Tekniikkasukeltaja Joe Bob istui laivan keulassa aurinkosuojan alla ja katseli horisonttiin tukialuksen ryskyessä aaltoihin. Tuuli oli navakka.a.
Joe Bob oli tottunut merenkävijä, eikä hän tuntenut oloaan kotoisaksi muualla kuin merellä. Joe oli ruskettunut pronssikolikon väriseksi muutamassa päivässä, ja hän parransänkensä oli muutaman laiskan päivän vanha. Katse kohti horisonttia oli levollinen. Se oli aikuisen miehen tyyni katse tulevaisuuteen. Hauislihas värähtää jokaisella aalloniskemällä, mutta tukea Joe Bob ei juuri nyt kaivannut. Levollisuus oli vakautta. Balanssia.
Kaikki oli valmista, mutta kuitenkin hän kertasi kaikkea aurinkolasiensa takana. Ne eivät olleet feikit. Ne olivat aidot.
( Hihitystä )
Joe Bob oli tottunut merenkävijä, eikä hän tuntenut oloaan kotoisaksi muualla kuin merellä. Joe oli ruskettunut pronssikolikon väriseksi muutamassa päivässä, ja hän parransänkensä oli muutaman laiskan päivän vanha. Katse kohti horisonttia oli levollinen. Se oli aikuisen miehen tyyni katse tulevaisuuteen. Hauislihas värähtää jokaisella aalloniskemällä, mutta tukea Joe Bob ei juuri nyt kaivannut. Levollisuus oli vakautta. Balanssia.
Kaikki oli valmista, mutta kuitenkin hän kertasi kaikkea aurinkolasiensa takana. Ne eivät olleet feikit. Ne olivat aidot.
( Hihitystä )
Vastaukset 29
Vanhimmat
Samaan aikaan komentosillalla punapäiden maitonaama lörpötteli dive masterin kanssa sormuksista. Naiset olivat kuin yö ja päivä. Toinen tumma ja hentorakenteinen italialainen ja toinen kelttien suora jatkumo.
Vaikka edessä oli suhteellisen vaativa sukellus, niin naiset silti pitäytyivät päivän teeman ulkopuolella ja jutustelivat aivan muista aiheista kuin sukeltamisesta.
Se oli luonnollista.
( Naurua )
Sukelluspäivän jälkeisenä päivänä Joe Bob havahtui siihen, että hän putosi vuoteelta lattialle. Joe Bob vanhana unissakävelijänä ei ollut kumauksesta moksiskaan, vaan kuittasi tilanteen tyynen tapaansa.
Istuessaan siinä kivilattialla, hänellä oli suora näköyhteys vuoteeseen. Vuoteella makasi hoikka maitovalas kääriytyneenä tummaan marliiniin. Naiset olivat niin saumattomasti kiinni toisissaan, että yhtään rakoa ei näkynyt.
Kuinka kukaan voi nukkua noin, Joe Bob ihmetteli ja tunsi alastomuuden olevan kivetyksellä huono idea. Suussa maistui makrilli.
( Reps )
2. sukelluspäivä
Tekniikkasukeltaja Joe Bob hääräsi algoritmiensa kanssa samaan aikaan, kun naiset olivat etsimässä wokkimestaa yleisen souvlakihärdellin sijaan - huonolla menestyksellä. Vaihtelu virkistää, sanotaan. Mutta oikeasti se tarkoittaa lyhykäisyydessään kyllästymiskomponenttia, jollainen jokaiseen asennetaan jo ennen syntymää. Vaihtelu tässä nanometrissä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että elämällä on olemassa ovia, joita on pakko aukoa.
Selitä tämä sitten Joe Bobille, joka häärää algoritmiensa äärellä.
Naiset olivat sitä mieltä, että parasta Joe Bobille oli sulautua koneisiinsa ja laitteisiinsa, joita kohtaan hän tunsi lähes empatian kaltaisia outoja tunteita tai olotiloja. Aivan kuin tekniikka olisi puhunut hänelle. Ja se ,mitä sanottiin, olisi tähdellistä. Tärkeää. Kuten se olikin, Joe Bob tuumi ja sanoi ääneen.
- Ihmiser- kaikesta huolimatta, ovat aika typeriä.
Naiset nauroivat taustalla.
( Reps )
Hienoa!
Joe Bobin hahmottaminen sujuu kuin eilinen tanssimanööveri.
Tosi äijää.
(Naurua )
Tärkein ominaisuus miehessä on tämän mainitsemisenarvoisuus sen ohella, että ilmassa leijuu pieni neuvottomuudesta tunne.
(Hirn)
Ulkoisista seikoista on tähän mennessä mainittu aurinkolasit ja Hauislihas.
Muistaakseni muita ei ole todennettu tai todistettu.
( Hihitystä )
Aaa!
Parransänki.
( Naurua 6
3 hirvittää ihan, sillä mieskuva maalaaminen on perin yksinkertainen temppu.
Yritäpä naista
( kauhistuttaa naurua)
En toistaiseksi ole edes tajunnut, kuinka helppo sommitelmaa ultimate mies on.
Järkyttävää, kun ajatus pikku hiljaa kipuilee päähän.
( Reps )
Tiedättehän tunteen, kun valtavasti energiaa ja resursseja syöneet valmistelut päättyvät siihen, että kaikki loksahtaa kuin itsestään paikoilleen.
Kivutta
(Hihitystä )
Ajatellaanpa taas vähän naiseläjä.
Naiseläjät selaavat kuvalehtiä synnytyslaitoksen kahvilassa ja jauhavat kvasipaskaa minuuden tunteesta. Vitusti kaikenlaisia vaivoja ja toinen toistaan tyhjempiä näkemyksiä asioista, joista kukaan ei tajua mitään.
(Reps )
Jumalauta mä alan sukupuoliterroristiksi.
( Hihitystä )
Joe Bob katsoi kelloaan. Se oli vesitiivis 120 m asti.
Miehuus (manhood) oli näin yksinkertainen juttu.
Samaan aikaan naiseläjä katsoi tyhjin silmin elämään, jossa ei ollut mitään jaettavaa. Ei syvyyttä, hän päätteli.
( Reps )
Jos nyt henkilökohtaisesti näistä pitäisi valita toinen, niin kumman minä ottaisin taakoikseni?
( Naurua )
En kumpaakaan.
( Hihitystä )
Näissä sfääreissä ikään kuin "ajaudutaan" monimutkaisten ja kompleksisten seikkojen äärelle. Avattaessa tällaista kimppua inhimillisiä vajavaisuuksia, voidaan helposti soveltaa palsta-argumentteja sykerön purkamiseen.
Onhan näet niin (ainakin markkinataloudessa ja siinä ja sen ehdoilla) , että ihminen ilman tavoitetta on vain töissä täällä.
Lyhyesti: osaton osingonjaossa.
( Reps )
Harvinaisen vittumainen ämmä.
( Hihitystä )
Vittuilu kielessä kuulostaa (sekä maistuu) perin juurin semanttiselta plasebolta ilman ssormisuolaa.
Vittuilun idea on sanoissa. Tyyli on taas taitolaji: mitä vähemmän sitä harrastaa, sen tehottomampaa se on.
Vai onko?
( Hihitystä )
Itse en löydä sanalle "vittuilu" vastinetta mistään kielestä.
Koska mikään ei vitusa kulminoi sitä negaatioihin.
Paitsi Suomessa.
(Reps )
Syitä tähän?
( Hihitystä )
Itse veikkaan, että syy on naisen muotoinen maa. Me elämme ihan vitussa.
( Reps )
Kuulin varsin kummallisen uutisen. Suomen täyttäessä 100 vuotta (tai jotain) Norjan valtio aikoo lahjoittaa Suomelle Haltin huipun.
Wtf
On hauskaa että voidaan lahjoittaa toiselle jotain jonka tämä on jo ominut itselleen.
( Naurua )
Kieltämättä norjalaiset ovat oikeilla linjoilla. Mitä vähemmän maa-alueita, niin sitä vähemmän ongelmia. Eli kysymys on maailmanhistoriassa lähes ainutlaatuisesta ilmiöstä, antamisesta. Yleensähän lisätila haetaan asein rajan takaa.
( Reps )
Ehkä norjalaiset ovat vain mukavaa sakkia, sillä en edes hakemalla löydä luovutuspäätöksestä mitään negsua. Ja kyllähän suomalaisen on aina löydettävä jotain negsua asiasta kuin asiasta, eihän hän muuten ole suomalainen.
Norjalaisia naisia on käsitelty täällä aiemminkin. Luovutuspäätöksestä kuulostaa jotenkin naisen käsialalta. Luovuttaminen on näet femiini ilmiö.
( Hihitystä )
Varmaan mimmi on saunaillassa päättäneet, että ottakoot kekonsa ja menköön.Haltin vaatteetkin on ihan luokattomia verrattuna norjalaisten omiin.
Sitten tytöt kilisyttelivät olutpulloja.
( Reps )
Astuessaan ulos edustustilojen aulan lasiovista, Therese tunsi luonnon liimautuvan kiinni hänen ohuesti verhottuun olemukseensa. Nainen sukelsi suoraan taksin takapenkille, ja ovi loksahti kiinni. Luonto vaani kaikkialla. Luonto istui niin syvässä ihmisessä, että sitä oli vaikea paeta. Therese tuoksui kukilta ja hänen silmänsä olivat kuin Jäämeri aamulla kello viisi, kun hän seisoi vasten tuulta jyrkänteellä ja tuuli lepatti vaatteissa.
Hän odotti jotain. Tai aivan kuin hän olisi odottanut jotain.
(Lepattavaa hihitystä)
Minulla on sellainen - osin jopa seksistinen kuva norjalaista naisista, että nämä pysyvät varsin karuina, vaikka heitä miten viilaisi ja tuhertaisi. Luonto ja sen armottomuus, eristyksellisyys näkyy heistä kuin se olisi asetettu näyteikkunaan ihmisten pällisteltåväksi.
Luontoa ei kuitenkaan voi ostaa tai omistaa.
( Reps )
Esim jos kävelee Tukholmassa Sture plan illalla, niin katukuvasta saattoi poimia esiin norjalaiset naiset perin yksinkertaisella metodilla. Tämä metodi on helppo oppia. Siihen menee noin tunti. Ehkä kaksi.
Pukeutuminen.
Norjalaista ja ruotsalaista naista erottaa toisistaan vain pukeutuminen. Siinä missä ruotsalainen sisar on epämukavasti ja epäkäytännöllisesti, niin siinä kohtaa norjalainen nainen on sekä mukavasti että käytännöllisesti.
Ero on valtava. Tämän vuoksi se on helppo oppia.
( Naurua )
Siis Stureplanilla. Tämä tiedoksi sinne Koreaan
(Naurua )