>Miten luottaa?

Miesystäväni petti minua suhteemme alkuvaiheessa. Oli itsekäs ei ajatelut suhteemme kestävän, joten ei pitänyt minua niin arvossa. Ja minä hölmönä mukana tällaisessa suhteessa.

Petos tapahtui humalassa baarista kotiin menessä eksynyt toisen matkaan. Katui aamulla kuulema kovasti ja on siitä saakka katunut.

Kuulin asiasta, kun meillä jatkuivat vaikeudet suhteessa, eikä elämä mennyt hyvin. Olimme tauolla välillä ja vaikka mitä. Minä olisin ollut valmis seurusteluun, mutten tietysti halunnut elää missään huonossa suhteessa. Mies taas aika ajoin ahdistui sitoutuneisuudestaan. Kun ei ollut ahdistunut, kaikki sujui hyvin.

Yritimme erota, jolloin hän paljasti, että oli silloin noin vuosi sitten (~maaliskuu 03) pettänyt minua. Kauhistuin, olin raivona, mutten ajatellut sen olevan mahdottomuus, niin epäselvää suhteemme oli ollut ja miehen sitoutuminen minuun (taustalla sitoutumispelko). Harmittelin että kuulin asiasta nyt, koska viimeinen vuotemme oli alkanut kuitenkin mennä paremmin ja olimme molemmat onnellisempia.

Olimme viikon erossa toisistamme. Sinä aikana ehti tapahtua sen verran, että alkoi tuntua että olen mielummin miehen kanssa ja elän petoksenkin kanssa, kuin ilman häntä. Miehestä oli alkanut tuntua samalta, hän ei enää tahtonutkaan olla ilman minua. Hän tunsi suurta helpotusta, kun oli saanut kerrottua taakan sydämeltään ja sanoi että salailukin oli aiheuttanut hänelle epävarmuutta suhteessa pysymisestä.

Päätimme jatkaa (~maaliskuu 04). kesällä teimme yhteisen matkan ulkomaille, vietimme koko ajan aikaa toistemme asunnoissa yhdessä ja käyttäydyimme kun vastarakastuneet. Mies todella haluisi parantaa luottamukseni. Sanoi että siitä saakka kun olin tiennyt asiasta elämä on alkanut helpottaa ja hän on alkanut enemmän ja enemmän rakastaa minua. Hän puhuu kuinka haluaa suhteemme sen viasta huolimatta kestävän ja tekee kaikkensa sen eteen. Ja tekee myös kaikkensa sen eteen, että alkaisin luottaa häneen. Hän on minulle niin uskomattoman kiltti.

Uskon, että suhteemme alkuaikoina mies ei tiennyt mitä halusi (näin hän on sanonutkin). Hän nuorena kundina halusi ehkä "valloittaa" naisia ja jättää jutun siihen.

Joku henkinen kasvu tapahtui, sillä hän nyt aivan eri mies. Olemme olleet ensi juhannuksena 3 vuotta yhdessä ja viimeinen vuotemme on ollut ihana, mies on ollut aivan ihana. Seuraavaksi onkin minun ongelma, mitä en osaa selvittää:

Tunnen itseni riittämättömäksi, mitä tahansa mies sanoisi tai tekisi, hän tekee ihania asioita ja sanoo rakastavansa minua, mutta silti tunnen alemmuutta, vaikka järki sanoo, ettei pitäisi.

Ja luottamus on tiessään, miten voisin uskaltaa luottaa? Tiedän että mies tekee kaikkensa, hän on täysin muuttunut. Mutta miten aloittaa luottamuksen kasvattamisprosessi?
1578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luottamus on lapsuudessa opittua, sitä on vaikea myöhemmin muuksi muuttaa. Mutta ihmisiin ei ole luottamista. Voi luottaa vain sopimuksiin ja seurata pitääkö toinen sanansa. Kaikista asioista pitäisi voida puhua ja sopia ja kummankin pitäisi pysyä sanojensa takana eikä poiketa sopimuksesta yksipuolisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jekateriina kirjoitti:

Miesystäväni petti minua suhteemme alkuvaiheessa. Oli itsekäs ei ajatelut suhteemme kestävän, joten ei pitänyt minua niin arvossa. Ja minä hölmönä mukana tällaisessa suhteessa.

Petos tapahtui humalassa baarista kotiin menessä eksynyt toisen matkaan. Katui aamulla kuulema kovasti ja on siitä saakka katunut.

Kuulin asiasta, kun meillä jatkuivat vaikeudet suhteessa, eikä elämä mennyt hyvin. Olimme tauolla välillä ja vaikka mitä. Minä olisin ollut valmis seurusteluun, mutten tietysti halunnut elää missään huonossa suhteessa. Mies taas aika ajoin ahdistui sitoutuneisuudestaan. Kun ei ollut ahdistunut, kaikki sujui hyvin.

Yritimme erota, jolloin hän paljasti, että oli silloin noin vuosi sitten (~maaliskuu 03) pettänyt minua. Kauhistuin, olin raivona, mutten ajatellut sen olevan mahdottomuus, niin epäselvää suhteemme oli ollut ja miehen sitoutuminen minuun (taustalla sitoutumispelko). Harmittelin että kuulin asiasta nyt, koska viimeinen vuotemme oli alkanut kuitenkin mennä paremmin ja olimme molemmat onnellisempia.

Olimme viikon erossa toisistamme. Sinä aikana ehti tapahtua sen verran, että alkoi tuntua että olen mielummin miehen kanssa ja elän petoksenkin kanssa, kuin ilman häntä. Miehestä oli alkanut tuntua samalta, hän ei enää tahtonutkaan olla ilman minua. Hän tunsi suurta helpotusta, kun oli saanut kerrottua taakan sydämeltään ja sanoi että salailukin oli aiheuttanut hänelle epävarmuutta suhteessa pysymisestä.

Päätimme jatkaa (~maaliskuu 04). kesällä teimme yhteisen matkan ulkomaille, vietimme koko ajan aikaa toistemme asunnoissa yhdessä ja käyttäydyimme kun vastarakastuneet. Mies todella haluisi parantaa luottamukseni. Sanoi että siitä saakka kun olin tiennyt asiasta elämä on alkanut helpottaa ja hän on alkanut enemmän ja enemmän rakastaa minua. Hän puhuu kuinka haluaa suhteemme sen viasta huolimatta kestävän ja tekee kaikkensa sen eteen. Ja tekee myös kaikkensa sen eteen, että alkaisin luottaa häneen. Hän on minulle niin uskomattoman kiltti.

Uskon, että suhteemme alkuaikoina mies ei tiennyt mitä halusi (näin hän on sanonutkin). Hän nuorena kundina halusi ehkä "valloittaa" naisia ja jättää jutun siihen.

Joku henkinen kasvu tapahtui, sillä hän nyt aivan eri mies. Olemme olleet ensi juhannuksena 3 vuotta yhdessä ja viimeinen vuotemme on ollut ihana, mies on ollut aivan ihana. Seuraavaksi onkin minun ongelma, mitä en osaa selvittää:

Tunnen itseni riittämättömäksi, mitä tahansa mies sanoisi tai tekisi, hän tekee ihania asioita ja sanoo rakastavansa minua, mutta silti tunnen alemmuutta, vaikka järki sanoo, ettei pitäisi.

Ja luottamus on tiessään, miten voisin uskaltaa luottaa? Tiedän että mies tekee kaikkensa, hän on täysin muuttunut. Mutta miten aloittaa luottamuksen kasvattamisprosessi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu