Trumpin vaalipuheita on hämmästelty ulkomailla, mutta ne on suunnattu yksinomaan kotirintamalle. Niistä piirtyy kuitenkin ehdokkaan maailmankuva, jota hän ei voi mahdollisesti voittaessaan kiistää.
Trumpin maailmassa peli menee kovaksi
Trump on luvannut palauttaa Yhdysvaltain voiman, mutta keskittyä oman maan etujen turvaamiseen. Yhdysvallat osallistuisi Nato-yhteistyöhön ja Aasian-maiden yhteistyöhön vain, jos sen omat edut sitä edellyttävät.
Eri yhteyksissä pitämiensä puheitten mukaan:
Trump laittaisi Euroopan Nato-maat ottamaan sotilaallisen ja taloudellisen vastuun omasta turvallisuudestaan, mikä voisi merkitä jo lakkautetun WEU:n modifioidun Brysselin sopimuksen kaivamista uudestaan Belgian ulkoministeriön arkistosta sovellettavaksi.
Trump laittaisi Itä-Aasian liittolaiset (Etelä-Korea ja Japani) vastaamaan itse omasta puolustuksestaan ja vetäisi tukikohdat muualta paitsi Hawaijilta ja Guamilta, mutta lisäisi Yhdysvaltain laivaston lentotukialusosastoja Tyynellämerellä Kiinan uhkaa vastaan.
Trump häätäisi YK:n pääkonttorin New Yorkista, koska koko järjestöstä ei ole perustamisensa jälkeen ollut muuta kuin harmia ja vaivaa Yhdysvalloille ja eräät YK-maat tukevat ainakin epäsuorasti terroristijärjestöjä.
Trump häätäisi juutalaislobbaajat ulos Valkoisesta talosta, missä sen korvamerkityillä edustajilla on aiempien presidenttien hallinnossa aina ollut merkittävä rooli, ja laittaisi Israelin tosiasioiden eteen Lähi-idässä.
Trump häätäisi laittomat meksikolaiset siirtolaiset maasta ja estäisi uusien laittoman maahantulon Meksikosta, koska laiton halpatyövoima on sotkenut Yhdysvaltain omat työmarkkinat.
Trump estäisi islaminuskon juurtumisen ja yleistymisen amerikkalaisessa sivilisaatiossa kaikin suoraviivaisin keinoin vaikka se olisi kansalaisoikeuksien rajoittamista periaatteella, että vaikka muslimit eivät ole terroristeja, kaikki terroristit ovat muslimeja.
Trump hylkäisi Tyynenmeren alueen vapaakauppaa koskevan TPP-sopimuksen (Trans-Pacific Partnership) ratifioinnin.
Trump hylkäisi Atlantin alueen vapaakauppaa ja investointisuojaa koskevan TTIP-sopimuksen (Transatlantic Trade and Investment Partnership) neuvottelujen jatkamisen.
Trump tekisi uuden "Kaikkien koplausten äidin" Putinin kanssa, missä sovittaisiin suoraan supervaltojen keskinäiset strategiset prioriteetit. Siinä on nähty uudenlaisen Molotovin-Ribbentropin tai Stalinin-Rooseveltin sopimuksen mahdollisuus.
MATTI PITKÄNEN
matti.pitkä[email protected]

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäksi Trump on luvannut palauttaa Aasiaan ja Japaniin siirtyneet työpaikat takaisin USA:han!
On vaikeata nähdä, että miten USA:n palkkatasolla tuo temppu tedään? Silti Venäjän Tiltut pitävät tätä äijää "järkimiehenä"!
niin typeriä ovatkin.
Heille riittävät omat kuvitelmat totuudeksi.
Trumpista tule presidenttiä.
Maailma olisi paljon mielenkiintoisempi.
Tiltutkin siirtyisivät USA:n politiikan haukkujista sen kehujiksi.
Todellisuudessa eivät siirtyisi! Kahdeksan vuotta sitten Obama oli Tiltuille puolijumala. Uskottiin, että musta mies johtaa USA:ta juuri Tiltujen toivomalla tavalla! Pettymys oli kuitenkin suuri, koska USA:n presidentti ajaa USA:n, ei Tiltujen, etua. Kohta kilpailtiin Obaman haukkumisessa!
Samoin kävisi epäilemättä pikaisesti myös Trumpin kohdalla, jos hän ikinä virkaan yltäisi!
on aina varma häviön enne.
Ei valeilla maailmaa johdeta!
"Ei valeilla maailmaa johdeta!"
Eikä vaaleilla vaikka olisi kuinka blondi.
Titityy, titityy...
siirtynyt henkilökohtaiseen parjaukseen.
Se on varma hermostumisen ja häviön merkki.
Siinä ei WTiltun valeetkaan auta yhtään.
USA:n kansa kyllä tietää ja nataa kenkää Trumpille.