Ulkonäkö

Ongelma on vaivannut minua pitkään ja tunnen olevani umpikujassa. Olen seurustellut tyttöni kanssa jo 6 vuotta ja vuosi vuodelta minua on alkanut vaivaamaan hänen lievä ylipainonsa. Hän ei ole varsinaisesti läski mutta vyötärönympärys on leveä ja joskus hävettää julkisilla paikoilla. Suhteen alkuaikoina (n. 3 ensimmäistä vuotta) minua ei kiinnostanut hänen vyötärönsä ollenkaan mutta nyt se vaivaa. En uskalla puhua asiasta, olen pari kertaa yrittänyt mutta se päättyy (tietenkin) suunnattomaan loukkaantumiseen. Enkä ihmettele. Nyt kuitenkin huomaan katsovani muita naisia ja siitä tulee paha olo. Miten voisin kertoa kumppanilleni että hän laihduttaisi. Voiko sellaista edes pyytää. En missään nimessä haluaisi vaihtaa kumppania mutta päivä päivältä tuntuu että ärsyynnyn enemmän hänen makkaroistaan. Olen kovasti yrittänyt karistaa moisen pinnallisuuden mielestäni mutta se vain kasvaa.

Kävin kerran myös vieraissa josta tuli vuosisadan morkkis mutta en saa tämän tytön upeaa (normaalia) vartaloa mielestäni pois vaikka syrjähypystä on jo vuosi aikaa.

Mitä ihmettä voin tehdä ?
555748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Olet varmaankin todella täydellinen yksilö kun kumppaniasi näillä palstoilla arvostelet.Mielestäni sun kaltaiset miehet ei ansaitse naista ollenkaan!

Äänestä
  • Oletkohan sä nyt niin kun ihan oikeasti tosissasi? Voi helvetti, olisit onnellinen siitä että sulla on joku jota rakastaa ja joku joka rakastaa sinua (ihmettelen kyllä sitä miksi!)!
    Monet eivät löydä ikinä sopivaa seurustelukumppania!
    Häpeä! En ikinä itse tahtoisi seurustella kaltaisesi tyypin kanssa! ja nyt varmaan luulet että olen joku lihava loukkaantunut nainen, mutta en ole. (koko S)
    Yritä nyt herranjumala tulla järkiisi!

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Oletkohan sä nyt niin kun ihan oikeasti tosissasi? Voi helvetti, olisit onnellinen siitä että sulla on joku jota rakastaa ja joku joka rakastaa sinua (ihmettelen kyllä sitä miksi!)!
    Monet eivät löydä ikinä sopivaa seurustelukumppania!
    Häpeä! En ikinä itse tahtoisi seurustella kaltaisesi tyypin kanssa! ja nyt varmaan luulet että olen joku lihava loukkaantunut nainen, mutta en ole. (koko S)
    Yritä nyt herranjumala tulla järkiisi!

    Mitä tarkoitat järkiin tulemisella ? Kuten varmaan kirjoituksesta joku terävä ihminen saattaa huomata, tämä on minulle ongelma ja pinnallisuuteni ei katoa nappia painamalla. Varmaan tarkoitat että hyväksy makkarat ja ole onnellinen. Voikun se onnistuisi, en ole itsekkään ylpeä ajatuksistani. Mutta kiitos kommentista kuitenkin.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Oletkohan sä nyt niin kun ihan oikeasti tosissasi? Voi helvetti, olisit onnellinen siitä että sulla on joku jota rakastaa ja joku joka rakastaa sinua (ihmettelen kyllä sitä miksi!)!
    Monet eivät löydä ikinä sopivaa seurustelukumppania!
    Häpeä! En ikinä itse tahtoisi seurustella kaltaisesi tyypin kanssa! ja nyt varmaan luulet että olen joku lihava loukkaantunut nainen, mutta en ole. (koko S)
    Yritä nyt herranjumala tulla järkiisi!

    jos täällä joku akka kitisis että ei jaksa enää äijänsä kaljamahaa tai muuta vastaavaa, ei kommentit todellakaan olis tollasia.
    en minä ainakaan halua minkään tonnikeijun kanssa seurustella, enkä ole pinnallinen ,enkä myöskään valtakunnan komein.
    ja lisäksi, ettei menis saivarteluksi, on aivan sama kasvaako se maha kaljalla tai ylisyömisellä!, se on sama miinus

    Äänestä

  • keskikehonrakentaja kirjoitti:

    jos täällä joku akka kitisis että ei jaksa enää äijänsä kaljamahaa tai muuta vastaavaa, ei kommentit todellakaan olis tollasia.
    en minä ainakaan halua minkään tonnikeijun kanssa seurustella, enkä ole pinnallinen ,enkä myöskään valtakunnan komein.
    ja lisäksi, ettei menis saivarteluksi, on aivan sama kasvaako se maha kaljalla tai ylisyömisellä!, se on sama miinus

    joo näin on. joko sitä rakastaa toista makkaroista riippumatta, taikka sitten ei rakasta.

    Äänestä

  • keskikehonrakentaja kirjoitti:

    jos täällä joku akka kitisis että ei jaksa enää äijänsä kaljamahaa tai muuta vastaavaa, ei kommentit todellakaan olis tollasia.
    en minä ainakaan halua minkään tonnikeijun kanssa seurustella, enkä ole pinnallinen ,enkä myöskään valtakunnan komein.
    ja lisäksi, ettei menis saivarteluksi, on aivan sama kasvaako se maha kaljalla tai ylisyömisellä!, se on sama miinus

    Mikseihän täällä sitten naiset juurikaan vingu sitä, että ukolla on kaljamaha? Veikkaatko, että miehet on yleisesti niin paljon paremman näköisiä ja laihempia, ettei ole syytä?

    Not.

    Ja itseasiassa, kerran erehtyi yksi tyttö kertomaan, että oli ihastunut rumaan poikaan ja rumuus haittasi. Palaute oli paljon pahempaa mitä yllä.

    Äänestä

  • ja on. kirjoitti:

    Mikseihän täällä sitten naiset juurikaan vingu sitä, että ukolla on kaljamaha? Veikkaatko, että miehet on yleisesti niin paljon paremman näköisiä ja laihempia, ettei ole syytä?

    Not.

    Ja itseasiassa, kerran erehtyi yksi tyttö kertomaan, että oli ihastunut rumaan poikaan ja rumuus haittasi. Palaute oli paljon pahempaa mitä yllä.

    Kyllä se on niin, että yleisesti naiset ottavat paljon suopeammin vastaan heihin kohdistuvan arvostelun ja pitävät sitä ns. "oikeampana" (vaikkei se sitä ole) kuin miehet.

    Onhan se täälläkin nähty, kuten edellisessä kirjoituksessa viitattiin, että jos nainen erehtyy arvostelemaan miehensä ulkonäköä täällä siihen tyyliin, että se on nimenomaan ainoa asia, mikä häiritsee muuten jees-äijässä, niin siitä nousee todella hulabaloo.

    Siinä saa kyllä naiset kuulla kunniansa ja sisäinen kauneus on niin arvossaan, niin arvossaan - valitettavasti vain toiseen suuntaan.

    Minusta ainakin siis olisi paljon huolestuttavampi ilmiö, jos kukaan nainen ei nostaisi minkäänlaista vastalausetta tällaisen ketjun aloittajalle. Mukava nähdä, että edes vähän itsekunnioitusta löytyy meistä naisistakin näiden itseriittoisten miesten rinnalla.

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Mitä tarkoitat järkiin tulemisella ? Kuten varmaan kirjoituksesta joku terävä ihminen saattaa huomata, tämä on minulle ongelma ja pinnallisuuteni ei katoa nappia painamalla. Varmaan tarkoitat että hyväksy makkarat ja ole onnellinen. Voikun se onnistuisi, en ole itsekkään ylpeä ajatuksistani. Mutta kiitos kommentista kuitenkin.

    Sinulla ja miehelläni on sitten sama ongelma. Kirjoitin juuri tuonne yhteen toiseen keskusteluun ( miten kertoa vaimolleni jne.. ) oman elämäntilanteeni. Se ei varmaan muuta ajatusmaailmaasi, mutta on eräs naisen näkökulma asiaan. No can do!

    Äänestä

Mieti itseksesi mitä tunnet sitä ihmistä kohtaan. Oletko itse täydellinen? Nenän tai leukasi malli ei häiritse ketään? Hiukset perfect, kroppa mallipojun mitoissa, pituus, paino, silmien väri, hoidetut kynnet, pehmeät kädet? Ei edes hörökorvia? Hampaat valkoiset ja suorassa, et tupakoi etkä haise pahalle? Onneksi olkoon! Miltä sinusta tuntuisi, jos eläisit normaalimallisen ja -painoisen, kauniin naisen kanssa, joka jatkuvasti mainitsisi ettei kehtaa liikkua kanssasi koska hänen mielestään sinulla on ruman malliset jalat, takapuoli, korvat, silmät, olet väärän mittainen hänen makuunsa... Ja nainen katselisi sellaisia jotka miellyttävät ja sisimmässäsi tiedät, että hän myös pettää näiden täydellisempien kanssa.

Ole mies ja kerro hienotunteisesti ettet halua jatkaa suhdetta.

Äänestä
  • En ole täydellinen mutta ongelma, niinkuin kirjoituksesta oli tarkoitus käydä ilmi, on enemmän minun korvien välissä. "Ryhdistäydy" ei ole neuvona kovin kummoinen. Mutta jos minulla olisi iso kaljamaha, niin naisetko sitten jättäisivät kommentoimatta ja olisivat tyytyväisiä ? Rehellisesti. Epäilen.

    Äänestä

  • Haluaisin lisätä, alkuperäinen viesti oli ehkä huonosti muotoiltu että tyttöystäväni ei todellakaan ole ruma. Hän on erittäin kaunis mutta vatsan seutu tulee housuista ulos. Sen korjaamalla hän olisi säkenoivä. En etsi täydellisyyttä. Makkarat häiritsevät minua. Ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Haluaisin lisätä, alkuperäinen viesti oli ehkä huonosti muotoiltu että tyttöystäväni ei todellakaan ole ruma. Hän on erittäin kaunis mutta vatsan seutu tulee housuista ulos. Sen korjaamalla hän olisi säkenoivä. En etsi täydellisyyttä. Makkarat häiritsevät minua. Ei sen kummempaa.

    Jos tyttöystävälläsi tosissaan on kunnon makkarat vyötäröllä eikä vaan pientä pömppää niin voihan se olla häiritsevää.Mutta entä itselläsi?Vaaditko tyttöystävältäsi enemmän kuin itseltäsi?Oletko itse normaaleissa mitoissa?
    Jos elintaso on tuonut makkaraa toiselle tai molemmille niin sen makkaran pois saaminen vaatisi pääsääntöisesti terveempiä elintapoja.Olisi hyvä esimerkiksi tukea tytöystävääsi jos hän päättäisi laihduttaa.Ei niin että sinä syöt hänen edessään mitä huvittaa kun hän järsii porkkanaa tai samaan aikaan toivoa tyttöystävän laihduttavan ja silti kaupasta kannetaan samat viikonloppuherkut kuin ennenkin.Sipsii,siiderii,kaljaa...ym.

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Haluaisin lisätä, alkuperäinen viesti oli ehkä huonosti muotoiltu että tyttöystäväni ei todellakaan ole ruma. Hän on erittäin kaunis mutta vatsan seutu tulee housuista ulos. Sen korjaamalla hän olisi säkenoivä. En etsi täydellisyyttä. Makkarat häiritsevät minua. Ei sen kummempaa.

    Jospa hän siirtyisi käyttämään vartalomalliinsa sopivia housuja. Asia voisi korjaantua sillä. Ainakin yläosan soisi olevan sen verran pitkä, ettei maha tule näkösälle. Nykyinen nuorten suosima matala housumalli ei todellakaan sovi kuin hyvälle vartalolle.

    Koeta siis antaa pukeutumisvinkkejä.

    Äänestä

Mielestäni lihavuutta ei voi suoraan verrata esim. nenään tai muuhun piirteeseen niin kuin edellinen kirjoittaja teki, koska nenälleen ei oikein voi mitään mutta painolleen voi. Jos naisesi on aina ollut samankokoinen, ei hänelle varmaankaan ole tullut mieleenkään, että et enää pidä hänen ulkomuodostaan. Eri asia olisi jos hän olisi lihonut suhteenne aikana.

Hän ei kertakaikkiaan luultavasti tajua että sinua häiritsee tuo asia, ja noin pitkän suhteen jälkeen luulisi että asiasta voisi rakentavasti keskustella; alatte esim. yhdessä harrastaa jotain liikuntaa! Jatkuva asiasta piikittely sen sijaan kannattaa unohtaa, siitä nainen varmasti loukkaantuu.

Itse olen raskaana, ja tämä valtaisa olemus tekee minut hulluksi; ehkä siksi olen väärä henkilö auttamaan sinua kun itse en ymmärrä ihmisiä jotka ovat lihavia mutta eivät tee asialle mitään. Ja nyt tarkoitan lihavia; en pyöreitä. Sinun tyttöystäväsi kuulosti siltä että hän kuuluu lähinnä näihin pyöreisiin, jolloin ongelma ei ehkä ole niin suuri...

Äänestä
  • Olet oikeassa, kyse on enemmän pyöreydestä. Ehkä yhdessä liikkuminen voisi tuoda asiaan parannusta eikä minun tarvitse piikitellä. Piikittely ei yleensä kuulu tapoihini mutta tässä asiassa turhautuminen on saattanut moista aiheuttaa.

    Ongelma todella ei ole suuri mutta se on korvieni välissä saanut suuret mittasuhteet. Tämä on suhteemme ainoa asia mistä ei voi puhua. Olen kyllä yrittänyt hienovaraisesti mutta tuollaista asiaa ei kaiketi kovin hienovaraisesti voi ilmaista. Kiitos Minni kannustuksesta.

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyse on enemmän pyöreydestä. Ehkä yhdessä liikkuminen voisi tuoda asiaan parannusta eikä minun tarvitse piikitellä. Piikittely ei yleensä kuulu tapoihini mutta tässä asiassa turhautuminen on saattanut moista aiheuttaa.

    Ongelma todella ei ole suuri mutta se on korvieni välissä saanut suuret mittasuhteet. Tämä on suhteemme ainoa asia mistä ei voi puhua. Olen kyllä yrittänyt hienovaraisesti mutta tuollaista asiaa ei kaiketi kovin hienovaraisesti voi ilmaista. Kiitos Minni kannustuksesta.

    Kannattaa todella lopettaa se piikittely jos suhde on sinulle kuitenkin tärkeä. Itse olen vastaavan piikittelyn "uhriksi" joutunut hoikilla päivälläni, vaikka olin hyvin hoikka, lantio vaan leveä. Ja sen takia jatkuvasti olin itku kurkussa, ja suhde päättyikin kun en jaksanut sitä enää kuunnella...

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyse on enemmän pyöreydestä. Ehkä yhdessä liikkuminen voisi tuoda asiaan parannusta eikä minun tarvitse piikitellä. Piikittely ei yleensä kuulu tapoihini mutta tässä asiassa turhautuminen on saattanut moista aiheuttaa.

    Ongelma todella ei ole suuri mutta se on korvieni välissä saanut suuret mittasuhteet. Tämä on suhteemme ainoa asia mistä ei voi puhua. Olen kyllä yrittänyt hienovaraisesti mutta tuollaista asiaa ei kaiketi kovin hienovaraisesti voi ilmaista. Kiitos Minni kannustuksesta.

    "Ongelma todella ei ole suuri mutta se on korvieni välissä saanut suuret mittasuhteet. "

    Korvien väli kuntoon vaan!

    Niinhän sitä joutuu tekemään monissa muissakin yhtä tyhmissä jutuissa. Muuttamaan asennettaan kun kerran on huomannut, että se on niin kutsutusti "pe-----tä".

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyse on enemmän pyöreydestä. Ehkä yhdessä liikkuminen voisi tuoda asiaan parannusta eikä minun tarvitse piikitellä. Piikittely ei yleensä kuulu tapoihini mutta tässä asiassa turhautuminen on saattanut moista aiheuttaa.

    Ongelma todella ei ole suuri mutta se on korvieni välissä saanut suuret mittasuhteet. Tämä on suhteemme ainoa asia mistä ei voi puhua. Olen kyllä yrittänyt hienovaraisesti mutta tuollaista asiaa ei kaiketi kovin hienovaraisesti voi ilmaista. Kiitos Minni kannustuksesta.

    Heippa. Voisit ehkä keksiä teille jonkin uuden harrastuksen, jossa molemmat voisivat vähäsen kiinteytyä. Molemmat kesäksi uimapukukuntoon. Jotakin hienovaraista porkkanaa. Yhdessä tekeminen on muutekin mukavaa ja kannustaa liikkumaan paremmin. Ehkä ruokavaliotakin voisi muuttaa rasvattomammaksi ja terveellisemmäksi. Jälkiruoat hedelmistä karkkien ja sipsien sijaan. Toivottavasti olet valmis muuttamaan omiakin tapojasi suhteenne eteen. Parempi olisi asiasta saada kuitenkin sanottua hienovaraisesti kuin piikitellä. Ja yritä pitää naisesi itsetunto hyvänä. Jos hän saa kuulla makkaroittensa häiritsevän, hänen pitää olla muuten varma itsestään ja siitä, kuinka kauniina ja hyvänä häntä pidät. Tsemppiä!

    Äänestä

Siitä vaan kuivempi misu kehiin jos pienet makkarat ahistaa. Ei tartte kitistä täällä palstoilla. Ja laihdutussuosituksesta jokainen täyspäinen itsetuntoinen nainen kengittää SINUT ja vaihtaa fiksumpaan kundiin. Sinähän ärsyynnyt jatkossakin makkaroista ja kohta jo myös kaikesta muusta. Kuka perkele sellaisia marinoita viitsisi vuosia kuunnella.

Äänestä
  • Kyllä jokainen nainen varmasti ensimmäisenä huomaa itse omat makkaransa, helposti vaan parisuhteessa antaa asian olla kun ajattelee, että poikaystävä rakastaa joka tapauksessa! Mutta jos makkarat häiritsevät poikaystävääkin, huomattavasti helpommin saa itsensä jonkin liikuntaharrastuksen pariin...

    Äänestä

  • Minni kirjoitti:

    Kyllä jokainen nainen varmasti ensimmäisenä huomaa itse omat makkaransa, helposti vaan parisuhteessa antaa asian olla kun ajattelee, että poikaystävä rakastaa joka tapauksessa! Mutta jos makkarat häiritsevät poikaystävääkin, huomattavasti helpommin saa itsensä jonkin liikuntaharrastuksen pariin...

    NO sitten on mun onneni etten ole parisuhteissa enkä sellaisiin pyrkimässä - joten saan olla runsaine makkaroineni ihan rauhassa - ja tavata niitä upeita mukavia hemmoja, joille naisessa on joku muu tärkeämpää kuin jauhanta mitoista ja painoista. On niitä toistaiseksi muutamia satoja Suomesta löytynyt :)

    Äänestä

En minä ainakaan pysty olemaan naisen kanssa joka ei miellytä minun silmää. Tunteet antaa paljon anteeksi, mutta ei kaikkea. Tervetuloa kerhoon.

Minun mielestä parisuhteeseen kuuluu se, että tehdään myös ulkoisia asioita toisen takia. Käythän sinäkin parturissa, suihkussa, ostat uusia vaatteita, laitat partavettä jne jne jne. Elä välitä noista naisten kommenteista, he eivät kokemukseni mukaan tule ikinä ymmärtämään sitä asiaa. Ovat kyllä vaatimassa miehiltä mitä oudoimpia asioita, mutta sitten luulevat, että heitä rakastetaan ja halutaan vaikka näyttävät todellisuudessa turvonneilta valailta(karrikointi). Mutta siis parisuhteeseen kuuluu oleellisesti myös se, että haluaa miellyttää toista myös ulkoisesti, ja tämä MOLEMMINPUOLIN!.

Mutta siis mikäli naisesi ei ymmärrä hienovaraisesti sanottuna tuota asiaa niin yritä vaikka seuraavaa:
-Sovitte, että teette kumpikin jotain pientä toistenne miellyttämiseksi. Pientä vaan, kunhan se ei ole niin, että sinä vaadit mutta et anna mitään. Tasapuolisesti.
-Kuten joku mainitsi, niin koita saada hänet kiinnostumaan jostain urheilusta. Käykää lenkillä yhdessä, mutta ei laihtumisen, vaan kunnon parantumisen takia. Ostakaa fillarit ja pyöräilkää yhdessä, kohta on kevätkin. Menkää käymään uimassa...tehkää jotain. Kyllä hän jostakin kiinnostuu kun vielä teette sen yhdessä. Saatte yhteisen harrastuksen ja näytätte kumpikin paremmalta kohta.

Vielä sen verran, että elä pyytele anteeksi sitä jos nainen ei miellytä, ei vika sinun päässä ole. Tuo on vaan hyvä jos asian tiedostat ja haluat siihen muutoksen. Nuo ajatukset ei tee sinusta pinnalista, sikaa, sovinistia tai mitään muutakaan paskaa jätkää. Ajatuksilleen kukaan ei voi mitään, mutta niihin voi reagoida. Valitettavasti tuo pettäminen on myös yksi reaktio, kannattaisi vaan tehdä jotain muuta jos haluaa suhteensa säilyttää. Muista kuitenkin, että aina löytyy kauniimpi, kiinteämpi vartalo, haluttavampi ja kaikkea mahdollista. Absoluuttisen kauneuden etsijä kuolee varmasti yksinäisenä.

Ärsyttää ihan vitusti tuo katkerien naisten tilitys...elä kuuntele.

Äänestä
  • Taidan tarttua tuohon, "tehdään molemmat jotain pientä toisen miellyttämiseksi".

    Kiitän asiallisesta kommentista ja olen kanssasi samaa mieltä että aina löytyy kiinteämpiä ja parempia kroppia. Pettämistä kadun syvästi enkä tee sitä uudelleen. Se ei helpottanut ollenkaan, päinvastoin.

    En minä barbia etsi, normaalia vain.

    Äänestä

  • koko sinun tekstisi oli täyttä asiaa,
    paitsi että eikö sille naiselle voisi sanoa suoraan että: oot vähä lihonnu, voisikko ajatella painon pudotusta, olit nätimmän näkönen sillon hoikkana" helppoa

    naiset todellakin ovat yhtä ulkonäkö keskeisiä kuin miehetkin, mikä siinä vain on että naisten painosta ym. sellasesta puhuminen on niin paha asia?

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Taidan tarttua tuohon, "tehdään molemmat jotain pientä toisen miellyttämiseksi".

    Kiitän asiallisesta kommentista ja olen kanssasi samaa mieltä että aina löytyy kiinteämpiä ja parempia kroppia. Pettämistä kadun syvästi enkä tee sitä uudelleen. Se ei helpottanut ollenkaan, päinvastoin.

    En minä barbia etsi, normaalia vain.

    Etsit normaalia? Ihan tosi. Voisitko määrittää sen normaalin, että tämmönen tyhmempi sen ymmärtää!?

    Ei huh huh. Ja sinä, ja muut olette ihan tosissaan vielä, ilmeisesti?

    Äänestä

  • joku............ kirjoitti:

    koko sinun tekstisi oli täyttä asiaa,
    paitsi että eikö sille naiselle voisi sanoa suoraan että: oot vähä lihonnu, voisikko ajatella painon pudotusta, olit nätimmän näkönen sillon hoikkana" helppoa

    naiset todellakin ovat yhtä ulkonäkö keskeisiä kuin miehetkin, mikä siinä vain on että naisten painosta ym. sellasesta puhuminen on niin paha asia?

    "naiset todellakin ovat yhtä ulkonäkö keskeisiä kuin miehetkin"

    Ei piä kuule paikkaansa.
    Mulle on aivan sama minkä kokoinen mun mies on tai onko sillä tukkaa. Rakastan sitä ja oon rakastanu niin tukallisena kun tukattomana, niin laihana kun lihavana.
    Höpöjuttuja täällä.

    Äänestä

Alkakaa harrastaa liikuntaa yhdessä. Mutta älä tietenkään möläytä, että tarkoitus on saada tyttöystäväsi laihtumaan. Sano, että haluaisit käydä useammin esimerkiksi kävelylenkillä, jotta kunto kohenisi.

Kiinnitä huomiota myös jääkaappinne sisältöön. Monia ruoanlaittoon tarvittavia aineksia saa myös kevyempinä versioina (esim. juusto, ruokakerma, maito jne.) Kevyempään ruokavalioon siirtymistä voit perustella niin, että itse haluaisit hieman laihtua tai estää lihomista tai jos sinulla ei ole grammaakaan ylimääräistä, niin sano, että olet huolissasi kolesteroliarvoistasi.

Häiritseekö tyttöystävääsi itseään se, että hänellä on hieman ylimääräistä vyötäröllä? Jos hän itsekin haluaisi laihtua/kiinteytyä, niin silloin sinun on helppo kannustaa häntä, hienovaraisesti tietysti. Jos hän kuitenkin on täysin tyytyväinen vartaloonsa, niin sitten voi olla hankalampaa vihjaista, että parannettavaa olisi.

Äänestä

Elän avoliitossa rakastamani miehen kanssa. Olen aina ollut ylipainoinen ja olen edelleenkin. Avopuolisoni ei ole koskaan sanonut minulle että laihduta koska oot niin paksu. En kuitenkaan ole sinut itseni kanssa ja olenkin ala-asteelta asti yrittänyt kaikenlaisia laihdutuskuureja. Tälläkin hetkellä olen ja laihduin pelkän ruokavalion kautta melkeen 10 kiloa. Jos käytte yhdessä kaupassa voit valita vaihteeksi jotain uutta ja otatkin kevyt version esim. juustosta.

Mutta ei se laihduttaminen ole ihan yksiselitteistä. Mutta jos jaksat tukea kumppaniasi ja tehdä hänen kanssa yhteisiä asioita. Hän on varmasti kiitollinen / onnellinen jos mahtuukin kokoa pienempiin vaatteisiin. Minä ainakin olen.

Yhteinen kävelylenkki iltaisin voi myös piristää suhdetta. Teillä on aikaa jutella samalla toistenne kanssa niin, että ei ole esim. telkkari vieressä toitottamassa. Näin olette vain te kaksi ulkona kävelemässä. Siitä hyödytte molemmat.

Ei muuta kuin tsemppiä Teille.

Äänestä
  • Toit esille näkökulman mitä en tullut itse ajatelleeksi. Voisi tyttönikin olla kiitollinen jos jaksaisin osallistua myös siihen laihduttamiseen. Olen yleensä ajatellut tätä asiaa vain itseni kannalta. Kiitos tästäkin.

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Toit esille näkökulman mitä en tullut itse ajatelleeksi. Voisi tyttönikin olla kiitollinen jos jaksaisin osallistua myös siihen laihduttamiseen. Olen yleensä ajatellut tätä asiaa vain itseni kannalta. Kiitos tästäkin.

    En ole lukenut kaikkia ylläolevia viestejä, mutta onko tyttösi itse osoittanut halua laihtumiseen? Vai onko tyytyväinen itseensä sellaisenaan? Vai eikö ole tyytyväinen, muttei uhallaankaan ala laihduttaa?

    Laihduttaminen on muutakin kuin ruokavaliota, vaikka sillä suuri osuus onkin. Voisitte alkaa harrastaa jotain hänelle sopivaa liikuntaa? Mutta kaiken keskellä sinun on kyettävä osoittamaan, että rakastat häntä ja hänen vartaloaan. Hyväile vaikka muualta kuin vatsasta.

    Äänestä

luuletko tosiaan makkaroiden häviämisen naiseltasi tekevän sinut onnelliseksi? vai mitä mielestäsi onni on? Olisitko pettänyt naistasi jos hänellä ei niin sanotusti olisi näitä "makkaroita"? rakastatko häntä jos petät häntä ja ajattelet vielä ihmistä jonka kanssa häntä olet pettänyt? oletko ehdottanut yhteisiä lenkkejä tai muuta harrastusta. etkö uskalla kumppanillesi suoraan puhua, itse ainakin arvostaisin rehellisyyttä enemmän. itse olen ollut myös aikoinaan runsaat kahvat omistava ja tällähetkellä olen normaalin painon ja alipainon rajoilla ja mieheni rakastaa minua silti ja mielestään olen ollut aina yhtä haluttava ( on sanonut myös jälkeen päin pyöreiden vuosieni) haloo hyvä mies, mieti mitä selität.

Terveisin vaimo jonka mies ei ole naimisissa makkaroiden kanssa vaan minun

Äänestä

teillä lapsia? naimisissa ? jos ette ja ei niin etsi itsellesi hoikkavartaloinen nainen jos vartalo tekee sinut onnelliseksi.

Äänestä
  • Oletko ajatellut eläväsi tämän "melkein barbin" kanssa vielää vanhuutesikin? Miten kestät sen, että esim. rinnat imettämisen jälkeen venyvät niin, että pitää katsoa, etteivät jää housujen vetoketjun väliin? Silloin myös lisäkiloja tulee helposti ja paljon! Rakastatko häntä vielä silloinkin? Entä, jos seuraava kiusaava asia onkin raskausarvet ja sitten rypyt ja sitten... Me kaikki myös vanhenemme joskus, miten sinä sen tulet kestämään?....niin muuten sinäkin! Entä, jos mahdollinen tuleva (?!) vaimosi ei voi sietää kaljupäisiä miehiä?

    Äänestä

En jaksanut lukea koko viestiketjua, mutta huomasin, muutamien muidenkin olleen samoilla linjoilla.

Yhteinen liikunta ja harrastaminen muutenkin. Ja ala tekemään ruokaa ja käymään kaupassa. Katso samalla, että ruoka on terveellistä. Nämä asiat parantavat jo itsessään suhdetta. Ja huomioi alkoholinkäyttö. Siiderin juonnista vyötärö katoaa aika hyvin...

Mieti hetki miten vaapaa-aikanne käytätte. Jos istutte sohvalla kattelemassa televisiota ja syötte epäterveellisesti, on sunkin syytä muuttaa elintapoja.

Todennäköisesti kun kunto kasvaa ja se vyötärö kapenee, tyttösi huomaa itsekin kuinka kivaa on. Kieltämättä voit tarkistaa hieman omia arvojasi, mutta toisaalta teet tytöllesi myös palveluksen jos hän ei pääse lihomaan yli terveysrajan.

Äänestä

Ylipainoa on tuossa kyseisessä suhteessa vain SINÄ joten LAIHDUTA itsesi pois ko. suhteesta niin voit tavoittaa onnen ! :)

Äänestä

no kommentoimpa minäkin tätä viestiä, en jaksanut kaikkien viestejä lukea, mutta jollain lailla ymmärrän sinua, vaikka olen nainen ja ulkonäöllisesti täysin kunnossa, eikäminulla ole koskaan itsellä tarvinnut murehtia kumppanini makkaroita yms. Tosiasia on mitä luultavammin se, että tyttösi ei tule koskaan siitä sen kummemmaksi tulemaan, jos et sano asiasta, tai hän ei millään tavalla havahdu tosiasoihin esim. siihen, että masu on sovittava housuihin. Monet puhuu rakkaudesta, ja siitä että pitää rakastaa vaikka millaiseksi muuttuisi, mut mielestäni tälläiselle keskivartalolihavuudelle voi tehdäkin jotain. Ja jos tyttösi ei mitään tee, hän tietenkin kuvittelee, että sinä rakastat häntä kaikesta huolimatta jne. Pitää sinua siis itsestäänselvyytenä, eikä edes itsensä vuoksi viitsi tehdä asialle mitään. Tiedän että monet naiset ajattelevat, että kunhan on saanut miehen koukkuunsa, niin voi periaatteessa olla/tehdä mitä vain, eikä mies hylkää. Mutta mielestäni sinä et ole yhtään paha ihminen, jos paheksut tyttösi makkaroita. Tietenkin tyttösi suuttuu jos sanot että laihdutapas. Ehkä voisit antaa pienen vihjeen siitä jotenkin. Vaikka siitä liikunnan ehdottamisesta. Liikuntahan on mukava yhteinen tapa viettää aikaa, eikä tyttösi siitä siis välttämättä vedä itseensä. Uskon myös, että jos katselet muita naisia, niin jossakin vaiheessa hän itsekin huomaa sen ja miettii mitä noissa naisissa on mitä ei itsessä ole,, ja eiköhän se sen hoksaa. Mielestäni sinun pitäisi kannustaa ja tukea tyttöäsi jos rakastat häntä. Älä lannista tai millään tavalla loukkaa. Tilanne on kieltämättä kinkkinen, mutta jos suhteenne on hyvä, se kestää tällaisen.
niin ja se vieraissa käyminen ei ratkaise tilannettanne!!! :)

Äänestä

Treffipalstoilla naisten miehiin kohdistuvat ulkoiset vaatimukset ovat usein sellaista luokkaa, ettei edes Brad Pitt uskaltaisi vastata. Naiset jos ketkä osaavat puhua ilkeästi ja arvostella sekä miesten että toisten naisten ulkomuodoista. Mikäs nyt sitten iski putsariin?! Onko todellakin niin, että ihmistä ärsyttää toisessa vain se piirre, minkä itsessäänkin tietää olevan? Eli tässä tapauksessa raadollisen ulkomuodon ruotiminen..

Miettikää myös hetki, kuinka paljon parisuhteen ongelmista juontaa oikeastaan siihen, että syystä tai toisesta ei uskalleta ilmaista omia toiveitaan kumppanille?! Ajatellaan, että ei haluta loukata, mutta todellisuudessa ajatellaan parisuhde (ja kumppani) niin epävakaaksi, että ei uskalleta olla rejellisiä.

Itse pidän liikunnasta ja tiedän, että sekä miehillä että naisilla ylipaino ja keskivartalon lihavuus saattavat aiheuttaa vakavia sairauksia; vakavampia kuin itsetunnon kolhu kumppanin puuttuminen ulkonäköön. Marsu pitää oikeasti tyttöystävästään, sekin tulee viestistä ilmi selkeästi. Yhteisen liikuntaharrastuksen aloittaminen olisi varmaan todella hyvä idea. Ja tietty voi kotiin ostettavia sapuskoitakin hiukan valikoida.

Mutta hävetkää, me naiset, jotka toisaalta tuomitsemme miehet, jotka arvostelvat naisten ulkonäköä, kun sitä itse teemme myös! Ja on niitäkin naisia sitten, jotka kakkos naisen roolista huutelevat vaimoille, että olen kauniimpi jne...

Marsu, tsemppiä. Teit rohkean vedon, mutta arvaa kestääkö naisen herkkänahkaisuus tuollaista arvostelua?!

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu nainen ja aikuinen. Olen sun kanssa täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • "Treffipalstoilla naisten miehiin kohdistuvat ulkoiset vaatimukset ovat usein sellaista luokkaa, ettei edes Brad Pitt uskaltaisi vastata. Naiset jos ketkä osaavat puhua ilkeästi ja arvostella sekä miesten että toisten naisten ulkomuodoista. Mikäs nyt sitten iski putsariin?! Onko todellakin niin, että ihmistä ärsyttää toisessa vain se piirre, minkä itsessäänkin tietää olevan? Eli tässä tapauksessa raadollisen ulkomuodon ruotiminen.."

    En suostu kantamaan vastuuta treffipalstojen naisten jutuista kun en ole niihin kirjotellut. Piste.

    Äänestä

  • siis toppuutelkaa kirjoitti:

    "Treffipalstoilla naisten miehiin kohdistuvat ulkoiset vaatimukset ovat usein sellaista luokkaa, ettei edes Brad Pitt uskaltaisi vastata. Naiset jos ketkä osaavat puhua ilkeästi ja arvostella sekä miesten että toisten naisten ulkomuodoista. Mikäs nyt sitten iski putsariin?! Onko todellakin niin, että ihmistä ärsyttää toisessa vain se piirre, minkä itsessäänkin tietää olevan? Eli tässä tapauksessa raadollisen ulkomuodon ruotiminen.."

    En suostu kantamaan vastuuta treffipalstojen naisten jutuista kun en ole niihin kirjotellut. Piste.

    Treffipalstoilla et siis ole ollut kirjoittelemassa, mutta kehtaatko todella väittää, ettet koskaan olisi arvostellut jonkun ulkonäköä?! Puutuit vain tuohon kohtaan.. Ja pyysikö joku kantamaan vastuun nistä ilmoista???

    Pointti oli kuitenkin se, että oikeassa parisuhteessa on uskallettava olla rehellinen!

    Äänestä

Olen itse tällainen tavallinen tyypillinen suomalainen nainen,hieman pyöreyttä siellä ja täällä mutta en lihava.Ihmisessä kuuluukin olla hieman rasvaa.Mutta kumppanini on vatsakas karvainen mies jollaisena minä hänet hyväksyn ja haluan.Kaikki muu on kyllä tärkeämpää kuin ulkoinen kuori.Jokainen hyvän itsetunnon omaava antaa toisen olla sellaisena kuin on.Minusta tuntuu että ongelma sussa itsessäs,itsetunnossasi ehkä.Kohta kevät koittaa...ulos ja lenkille!

Äänestä

Kyllähän se on inhottavaa kun toisella ei ole itsekunnioitusta ja antaa itsensä mennä sellaiseen kuntoon. Ennen parisuhdetta kuuluisi tehdä ehtosopimus että kun toinen alkaa tuhoamaan omaa vartaloaan niin sen parisuhteen voi purkaa ilman suurempia selittelyitä.

Äänestä

Olet selvästikin nuori mies. No nuorena ajatukset risteilevät eikä tiedä mihin ne päätyvät. Siis epävarmuus. Jos itse pidät tytöstäsi ja hän on mitä parhainta seuraa sinulle. Ole onnellinen hänen lantion leveydestään huolimatta. Kun luet näitä kirjoituksia täällä, huomaat, että on vaikka minkälaisia ongelmia parisuhteessa. Se, että tytöllä on muutama liikakilo on niitä pienimpiä. Jos muuten olette samalla aaltopituudella ja pidätte toisistanne, unohda hänen lantion leveytensä. Voi kun miehet ymmärtäisivät ajoissa, ettei kaunis blondi takaa onnea ollenkaan. Onnellista yhteiseloahan täällä etsitään. Nauti tyttöystäväsi seurasta!!!! sillä jokatapauksessa kauneinkin nainen arkipäiväistyy....

Äänestä
  • En voisi haluta lihavaa naista ja sille ei voi mitään. Seksi mielestäni on tärkeä osa toimivaa parisuhdetta. Eli kaunis blondi tarjoaa ainakin yhden toimivan tekijän.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    En voisi haluta lihavaa naista ja sille ei voi mitään. Seksi mielestäni on tärkeä osa toimivaa parisuhdetta. Eli kaunis blondi tarjoaa ainakin yhden toimivan tekijän.

    Its seurustelen hieman lihavan miehen kanssa eikä se minua häiritse mutta häiritsisi jos mulla itellä olisi makkaroita. Eli itseni ja mieheni mielenkiinnon takia koitan pitää runkoni läskittömänä. Ja pyrkikää muutkin naiset siihen, säästytte petetyksi tulemiselta ;)

    Äänestä

  • missis kirjoitti:

    Its seurustelen hieman lihavan miehen kanssa eikä se minua häiritse mutta häiritsisi jos mulla itellä olisi makkaroita. Eli itseni ja mieheni mielenkiinnon takia koitan pitää runkoni läskittömänä. Ja pyrkikää muutkin naiset siihen, säästytte petetyksi tulemiselta ;)

    , mutta mieheni tykkää käydä vieraissa xl-typyjen sängyissä. Syynä se, että vähemmän haluttavien kanssa ei kuulemma itse joudu tekemään niin paljoa töitä..

    Että silleen. Yksi tykkää toisesta jne.

    Äänestä

arvostukseen ja kunnioitukseen kuuluu myös vastuu omasta ulkonäöstä ja sen huolehtimisesta...

Äänestä

Sinähän voisit keksiä teille yhteisiä harrastuksia.Uimaan, lenkille jne...jokaiselle illalle jotain ja kevyttä ruokaa.Sun ei tarvitse hänelle niistä makkaroista puhua, ettet loukkaisi häntä.Keksit vaan jotain kivaa, jota voitte yhdessä tehdä. Näin et tulisi loukanneeksi häntä ja vyötärökin ohenee huomaamatta.

Äänestä

Oletko ajatellut että ehkä tyttösi vyötärömakkarat on ikään kuin "jäävuoren huippu"? Eli et ole muutenkaan suhteeseen tyytyväinen ja ikäänkuin haet syitä ja tapaa lopettaa koko juttu..? Koska faktahan on ettei rakkaus katso kuorta vaan sisintä.

Joku kirjoitti ihastuneensa rumaan poikaan ja rumuus häiritsi... Tämä on yhtälö jota en ymmärrä! Miten voi pitää jos ei kuitenkaan pidä?

Mitä jos kaikki vaan lopetettaisiin se "mitähän muut ajattelee"-juttu, eli kuunneltais sitä omaa sydäntä, eikä niitä kavereita!

Rakkautta kaikkien elämään ulkomuotoon katsomatta! Onhan jokaisella ainakin oma äiti joka rakastaa ;-)

Äänestä

Ehkä kannattaa miettiä, mitkä ovat ne hyvät puolet hänessä, joiden vuoksi halusit ja haluat olla hänen kanssaan. Olisiko niillä kuitenkin enemmän merkitystä kuin vyörätön mitalla.

