Miksi Eurooppalaiset eivät osaa pitää puoliaan?

Miksi Eurooppalaiset ihmiset antavat muutaman EU suvakin pilata koko maanosan. Väkivalta lisääntyy hälyyttävästi, autot palaa, tytöt raiskataan ja valtion talous "rukoilee armoa" kun kirstun pohja häämöttää. Työssä käyvät ovat ilman asuntoa. Olemmeko me oikasti näin vitun saamattomia velliperseitä, että annamme muutaman kusipään pilata maamme?
878
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiltti ihminen oletusarvoisesti lähtee siitä, että kaikki ovat kilttejä ja se onkin kavalin ansa mitä voiolla. Taustalla soi se vanha "meitäkin on autettu aikanaan niin meidänkin pitää auttaa nyt muita" samalla tajuamatta, että tässä ei ole kyse mistään auttamisesta vaan pitkäntähtäimen valloitusretkestä. Eurooppa halutaan valloittaa ja muuttaa islamilaiseksi.

Suvakki ei tätä ymmärrä.

1Äänestä

Tyhmää hyväuskoisuutta, tulevat eri kulttuurista ei voi odottaa että toimivat kuin eurooppalaiset varsinkin kun ei vaadita vaan vain aina ymmärretään.

1Äänestä

Muutamalla sanalla: ISRAEL-ISRAEL-ISRAEL ja kun nuo lasketaan yhteen saadaan JUUTALAINEN.


Sitä vastaan nouskaa.

Äänestä

Niin ja jos näitä islamisteja pyydät ymmärtämään omaa kulttuuriasi niin tietysti he asettavat sen ykkössijalle?

Äänestä

Tämä vaatii tekoja eikä puhumista.

1Äänestä
  • Sitä samaa itsellesi

    Äänestä

EU on pykätty rikastuttamaan loputtomasti Euroopan pääomapiirejä ja siihen kuuluu halpatyövoiman roudaaminen kehitysmaista. Siinä sivussa mamutusbisneksessä pyörivät kaikenkarvaiset pikavoittoja saalistava liikemiehet tekevät rahaa mamutarhauksella.

1Äänestä

Kukaan ei ole sitten vissiin tarkemmin tullut ajatellut, että mitä vittua sillä tolkuttomalla rahaläjällä loppujen lopuksi oikeastaan kukaan tekee? Ainakaan kukaan vanhempi henkilö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yodella.kyrpiintynyt kirjoitti:

Miksi Eurooppalaiset ihmiset antavat muutaman EU suvakin pilata koko maanosan. Väkivalta lisääntyy hälyyttävästi, autot palaa, tytöt raiskataan ja valtion talous "rukoilee armoa" kun kirstun pohja häämöttää. Työssä käyvät ovat ilman asuntoa. Olemmeko me oikasti näin vitun saamattomia velliperseitä, että annamme muutaman kusipään pilata maamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu