopilluaivo.
Olipa yllätys!
kaksoisstandardit jylläävät.
Naisten hyväksikäyttö väärin, miesten hyväksikäyttö ok.
Sitten sanoo että "feminismi on jees!".
Sitä se feminismi on. Naisten puolella olemista ja pilluoikeuksista kiinni pitämistä.
Marrnie on sellainen haiseva vanha huora joka käyttäytyi kuten ap:n kuvaama nainen.