Jos se vyötärönmitta on sinulle kuitenkin niin tärkeä asia, lopeta toki suhde ja hakeudu mieluisennäköisen naisen seuraan. Varaudu kuitenkin siihen, ettei hänessä sitten muuta sopivaa olekaan...

Äänestä

Uskotko suhteeseenne oikeasti?

Mitä kun tukkasi harvenee, saako naisesi vapaasti rakastella kunnon tukan omaavien kanssa?
Jos sinulla on laiskat siittiöt, saako kumppani etsiä siementä sivusta?
Jos satut saamaan kuumaa oljyä päällesi ja tulee arvet, saako nainen hakea sykettä vieraasta sängystä?

Miksi naisesi täytyisi muuttua, kun munaton luuseri ei uskalla tunnustaa tosiasioita itselleen? Rakasta häntä sellaisena kuin hän on tai anna hänelle vapaus löytää ansaitsemansa rakakus. Äläkä kuvittele, että merkitset hänelle jotakin mitä kukaan ei voisi korvata. Just let her go and see...

Äänestä

Sulle on näemmä tarjottu aika paljon tollasta syyllistävää vastausta. Osa ollut ihan positiivistakin. Mun mielestä ei kannata huolestua noi on ihan normaaleja tuntemuksia.

Luulisin että sua häiritsee se että voisit mielestäsi saada "paremmanikin" muijan kun nyt on. Sähän tavallaan saitkin kerran jo maistaa sitä ton syrjähyppys aikana.

Mun mielestä vaikuttaa että sä oot aika tunnollinen ja ns. "hyvä jätkä" aika kiltti. Aattelet varmaan että moni kovempi "sonni" ois jo jättäny tollasen lehmän ajat sitten.

No, ennekun teet mitään peruuttamatonta niin kelaile vähän että johtuuko toi homma kokonaan niistä "makkaroista". Vois lyödä vetoa nimittäinen että oot kattelu kautta linjan niitä muita misuja vaikka niillä oiskin ollu hiukan enemmän vaikka peppua.
Oma näkemykseni on se että tykkäät itsevarmmoista ja aktiivisista mimmeistä. Mieti miten tyttös on muuttunu alun jälkeen. Onko hän lopettanu harrastukset ei näe kavereita ja muutenkin aktiivisuus ja energisyys loppunut. Luulisin että noi makkarat vaan on muodostunut sellaseksi merkiksi sulle että tällanen muija ei kiinosta. Epäilisin että tytölläsi on tylsä elämä tai teillä molemmilla on.

On helppo kuvitella hoikat menevät sinkut aktiivisiksi ja elämänhaluisiksi kumppaneiksi. Potki (ei fyysisesti siis) se tyttös sieltä liikkeelle sieltä kotoa ja sano että tee elämälläs jotain äläkä vaan kyttää. Siitä se kiinostus toiseen ihmiseen lähtee ei makkaroista. Luulisin että ne makkaratkin rupee kiinostaa jos ihminen muutenkin kiinostaa.

Sua raivostuttaa se että sä kannat vastuullas nyt koko teidän suhdetta. Muija vaan on makkaroineen eikä yritä tehä yhtään mitään. Luulisin että oisit valmis hyväksymään muijas sellasena kun se on jos se vaan ees yrittäis mut ei niin ei. Tällasta tää miesten maailma on. Tsemppiä sule

Äänestä
  • Sieltähän tulikin asiantunteva analyysi Marsun ja hänen tyttöystävänsä suhteesta.

    Onnittelut vain selvännäkijän kyvyistä!

    Äänestä

  • Laiska-Leena kirjoitti:

    Sieltähän tulikin asiantunteva analyysi Marsun ja hänen tyttöystävänsä suhteesta.

    Onnittelut vain selvännäkijän kyvyistä!

    Sieltähän tulikin asiantunteva analyysi kirjoitukseni paikkaansapitämättömyydestä.

    Onnittelut vain selvännäkijän kyvyistä!

    Äänestä

Musta sä osoitat vain rehellisyyttä ja sitä, että olet valmis tekemään jotain teidän suhteenne eteen. Kyllä mäkin voin luetella pari mun mielestä ei niin kivaa piirrettä miehessäni, mutta ei se tarkoita että en häntä rakastaisi. Eli jos se häiritsee sua, tee ihmeessä asialle jotain, ei se musta ole pinnallista, vaan päinvastoin. Parempi noin päin kuin esim olla uskoton selän takana.
Voithan sä aina esittää asian niin, että "sä olit niin kaunis kun me tavattiin, olitkohan sä silloin hiukan hoikempi...?" Tosin vielä hienovaraisemmin. Tsemppiä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marsu kirjoitti:

Ongelma on vaivannut minua pitkään ja tunnen olevani umpikujassa. Olen seurustellut tyttöni kanssa jo 6 vuotta ja vuosi vuodelta minua on alkanut vaivaamaan hänen lievä ylipainonsa. Hän ei ole varsinaisesti läski mutta vyötärönympärys on leveä ja joskus hävettää julkisilla paikoilla. Suhteen alkuaikoina (n. 3 ensimmäistä vuotta) minua ei kiinnostanut hänen vyötärönsä ollenkaan mutta nyt se vaivaa. En uskalla puhua asiasta, olen pari kertaa yrittänyt mutta se päättyy (tietenkin) suunnattomaan loukkaantumiseen. Enkä ihmettele. Nyt kuitenkin huomaan katsovani muita naisia ja siitä tulee paha olo. Miten voisin kertoa kumppanilleni että hän laihduttaisi. Voiko sellaista edes pyytää. En missään nimessä haluaisi vaihtaa kumppania mutta päivä päivältä tuntuu että ärsyynnyn enemmän hänen makkaroistaan. Olen kovasti yrittänyt karistaa moisen pinnallisuuden mielestäni mutta se vain kasvaa.

Kävin kerran myös vieraissa josta tuli vuosisadan morkkis mutta en saa tämän tytön upeaa (normaalia) vartaloa mielestäni pois vaikka syrjähypystä on jo vuosi aikaa.

Mitä ihmettä voin tehdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu