Tein sen virheen ja ostin käytetyn matkalaukun kirppikseltä. Kaverin kanssa matkustettiin Thaimaahan. Tullissa minut ohjattiin jonosta sivuun kun koira haistoi jotain. Olin kaksi viikkoa pidätettynä ja minua kuulusteltiin. Laukustani löytyi pyyhkäisytesterillä huumejäämiä. Lomani meni pilalle ja niin meni kaverinikin loma. Hän oli yksin puoli lomaa ja minä pidätettynä. Sitten minut potkittiin ulos aivan kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Ehdimme olla vielä kaksi viikkoa yhdessä ja eilen tulimme Suomeen. Laukku jäi Thaimaan tullin haltuun. He eivät tajunneet kun selitin, että olen ostanut laukun kirpputorilta. Älkää ostako edes farkkuja kirppikseltä jos olette lähdössä kaukomatkalle. Arabimaissa saattaisi käydä todella huonosti.
Älkää ostako käytettyä matkalaukkua
Sini--
16296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Millaisia säitä piteli iellä heinäkuussa? Oliko hirveen kuuma? Mulla vielä lomaa pitämättä, ja mietin minne mennä.
En suositteli Thaimaata tähän aikaan vuodesta, kuumuus kosteus on suurimmalle osalle suomalaisista liikaa. Ja sitä paitsi, nythän on meilläkin kesä, joten mieti talvella matkaasi uudelleen.
Huomaa jutuista, että avaaja on ihan aineissa. Soitin poliisit.
Ajattele, jos siihen käytettyyn laukkuun olisi jonnekkin vuoren väliin unohtunut esim. pari sataa grammaa. Menis loman sijasta muutama vuosi "pieleen".
Joo. 200 gr herskaa. Vuoden kuluttua ne tulisi vastaa kysymään, että mikä sun nimi on. Oikeudenkäynti on kolmenvuoden kuluttua joten pärjäilehän siinä betonilattialla särkevien hampaittesi kanssa.
uhihu
Pari viikkoa koulutusta, kun et ymmärtänyt antaa tullimiehelle "tippiä".
Kunnollinen tullimies pyysi nurkuen passia.
saattaa tullimies americassa etsiä kokkelia onkaloistsi. Kokemusta ei oo, kun vinguttelen kortilla.
Kuulostaa ihan uskottavalta, tai sitten ei.
Olen joskus pelännyt tullissa tuolla aasiassa. Jos vaikka jostain toisesta matkalaukusta tarttuis ruumassa jotain jäämiä. Onko s mahdollista Nehän ovat tiiviissä kasassa siellä.
Hurja juttu joka on kyllä mahdollista Aasiassa myös muualla.
Mutta aasiassa on niin julman näköiset rynkyillä aseistetut tullimiehet että niitä pelkää vaistomaisesti. Kelaa mielessään kaikki hirveät mahdollisuudet.
Eihän Thaimaa ole mitään, ihan leikkipeliä juuri nyt. Teepä jotain naapurimaissa, esim. Malesia Filippiinit (uutuutena)mutta myös Laos ja Burma.
Niissä on kuolemantuomiot käytössä, ja nyt myös Thaimaassa harkitsevat kuolemantuomion uudelleen käyttöönottoa...
Ja siihen riittää ihan pienet määrätkin, varoitukseksi, ja koskee erityisesti turisteja.
Taimaa on nykyään täynnä rikollisia ja siellä vihataan länsimaisia.
Asuimme vähän aikaa kerrostalossa, joss naapurit polttivat...ties mitä. Se savu tuli suoraan meille (se oli savua, joka piti tuulettaa pöytätuulettimella ulos parvekkeen ovesta).
Mä en voi matkustaa ja ottaa mitään mukaani mikä oli siinä kämpässä. Vaikka pesisin omat vaatteet, kengät matkalaukut....koira haistaa sen edelleen mistä tahansa.