Kohun noustessa "lapsiseksiskandaalin" ympärillä ja virkavallan koventaessa otteita, tulee mieleeni muinoinen pornovideoskandaali.
Vielä 1990 Suomessa voimassa olleen lain mukaan tarkastamatonta aikuisviihdemateriaalia ei saanut myydä lainkaan, rangaistuksen uhalla. Elokuvamateriaalin osalta Valtion elokuvatarkastamolla oli hyvin tiukat määräykset siitä, mitä sai näyttää ja mitä ei. Muistamme varmasti nk. "45 asteen säännön".
Käytännössä virkavalta oli jo vuosikausia katsonut pornovideoiden myyntiä läpi sormien, sillä yhdenkään erotiikkaliikkeen lehti- ja videotarjonta ei ollut tarkastettua.
Tällainen tilanne syntyy monesti kun laki pyrkii jäämään ajastaan. Lainsäätäjää se ei vaivaa, eikä toisaalta tavallista kansaakaan mikäli virkavalta ei siihen puutu.
Virkavalta siis on nyt tässä tapauksessa ikävässä välikädessä. Lakia on sovellettu hyvin joustavasti, mutta virkavallan tulisi kuitenkin toimia sen puitteissa.
Vastaavan laisessa tilanteessa poliisi teki näyttävän valvontaiskukampanjan erotiikkaliikkeisiin 90-luvun lopulla. Tässä uhrattiin pari yrittäjää, mutta viranomaiset saivat lainsäätäjän hereille ja rikoslakia uudistettiin sallivammaksi.
Nyt virkavalta on huomannut lain olevan ajastaan jäljessä ja ottaa rajusti kovemman linjan lain kirjaimen tulkinnassa. Kaikki ilmoitukset tutkitaan ja kaikki syytteet nostetaan, jotka vain nostettavissa on. Lainsäätäjä pakotetaan huomaamaan absurdi tilanne ja tarttumaan viimein toimeen suojaikärajan saattamiseksi nuorten seksuaalista kehitystä vastaavalle tasolle.
Jäämme seuraamaan tilannetta virkavallan otteiden koventuessa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Toivotaan, että lainsäätäjät tulevat järkiinsä ja tiputtavat ikärajan väh. 15 vuoteen. Tyhmää sotkea keskenään lapset ja teini-ikäiset. Kyllä ihmiset joutuvat tekemään oman elämänsä suhteen valintoja jo sen ikäisinä.
Toivottavasti ei koskaan lasketa mitään suojaikärajoja eikä millään muullakaan tavoin helpoteta pedofiilien puuhasteluja.
Mielestäni pedojen rangaistuksia tulisi koventaa tuntuvasti ja lisäksi tulisi heidän kuvansa ja nimensä julkistaa kaikissa medioissa jotta heitä voisi tavattaessa ja tunnistettaessa "puhutella".
Pitäytykää vain ikäisissänne tai ainakin täysi-ikäisissä ja jättäkää lapset rauhaan.
Laki on yksikäsitteinen mitä tulee aikuisen sekaantumisesta alaikäiseen. Mikäli lakia tulkitaan ehdottomasti, se suojaa lasten oikeuksia ja koskemattomuutta vaikka suojaikärajaa laskettaisiin 15 ikävuoteen.
Tällä hetkellä laki on toki ehdoton, mutta sen tulkinta erittäin joustavaa. Tiedän tapauksia, joissa vakava alaikäiseen sekaantuminen on painettu villaisella. Syy on nykyisessä suojaikärajassa, joka ei vastaa nykyistä todellisuutta nuorten kehityksen suhteen. Lakia sovelletaan joustavasti, ja kun soveltamista tehdään, syntyy eriäviä käytäntöjä.
Nykyinen käytäntö siis jättää paljon porsaanreikiä todellisille lasten hyväksikäyttäjille.
Aikuisten tulee kantaa vastuunsa ja tunnustaa moraalinsa. Minusta kolmekymppisen sekaantuminen 16-vuotiaaseen täyttää hyvinkin alaikäiseen sekaantumisen merkit, vaikka ei olekaan illegaalia.
Tämä "joka ei vastaa nykyistä todellisuutta nuorten kehityksen suhteen." minua askarruttaa.
Kehittyvätkö mielestäsi nuoret jotenkin nopeammin nykyisin?
Miten se mielestäsi näkyy ja missä?
Onko olemassa julkaisuja joissa käsitellään asiaa. Tutkimuksia jotka osoittavat, että lasten/nuorten fyysinen ja psyykkinen kehitys olisi jotenkin nopeutunut esim. sitten 80 luvun?
Kehittyykö ihminen sukukypsäksi tänä päivänä nopeammin kuin 80 luvulla?
