Ollaan oltu yhdessä viitisen vuotta ja molemmilla on yksi lapsi. Puolison lapsi on jo täysi-ikäinen ja omani on juuri teini-iässä. Oma lapseni on minun luonani vuoroviikoin ja hänen lapsensa asuu hänen luonaan. Käytännössä puolisoni ei juurikaan halua käydä luonani kun lapseni on luonani ja toisaalta ei pyydä meitä luokseen kun lapsi on minun luonani. Hänelle riittää soittelut lapsiviikollani. Eli asumme erillään, mutta välimatkaa on vain muutaman kilometrin. Nainen on näennäisen ystävällinen lapselleni, mutta ei jotenkin aidosti kuitenkaan hyväksy häntä. Aluksi oli puhetta, että muuttaisimme yhteen. Joko hänen asuntoonsa tai sitten ostaisimme uuden yhteisen. Nyt parin viime vuoden aikana naisella on loppunut tähänkin innostus. Tyypiltään naiseni on niitä tyypillisiä itsenäisiä naisia, jotka haluavat pärjätä itsekseen ja olla riippumaton. Itse olen sellainen perhekeskeinen ja haluaisin, että asuisimme yhdessä. Suhteen aluksi nainen oli toisenlainen ja tavallaan antoi ymmärtää, että parin vuoden päästä muutetaan yhteen jne. Jopa yhteisestä lapsesta oli puhetta. Nyt viiden vuoden jälkeen on alkanut tuntua, että ei oikeasti alun perinkään ollut kiinnostunut muuttamaan yhteen. Se oli vain jonkinlaista markkinointia. Nainen jätti oman miehensä jo yli kymmenen vuotta sitten. Eikä ole asunut eron jälkeen kenenkään kanssa yhdessä ennen meidän suhdetta.
Puolisoni tuntuu olevan tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa yleensä nähdään lähinnä joka toinen viikko ja lähinnä hänen luonaan. Olen ilmeisesti törmännyt naiseen, joka ei halua olla sinkku, mutta ei toisaalta halua enää asua yhdessä ns. perhemallissa. Hänellä on myös intensiivinen harrastus, johon hän käyttää suurimman osan energiastaan ja mielenkiinnostaan. Muuten tulemme hyvin toimeen, mutta minua häiritsee tämä meidän toimintamallimme, jossa joka toinen viikko olen ikään kuin yksin. Molemmilla on vielä hyvät työt ja taloudet kunnossa. Onko tässä vaan hyväksyttävä kohtalonsa ja elää tässä kahden talouden mallissa? Onko muilla vastaavia kokemuksia vastaavanlaisista naisista?
Puolisoni tuntuu olevan tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa yleensä nähdään lähinnä joka toinen viikko ja lähinnä hänen luonaan. Olen ilmeisesti törmännyt naiseen, joka ei halua olla sinkku, mutta ei toisaalta halua enää asua yhdessä ns. perhemallissa. Hänellä on myös intensiivinen harrastus, johon hän käyttää suurimman osan energiastaan ja mielenkiinnostaan. Muuten tulemme hyvin toimeen, mutta minua häiritsee tämä meidän toimintamallimme, jossa joka toinen viikko olen ikään kuin yksin. Molemmilla on vielä hyvät työt ja taloudet kunnossa. Onko tässä vaan hyväksyttävä kohtalonsa ja elää tässä kahden talouden mallissa? Onko muilla vastaavia kokemuksia vastaavanlaisista naisista?
Vastaukset 21
Vanhimmat
ensimmäinen kysymys miksi olet naisen kanssa joka ei hyväksy lastasi? järjetön suhde,ei tule toimimaan.
Ehkä nainen ei halua uusioperhettä vaan sen takia tykkää nykytilanteesta jossa ollaan erillään, ei myöskään halua jakaa kotiaan vieraiden kanssa muuten olisi sen jo tehnyt.
Minulla on myös yksi tuttu, jolla on vähän vastaava tilanne. Hänenkin naisensa suhtautuu jollain tavalla oudosti hänen lapsiinsa, jotka ovat exän kanssa tehtyjä. Olemmekin pohtineet, että näkevätkö naiset lapsissa exän ja kokevat ne itselleen uhkana. Ja molemmille on myös yhteistä että exät ovat heille punainen vaate vaikka eivät ole aiheuttaneet heille koskaan mitään ongelmia. Meillä taas on aivan normaali suhde heidän lapsiinsa.
Olet varmaan oikeassaa, että naiseni ei oikeasti haluaa jakaa kotiansa kenenkään kanssa.
Minä näkisin tuon niin, että tuo nykyinen naisystäväsi on niitä nykyajan tavoin ajattelevia, jotka haluavat pitää itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa, mutta haluavat myös sitoutua ja tuohan on jo sinällään mahdoton ajatus. Sitoutuminen vaatii aina myös tietynlaista riippuvuutta ja luottamusta toiseen. Halua ratkaista asioita ja kykyä tehdä kompromisseja. Vääränlainen ihminen sinulle.
Aika normaaliahan tuo. Jokainen tietysti tyylillään.
Yksi ystäväni on seurustellut vuosia miehen kanssa, jolla on poika. Isäviikonloput, pyhät ja lomat mies omistaa pojalleen. Nainen on vain sattumoisin nähnyt poikaa.
Itse en halua muuttaa yhteen miesystäväni kanssa. Minun mielestä, ja onneksi myös miehen mielestä on turha jakaa arkea, jolloin toista näkisi ehkä n. tunnin ennen nukkumaan menoa.
Heti ensiksi täytyy sanoa, että jos yhteen muutatte niin ei teistä tuosta vaan tule perhettä (oletteko siis naimisissa ja asutte erillään - puhut puolisosta?). Vaikka sinä kumpaakin rakastat, niin he ovat toisilleen täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka yhtäkkiä jakaisivat saman katon. Etenkin haastetta lisää se, että lapsesi teini-iässä jolloin selkkauksia tulee ja hänelläkin jo aivan erilaiset tarpeet yksityisyydelle. Naisystäväsi on juuri päässyt omasta teinistään ja varmasti näitä asioita epäilee. Minä ainakin miettisin, että pitäisikö odottaa, että kummallakin lapset lentäneet pesästä. Ei siten hankaloitettaisi asioita.
Sinuna kuoppaisin odotukset ihan pettymysten välttämiseksi perheestä. Sillä vaikka kuinka tulisivat toimeen niin parhaassa tilanteessa voivat olla ystäviä. Todennäköisesti tuttavallisia kuitenkin. Ei lapsi pysty enää näkemään naista vanhemman kaltaisessa roolissa, vaikka toimeen hyvin tulisivatkin. Eikä naisellasikaan ole mitään intressiä siihen.
Asia voisi olla eri jos kyseessä olisi erittäin pieni lapsi, saisivat rauhassa (ilman sinun odotuksia, jotka voi luoda paineita) muodostaa omanlaisensa suhteen ja tämän lisäksi elää sitä arkea saman katon alla huomattavasti kauemmin.
Ja mitään tästä en sano ilkeydellä vaan monia kaltaisessa tilanteessa olleiden kokemuksia kuulleena ja 15 vuotta uusperhettä eläneenä. Mä voisin juurikin sen lapsen hyväksymisen ja välittämisen vuoksi ajatella, että en lähtisi arkea myllertämään enää tuossa vaiheessa yhteenmuutolla. Olisi kamalaa, jos se vaikuttaisi esimerkiksi koulumenestykseen ja aiheuttaisi kotiriitoja, kun enää muutamista vuosista kyse ja jokatapauksessa vaatisi sen tiiviimmän ja vakiintuneen kanssakäymisen ennen muuttoa. Tosin en välttelisi sitten muutoin.
Se on täysin ymmärrettävää, että tuo tuskastuttaa jos ei samassa tilassakaan halua olla ja joka toinen viikko pitäisi parisuhde pistää hollille. Teillä tuntuu olevan niin erilaiset odotukset, että ei siihen muuta ratkaisua löydy kuin kompromissin löytäminen. Ja yllä kuvasin sen, mikä minun mielestäni pitäisi olla se sun vastaantulo. Ja voihan olla, että nainen ylipäätään alkanut epäilemään parisuhdetta ja alkanut vetäytymään. Mutta se on spekulointia eikä muuta kuin keskustelemalla selviä.
Minä ymmärrän oikein hyvin, että naisesi ei halua muuttaa yhteen ainakaan ennen kuin sinun lapsesi on muuttanut omilleen. Yleensä uusi isä- tai äitipuoli aiheuttaa murkun kanssa ongelmia.
Lapsi saattaa joskus myöhemmin jopa kiittää tätä naista siitä, että sai olla isäviikkonsa rauhassa isänsä seurassa eikä tarvinnut leikkiä perhettä äitipuolen kanssa. Eikä naisen omakaan lapsi, vaikka täysi-ikäinen onkin, ehkä halua luopua omasta kodistaan. Hänhän aloittajan mukaan asui vielä äidillään.
Joo, en lähtisi tuollaiseen perheleikkiin mukaan. Tai pikemminkin duuniin. Se on sillä tavalla, että kun nainen on omat lapsensa kasvattanut aikuisiksi, hän kaipaa rauhaa ja tasapainoa. Ihanaa tehdä vain juuri sitä haluaa. Ainakin joka toinen viikko...
sanot että olet joka toisen viikon yksin.
Ethän sinä ole yksin, sinun lapsesi on luonasi.
Jospa naisystäväsi haluaa, että sinä keskityt lapseesi isäviikollasi?
Kyllä teini-ikäinenkin tarvitsee isää ja peräänkatsojaa ja näin sinä voit lapsesi kanssa tehdä yhdessä mukavia asioita ilman kolmatta pyörää. Ja onhan teini-ikäiselle opetettava elämän perusalkeet, pyykinpesut, ruuan laitot, siivoukset, ihmissuhde- yms asiat. Ne ovat isän velvollisuuksia siinä kuin lapsesi äidinkin.
Tuona viikkona naisystäväsi voi harrastaa omia harrastuksiaan ilman, että täytyy ottaa sinua huomioon 24/7, ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa kun tietää, että sinulla on muuta, erittäin tärkeää puuhaa noina viikkoina.
Sanot jotenkin oudosti tuon, että nainen on itsellinen. Eikös se ole vaan hyvä, että toien pärjää ja pystyy huolehtimaan asioistaan ja elämään omillaan?
Haetko hänestä passaajaa vai miksi sinulle on tärkeää että asuisitte yhdessä?
Ei perhekeskeisyys sitä ole, että asutaan yhdessä. Välillä tuntuu, että juuri päin vastoin. Kun asutaan yhdessä aika menee arjen asioiden hoitamiseen. Niistä tulee todennäköisesti erimielisyyttä. Parisuhteessa tärkeintä on, että molemmat ovat itsenäisiä, parisuhde on mukava lisä siihen päälle, mutta ei itseisarvo. Mitenkään muuten pari ei voi olla tasa-arvoinen, ilman sitä suhde ei onnistu.
Suoraan sanottuna haluat yhteen muuttoa, jotta sinun ei tarvitsi olla lapsesi kanssa kahdestaan. Tai kuten kummasti ilmaisit "joka toinen viikko olen ikään kuin yksin": et ole yksin, kun olet lapsesi kanssa. Aika omituista perhekeskeisyyttä muuten. Lisäksi kaipaat naista jakamaan tylsiä arjen rutiineja, kuten ruuanlaitto, pyykkäys ja siivous. Vai ihanko oikeasti väität, että naisesi voisi tehdä mitä haluaa, sinä hoidat kotitalouden? Epäilen, että sinä ja lapsesi pelaisivat erillään Pokemoneja tai mitä tahansa pelejä, tai muuta kivaa, ja naisesi rasittuisi kotitöistä ja siitä, ettei ole perhe-elämää.
