Mä olen pettynyt Väestöliiton palveluihin. Artikkelit, mitkä kertoo parisuhteesta, ovat jälkeenjääneitä!!! Mun mielestä ainoa mikä tänä kesänä yllätti positiivisesti oli yksi mainos, missä oltiin häissä ja siinä sumeilematta sanottiin, että ei täällä ole mitään prinssejä valkoisilla ratsuilla, vaan elämä saattaa olla pikkuisen toisenlaista, kuten sen äijän toiveiden toteuttamista päivästä toiseen. Olen pahoillani, mutta mä olen ainakin pettynyt elämääni ja varsinkin parisuhteeseen ja siitä haaveilemiseen. Toisella kierroksella elämäsi saattaa olla hieman uudessa valossa, koska eka mies on jättänyt sinuun jäljen, mitä et pois saa. Parisuhdeneuvoja on perseestä, koska siinäkin on näköjään valtion väestöliitolla omat intressinsä!!!
Parisuhdeneuvontaa
Äkkiäonaamu
7194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toki noin voi olla.
Kannattaa kuitenkin käydä läpi se ensimmäinen parisuhde ja analysoida mitä mies on tehnyt ja mitä itse olet tehnyt parisuhteen onnistumiseksi. Loppujen lopuksi kysymys on tunteista jotka johdattelevat tekoihin.
Itseään ei kannata syyttää, kannattaa miettiä mitä itse itsessään voi säätää seuraavaan parisuhteeseen. Itsensä arvostaminen, oman elämän herrana oleminen on varmasti yksi asia jonka tulisi olla kunnossa ennen uutta suhdetta.
Korvikkeita ei kannata ottaa, siinä käy huonosti.
Kysymyksesi kuuluu parisuhdepalstalle.
Eihän aloituksessa mitään kysytty. Ei myöskään mainittu, oliko kysymys monikulttuurisesta suhteesta. Jos oli, aloitus kuuluu tälle palstalle.
Huono yritys.
Ei kysyttykään mitään, mutta parisuhdeasiat kuuluvat parisuhdepalstalle.
"Olen pahoillani, mutta mä olen ainakin pettynyt elämääni ja varsinkin parisuhteeseen ja siitä haaveilemiseen. "
Outo henkilö tämä "ei kuulu tälle palstalle".
Aivan kuin monikulttuuri tekisi sen ettei siihen kuuluisi normaaleja elämän tilanteita ongelmineen ja iloineen.
Relaa vähän, ei monikulttuurillisuus niin pyhä asia ole etteikö normaalia elämää siihen sisältyisi.
Tottahan toki tekevät normaaleja asioita, mutta miksi sitten eivät kyselisi parisuhdeasioista tms. aiheeseen liittyvillä palstoilla. Myöskään monet aloitukset MV- tai iltapäivälehtien rikosuutiset koskien maahanmuuttajia eivät kuulu monikulttuurisuuspalstalle.
ELI parisuhde ei kuulu monikulttuuri palstalle? Tämähän on parisuhdepalsta. Pitääkö parisuhteisiin liittyviä asioita kysyä VAIN kansallisen tason parisuhdepalstalta ja miksi ihmeessä?