Ääni

Ei vaadi paljon huomata se, että miehekkään matalat äänet vetoavat naiseen kuin naiseen (kts “Kaksi tärkeää asiaa miehessä”- keskustelu). Ite henkilökohtaisesti miehenä oon yrittänyt harjoitella ääntäni. En nyt niin, että naapurit alkaisivat katsoa kieroon. ;)
Mulla on omasta mielestäni ihan perusok miehenääni, mutta koen hieman stressaavana puhumisen, koska ääneni on hieman epävarma ja kun keskustelu esim. naisen kanssa on käynnissä, usein heidän elekielestään näkee heidän hermostuneisuutensa. Eivät he aluksi ole hermostuneita, mutta kun avaan suuni, niin melko pian (liian pian!) aistin hermostuneisuuden. Ylireagoinko itse? Asia vaan on minulle tosi tärkeä. Haluaisin keskustella naisen kanssa niin, ettei tämä alkaisi vilkuilla ympärilleen ja kelloa tms. Toki tämä on itsetuntoasia, ja luonnollisesti vaatii harjoitusta, mutta ääneni on ainakin minusta suuri syy siihen, että pian ensikontaktin jälkeen alkaa vaivaantuminen.
Huom! enkä tarkoita pelkästään naisen iskemistä, tarkoitan ihan tavallista keskustelua työkavereiden kanssa ruoka- tai kahvitunnilla.
Yritän pitää ääneni usein matalana (normaalina), mutta tietyt vokaalit nostavat ääntä liikaa (varsinkin e, a) Tarttis jotain apua saada äänen hoitoon. Oon jo kolikymppinen ja uskokaa tai älkää ammatissa, jossa vaaditaan hyvinkin paljon supliikkitaitoa. :)

Ps. ei viestejä tyyliin "ole vain oma itsesi" :)
91449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei tuo mikään ainutlaatuinen ongelma ole. Puhetyöläisenä ja musiikin harrastajan sellainen vinkki, että suorita äänen avaus ennen puhumista. Monesti riittää ennen puhumista, kun esim hyräilet hiljaa jotain ääniä. Kukaan ei kuule ja äänihuulet saavat tarvittavaa lämmittelyä. Toinen pointti on siinä, että jos et ole oikein varma sanomisestasi, niin esität asiaa hieman varovasti, ja se valitettavasti heijastuu myös äänestä. Toisaalta aina ei ole kysymys äänestä, vaan myös kehon kielestä. Seuraa itseäsi kommunikointitilanteessa, on se sitten mikä hyvänsä. Teetkö tiedostamattomia "pakkoliikkeitä" tai sijaistoimintoja tyyliin, Keinut edestakaisin, räpytät silmiä, hiplaat korvaa tms, vilkuilet. Tuollaiset antaa hieman luihun kuvan ja saa toisen vaivautuneeksi.

Näitä voi harjoitella, mutta siitä huolimatta ole oma itsesi :) Huonosti opetellut itselle vieraat tyylit näyttävät melkoisen korneilta. Persoonallisuus ja omaan asiaan uskominen ovat paljon parempi vaihtoehto.

Äänestä
  • Kiitti kommentista. Oon pyrkinyt siihen, etten tekisi mitään “turhia” liikkeitä. joo, pitäis pyrkiä varmaan vapautuneemmin käyttämään elekieltä. Ns. spontaanimmin?
    “Persoonallisuus ja omaan asiaan uskominen“: Helpommin sanottu kuin tehty, mutta totta kuin kaurapuuro!:)

    Äänestä

  • marlonman kirjoitti:

    Kiitti kommentista. Oon pyrkinyt siihen, etten tekisi mitään “turhia” liikkeitä. joo, pitäis pyrkiä varmaan vapautuneemmin käyttämään elekieltä. Ns. spontaanimmin?
    “Persoonallisuus ja omaan asiaan uskominen“: Helpommin sanottu kuin tehty, mutta totta kuin kaurapuuro!:)

    Elekieltä pystyy harjoittelemaan yksinkin, peilin edessä. Mallia kannattaa ottaa esimerkiksi suomalaisista tv-sarjoista, näyttelijät joutuvat käyttämään aika laajaa arsenaalia saadakseen viestinsä perille oikealla tavalla.

    Lisäksi voi harjoitella muutamia 'fraaseja' etukäteen. Ts. lauseita, jotka toimisivat hyvin keskustelunavauksena ja/tai johdattelisivat keskustelua sellaiseen suuntaan, jossa olisit varmempi asiastasi, kuin nykysuunnassa.

    Lisäksi useimmat ihmiset pitävät siitä, että heitä kuunnellaan. Puhumisen sijasta voi kysellä keskustelukumppanilta kaikenlaista, se osoittaa, että olet kiinnostunut henkilöstä, ja yleensä puhekumppani pitää sinua tosi fiksuna, eikä huomaa olevansa enimmäkseen itse äänessä.

    Jos koet, että puheäänessäsi on silti jotain tosi pielessä, eikä tilanne parane ollenkaan, ota yhteyttä puheterapeuttiin, joka osaa sanoa, että onko ongelmasi sittenkin se, että olet tehnyt puheestasi itsellesi ongelman, vai muodostatko oikeasti vokaalisi väärin. Jos mielestäsi e (välivokaali) ja a (takavokaali) ovat liian kireitä ja korkeita, voi niitä madaltaa lausumalla ne taaempana suussa (vaikea selittää ilman kuvaa ja peiliä, mutta rentouta kieltä samalla kun lausut/hyräilet vokaalia, avaa suuta ja kuvittele lausuvasi kirjain lähempänä äänihuulia). a, o, u ovat kaikki takavokaaleja suomen kielessä, e on välivokaali (ts. lausutaan jossain nielun kohdalla) ja i, y ovat etuvokaaleja, niitä lausuessa käytetään apuna kieltä.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Kiitti ihan mielenkiintoisista vinkeistä!

