miettikää tätä ennen kuin puhutte white trashista
keskiluokkainen_
4184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo sinänsä ansiokas kirjoitus ei ota humioon yhtä seikkaa: köyhyys ja köyhät ennen ja nyt ovat varsin erilaista. Tuhansia vuosia ihminen syntyi siihen sosiaaliluokkaan kuin nyt sattui syntymään eikä sieltä oikein ollut pääsyä pois, oli miten kyvykäs tahansa. Vähitellen tämä muuttui ja varsinkin 60-80 luku oli todella nopeaa sosiaalisen nousun aikaa. Moni köyhäkin työläistaustainen nuori hankki hyvän koulutuksen ja nousi vähintään keskiluokkaan. Kyvykkäät käyhistä oloista tulevat siis nostivat itse itsensä kun se oli vihdoin mahdollista. Myöhemmin he halusivat lapsilleen samaa ja kannustivat heitä samaan.
Tästä johtuen nykyinen vähäosaisten luokka on perustaltaan sitä väestöä joka jäi aikoinaan sinne "alas" kun iso osa ponnisti pois kouluttamattomuudesta ja köyhyydestä. He ovat siis niitä joilla ei ollut lahjoja eikä halua nousta. Ja tämän saman he ovat siirtäneet myös jälkikasvulleen.
Nykyään vähäosaisuus siis periytyy paljon vahvemmin kuin ennen.
Isäni kertomaa: Sodan jälkeen ei ollut työttömiä. Jos joku oli työton, "se oli lukkojen takana". Siis vaikeasti psyykkisesti sairaat olivat sairaalassa, jossa sielläkin piti tehdä töitä -ainakin vihanneksia viljeltiin. Psyykkisesti sairaat naiset / muuten vajaakykyiset olivat usein maalaistaloissa keittäjinä. Kaupungeista en tiedä. Alkoholisoituneet miehet olivat renkejä, kaupungeissa sekatyömiehiä / kulkukauppiaita. Työkyky oli se, mikä oli. Palkka oli maaseudulla lähinnä ruoka, ja vaatimaton asunto. Jokainen oli kuitenkin yhteisön jäsen. Töitä oli paljon, mutta tekijöitäkin riitti.
"JOS EI OLE koskaan ollut oikeasti köyhä, ei voi tietää millaista se on. Millaista on joutua harkitsemaan jokaista puhelinsoittoa, ettei saldoraja tule täyteen? "
Tietokirjailija lienee melkolailla pönttö jätkä. Tälläistä paskaa ei viitsi lukea..
Miettiminen. Se on homoille