Onko kukaan kokeillut moista viritystä, eli ommellaan fokka dyneemaan kiinni, jolloin dymeema toimii haruksena sekä nostimena? Fokan tilalla voi tietysti olla myös genoa, mutta varsinainen keulaharus täytyy luonnollisesti maston tukena olla. Muistelen että tästä on jollain palstalla keskusteltu, liekö sitte toteutettu.
Voihan nostin olla silti erikseenkin ja jos nostin on erikseen niin keulapurjeita voisi olla vaikka parikin kappaletta, erikokoista.
Omassa purressa olen miettinyt ko.systeemiä jo olemassa olevan genoan lisäksi, erityisesti kovaan tuuleen ja luovi osuuksille, koska ison genoan puolelta toiselle "heittely" on vähän työlästä ja kovaan tuuleen kryssiessä pieneksi rullattu genoa on varsin honon mallinen ja tuottaa paksun keulaharuksen.
dyneemaan ommeltu fokka
15
532
Vastaukset 15
- Solent
Jos googlaat "solent stay dyneema" löydät aika paljon asiaa ja keskustelua irrotettavan staagin ympäriltä. Myös ajatustenvaihtoa purjeen etuliikkiin integroidusta dyneemastaagista. Trimmausmahdollisuuksia tuo integrointi luonnollisesti vähentää kun etuliikin ja staagin kireyttä ei voi virittää erikseen.
- GenoaFr
Noi oli kyllä hyvät hakusanat ja lueskelinkin jo hiukkasen, mutta halusin silti aukassa ketjun tänne suomipalstallekkin pohdittavaksi.
- GenoaFr
GenoaFr kirjoitti:
Noi oli kyllä hyvät hakusanat ja lueskelinkin jo hiukkasen, mutta halusin silti aukassa ketjun tänne suomipalstallekkin pohdittavaksi.
Tuossa yks malli. Lukaskaa muutki innokkaat palstalaiset, niin saada mielipiteitä.
http://www.sailmagazine.com/diy/sails/convert-your-sloop-to-a-double-headsail-rig/
- seppomartti
Samaa kiinteää dyneemaa etuliikissä miettineenä tulin turmätyksi purjeentekijän toimesta, joka piti erillistä dyneemastaagia ja hakasia parempana ratkaisuna.
Toinen ongelma on kovan tuulen purjeen nostaminen ilman staagia. Rullattuna makkarana tai käärmeenä sen saa ylös mutta ilman rullaa lähtee kynnet sormista.- VaijeriOnParempi
Minusta vaijeri on missä tahansa mekaaniselle kulutukselle altistuvassa kohdassa parempi kuin dyneema. Eikä irrotettavan vaijerista tehdyn kutteristaagin säilyttäminen mastolla ole mikään ongelma. Näin siis kruiserissa, kilpaveneet ovat tottakai asia erikseen. Niissä kai vaijereista luovutaan takiloissa pian kokonaan.
- GenoaFr
Ihan matkapurjehduksesta on kysymys, en kilpaile kuin hupimielessä ja harvakseltaan.
- seppomartti
Miten säilöt mastolle vaijeristaagin, kun se on kannesta irroitettuna?. En ole keksinyt oikein hyvää keinoa vaan mastoa pitempi vaijeri hankaa mastoa ja saalinkeja aallokossa viilaten eloksointia joka aallossa.
- Tunari1
Minulla kutteristaakin kiristykseen tarkoitettu vanttiruuvi on niin pitkä että kun sen irroittaa staakista, niin staaki on riittävän lyhyt kiinnitettäväksi sitä varten kanteen mastosta sivulle ja vähän eteen kiinnitettyyn lenkkiin. Silloin staaki on irti mastosta. Haittana on tietysti että ruuvin joutuu irroittamaan sekä staakista että kannesta.
- ettäettäjoo
Olisiko dyneema staagi helpompi säilöä? Olkoonkin että vaijerissa on käytössä hyvät puolensa.
Jos sen pään kiinnittää kaidetolpan juureen tms. niin, että se jää löysäksi. Löysyyden saa pois sitomalla staagin joustavalla narulla johonkin aiempaan kaidetolppaan. Silloin se säilyy kohtuullisen kireänä irti mastosta ja poissa tieltä, mutta se voi kuitenkin hieman joustaa, jos mastoa taivutetaan
- seppomartti
ettäettäjoo kirjoitti:
Olisiko dyneema staagi helpompi säilöä? Olkoonkin että vaijerissa on käytössä hyvät puolensa.
Dyneemastaagissa ei ole säilömisongelmaa, ainoastaan venyminen ja viruminen, mitkä vaativat kiristysmahdollisuuden ja mahollisimman venymättömän tekstiilistaagin. Vectran ja PBO (?) olisivat ehkä parempia.
Minäkin olen käyttänyt mekaanisia kiristyksiä: Wichardin tähän tarkoitettua kiristintä, rattimallista takastaagin kiristintä ja säädettävää vanttiruuvia ( Hasselfors?). Mikään ei ole kovin hyvä. Vinssillä kiristettävä talja tulee ehkä seuraavaksi kokeiluun.
Solentstaagi on niin pitkä, lähes keulastaagin mittainen, ettei "Tunari1":n säilömisohje voi toimia. Minullakin on kannessa rustien etupuolella kiinnitystä varten silmukka. Poistamalla Wichardin 70cm korkea ruuvikiristin jää vielä liikaa vaijeripituutta.
Solent/ kutterifokka on varsin toimiva purje Jos 1. reivi on isossa niin pari kierrosta korkeintaan genoaa sisään. Seuraavaksi keulapurjeen vaihto fokkaan, mihin kannattaa hankkia reivi. - ettäettäjoo
Ketjua lukiessa syntyy vaikutelma (parissa muussakin ketjussa), että irroitettava väliharus tai solentstaagi saa kuitenkin enempi kannatusta kuin kiinteä asennus. Itse miettiny noiden kahden väillä ja valinta vielä tekemättä. Kiinteässä vaihtoehdossa väliharus olisi furlerilla farustettu.
- seppomartti
ettäettäjoo kirjoitti:
Ketjua lukiessa syntyy vaikutelma (parissa muussakin ketjussa), että irroitettava väliharus tai solentstaagi saa kuitenkin enempi kannatusta kuin kiinteä asennus. Itse miettiny noiden kahden väillä ja valinta vielä tekemättä. Kiinteässä vaihtoehdossa väliharus olisi furlerilla farustettu.
Solent on niin lähellä, ettet saa genoaa vastakäännöksessä kiinteiden staagien välistä. Kutteristaagi voi olla taaempana, mutta silloinkin se haittaa ja saattaa vaatia keulagastin luoviessa. Isoissa veneisdä näkyy joskus kolmekin kiinteää stagia keulassa, usein sähkövinssien kera. Kiinteä välistaagi saaristopurjehduksessa on luultavasti varsin hankala- ei kokemusta.
Spinnujiippi pitää myös suunnitella uudelleen esim tuplapuomeilla. Ei voi tehdä dippiä. Välistaagin alta jos ylägaia on matalalla mastossa ja alagaija kukonjalalla. - Tunari1
seppomartti kirjoitti:
Dyneemastaagissa ei ole säilömisongelmaa, ainoastaan venyminen ja viruminen, mitkä vaativat kiristysmahdollisuuden ja mahollisimman venymättömän tekstiilistaagin. Vectran ja PBO (?) olisivat ehkä parempia.
Minäkin olen käyttänyt mekaanisia kiristyksiä: Wichardin tähän tarkoitettua kiristintä, rattimallista takastaagin kiristintä ja säädettävää vanttiruuvia ( Hasselfors?). Mikään ei ole kovin hyvä. Vinssillä kiristettävä talja tulee ehkä seuraavaksi kokeiluun.
Solentstaagi on niin pitkä, lähes keulastaagin mittainen, ettei "Tunari1":n säilömisohje voi toimia. Minullakin on kannessa rustien etupuolella kiinnitystä varten silmukka. Poistamalla Wichardin 70cm korkea ruuvikiristin jää vielä liikaa vaijeripituutta.
Solent/ kutterifokka on varsin toimiva purje Jos 1. reivi on isossa niin pari kierrosta korkeintaan genoaa sisään. Seuraavaksi keulapurjeen vaihto fokkaan, mihin kannattaa hankkia reivi.Tietysti kiristintä voisi vielä jatkaa vaijerinpätkällä, jonka liittäisi staagiin haarukka-silmukka liitoksella. Mitoitus niin että liitos osuu purjeen litsaushakojen väliin. Haittana se että purje jäisi alas laskettaessa jo aika korkealle kannesta.
- seppomartti
Tunari1 kirjoitti:
Tietysti kiristintä voisi vielä jatkaa vaijerinpätkällä, jonka liittäisi staagiin haarukka-silmukka liitoksella. Mitoitus niin että liitos osuu purjeen litsaushakojen väliin. Haittana se että purje jäisi alas laskettaessa jo aika korkealle kannesta.
Juurikin niin. Olen virittänyt vaijeristaagin ja kiristimen väliin dyneemaa vaijerin lyhentämiseksi. Toinen löysä tamppi sen rinnalle, mihin hakaset voi siirtää. Silloin korkealle jäävä purje saadaan kannen tasalle ja pitkään pussiin hakaset järjestyksessä ja rivissä valmiina nostoon. Vähän keinotekoista näpertelyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142774
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761216Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84970
- 87863
- 63828
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765- 72765
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?139724Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57656
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47634Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25633Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri30613- 40574
- 55558