Itse erosin myös, minulla oli kolme teiniä 24/7 huoltajuudessa. He eivät juurikaan eron jälkeen kotoa poistuneet. Kotona viihtyminen oli heidän mielestään niin rentoa ja kivaa, kun heidän isänsä ei enää ollut sähläämässä (= aika lievästi sanottu). Heidän kavereitaan kyllä kävi paljon. Aika pian eron jälkeen tapasin nykyisen mieheni. En olisi voinut kuvitellakaan muuttavani hänen kanssaan yhteen. Mietin myös mitä "yhteen" tarkoittaisi. Sitä, että arkisin näkisimme ehkä tunnin pari ennen nukkumaanmenoa. Niin, enkä muuten siedä enää kuorsaavia miehiä, ihan tarpeeksi univaikeuksia muutenkin. Tämä nykyinenkin mies kuorsaa. "Näkisimme ehkä tunnin pari" tarkoittaisi myös sitä, että näkisimme. Kolmen teinin kanssa kyllä riitti puhuttavaa ihan kylliksi - enemmänkin kuin tunniksi-pariksi. Olin vihdoin eron jälkeen saanut mahdollisuuden kunnolla tutustua omiin lapsiini - aioin käyttää sen valttikortin! Sen voimassaoloaika hupeni kummasti, lapset kasvoivat nopeasti.
Olen vuosia tavannut miesystävääni viikonloppuisin ja lomilla, myös nyt, kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Ja yleensä aina myös minun luonani. En hennonut jättää pikku kullanmuruja keskenään :). Lasten ja miesystäväni välillä on oikein hyvä suhde, parempi kuin isäänsä koskaan. Aivan huikeaa mielipiteenvaihtoa ja pulinaa yhä, kun lapset vierailevat luonani viikonloppuisin. Heidän suhteensa ei varmasti olisi niin läheinen ja hyvä, jos miesystäväni olisi asunut viikotkin luonani/luonamme.
Hyvin tervehenkistä menoa jabraw. samoilla linjoilla.
nainen on vain seksisunteessa,
Miksi ap haluaa muijan kanssa saman katon alle? Mustasukkaisuus? "Paidansilittäjä"?
Puhe yhteisestä lapsesta? Muija 40v , koska aikuinen lapsi! Ei mua vaan olisi kiinnostanut aloittaa uudestaan vaipparallia etenkään uuden miehen kanssa, vaikkei ole edes "intensiivistä" harrastusta (hevonen?). Ja vielä katsella sun murkkua ja lapsen opetella asumaan "pikkusiskon" kanssa.
Muutaman vuoden päästä naisen lapsi ja kai apnkin lapsi asuvat muualla. Silloin voi keskustella yhteenmuutosta ja asunnon hankkimisesta. Nyt siitä olisi vain riesaa! Ehkä muijan harrastus joskus hellittää (koni kuolee). Erillään asuessa kaikki sujuisi hyvin eron t. kuoleman sattuessa; kummankin omaisuus menisi omille lapsille. Jo avoliitto mutkistaisi omistuskuvioita ja avioliitto enemmän.
Siis miksi yhteen nyt?
"häiritsee, jossa joka toinen viikko olen ikään kuin yksin" "välimatkaa on vain muutaman kilometrin"
täysikäinenlapsi on 18v. -5v. muija oli n.33v
Noi pari lausetta eivät riitä selittämään, miksi pitäisi muuttaa yhteen jo nyt. Vastauksista lienee selvinnyt, ettei oma(t) lapsensa kasvattanutta naista kiinnosta uusi kasvatusprojekti. Aikuinen lapsi voi olla ylikin 20v. Lukion ja armeijan jälkeen esikoiseni lähti opiskelemaan 21v. Ei tosin ole oleellista, minkä ikäinen rouva on. Mitenkähän siitä yhteisestä lapsesta oli puhetta 3-5v sitten? Ehkä rouva ei silloinkaan ajatellut sitä tosissaan vaan myönteli äijän puhetta sanomatta vastaan ja äijä jäi siihen käsitykseen, että rouvaa voisi kiinnostaa.
Yhdessä asuessa äjä kysyisi aktiiviselta harrastajalta usein "Mihin sä nyt taas menet?" Ei mua kiinnostaisi kuunnella kysymyksiä eikä etenkään selitellä, kun on tottunut siihen, että saa lähteä selittämättä kenellekään!
Tunsin yhden parin, joka asui erillään 30v. Naisella oli tytär exän kanssa ja mies oli kuin isäpuoli. Testamenttia ei sitten saanut tehtyä rouvan hyväksi vaan sisar tyhjensi asunnon elämän mittaan kertyneistä rojuista, kun mies kuoli 60v .
Ei todellakaan tulisi pieneen mieleenkään tehdä enää lapsia näin 42 vuotiaana kun on jo nuorena tehdyt saanut kasvatettua ovesta ulos.
Ja kun on vuosia hoitanut itsenäisesti omat asumiset, raha-asiat, menemiset sun muut, niin eipä myöskään kiinnosta ryhtyä enää kenenkään kanssa kimppatalouteen riitelemään kumpi tällä kertaa maitotölkin maksaa tai mitä tehdään, voinko lähteä jumppaan vai pitääkö hypellä toisen pillin mukaan.
miksi 42 ? 32 -37vuotias pelinainen oli
Oletko miettinyt sitä, että jos asuisitte yhdessä, niin sitten sua ärsyttäisi se, kun vaimosi menisi koko ajan harrastuksissaan?
Uskoisin, että vaimosi on oppinut nauttimaan yksinolosta ja hän tykkää siitä, kun hän saa sinusta parhaat puolet. Parisuhteessa tulee usein riitaa ajasta, rahasta, seksistä aj kotitöistä. Nythän teillä sujuu hyvin kaikki muut paitsi ajankäytöstä olette eri mieltä.
Fakta on se, että jos muutatte yhteen, niin arki koittaa suhteeseen ihan eri tavalla. Myös seksielämästä tulee tylsempää. On helpompaa panostaa parisuhteeseen joka toinen viikko kuin joka ikinen viikko.
Sinun pitää itse miettiä, että mitä haluat. Tyydytkö tähän mitä nyt on tarjolla? Onko nykyinen tilanne ajautumassa sinun osaltasi eroon?
Minusta kannattaa ottaa asia puheeksi. Kerro tyttöystävällesi, että olisit valmis yhteenmuuttoon. Kerro myös, että ikävöit häntä ja olisi mukava viettää enemmän aikaa yhdessä.
Ehkä voisitte tehdä kompromissin? Niin, että aluksi hän olisi esim. kerran viikossa luonasi yötä kun lapsesi on luonasi. Näin pieni määrä tuskin ahdistaa naista. Toisaalta se olisi myönnytys häneltä, että hän sinun takiasi on yhdessä enemmän kuin ennen. Joskus tilanne voi vaatia hidasta totuttelua kaikilta osapuolilta
Minua hieman karsastuttaa nykyajan ajatus siitä, että parisuhteen pitäisi antaa vain hyvää, mikään ei saisi ärsyttää ja kaiken pitäisi olla helppoa. Sen ymmärrän, että jos parisuhde on vain raskas kuorma niinkuin se valitettavasti joskus on niin siinä jatkaminen ei kovinkaan mahdollista, mutta muutoin.
Parisuhde ei saisi myöskään mennä vain toisen ehdoilla. Tuo edellisen kirjoittajan kommentti jonkinlaisesta kompromissiratkaisusta lienee sopivin. Kaikki ihmiset ei tosin pysty minkäänlaisiin kompromisseihin.
Elämän suola ja rikkaus on kaiken kestävä RAKKAUS ....
onko nainen sinulle oikea ? on ku salasuhteessa
Sanot että naisesi on ''näennäisesti ystävällinen'' sinun lapsellesi muttei aidosti hyväksy häntä.
Luulen että olet väärässä. Kyllä hän hyväksyy mutta ei hän halua sekaantua syvemmin perhekuvioihisi eikä isä-tytär kuvioon. Tiedän tämän omasta kokemuksesta seurusteltuani eronneen miehen kanssa.
Miehen lapsia täytyy kunnioittaa ''vähän kauempaa'', se on paras ratkaisu. Jos tekee toisin, mukaan saattaa tulla kaikenlaista kitkaa. Olen nähnyt joissakin suhteissa kuinka iskän uusi nainen yrittää lähentyä lapsiin eikä se ota onnistuakseen kun lapsi pysyy etäisenä.
Myös uusi on epävarma siinä kuinka pitkälle voi mennä neuvojen ja sääntöjen antamisessa. Lapsi saattaa kapinoida että ''et sä oo mun äiti''.
Kaikkea tätä naisesi varmaan haluaa välttää eikä ihme. Sinä et ole joutunut pohtimaan näitä koska hänen lapsensa on aikuinen, ota se huomioon.