Väliaikainen ajo yhdellä talvirenkaalla

rengasrikki

Meni autosta kesärengas puhki naulan takia, jätin korjaamolle viikonloppuna. Onko paha ajaa yhdellä talvirenkaalla sen aikaa kunnes saan renkaan takaisin. Vararengasta kun ei näimmä saa käyttää kuin hätäajoon tuoreemmissa autoissa.

6

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskin_paha

      Tuskinpa tuosta rapsuja tulee, ja nätisti ajellen eroa tuskin huomaakaan.

      Minulta veivät vorot eräänä kesäisenä yönä renkaat ja vanteet auton alta taloyhtiön autokatoksessa lähemmäs 20 vuotta sitten. Auto oli jätetty pihakivistä ladottujen tornien varaan; pihakivet oli vohkittu erään asunnon pihalta läheisestä toisesta pientaloyhtiöstä. Vakuutusyhtiö ohjeisti asentamaan alle väliaikaisesti talvipyörät siksi aikaa, että alle saadaan uudet suvikiekot ja -gummit. Kaupan parkkipaikalla alkoi joku hyväkäs soittaa suutaan kuultuaan nastojen rapinan, mutta lopetti lyhyeen kuullessaan, mistä oli kysymys.

      Viime kesänä sain alleni ensimmäisen uuden autoni, jossa ei ole vararengasta lainkaan. Tavaratilan alla olevasta lokerosta löytyy kompura ja tölkki jotakin töhnää, jolla renkaaseen tulleen reiän voi mukamas paikata. Onnistumisen todennäköisyyttä' en osaa oikein arvailla.

      • uuttaKumiaAlle

        vai 20 vuotta sitten, unohda vaari jo tuollaiset ja elä tätä pöivää, säännöt ja normit on hieman toiset nykymaailmassa.
        Kyllä tuo paikkausmömmö toimii useimmissa tapauksissa ja uusissa autoissa on ilmainen tiepalvelu.
        Montako rengasta sinulla on puhjennut autoilun historiasi aikana?


      • aina-vararengas

        Pitkän autoiluhistorian aikana on mennyt muistini mukaan 4 rengasta eli yksi noin 10 vuoden välein. Olen sentään ajanut lukuisia vanhoja talvirengassarjoja kesällä loppuun, mutta niistä ei yksikään ole aiheuttanut ongelmia, vaan ne murheita aiheuttaneet eli rikkoutuneet tai vuotaneet renkaat ovat olleet kesärenkaita.
        Osa on ollut originaaleja ja joku jopa pinnoitettu.


    • Näin_se_vaan_on

      Kysyjälle tiedoksi. Mikään laki ei kiellä talvirenkailla ajoa kesällä.

      • Kumhot-rullaa

        Koko kesän olen ajanut vanhoilla talvirenkailla ja katsastanutkin autoni noilla renkailla. Nyt vasta loppukesästä alkaa olla pinta niin vähissä (3 mm), että pitää hankkia uudet kesärenkaat syksyn sateisiin, niin voi turvallisesti taas jatkaa.
        Talveksi siis alle kitkat, niin ei ole väliä millä viikolla vaihtaa eikä tarvitse olla siinä ryntäyksessä, kun kaikki haluaa talvirenkaat samalla viikolla heti maanantaina.


    • rengasrikki

      Kiitos vastauksista. Tuskinpa muutenkaan kovin paha kun ei tässä muuten pääse edes töihin, eikä ole muuta vaihtoehtoa. Kohta taas kesärengas alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5776
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3791
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3323
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2758
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2222
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2167
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1505
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1233
    Aihe