Naton puolesta ja matti,erkki ja tarja Vankilaan

Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioa pyrkivät kriisin aikana myydä Putinelle Suomen. Heillä onnistui myydä Georgian kun Venäjä hyökkäsi sinne. ainoa nykyinen Suomen hallitus ei ryömi Putinin jaloissa niin avoimesti. Nyt kun Suomi on itse voi olla heökkäyksen kohtena vanha Putinin kaarti ryömi esin. Ei olisi nyt pelkä Venäjän ryöstö retkiä kun olisimme jo natossa. HALAVALLA Suomi myytyy.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toisaalta Venäläiset tappaa hyödylliset idiootit ensimäisenä etei ne alkaa itkemään entisistä sopimuksista.

Äänestä

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassa tulisi lähteä siitä, että pääministeri kutsuu vastaavien kriisien alkaessa ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja presidentin kokoukseen, jossa valtion virallinen kanta muodostetaan vuorokauden kuluessa.

Vanhanen pakeni vastusta viikon verran, ehkä hänellä ripuli sattui.

Äänestä

Nämä kyseiset poliitikot, kuten muutama muukin, on todellakin jo karvansa näyttänyt. Onneksi Vanhanen häpäisee itsensä ja maineensa täysin ensi presidentinvaaleissa. Mitään jakoa hänellä ei ole Saulin rinnalla.

Äänestä

Kansojen sarjamurhaaja putin on rikos ihmiskuntaa kohtaan. Paras Trump. Suomi on Länsi aina.
kansojen sarjamurhaaja Putin on tappanut satoja miljoonia ihmisiä. Putin on vain julma miehitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ValehtelevaVenäjä kirjoitti:

Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioa pyrkivät kriisin aikana myydä Putinelle Suomen. Heillä onnistui myydä Georgian kun Venäjä hyökkäsi sinne. ainoa nykyinen Suomen hallitus ei ryömi Putinin jaloissa niin avoimesti. Nyt kun Suomi on itse voi olla heökkäyksen kohtena vanha Putinin kaarti ryömi esin. Ei olisi nyt pelkä Venäjän ryöstö retkiä kun olisimme jo natossa. HALAVALLA Suomi myytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu