Palkankorotus tai työpaikan vaihto - APUA!

UusiinHaasteisiin

Tilanne on se, että olen melko tympiintynyt nykyiseen työhöni, monesta syystä... Palkkaus ei ensinnäkään vastaa sitä mitä alallani pitäisi saada ja se on minimiäkin pienempi useampi satanen. Kokemuksellani ja osaamisellani palkkani pitäisi olla n. 400€ isompi (muutamalla kokemusvuodella lisää 600-700€ isompi), eli olen todella alipalkattu. Ymmärsin työsuhteeni alussa että tilanne pienessä työpaikassani oli se, ettei isompaa palkkaa voitu tarjota, mutta sanottiin että palkka kyllä tarkastetaan myöhemmin. Sitä myöhempää hetkeä ei koskaan tullut. Valmistuin korkeakoulustakin ja olen näkyvästi kehittänyt yritystä, mutta palkankorotuksesta ei ole ollut puhetta. Ärsyttää että luullaan minun tekevän tehokasta ja hyvää työtä palkalla joka ei vastaa lainkaan alan palkkasuosituksia ja muiden samaa työtä tekevien palkkaa, lähellekkään. Työpaikassani ärsyttää myös haasteiden puute, se että puhutaan paljon pahaa muista eikä oikeen anneta mahdollisuutta kehittyä.

Haluaisin vaihtaa työtä, siis todella, mutta en nyt tiedä oikeen miten minun kannattaisi lähteä liikenteeseen. Jännitän tilannetta jossa vaikka haetun työn esimies soittaa omalleni ja tiedustelee osaamistani, ja sitten työnantajani on tietämättömänä ja ylättyneenä että harkitsen lähtöä. Mietin myös miten voisin työhakemuksessa ilmaista haluni vaihtaa työpaikkaa ilman että mollaan nykyistä työnantajaani. Vaikka työni ottaa aivoihin, en silti lähde haukkumaan työnantajaani yms. Järki löytyy kyllä.

Pitäisikö minun ottaa puheeksi toive palkankorotuksesta ja miten? Jos se hiukan viestisi tyytymättömyydestäni työhön ja varottaisi rivien väleissä että harkitsen lähtöä. Olen kuitenkin vakityösuhteessa joten hyppy tuntemattomaan pelottaa.. Tuntuu vaan, että nyt on aika siirtyä muualle ja ottaa uusia haasteita vastaan. Päästä eroon työympäristöstä joka on mitä on ja saada asianmukaista palkkaa. Neuvoja?

PS. Haluan korostaa että en ole sellainen ylimielinen ihminen joka kuvittelee olevansa oikeutettu isompiin palkkoihin tekemättä mitään työtä, kyse on aidosti siitä että saan alaa nähden aivan liian vähän palkkaa. Se palkka kelpasi silloin alussa kun olin onnellinen työstä. Nyt olen ymmärtänyt arvoni ja vääryden mikä tässä on, ja uskon olevani oikeutettu edes minimiin mikä minun pitäisi saada. En vaan usko että työnantajani kykenee nostamaan palkkaani tai keksii syitä miksi en ansaitsisi sitä.. Tyydyn yleensä elämässä pieniin asioihin, ja tämä onkin ensimmäinen kerta kun oikeasti uskon ettei kaikki ole ihan reilua. Enkä vaan jaksa kuunnella jatkuvasti muiden mollaamista ja työnantajan ylimielistä asennetta. En saa haasteita ja tehtäviä kunnolla ja joudun jatkuvasti pelkäämään uutta lomautusta (minut lomautettiin kuukaudeksi vuosi sitten koska firman tuloihin tuli yllättävä lovi.. En halua jälleen kerran olla eturivissä kärsimässä jos firmassa talous kusee). Epävarmuus hiertää.

2

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekäettäs

      Minusta sinun pitää ottaa esille palkankorotus. Voit hyvin viitata siihen, mitä palkasta on alun perin sovittu.

      Vaikka nyt saisit sen palkankorotuksen, se ilmeisesti ei sinua pitemmän päälle kuitenkaan tyydytä. Varmaan kannattaa katsella koko ajan ympärilleen ja tarttua heti kiinnostaviin mahdollisuuksiin.

      Esimieheltäsi voisit kysyä, olisiko hän valmis suosittelemaan sinua, jos hakisit uutta työpaikkaa. Yleensä nämä suostuvat. Valmistaudu samalla vastaamaan todennäköiseen kysymykseen, miksi haluat hakeutua muualle. Yritä löytää hyvä diplomaattinen vastaus, joka ei hankaloita asemaasi nykyisessä työssäsi, jos ovia muualle ei avaudu.

      Eli siis neuvoni on sekä että. Esität heti toivomuksen palkankorotuksesta ja haet uutta työtä, ainakin jos toivettasi palkankorotuksesta ei toteuteta pikimmiten.

      • UusiinHaasteisiin

        Olet oikeassa että palkankorotus ei välttämättä saisi minua jäämään.... Koska tuskin työnantaja voi nostaa palkkaani palkkasuositusten minimiinkään, epäilen sitä suuresti. Jatkuva epävarmuus milloin jälleen firma on hiukan tiukilla ja minä kärsin siitä stressaa, ja vaan se haasteiden ja töiden puuttuminen hiukan nakertaa.. Jännittää vaan ottaa asia puheeksi koska en ole ikinä ennen pyytänyt palkankorotusta tai käynyt sen vakavempaa keskustelua työnantajan kanssa, ja pelkään ehkä hiukan että asia ei muutu ja jatko täällä on epämukavaa. Ehkä palkankorotuspyynnöllä haluan nimenomaan hiukan viitata siihen että olen tyytymätön aka. valmistautukaa siihen että lähden jos tulee sopiva tarjous vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe