Maahanmuutosta kuluja, myöntää orpo

"- Meille syntyy kasvavia kustannuksia eläkkeistä, maahanmuutosta, kuluja, joille on hyvin vaikea tehdä mitään."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081222087473_uu.shtml

MITEN JUMALAUTA KAIKKI MUUT MAAT VOIVAT PISTÄÄ VAIKKA RAJAT KIINNI (esim. Puola) JA SUOMESSA EI MUKA VOIDA MAAHANMUUTON KUSTANNUKSILLE MITÄÄN!

PYYHIN PERSETTÄ ANTEEKSIPYYNNÖLLÄSI!!!
35302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Orpo on farisealainen jeesustelija.

Äänestä
  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT! KIITÄ NYKYISTÄ HALLITUSTA!

    Äänestä

Nehän on kertaalleen maksettu.

Äänestä

Onneksi lopetin verojen maksamisen tänne perselandiaan.

Äänestä

Kokoomus:Fantastista me tienataan tällä!

Äänestä

"Indeksiin sidottuja menoja leikkaamalla on tarkoitus saada aikaan yhteensä 195 miljoonan euron säästöt"

Jo 1500:n valtion virastoissa loisivan virkaperkeleloisen viran lakkauttaminen toisi saman säästön, kun virastoissa virkamiesperkeleitä hyörii lähes 20 000.
Yksin verovirastossa loisii liki 5000 kumileimasinta.

Äänestä
  • VIRKAPERKELELOISET HIRTEEN!

    Äänestä

Suomessa ei voida toteuttaa Puolan tahi Australian mallia, koska halpatyövoima-agenda on yhä viellä pitkään kauniiden ihmisten kykypuolueen pääagendana salaovelailmeisten Orpo-Urpojen ns. "ulostuloista ja pahoitteluista huolimatta".

Muistakaa se kun käytte seuraavan kerran vaaliuurnilla...

KUN­TA­VAA­LIT 2017
-Vaa­li­päi­vä sun­nun­tai 9.4.2017
-En­nak­koää­nes­tys ko­ti­maas­sa 29.3.-4.4.2017 ja ul­ko­mail­la 29.3.-1.4.2017

Äänestä

Kokoomus ja kepu tekivät siinä virheen, kun eivät suostuneet perussuomalaisten ehdotukseen maahantunkeutumisenkulujen erottamiseen budjetista. Nyt joutuvat ottamaan velkaa, ja mikään ei erota niitä kuluja. Jos olisi erillisenä osana, niin voitaisiin maksattaa maahantunkeutuminen EU:lla. Ja muutenkin niiden kulujen maksaminen pitäisi laittaa tulijoiden maksettavaksi vähitellen.

Velkaantuminen ei tule vähenemään, jos otetaan jatkuvasti joutavia kuluja lisää harteille. Kaikki lisätuotto menee jatkuvasti lisäkuluihin.

Äänestä
  • "Kokoomus ja kepu tekivät siinä virheen, kun eivät suostuneet perussuomalaisten ehdotukseen maahantunkeutumisenkulujen erottamiseen budjetista."

    Kertoo juuri sen, että missä kepuliaanojen ja kokkeleiden kanssa todellisuudessa tässä matuasiassa mennään.

    Ei voi erottaa, koska silloin pystyy jokainen puusilmäkin näkemään sen todellisen agendan syvimmän olemuksen...

    Äänestä

Matukustannuksille on hyvin helppoa tehdä jotain, lopetetaan discorahan maksaminen ja oleskelulupien jakaminen, niin tulijoiden virta pysähtyy kuin seinään.

Äänestä

Matut maksavat ainakin 4 mrd vuodessa. Saman verran kuin maataloustuki tai puolustusvoimien ylläpito.

Ensi vuonnakin otetaan ainakin 6 mrd lisää valkaa. Suomi elättää muukalaisia velaksi.

Äänestä
  • Velka otetaan tulevien sukupolvien piikkiin. Heiltä kysymättä.

    Mutta se on lopulta ongelmista vähäisin. Peruuttamaton onglema on tulevien sukupolvien suomalaisten elinympäristön tuhoaminen.

    Äänestä

Orpo on idiootti

Tanskassa tiedetään mitä tehdä:
http://yle.fi/uutiset/tanskan_hallitusta_painostetaan_rajuun_ulkomaalaispolitiikkaan__ihmisoikeussopimuksista_voitava_erota/9090004

"Puolue haluaa myös, että henkilöiltä, joilla on Tanskaan tilapäinen oleskelulupa, poistettaisiin oikeus päivärahaan."

"Tanskan kolmas oikeistopuolue, Liberaali allianssi on ehdottanut YK:N pakolaissopimuksen soveltamiseen kahden vuoden "aikalisää", jolloin yksikään ihminen ei voisi anoa Tanskasta turvapaikkaa."

Johan alkaisi loisten maahantunkeutuminen loppumaan kun nämä järkevät ehdotukset toteutettaisiin

Äänestä
  • Jostain syystä Suomi tarjoaa universumin avokätisimmät edut.

    -pääministerin kämppään mun piti päästä pämppään

    Äänestä

Miksi Suomessa yleensä maksetaan muita maita enemmän pakolaisille tukia ja muita maksuja ihme touhua maa on konkassa ja silti rahaa vaan pystytään maksamaan.

Äänestä
  • Kysy vihreiltä ja demareilta.

    Äänestä

  • fghlk5 kirjoitti:

    Kysy vihreiltä ja demareilta.

    Vassarit taistelevat koko maailman ihmisoikeuksien puolesta - velaksi.

    Kuitenkin raskaimmat rikokset ihmisyyttä vastaan on tehty kommunismin nimissä.

    Äänestä

  • fghlk5 kirjoitti:

    Kysy vihreiltä ja demareilta.

    Eihän vihreät maksa omistaan yhtään mitään, hehän ovat samalla momentilla.

    Äänestä

  • Toki. Meidän ydinjoukko on entisiä stallareita, joilta aate suli alta.

    Äänestä

Kyllä nuo eläkkeet vielä ymmärtää....siinä kaikki

Äänestä

Millä oikeudella poliitikot säätävät lakeja, joiden toteuttaminen onnistuu vain velaksi.

Äänestä

Tässähän+ollaan+kohta+neukun+mallissa,+kaikille+ihmisille+vaan+harmaat+haalarit+päälle+ja+valtiolle+100%+palkasta,+sitten+itse+saa+pussillisen+jauhoja+palkaksi+että+leivo+leipäsi+orja.+Mutta+mistäpä+revit+orpo+rahat+sen+jälkeen?

Äänestä

Ongelmien ratkaisemisessa kannattaa aina paneutua ensin syihin ja vasta sitten seurauksiin...

Matuongelman parissa näitäkin maita löytyy kuten Australia, Puola, Unkari...

Milloin viimeksi olet nähnyt tai kuullut esimerkiksi puolalaisesta suvakista..?

Niinpä, ensin syyt ja sitten vasta seuraukset, joskus ne seuraukset poistuvat ikäänkuin itsestään syyt poistamalla...

Äänestä
  • Puolalaisilla ei ole harhakäsityksiä monikulttuurisuuden auvosta.

    Äänestä

  • "Milloin viimeksi olet nähnyt tai kuullut esimerkiksi puolalaisesta suvakista..?"

    Kansa ilman muistia on kansa ilman tulevaisuutta.
    Puolan kansalla tuo muisti on viellä hyvin tallella.
    -Maa meidän jalkojemme alla on esi-isiemme tuhkaa. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.

    Äänestä

  • -Suomi on hyvä maa - paras meille suomalaisille

    Näin totesi kesän -44 Vuosalmen torjuntataistelujen sankari, kenraali Adolf Ehrnrooth

    Äänestä

Kyllä demareitten vaihtoehdossa löytyisi lisää rahaa maahanmuuttoonkin, että kannattaa äänestää demareita.

Äänestä
  • Demukat hamuavat valtaa myös matujen avulla.

    Demarien aloittamasta punakapinasta tulee kohta vuosisata kuluneeksi. Reisille meni, mutta katkeruus kytee aina kolmanteen ja neljänteen polvee saakka.

    Äänestä

  • Afganistanissa on kaikki paremmin.

    Äänestä

  • Ja Turkissa.

    Äänestä

Tottahan maahanmuuttajat ja pakolaiset tuovat kustannuksia. Jopa oli Orpolta hyvä havainto!
Mutta niinhän kustannuksia tulee kaikille pakolaisia vastaanottaville maille. Kannattaa seurata Turkin tilannetta, siitä riippuu jatko.

Äänestä
  • Pitää mennä pintaa syvemmälle: Bush, Obama ja ehkä Clinton.

    Äänestä

  • Katsos vaan ,heti huomataan että elkeläiset aiheuttaa kuluja, niin tekeekin mutta me maksmme myös veroja ja olemme monella tapaa hyödyllisiä muutenkin.

    Meitä suurin osa on työeläkkeellä ja sen me olemme maksaneet työssäoloaikana työeläeyhtiöhin jotka sitten sijoittvat ne tuottavasti ja niin eläkertymämme lisääntyy, valtio saa niistä verotuloja, suoraan ja välillisesti ALVIn muodossa.

    Kuluja tulee kansaneläkkeestä, asumistuista mutta niitä ei läheskään kaikki eläkeläiset saa, joten eläkeläiset ei niitä kuluja aiheuta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VALEHTELEVA_PASKASÄKKI kirjoitti:

"- Meille syntyy kasvavia kustannuksia eläkkeistä, maahanmuutosta, kuluja, joille on hyvin vaikea tehdä mitään."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081222087473_uu.shtml

MITEN JUMALAUTA KAIKKI MUUT MAAT VOIVAT PISTÄÄ VAIKKA RAJAT KIINNI (esim. Puola) JA SUOMESSA EI MUKA VOIDA MAAHANMUUTON KUSTANNUKSILLE MITÄÄN!

PYYHIN PERSETTÄ ANTEEKSIPYYNNÖLLÄSI!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu