Puukon kanssa ihmisten kimppuun hyökännyt mies on tappanut yhden ja haavoittanut kuutta muuta Lontoossa, kertoo poliisi.
Puukolla aseistautunut mies on tappanut naisen Lontoossa. Lisäksi hän on haavoittanut kuutta ihmistä.
Silminnäkijät kertovat Telegraphille, että naista yritettiin hoitaa tapahtumapaikalla, mutta hän menehtyi vammoihinsa. Hyökkäys tapahtui Russell Square -puiston ja sen viereisen Imperial Hotellin läheisyydessä Bloomsburyn kaupunginosassa Lontoon keskikaupungilla.
Poliisi on pidättänyt teosta epäillyn miehen. Kiinniottoon käytettiin etälamautinta.
Poliisin mukaan terrorismi on tässä vaiheessa yksi mahdollinen selitys veriteolle.
Lontoon BBC:n radioon soittanut silminnäkijä puolestaan kertoo, että tapahtumapaikalla on nähty jengi, joka mahdollisesti on puukottanut naisen.
Poliisi on pystyttänyt paikalle teltan rikospaikkatutkintaa varten.
Hyökkäys tapahtui noin puoli yhdeltätoista illalla paikallista aikaa, siis puoli yhdeltä Suomen aikaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001232904.html
Suvakeilla taas haarat kostuvat.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Mistä hoitolaitoksesta avaaja on karkuteillä?
Ai niin, olen myös sairas hintti.
Kun pääsin hourulasta jäi vitunmoinen julistusvimma päälle siksi näitä aivopieruja pääsee eetteriin, älkää ottako horinoitani vakavasti, vaikka vastailen itselleni eri nimierkeillä, kuuluu taudin kuvaan
Parasta olisi kun menisit sinne hourulaan takaisin ja heittäisit sen laitteesi lepikkoon.
Niin näyttää kuuluvan. Se on jännä tuo psykoosi, kun selviät n. kahden tunnin yöunilla ja sama paska jatkuu taas.
Avaajalla taittaa olla hourulan lääkekaapin avain.
Mikä pakkomielle päivystävällä suvakilla on tuohon hourulaan ja lääkkeisiin? Tai no, kyllähän sen ymmärtää...
Monet kahelit keskustelevat itsekseen , en ole mitenkään poikkeava, lääkkeet näyttää piristävän.
Äläpäs psykoottinen hörhö käytä muiden nimimerkkejä.
anteeksi taas keskustelen itseni kanssa.
Mene jo hyvä mies kiireesti sinne hourulaan takaisin eihän tuosta sinun hommastasi tule yhtään mitään valmista, horiset yksinäsi!
Hell bend for:
https://www.youtube.com/watch?v=hLhN__oEHaw
http://www.lyricsfreak.com/j/judas priest/hell bent for leather_20076066.html
Seek him here, seek him on the highway
Never knowing when he'll appear
All await, engine's ticking over
Hear the roar as they sense the fear
Wheels! A glint of steel and a flash of light!
Screams! From a streak of fire as he strikes!
Hell bent, hell bent for leather
Hell bent, hell bent for leather
Black as night, faster than a shadow
Crimson flare from a raging sun
An exhibition, of sheer precision
Yet no one knows from where he comes
Fools! Self destruct cannot take that crown
Dreams! Crash one by one to the ground
Hell bent, hell bent for leather
Hell bent, hell bent for leather
There's many who tried to prove that they're faster
But they didn't last and they died as they tried

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Aaron_Kosminski
Juutalainen parturi palannut viiltelemään?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016080421998086_ul.shtml
Poliisi kertoi tyypin olevan mielenteveysongelmainen, ennen kuin tutkimukset edes pääsi alkuun?
Varmaan yhteys Breivikkiin löytyi myös jo etukäteen?
"Terrorismia- tai mielenterveyden häiriö"
No eikö nuo nyt ole ihan sama asia?
Siis avaajan kaltainen vintiltä vinksahtanut.
Nyt kun suvakien ns. "unelma" on tullut kaikkien nähtäväksi:
https://www.youtube.com/watch?v=_zXvg8NejAw
Niin...
Sukkivakit:
https://www.youtube.com/watch?v=ScbmZIbzWZA
Tää on kyllä sukkivakkien kunkkubiisi:
https://www.youtube.com/watch?v=UjDXd8XhtZg
..eiköhän taas ole joku muslimi saanut käskyn lähteä murhaamaan vääräuskoisia. Aikamoista rasismia, eivätkä vihreät ole yhtään huolissaan...
Onko mitään mieltä käyttää tekijästä yleisnimitystä, mies, jos tekijä on joku musta. Sillä näinhän asia yleensä on, jos ei erikseen mainita, että tekijä on ko. maan alkuperäisasukas.
Kyllä alkas jo riittää nämä unelmat ja ssri tapaukset.
Onko aika kun alkaa kuusisilmäisen Ecatly:
https://www.youtube.com/watch?v=Bn-6dO4Bh3k
...
Ketju taas täynnä vasemmisto-anarkisti-viherpiiperö-vajakkien älyvapaita kommentteja :( Eikö noita vajakkeja saa johonkin hoitoon. Pilaavat kaiken hyvän keskutelun kuten tämänkin aloitus.