Onko oletettavissa, että 50 vuoden kuluttua tarhaikäisetkin ovat valmiita lihavien setien leluiksi?
Näitä tutkimuksia löytyy netistä jos tahtoo etsiä, erään linkin mainitakseni Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta löytyvä
www.stm.fi/Resource.phx/publishing/ store/2004/02/pr1077101205143/passthru.pdf
Jätän muihin kysymyksiin vastaamatta, koska argumentointisi on ongelman patologisoivaa ja johtaa harhaan todellisen ongelman ääreltä.
Ongelma on juuri tämä lain lavea tulkinta, johon virkavalta joutuu käytännön työssään.
Jos nykyistä lakia nyt yhtäkkiä ryhdyttäisiin tulkitsemaan tiukasti, oikeuslaitos todennäköisesti tukkeutuisi näiden tapauksien vuoksi. Samalla moni todellinen pedofiili (joka kyllä tietää miten lain kouraa vältellään) saisi virkavallan muutoinkin tiukkojen resurssien vuoksi tehdä sairaita tihutöitään rauhassa.
Viittaan myös nimimerkin "Juristi" ansiokkaasti keräämiin tietoihin sivustollansa, josta selviää että EU:n alueella tyypillinen suojaikäraja on 14, alimmillaan jopa 13 vuotta.
Lainaus hallituksen esityksestä vuodelta 1997 .
"Ikärajaa asetettaessa on syytä kiinnittää huomiota ennen kaikkea nuorten fyysiseen ja psyykkiseen kypsymiseen. Tutkimukset osoittavat, että nuoret saavuttavat sukukypsyysiän entistä aikaisemmin. Toisaalta psyykkinen kypsyminen seksuaalisuhteisiin ei suoraviivaisesti seuraa fyysistä kehitystä. Taloudellinen ja sosiaalinen riippuvuus vanhemmista voi olla jopa lisääntynyt, mikä heijastuu itsenäisyyteen myös omaa seksuaalisuutta koskevissa ratkaisuissa. Yksilölliset erot ovat niin suuria, ettei ole mahdollista löytää ehdotonta oikeaa ikärajaa. Tapahtuneeseen kehitykseen nähden nykyinen 16 vuoden ikäraja on kuitenkin korkea. Useimmissa olosuhteiltaan maahamme rinnastettavissa maissa käytetään 15 vuoden ikärajaa, mutta myös 14 vuoden ikäraja on käytössä."
Itse tutkimuksia löytyy ainakin yliopistojen kirjastoista.
Onko ihmisen biologiassa tapahtunut yhtäkkiä, aivan 1900 luvun lopulla, jotain joka nopeuttaa hänen kehitystään?
Minusta tämä olisi uutinen jonka pitäisi ravisuttaa tiedemaailmaa, varsinkin evoluutiota ohjenuoranaan pitävien keskuudessa ja siitä pitäisi olla uutisia olemassa ja jatkuvaa keskustelua käynnissä.
Mielestäni kyse on pelkästään siitä, että media työntää seksiä kaikista koloistaan kaikenaikaa. Tottakai siitä nuoret imevät vaikutteita ja saavat jonkinlaista, enimmäkseen vääristynyttä tietoa ja oppia seksuaalisuudesta. Sitten nämä, vielä lapset pukeutuvat idoliensa mukaan paljastavasti ja ovat niin seksipommia, että pois tieltä.
Sitä minä en henkilökohtaisesti ymmärrä nyt enkä tule koskaan ymmärtämään, että on olemassa aikuisia jotka ajavat asiaa jonka tarkoitus on laskea lasten seksuaalista suojaikärajaa. Minun johtopäätökseni siitä on, että nämä aikuiset hamuavat itse näitä lapsia vuodekumppaneikseen, mitä muuta varten he asiaa ajaisivat?
Ja aikuinen joka himoitsee lasta vuoteeseensa on pedofiili nyt ja aina riippumatta siitä miten hienosti sitä perustelee.
Nuorten tyttöjen tarve olla seksikkäitä ja haluttavia naisia ei tarkoita sitä, että he olisivat oikeasti valmiita harrastamaan seksiä. Varsinkaan huomattavasti vanhemman äijän kanssa.
Tietenkin näitä tyrkyllä olevia löytyy yhä enemmän, varmasti tämän median vaikutusten vuoksi. Enpä silti usko, että tytöt olisivat aina yhtä kehittyneitä psyykkisesti, kuin heidän fyysinen, "naamioitu", ulkomuotonsa viestittää.
Itsekin olisin ollut valmis seksiin 15-vuotiaana, mutta varmaankaan minään aikuisen miehen leluna oleminen ei pitemmän päälle olisi maistunut hyvältä, tai kohottanut itsetuntoa...