Taannoin vielä n. 19 ikävuoteen asti uskoinJjumalaan. On/off rukoilin, joskus enemmän joskus en. Kuitenkin tietoisuuteen oli aina juurtunut Jumala. Lapsena koin pari asiaa jotka vahvistivat uskoani, mutta koska kasvoin puoliuskovaisessa perheessä (äiti ja kaikki siltä puolen oli uskovaisia) uskoin että Jumala oli kaiken takana. Ei sitä vieläkään tiedä, mutta en usko.
19-vuotiaana aloin kuuntelemaan black metallia. Aluksi karsastin satanismia mutta lopulta imeydyin siihen. Kielsin Jumalan ja vannoin uskonnollisuuttani saatanalle. En siis gnostiselle saatanalle, vaan symboliselle saatanalle, eli toisin sanoen en millekkään.
19-vuotiaana aloin kuuntelemaan black metallia. Aluksi karsastin satanismia mutta lopulta imeydyin siihen. Kielsin Jumalan ja vannoin uskonnollisuuttani saatanalle. En siis gnostiselle saatanalle, vaan symboliselle saatanalle, eli toisin sanoen en millekkään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mikähän pointti tuossa symbolisessa saatanassa on? Pelotella pikkulapsia tai sellaisia, jotka ajattelevat että se zarathustralaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa oleva saatana olisi oikeasti olemassa? Pelaat tavallaan heidän peliään ja tuot "todistuksellasi" innoitusta joillekin todellisuudesta irtautuneille saatananpelkääjille.
Eiköhän ole parempi pitää musiikki ja teatteri erillään oikeasta elämästä?
Saatana on kaikkea muuta, kuin teatteria. Se on erittäin toimiva arkkityyppinen voima niille, jotka kokevat sen omakseen. Saatanan liekki ohjaa ihmisen sisäistä kasvua.
Arkkityyppiset voimat on sinun mielikuviasi. Käytännössä teatteria, larppausta.
"Saatanan liekki ohjaa ihmisen sisäistä kasvua."
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Vai onko tämäkin vaan merkityksetön runollinen kiertoilmaisu jollekin arkisemmalle?
Kenties amerikkalaiset "satanistit" ovat dollarinkiilto silmissään sinulta ottaneet maksun jostakin uususkonnoille tyypillisestä muovisesta kortista ja ajattelet nyt olevasi samanlainen mestari kuin jokainen new age-uuno, joka on ostanut uusimman kvanttihuijari Chopran kirjan.
Amerikkalainen "satanismi" on pelkkää egoismia. Deepak Choprasta ei tarvinne sanoa tässä yhteydessä mitään, mies kuuluu samaan kastiin Paulo Coelhon kanssa. Itsekasvatus ja sisäisten maailmoidensa tunteminen on keskeisimpiä osia omassa maailmankuvassani.
"Amerikkalainen "satanismi" on pelkkää egoismia."
No sitähän se on, larppailua ja synkistelyä.
"Deepak Choprasta ei tarvinne sanoa tässä yhteydessä mitään, mies kuuluu samaan kastiin Paulo Coelhon kanssa."
Coelho on suosittu kertomakirjailija ja Chopra on herkkäuskoisilta rahaa vetävä huijari. Ero on valtava.
"Itsekasvatus ja sisäisten maailmoidensa tunteminen on keskeisimpiä osia omassa maailmankuvassani. "
Ja tarvitset siihen jotain symbolista roolileikkiä inspiroimaan itseäsi?
Niinkin voi asian esittää. Uskonnot ja mytologiat elävät ihmisen mielessä, halusi sitä tai ei.
Minusta erikoinen valinta tietoisesti käyttää uskontojen sisällä olevia historiallisia väärinymmärryksiä oman inspiraationsa lähteenä. Miten sellainen heikko symboliikka jaksaa innoittaa... ehkä jos ei kiinnosta symbolien alkuperä.
Tuolla tavalla ajatellen kaikki voi ymmärtää erikoisena: miksi joku valitsee kaupasta ruisleipää vaalean leivän sijaan, joku ei syö leipää ollenkaan ym. Jos arkkityypit ja uskontojen reunamilla olevat asiat kokee omakseen ja ne käytännössä toimivat ihmistä kohottaen, olisi huomattavasti mielekkäämpää kysyä: Miksi ei?
Mitä tuo symboli sinusta merkitsee? Pahuutta, heikkoutta? Kristinuskon ja islamin tyylistä heikkoa kakkosjumalaa vai VT:n tyyliin jumalan käskyläistä?
Ei mitään mainitsemistasi. Aihe on sen verran laaja, etten tiedä, onko mielekästä alkaa listaamaan kaikkia kohtia tänne. Myös kyseisen asian henkilökohtaisuus voisi tuoda melko pulmallisia tilanteita kerrontaan. Ehkä on tarkoitettukin niin; vain harvat kiinnostuvat näistä aiheista.
"Ei mitään mainitsemistasi."
Juutalaisten saatanahan on(ja oli) heidän käsitystensä mukaan sellainen, joka testasi ihmisiä ja oli heidän haastajansa.
Juutalaiselta sivustolta:
"The Hebrew word "Satan" means "Hinderer." To hinder someone means to hold him back, to try to prevent him from doing something. G-d created the Hinderer to give us work to do in this world (see my article Why did G-d Create the World?). Satan is here to make things difficult for us, so we can overcome our evil temptations, and PASS the test. That is the purpose of Satan. Satan is an angel whose purpose has been determined by G-d."
Onko tämä sopivampi?
"Aihe on sen verran laaja, etten tiedä, onko mielekästä alkaa listaamaan kaikkia kohtia tänne. Myös kyseisen asian henkilökohtaisuus voisi tuoda melko pulmallisia tilanteita kerrontaan."
Kukaan ei pakota kirjoittamaan mitään henkilökohtaisia asioita nettiin. En minä ainakaan sellaista edes toivo.
"Ehkä on tarkoitettukin niin; vain harvat kiinnostuvat näistä aiheista. "
Tietynlainen tuntemus mytologiasta ja historiasta saattaa tehdä immuuniksi fantastisille tulkinnoille symboleista. Ehkä olette keksineet uuden saatanan, kuten Rooman kirkko (ja myöhemmin protestantit jotka sotkivat Luciferinkin samaan soppaan) ennen teitä?
Lucifer oli enkeli kaikessa kauneudessaan ja loistossaan, Saatana puolestaan edellisen langennut olemuspuoli. Koen tärkeänä nähdä näiden symbolien taakse, kokea ja tunnistaa niidenkaltaisia voimia itsessä ja omalla elämällä kirkastaa niitä samalla, kun kohotetaan omaa elämää ylemmille tasoille.
Tämä sinun mainitsemasi myytti "langenneesta lusiveeruksesta" on siis kristinuskossakin tuoreempi tulkinta, joka johtuu siitä että lukivat pilkkarunon Babylonin kuninkaasta tarkoittamaan "saatanan lankeamista", joka varmasti huvittaisi ketä tahansa joka sen kohdan on ajatuksen kanssa lukenut.
"Pilkkalaulu Babylonin kuninkaan kukistumisesta
3 Sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivoistasi ja ahdingostasi ja pakkotyön orjuudesta, 4 sinä virität Babylonin kuninkaasta pilkkalaulun:
-- Jo tuli loppu valtiaasta,
loppu sorrosta ja vainosta!
5 Herra taittoi jumalattomilta sauvan,
hallitsijoilta ruoskan,
6 joka raivon vallassa löi kansoja,
löi ja löi,
joka vallitsi kansoja vihansa voimalla
ja ahdisti niitä säästelemättä.
7 Kaikki maa lepää nyt tyynenä rauhassaan,
riemuhuudot kaikuvat kaikkialta.
8 Sypressitkin iloitsevat sinun tuhostasi, Libanonin rinteiden setrit riemuitsevat: "Nyt kun sinä makaat maassa, ei kukaan enää tule tänne meitä kaatamaan." "
Tässä siis langenneen enkelin "Luciferin" myytin pohja protestanttisessa kristinuskossa.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.14.html
Koko teksti Jes. 14:3- eteenpäin.
Piispa Lucifer, joka oli mukana puolustamassa kolminaisuusoppia saattaisi yllättyä kuullessaan että hänen nimestään on King Jamesin raamatunkäännösviritelmässä tehty piru:
https://en.wikipedia.org/wiki/Lucifer_of_Cagliari
"Lucifer oli enkeli kaikessa kauneudessaan ja loistossaan, Saatana puolestaan edellisen langennut olemuspuoli."
Ilmeisesti mukaan on kehitelty sitten jotain uutta mytologiaa teidän piireissänne... ehkä näillekin keksitään uusia puolia.
Olipa todellisuus sitten mitä hyvänsä, uskonnon tarve elää ihmisessä sisäisesti. Tulevasta ei aina tiedä, mitä objektia ihmiskunta alkaa seuraavaksi palvomaan. Mutta tietynlainen synteesi erilaisten uskontojen, tieteiden ja filosofioiden välillä on nykyajan ihmiselle erityisen suotavaa. "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää." Okkultistin maailmankuva on kuin monesta erilaisesta palasta rakennettu palapeli, joiden palojen yhteensovittamiseen hän käyttää tavallista enemmän aikaa ja vaivaa.
"Mutta tietynlainen synteesi erilaisten uskontojen, tieteiden ja filosofioiden välillä on nykyajan ihmiselle erityisen suotavaa. "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää." Okkultistin maailmankuva on kuin monesta erilaisesta palasta rakennettu palapeli, joiden palojen yhteensovittamiseen hän käyttää tavallista enemmän aikaa ja vaivaa."
Voin allekirjoittaa kokonaan ylläolevan. Juuri eri uskontojen ja tieteiden ja filosofioiden tietyntyyppinen sulauma on se johon itse koen päätyväni. Omilla aivoillaan ajatteleva nykyihminen ymmärtää, että maailmanuskonnot ovat syntyneet kansojen eriytymisistä eri puolille maapalloa. Ja koska silloin ei ollut vielä nettiä, ei tiedotusvälineitä, ei informaation nopeaa kulkua maapallon puolelta toiselle. Niin tästähän seuraa väistämättä isolaatiot l. eriytymiset. Tämän takia, meillä on eri uskonnot. Ja tämän takia meille on kehittymässä yhteinen uskonto kohta, koko ajan.
Tuosta okkultismista vielä. Pelokkaat uskovaiset ovat nimenneet okkultismin saatananpalvonnaksi koska okkultismi ei ole ihan selvää. Se on salaperäisyyden verhoamaa, koska okkultismi etsii, hakee. Mutta tämä onkin ahdasmielisen fundisuskovan ongelma. Ei uskalleta etsiä eikä hakea, vaan jämähdetään paikoilleen. Ja demonisoidaan kaikki muu ulkopuolelle jäävä. Mutta tämän aika on ohi. Vapaissa demokratioissa kaikki saa itse valita oman uskonsa ja oman filosofiansa. Fundikset ovat häviäjiä tässä kisassa. Koska se on juuri näin että "etsivä löytää" ja miten totesit : "koetelkaa kaikki, ja pitäkää se, mikä hyvää on".
Onko kristinusko jokin sairaus jos siitä paranee? Onko se vakavakin sairaus? Pitäisikö se luokitella sairausluokituslistalle mielenterveyshäiriöksi? Pitäisikö olla huolissaan omaisista? Onko aloittaja harkinnut lainkaan otsokossaan käyttämäänsä termiä?