pelätä iskuja, jos leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Soinin tollo ei tajua että noin 24 persukansanedustajaa pääsi läpi muutaman sadan äänen marginaalilla, heille ei hyvä heilu jos kannatus konttaa alla 16% yksikön ja nyt ollaan 7% tuntumassa RKPn lukemien lähituntumassa!
MÖHÖMAHAINEN SOINI TOTESI BLOGISSAAN ETTEI PIDÄ
ExPersuäänestäjä
360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Persukansanedustajat ovat kuin lampaita, joita viedään teurastajalle. Kaikki ovat hiljaa eikä kukaan sano mitään muuta kuin määkivät hiljaa.
Oli oikeastaan hyvä että Persut sai aikanaan ison jytkyn ja hallituspaikan. SDP ja punavihervasurit joutuivat ryhdistäytymään ja miettimään puolueensa fokusta.
Persuthan on ollut hallituksessa pelkkä takiaispuolue joka on myötäillyt vain kokkareita ja kepua. Mitään todellista ei Soini opetuslapsineen ei asaanut aikaan ja seuraavissa vaaleissa puolue tippuu lopulliseen unohduksen yöhön, minne se kuuluukin.
Taisi käydä niin että rasistiräksytyksellä ei ollut kauas kantavaa tilausta!