    Älä nyt suomalaisia TV-sarjoja (tai elokuvia)esimerkkinä harjoittelussa käytä, niissähän on lähes aina surkeaa ja teennäistä näyttelyä ja elekieltä. Jostain syystä englantilaisissa tai jenkkisarjoissa samaa ilmiötä ei juuri esiinny, tosin jenkkisaippuasarjat ovat poikkeus tähän.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Kiitti opastavasta kommentista.
    Kyllä nykyajan suomalaisissa sarjoissa näkee jo ihan sujuvaa näyttelemistä. Joskus (ehkä useinkin) näyttelijät vaikuttavat teennäisiltä, koska juoni on draamaa viimeisen päälle, mutta musta näyttelijät on luonnollisen tuntusia . Toista se oli Kaurismäkien 80- luvulla :)

    Kaurismäen elokuvista sanottua, että niissä kaikki piti tehdä aidosti; jos käsikirjoituksessa luki että juodaan viskiä, sitä sitten kanssa juotiin, tai että on kävellyt spittareissa ja nahkarotsissa pakkasessa pari tuntia, niin sitähän sitten käveltiin. Samainen elokuva-henkilö sanoi senkin, ettei elokuvissa ollut niin väliä millainen puheääni on, kun aina voi ottaa uusiksi, eikä puheella sinänsä ollut niin väliä. Laulajat ja puhujat avaavat monasti ääntään laulamalla vokaaleja, pelkkä hyrinä ei avaa riittävästi äänihuulia, eikä harjaannuta omaa korvaa kuuntelmaan omaa ääntään. Edellisistä vinkeistä parhaimpia oli se, että voi "sälyttää" puhumista toiselle, osoittaa mielenkiintonsa kysymällä ja kuuntelemalla mitä sanotaan. Joku viisas sanonut senkin, että on kaksi korvaa ja yksi suu, jotta muistaisi kuunnella kaksi kertaa enemmän kuin puhua.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Älä nyt suomalaisia TV-sarjoja (tai elokuvia)esimerkkinä harjoittelussa käytä, niissähän on lähes aina surkeaa ja teennäistä näyttelyä ja elekieltä. Jostain syystä englantilaisissa tai jenkkisarjoissa samaa ilmiötä ei juuri esiinny, tosin jenkkisaippuasarjat ovat poikkeus tähän.

    Jos haluaa oppia suomalaista elekieltä, on lähes pakko seurata muiden suomalaisten esimerkkiä, koska elekieli on verbaalisen kielen ohella kulttuurisidonnaista. Lisäksi eri kielissä on vokaaleilla ja konsonanteilla erilaiset foneettiset arvot, ne lausutaan eri kohdissa äänielimiä, joten niitä lausuttaessa käytetään eri lihaksia ja siten ne myös 'näyttävät' lausujan kasvoilla erilaiselta. JOs siis aikoo opetella artikuloimaan ja elehtimään loistavaa suomea matkimalla, niin pitää matkia suomalaisia esikuvia.

    Kannattaa sitten vaan valita esikuvansa tarkkaan. Välttämättä salkkareissa ei ole mitään opittavaa, suurempiakin sanataiteen mestareita on. Teatterin suuntaan kannattaa kääntää katsettaan, siellä on vieläkin fonetiikka valttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marlonman kirjoitti:

Ei vaadi paljon huomata se, että miehekkään matalat äänet vetoavat naiseen kuin naiseen (kts “Kaksi tärkeää asiaa miehessä”- keskustelu). Ite henkilökohtaisesti miehenä oon yrittänyt harjoitella ääntäni. En nyt niin, että naapurit alkaisivat katsoa kieroon. ;)
Mulla on omasta mielestäni ihan perusok miehenääni, mutta koen hieman stressaavana puhumisen, koska ääneni on hieman epävarma ja kun keskustelu esim. naisen kanssa on käynnissä, usein heidän elekielestään näkee heidän hermostuneisuutensa. Eivät he aluksi ole hermostuneita, mutta kun avaan suuni, niin melko pian (liian pian!) aistin hermostuneisuuden. Ylireagoinko itse? Asia vaan on minulle tosi tärkeä. Haluaisin keskustella naisen kanssa niin, ettei tämä alkaisi vilkuilla ympärilleen ja kelloa tms. Toki tämä on itsetuntoasia, ja luonnollisesti vaatii harjoitusta, mutta ääneni on ainakin minusta suuri syy siihen, että pian ensikontaktin jälkeen alkaa vaivaantuminen.
Huom! enkä tarkoita pelkästään naisen iskemistä, tarkoitan ihan tavallista keskustelua työkavereiden kanssa ruoka- tai kahvitunnilla.
Yritän pitää ääneni usein matalana (normaalina), mutta tietyt vokaalit nostavat ääntä liikaa (varsinkin e, a) Tarttis jotain apua saada äänen hoitoon. Oon jo kolikymppinen ja uskokaa tai älkää ammatissa, jossa vaaditaan hyvinkin paljon supliikkitaitoa. :)

Ps. ei viestejä tyyliin "ole vain oma itsesi" :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu