320 000 ihmistä viimevuonna palkatta työssä!!!!!
Yleisradion MOT-ohjelmassa Palkattomat kerrottiin maanantaina, että viime vuonna 320 000 ihmistä teki Suomessa työtä ilman palkkaa. Se on 13 prosenttia työvoimasta.
Palkatonta työtä tehtiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työharjoittelussa 61 773 henkilötyövuotta suurissa ja pienissä yrityksissä sekä julkisella sektorilla.
”Työttömien aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantajan markkinat”, myönsi ohjelmassa haastateltu KOK-toimitusjohtaja.
Työväen joustolla
kilpailukykyä
– Kyykyssä oleva pikkuruinen kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puolestaan Kansan Uutisten tavoittama henkilö, joka on parhaillaan jälleen kerran yhdessä työvoimapoliittiseen koulutukseen liittyvässä työharjoittelussa – ilman palkkaa.
työttömiä on nyt 266 000 ja sen lisäksi tukitoimenpiteillä "aktivoituja" on 79 000 eli yhteensä 345 000.
– Tähän kun lisätään vielä määräaikaiset, vuokra- ja/tai osa-aikatyötä tekevät, saadaan olemattomissa tai heikentyneissä työsuhteissa olevien määräksi 865 000. Se on aika iso prosenttiosuus koko 2,6-miljoonaisesta työvoimasta, hän laskee.
– Tästä voi aika helposti vetää yhtäläisyysmerkit niihin 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävään kansalaiseen tässä yhdessä maailman kilpailukykyisimmistä maista. Eli työväestön joustotalkoilla on siirretty palkkatyöläisten palkat optioihin ja osakkeisiin.
Suomen menestystä kansainvälisessä kilpailukyvyssä ei tarvitse enää ihmetellä, kun yli 300 000 ihmistä tekee töitä ilman yrityksille koituvia kuluja.
Valtio panostaa työttömyyden hoitoon tänä vuonna 480 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 560 miljoonaa.
Työllisyyskoulutettava kysyy, miksi missään ei kerrota, että nämä miljoonat menevät pääosin erilaisille koulutusorganisaatioille sekä ilmaisena työvoimana yrityksille pörssiyhtiöstä pikkupizzeriaan.
MOT-ohjelma vahvisti, ettei kukaan seuraa eikä tiedä kurssien työllistävää vaikutusta eikä sitä, mihin työttömyyden hoitoon tarkoitetut miljoonat oikeastaan valuvat.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2037482/320 000-ihmista-viimevuonna-palkatta-tyossa
Yleisradion MOT-ohjelmassa Palkattomat kerrottiin maanantaina, että viime vuonna 320 000 ihmistä teki Suomessa työtä ilman palkkaa. Se on 13 prosenttia työvoimasta.
Palkatonta työtä tehtiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työharjoittelussa 61 773 henkilötyövuotta suurissa ja pienissä yrityksissä sekä julkisella sektorilla.
”Työttömien aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantajan markkinat”, myönsi ohjelmassa haastateltu KOK-toimitusjohtaja.
Työväen joustolla
kilpailukykyä
– Kyykyssä oleva pikkuruinen kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puolestaan Kansan Uutisten tavoittama henkilö, joka on parhaillaan jälleen kerran yhdessä työvoimapoliittiseen koulutukseen liittyvässä työharjoittelussa – ilman palkkaa.
työttömiä on nyt 266 000 ja sen lisäksi tukitoimenpiteillä "aktivoituja" on 79 000 eli yhteensä 345 000.
– Tähän kun lisätään vielä määräaikaiset, vuokra- ja/tai osa-aikatyötä tekevät, saadaan olemattomissa tai heikentyneissä työsuhteissa olevien määräksi 865 000. Se on aika iso prosenttiosuus koko 2,6-miljoonaisesta työvoimasta, hän laskee.
– Tästä voi aika helposti vetää yhtäläisyysmerkit niihin 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävään kansalaiseen tässä yhdessä maailman kilpailukykyisimmistä maista. Eli työväestön joustotalkoilla on siirretty palkkatyöläisten palkat optioihin ja osakkeisiin.
Suomen menestystä kansainvälisessä kilpailukyvyssä ei tarvitse enää ihmetellä, kun yli 300 000 ihmistä tekee töitä ilman yrityksille koituvia kuluja.
Valtio panostaa työttömyyden hoitoon tänä vuonna 480 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 560 miljoonaa.
Työllisyyskoulutettava kysyy, miksi missään ei kerrota, että nämä miljoonat menevät pääosin erilaisille koulutusorganisaatioille sekä ilmaisena työvoimana yrityksille pörssiyhtiöstä pikkupizzeriaan.
MOT-ohjelma vahvisti, ettei kukaan seuraa eikä tiedä kurssien työllistävää vaikutusta eikä sitä, mihin työttömyyden hoitoon tarkoitetut miljoonat oikeastaan valuvat.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2037482/320 000-ihmista-viimevuonna-palkatta-tyossa
Vastaukset 55
Vanhimmat
Onneksi minä en ole mikään orjatyöntekijä enää. Valitettavasti joskus tein niitä hommia eikä niistä ollut mitään hyötyä.
Sairasta paskaa ja hyväksikäyttöä. Teen joskus pimeesti hommaa josta saan palkkaa suoraan käteen. Palkaton työ ei ole mitään tosityötä josta hyötyisi mitenkään eikä se johda palkalliseen työhön
työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puole
htiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työharjoittelussa 61 773 henkilöty
hyväosaisten on turha väittää,
htiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työharjoittelussa 61 773 henkilötyövuotta suurissa ja p
ömien aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa
ohjelmassa Palkattomat kerrottiin maanantaina, että viime vuonna 320 000 ihmistä teki Suomessa työtä ilman palkkaa. Se on 13 prosenttia työvoimasta.
Palkatonta työtä tehtiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työharjoittelussa 61 773 henkilötyövuotta suurissa ja pienissä yrityksissä sekä julkisella sektorilla.
”Työttömien aktivointipolitiikka on j
6 000 ja sen lisäksi tukitoimenpiteillä "aktivoituja" on 79 000 eli yhteensä 345 000.
Kyykyssä oleva pikkuruinen kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puolestaan Kansan Uutisten tavoittama henkilö, joka on p
ktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantaj
320 000 ihmistä viimevuonna palkatta työssä!!!!!
Yleisradion MOT-ohjelmassa Palkattomat kerrottiin maanantaina, että viime vuonna 320 000 ihmistä teki Suomessa työtä ilman palkkaa. Se on 13 prosenttia työvoimasta.
Palkatonta työtä tehtiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työh
ktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantajan markkinat”, myönsi ohjelmassa haastateltu KOK-toimitusjohtaja.
Työväen joustolla
isradion MOT-ohjelmassa Palkattomat kerrottiin maanantaina, että viime vuonna 320 000 ihmistä teki Suomessa työtä ilman palkkaa. Se on 13 prosenttia työvoimasta.
Palkatonta työtä tehtiin MOT:n laskelman mukaan työvoimapoliittiseen koulutukseen kuuluvassa työ
KOK-toimitusjohtaja.
Työväen joustolla
kilpailukykyä
– Kyykyssä oleva pikkuruinen kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puolestaan Kansan Uutisten tavoittama henkilö, joka on parhaillaan jälleen kerran yhdessä työvoimapoliittiseen koulutukseen liittyvässä työharjoittelussa – ilman palkkaa.
työttömiä on nyt 266 000 ja sen lisäksi tukitoimenpiteillä "aktivoituja" on 79 000 eli yhteensä 345 000.
vetää yhtäläisyysmerkit niihin 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävään kansalaiseen tässä yhdessä maailman kilpailukykyisimmistä maista. Eli työväestön joustotalkoilla on siirretty palkkatyöläisten
va pikkuruinen kansa on heikoilla, kun vaaditaan globaalia markkinavoimaa ja osaamista, puuskahtaa puolestaan Kansan Uutisten tavoittama henkilö, joka on parhaillaan jälleen kerran yhdessä työvoimapoliittiseen koulutukseen liittyvässä työharjoittelussa – ilman palkkaa.
työttömiä on nyt 266 000 ja sen lisäksi tukitoimenpiteillä "aktivoituja" on 79 000 eli yhteensä 345 000.
aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantajan markkinat”, myönsi ohjelmassa haastateltu KOK-toimitusjohtaja.
ille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa”, ohjelmassa todettiin.
Nämä ovat työnantajan markkinat”, myönsi ohjelmassa haastateltu KOK-toimitusjohtaja.
Työväen joustolla
kilpailukykyä
– Kyykyssä oleva pikkuru
työnteko ei kannata muuta kuin suuripalkkaisilla yritysjohtajilla ja kansanedustajilla joiden ei tarvitse juuri mitään tehdä kun on avustajat. Minä tein töitä 23 vuotta...jäin sairauden takia pois työelämästä ja mitä jäi käteen...ei mitään.
Palkatonta työtä ei pitäisi olla.
Työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea vastaan sen sijaan pitäisi olla ehdoton työvelvoite.
Ei työttömyyskorvaus ja sosiaaliavut ole palkka, ne on tukia, ei niitä rinnasteta työntekoon. Työstä maksettava palkka pitää olla paljon suurempi kuin tuet.
Kuinkamoni menisi tuilla töihin, ei kukaan et edes sinä.
Jos tuista tehdään palkkaa, silloin kaikki jotka saavat tukia joutuisivat tekemään raskasta työtä jos saa tukia, niin sairauspäivärahansaajat, vanhukset, ym, ihan kaikki. Ei voi olettaa että joku ryhm tekee titä saaden tukia, jotka ei ole palkkaa, ja joku ryhmä saa sairaspäivärahaa tai sairaseläkettä laiskana. Töihin vaan vaikka pää kainalossa.
Tuki ei ole palkkaa!!!
Ei kai kukaan ole ehdottanut, että kaikkien tukien pitäisi olla vastikkeellisia. Mutta jotkin voivat olla. Esimerkiksi vastikkeeton työttömyyskorvaus voitaisiin lopettaa.
Vastike on aina palkka. Se, miksi tämä pellehomma on saanut jatkua tähän saakka tähän malliin, johtuu ainoastaan siitä, että demarit on tavalla tai toisella hoidettu tämän homman taakse.
Itse oikeudessa tätä "laintulkintaa" ei ole koskaan testattu. Jos eläisimme aidossa demokratiassa n. 1000 suomalaisen nostama joukkokanne tekisi selvää tästä "vankileirien saaristosta" hyvinkin nopsaan.
Kaikenlaista jippoilua on nähty aikaisemminkin suomalaisten työnantajien kohdalla. Tämä joukko mm. on perustanut omia ammattiliittojaan, joita on tarjottu työntekijöille oikeiden ammattiliittojen sijasta. Ideana on tietysti se, että työntekijät eivät vaatisi oikeuksiaan itselleen, kun ammattiliitto ei nostaisi pikkusormeakaan. Ilmeisesti jotain samaa on tapahtunut demareiden kohdalla. 90-luvun sateenkaaret tekivät tehtävänsä.
Silloinhan valtio on palkkaa maksava taho, jonka pitää hoitaa myös työ- ja tapaturmavakuutukset, työttömyysvakuutus, eläketurva, lomarahat, kesälomat ja monet muut kuntoon. Myöskään alipalkkausta ei pidä unohtaa. Suomessa alin palkkaryhmä alalla kuin alalla on n. 7 e/tuntia.
Valtio ei eroa tässä sen suhteen mitenkään työvoimavuokrausta tekevistä tahoista. Ei muuta kuin raastupaan ja katsotaan, miten kauan tämä himmeli pysyy pystyssä. Ei se ole ensimmäinen kerta, että viranhaltijoita ja -miehiä istuu raastuvassa virkavirheestä syytettynä.
Tässä vastikeetonta tukea.. Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!
Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.
Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.
Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.
Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.
Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.
Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.
- Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml
eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!
Itse ei tietenkään halua maksella veroja!
SINÄ MAKSAT NÄMÄKIN TUET!
Palkaton pakkotyö on kylläkin kansainvälisin sopimuksin kielletty, mutta onko Suomi ratifoinut niitä? Jos on, niin silloin mielestäni nämä pakkotyötä teettävät organisaatiot on saatettava rikosoikeudelliseen vastuuseen.
http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/tyontekijoiden-globaalit-oikeudet
"ILO on myös pyrkinyt tekemään tunnetuksi käsitteitä ihmisarvoinen työ (decent work) ja elämiseen riittävä palkka (living wage). Järjestön mukaan köyhyyttä ei voi poistaa ilman ihmisarvoista työtä. Tämä tarkoittaa tuottavaa työtä, jonka tekijöiden oikeudet on turvattu ja josta saatava palkka riittää elämiseen. Elämiseen riittäväksi ILO katsoo sellaisen palkan, jolla keskisuuri perhe pystyy kustantamaan peruselintasoon tarvitsemansa asiat, kuten asumisen, ruuan ja terveydenhoidon siinä kansantaloudessa, jossa perhe elää, ilman että perheen työikäiset jäsenet tekevät jatkuvasti ylipitkiä työpäiviä. Sanomattakin on selvää, että lapsityö ei kuulu ihmisarvoisen työn määritelmään."
Eihän se ole palkatonta. Sitä vastaan saa kulukorvauksen ja itse asiassa koko toimeentulotuen/työttömyyspäivärahan.
Kyllä ILOn tarkoittama pakkotyö eli orjuus on jotain ihan muuta.
http://www.endslaverynow.org/learn/slavery-today
Siinä mielessä se on pakkotyötä, että jos ei suostu tekemään määrättyä ilmaistyötä em. tuet katkaistaan ja ihminen jää ns. tyhjän päälle.
Kyllä palkanmaksajan tulee olla se kenelle työtä tehdään. Ihmeellistä kikkailua jos muutamat yrittäjät voivat käyttää yhteiskunnan maksamaa ilmaistyövoimaa. Sehän vääristää jo kilpailuakin.
Koetko tulevasi pakkosyötetyksi siksi, että sinulle tulee nälkä, jos olet syömättä? Et tietenkään. Syöminen on vapaaehtoista, vaikka siitä kieltäytymisellä on seurauksia.
Pakkotyötä on työ, josta ei voi kieltäytyä, vaikka ei olisi vailla rahaa.
Kun työvastike ja raha vaihtavat omistajaa, kyseessä on aina palkka. Sinä voit kutsua sitä vaikka sitten työpalveluksi, jos haluat ja jos se sinua lohduttaa. Fakta on kuitenkin se, että jopa puuta työstävä vanki saa vankilassa paremmat korvaukset kuin työtön, jonka kohdalla palkka alittaa kaikki minimipalkkaa koskevat lainsäädännön pykälät.
Kerrohan neropatti, millä nimellä kutsutaan sitä, jos sinä varastat joltain polkupyörän? Luvaton haltuunotto? Luuletko, että tuo selitys menisi läpi oikeudessa?
Palkalla pitäisi tulla myös jotenkin toimeen, kuten tuossa ILO:n lainauksessa sanotaan. Työmarkkinatuella 9 eur/pvä ei Suomessa pysty elämään kyllä kukaan, jos ei ole valmiiksi maksettua asuntoa ja omaa metsää, josta saa polttopuut lämmitykseen.
PÖTKÖPÖLVÄSTI ei luovu valheestaan:
"Fakta on kuitenkin se, että jopa puuta työstävä vanki saa vankilassa paremmat korvaukset kuin työtön, jonka kohdalla palkka alittaa kaikki minimipalkkaa koskevat lainsäädännön pykälät. "
Suomessa EI OLE MINIMIPALKKALAINSÄÄDÄNTÖÄ, usko nyt jo!
Ja siinä toinen ääliö (tai sama PÖTKÖ):
"Työmarkkinatuella 9 eur/pvä ei Suomessa pysty elämään kyllä kukaan,..."
Toimeentulotukilain mukaan on oikeutettu toimeentulotukeen, jos ei muuten tule toimeen.
Vaan kun sillä työllä pitäisi tulla toimeen. Ei millään keinotekoisilla avustuksilla.
Ei ole, mutta oikeusistuin on tuominnut useita tapauksia, joissa palkan on todettu olleen määrältään työsuoritetta vastaamaton. Koitahan sopia 4e/tunti palkoista, niin löydät itsesi raastuvasta. Netistä löytyy useitakin tapauksia.
Minä jo säikähdin että maajusseja on noinkin paljon, mutta kyseessä olikin ihmiset.........................
Maajussit saavat rahaa tuli satoa tai ei.
Maatalousyrittäjät nyt on pidettävä joka tapauksessa hengissä. Muussa tapauksessa se on kansakunnan menoa. Optimitilanteessa jokainen viljelisi, metsästäisi ja kalastaisi itse ruokansa. Silloin kaikilla olisi järkevää tekemistä ja jokainen voisi vaikuttaa henkilökohtaisesti ruokansa laatuun, määrään ja hintaan.
No, sama valtio antaa myös voittoa tuottaville yrityksille erilaisia yritystukia 2-3 miljardin edestä vuosittain. Mihin mahtavat mennä rahat? Menisivätkö kenties osakkeenomistajien tileille Bahama-saarille, kun ei parempaakaan ole? Köyhä ostaa kotimaista leipää, mutta nämä ahnurit sijoittavat rahansa johonkin aasialaiseen lapsityöfirmaan.
Sama valtio kierrättää myös erilaisten tukien muodossa rahaa keskiluokan taskuihin (jos ei ole jo tiliä Bahama-saarilla, sillä tämähän on varsinaista kansanhupia täällä Suomessa tämä verosuunnittelu).
Tukia saa siihen, kun palkkaa kotitöitä tekemään kotiapulaisen, veronvähennyksen (=tukia) saa kun asentaa uudet keittiönkaapistot ja sen voi myöhemmin vähentää verotuksesta myyntitulon kohdalla, veronvähennyksen (= tukia) saa kun ostaa uuden tietokoneen, jos voi osoittaa, että se tulee oman yrityksen käyttöön, tukia saa maalämpöputkiston ja aurinkopaneelien ostoon...
Suomessa nämä kaikenmaailman tuet, vähennykset ja sun muut monimutkaistavat systeemiä aivan järjettömästi. Tässä maassa on yhtä paljon byrokraatteja kuin maassa, jossa asuu yli 10 miljoonaa ihmistä. Muualla maailmassa homma on vesiselvä, eli saat rahaa sen X euroa kuussa, maksat tietyn veron ja se on siinä. Suomessa taas rahaa kierrätetään kolmatta, neljättä ja viidettä kertaa. Jokainen vetää välistä ja ilmeisesti tätä hommaa jatketaan juuri siksi, että sillä "pestään puhtaaksi" tuosta hommasta se, kuka sitä hyötyä ja kuka saa mitäkin.
Kukahan se sanoi, että Suomi on rehellisyyden perikuva? No, ainahan voi kaikenlaista väittää, niin voi pitää kulisseja yllä. Kaipa tuohon joku uskookin, mikä vain lisää tätä korkkiruuvinkieroa kuvaa Suomesta. Vasta uutisoitiin, että Suomi oli mukana Leningradin piirityksessä. Niistä Itä-Karjalan keskitysleireistä kirjoitti ruotsalainen journalisti ja jotain tietoa on myös tihkunut natsien Einsatzgruppenin kanssa tehdystä yhteistyöstä Lapissa. Saas nähdä, milloin päästään niihin Mainilan laukauksiin.
Näin ne "totuudet" muuttuvat, kun aikaa kuluu, milloin mitenkin, mikä parhaiten tiettyjä tahoja hyödyttää. 10-20 vuoden päästä voi uutisoida, miten Suomen vuosina 2008-2020 olleessa lamassa yritykset saivat jostain rahaa (= ottivat valtion verotulot) ja oikeastaan taloudessa meni hyvin, mitä nyt ihmisillä tuli henkilökohtaisia konkursseja ja kolmasosa kansasta työttöminä ja leipäjonoissa... Ilmeisesti tässäkin jokin elitiin korkkiruuvinkiero halu päästä Brysselin lihapatojen äärille ja kärsiköön kansa heidän puolestaan.
Miten se Putin sanoikaan: "Nato sotii viimeiseen suomalaiseen mieheen" vai voisiko tuon myös sanoa, että: "Suomalainen eliitti elää viimeiseen suomalaiseen köyhään?"
Sitä on tukia ja tukia. Saatan juuri ja juuri hyväksyä tuet, joilla lisätään työpaikkoja tuovaa yritteliäisyyttä tai luontoa säästävää ekologisuutta... mutta miksi kannustaa työttömyyteen maksamalla siitä tukea?
Mitään tukia ei tarvittaisi, jos valtio omistaisi kaikki yritykset. Kansalaiset toimisivat niissä työntekijöinä, eikä työttömyyttäkään esiintyisi, koska työt olisi jaettu tasapuolisesti kaikkien kesken tasan.
Sitä kokeiltiin Neuvostoliitossa, ja työttömyyttä ei tosiaan ollut. Mutta elintaso jäi kauaksi vaikkapa suomalaisten jälkeen.
Elivät kuitenkin, vaikka elintaso oli mitä oli. Aika moni nykyvenäläinen tuntuu haikailevan Neuvostoliiton aikoja. Ilmeisesti oligarkkien vaurastuminen ei ole parantanut vastaavalla tavalla perusvenäläisen elämää.
Jos haluaa kaikkien olevan köyhiä, niin se on tietysti yhdenlainen arvovalinta. Mutta niin kateellisia eivät edes suomalaiset ole, että kansan enemmistö koskaan sen taakse menisi.
Paras ratkaisu löytyy kahden ääripään väliltä.
Sinänsähän nämä työttömyyskorvauksilla töitä tekevät elävät eräänlaisessa neuvostoliitossa, koska antavat työpanoksensa, mutta elintaso on heillä kuitenkin vaatimaton.
Oliko se muuten niin, ettei Neuvostoliitossa tarvinnut maksaa asumisesta mitään?
Väärä palsta toki kysyä, mutta tulipahan tätä ketjua lukiessa mieleen.
Mutta toisin kuin Neuvostoliitossa, mahdollisuuksia on muuhunkin. Kaikilla on vapaus yrittää ja opiskella, jos haluaa neuvostoihmistä enempää.
Röihin ei kannata mennä, missä on nykyajan palkanmaksajat
Joo työ ei ole enää sitä mitä se ennen oli niin että työstä maksettiin palkkatuloa.
Nyt kaikki tahot vain keinottelevat työttömän huonosta asemasta ja yrittävät vain itse hyötyä keinoja kaihtamatta ja itse työttömälle ei jää yhtään mitään vaan päinvastoin homma menee usein miinuksen puolelle.
Oikeata palkkatyötä ei enää ole joten miksi mennä edes näihin riistopaikkoihin itseänsä nöyryyttämään?
Olisikin jo aika laittaa tämä hallitus yleislakolla nurin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus
"Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse ulos asemastaan.
Orjuuden kaltaiset olosuhteet taas tarkoittavat, että saatava palkka on liki olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus
"4. artikla. Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.
23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot."
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063 EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS
"4 artikla Orjuuden ja pakkotyön kielto
1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.
2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä."
Suomi on sitoutunut noudattamaan yk:n ihmisoikeuksien julistusta ja euroopan ihmisoikeussopimusta.
Työttömiä oli heinäkuussa 380.000 http://yle.fi/uutiset/ministerio_tyottomien_ja_avoimien_tyopaikkojen_maarat_kasvoivat_heinakuussa/9113543.
Orjuuttajat ovat väärässä, mutta niin ovat myös sosiaalipummit. Keskitieltä löytyy tässäkin asiassa paras ratkaisu: yhteiskunta niin antaa sosiaaliturvaa kuin määrää työtä niille, jotka eivät kykene omin avuin työllistymään.
".... yhteiskunta niin antaa sosiaaliturvaa kuin määrää työtä niille, jotka eivät kykene omin avuin työllistymään ..."
Määrää työtä minne? Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että työttömyys tarkoittaa simppelisti työn ja työpaikkojen puutetta. Niitä ei synny, koska ei ole kysyntää. Ja kysyntää ei ole, koska kukaan ei maksa palkkoja.
JA määrää töitä? Minne? Sairaalaan ei haluta palkata sairaanhoitajia, kouluihin ei palkata opettajia, paikallisliikenteeseen ei palkata bussikuskeja. Ei ole rahaa ja julkinen sektorin on samojen "loiseläjistä" paasaavien oikeistolaisten mukaan läpilaho, ylivelkaantunut ja pöhöttönyt. Yhtään ei saa palkata lisää eikä rahaa kuluttaa.
Jos ei palkata oikeita ammattilaisia, joille olisi kysyntää, niin miten ihmeessä ne ottaisivat sinne työttömän kouluavustajan tai entinen ammattikuskin?
Koitahan nyt pikkuisen vaivata porvari sitä pientä sievää päätäsi, koska minusta vaikuttaa, että se kumisee tyhjyyttään. Toisaalta, sitähän sanotaan, että tyhjät tynnyrit pitävät eniten ääntä....
Työttömät voidaan määrätä vaikkapa siivoamaan tienvierustoja, poimimaan marjoja, seurustelemaan vanhusten kanssa tai kiillottamaan julkisten rakennusten lattioita. Kyllä työtä aina löytyy, ja löytyisi myös tekijöitä, jos rahaa ei jaettaisi pelkästä kotona makoilusta.
Entä jos sinäkin saisit työstäni sen työttömyyskorvauksen määrän, eli kaikki saisi. Riittäisi töitä kaikille. Mitenkä suu sitten pantaisiin. Kaikilla toimeentulotuki ja palkka ? Alkaisi itku ja hammasta kiristys. Lakkoja vaadittaisiin.
Itse olen tehdyt muutamia kuukausia työttömyyskorvauksella, plus se kuuluisa 9e.
Juu töitä sai tehdä, ihan muidenkin puolesta, kun vakinaiset juoruili keskenään.
Eihän se työ mihinkään johtanut. Kiitokset sai hyvästä työpanoksesta, mutta ei muuta. Seuraava työtön tuli taas tilalle, että vakinaista pääsivät lonkkaa vetämään ja saamaan palkan työstään.
Jos työttömät tekevät pelkästään korvauksilla , silloin myös koko työväestö tekemään korvauksilla töitä.