Pitäisiköhän katkaista välit kokonaan veljeen ja tämän hankalaan vaimoon? Jo kymmenien vuosien ajan olen huomannut tekemisieni arvostelua mm. kun lapseni olivat pieniä, tivattiin ensimmäiseksi, milloin menen työhön (asuimme eri paikkakunnilla kaukana toisistamme), jos oli perhejuhlat, joihin en päässyt oksennustaudin vuoksi, sitä ihmeteltiin suureen ääneen äkäisesti jne. Viime vuosina tuntuu, että tilanne on kiristynyt entisestään, kun asumme samalla paikkakunnalla, tunnen selvästi kaunaisuutta. Pari vuotta sitten tämä samanen pari tuli minun kotiini räyhäämään juuri kun olimme vieraiden kanssa syömässä, että miksi en tullut heidän lapsenlapsensa synttäreille. Olisin toki mennyt, jos olisin saanut muutakin kuin epämääräisen kutsun, joten en tiennyt missä, mihin aikaan ja milloin juhlat ovat. He tulivat sisälle ja alkoivat siis huutaa... Emme ole paljon tekemisissä (onneksi), joten ihmettelin vastikään perhejuhlissa, kun he eivät edes tervehtineet meitä ja olivat kuin meidän perhettä ei olisikaan. Jotain antipatiaa taustalla on.
Vastaukset 2
- yksinkertaistako
Jos he eivät edes tervehdi teitä, niin sittenhän välit on jo katkaistu, eikö. Antaa heidän vain olla omissa oloissaan, jos hankalalta tuntuu.
- väärä_osoite
juupa juu. Ilmiselvä ongelmahan tuo on, mutta ei kuulu meille, eikä korjaannu täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.96736En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483