Raamattu esittää profetoimisen yhtenä Pyhän Hengen armolahjoista
(esim. Room. 12:6).
Profetia on vakiintunut nykykielten sanaksi juuri Raamatun välityksellä. Käsite löytyy Septuagintasta, Uudesta testamentista ja muista varhaiskristillisistä kirjoista.
Wikipedia.
2Piet. 1:21
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
2Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
1Piet. 1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
Puurot ja vellit ovat menneet sekaisin näillä sivuilla.
JUMALAN SANA on Jumalan sanan profetiaa, joka ei muutu, eikä katoa.
Jeesus Kristus on Jumalan sanassa tie totuuteen ja pelastukseen.
Puurojen ja vellien sekasotkussa on unohtunut Jumalan sanan totuus, joka ei yllä olevissä 'profetioissa' ole mukana.
Jumalan sana pysyy totuudessa ja Pyhä henki paljastaa aina epärehellisyyden ja valheen.
Suomen lakien mukaan myös kristityillä on uskon-ja uskonnon vapaus.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Aamen.Aamen.
Kilpailevat jumalat voivat antaa erilaisia profetioita, kuten esimerkiksi Odinin profeetalle annettu ilmoitus mielikuvituskolmioepäjumalan kohtalosta.
Valhallan wc-tilojen siivoojiksi määrätyt kolmioepäjumalan osat, jahve, jeesus sekä pyhä hönkäys ovat siellä kusilaareina maailmankaikkeuden jäähtymiseen saakka ja sen jälkeenkin.
Ei siis ole odotettavissa mielikuvitusjeesuksen paluuta koskaan.
Mielikuvitus on vain atella.
Niinpä niin.
Odotatte meidän uskovan mielikuvitusjumalaanne ilman todisteen häivääkään.
Herää auttamatta kysymys rajanvedosta. Miksi ette usko Odinin profeetan antamiin profetioihin tai vaikkapa koraanissa kuvattuun jumalhahmoon ja hänen profeettaansa?
Uskohan ei todisteita kaipaa, joten miksi vetää raja mielikuvituskolmioepäjumalaan?
Nyt ymmärrän mihin tuota he-ma-röyhkeyttä tarvitaan.
Profeetathan ovat myös väljähtyneet valheita lukeneeksi ja niiden suojissa profetioita suoltaneeksi anusholeprofeetoiksi. Meidän tavismummojen tehtävä on seuloa jyvät akanoista kun profeettojen erilaisia näkyjä ja näkemyksiä mietimme.
He-ma on matkan varrella tarjonnut muistikuviin karmeimmat solvaukset pyhyyttä vastaan. Pohja on siis löytynyt.
Amen aloitukselle.
Juuri niin.
ok.
Kuitenkin on selvästi epäjumalanne tahto, että näitä loukkauksia ja häpäisyjä kirjoittelen. Toki olisi mielikuvituskolmioepäjumalallanne mahti estää häntä rienaamasta ja hänen seuraajiaan loukkaamasta, jos tuo olento olisi olemassa.
Jää siis kaksi vaihtoehtoa:
1. Hänen tahtonsa toteutuu
2. Hän on olematon
PS. Olisi reilua kommentoida narun jatkeeksi, niin että minun valloittavaa persoonaani koskeva kommenttisi pomppaisi kelloon ja siten nähtäväkseni.
Jospa sun oma tahto määrää milloin ja mitä kirjoittelet.
Kyllä, oma tahtoni nimenomaan määrää, eikä olematon kolmioepäjumala pysty minua estämään.
Jos siis uskovainen uskoo jumalansa olevan olemsaa, herjaa hän jumalansa tahdon toteutumista väittäessään kirjoitusteni olevan loukkaavia tai rienaavia.
Uskonharhainen voi vain hävitä.
Jeesus elää.
Kunnia Jumalalle.
No ei elä enää, eikä vielä ole löytynyt todisteen hiventäkään siitä, että olisiikinä elänyt.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Ei tarvitse todistaa mitään. Siirry laki ja rikos osastolle.
KTS--
10.3.2016 23:45
Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Aameen.
Nykyisin ei mielisairaita hemoja hoideta ja se näkyy.
Nostetaas vähän.
Tuollainen hulluus kuin hemalla ja ihan hoidotta.