"Suomen hallitus teki isäntämaasopimuksen Naton kanssa salassa kansalaisilta ja jopa ilman eduskuntakäsittelyä. Kyse on nimenomaan sopimuksesta, vaikka hallitus on muuta väittänyt välttääkseen sille epämukavan eduskuntakäsittelyn."
Sopimusta valmisteltiin vuosia ministeriöissä ja tiedotettiin eduskunnalle.
Kyse on yhteisymmärryspöytäkirjasta, ei valtiosopimuksesta
"On merkittävää, että sopimuksessa ei ole mitään varaumia edes Suomen alueen käytölle ydinaseiden tukialueena."
Sellainen on muun lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten perusteella poissuljettu muutenkin.
"Sopimus tuo vakavan sotilaallisen uhan Suomelle, sillä se sisältää Suomen alueen käyttämisen Venäjää vastaan:"
Ei isällä. Se koskee vain rauhan ajan kriisnhallintaharjoituksia.
#Sopimuksen johdannosta: ”Ottaen huomioon periaatteen NATO-joukkojen ja yhteistyökumppanien joukkojen komentamisesta ja kontrolloinnista NATO-komennon alla Suomen tasavallan maaperällä tai sen läpi rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana NATOn sotilaallisen toiminnan tukena;”
- Siis "..Suomen maaperällä tai sen läpi.."#
Tällainen voi tapahtua vain rauhan aikana Suomen luvalla.
"Tällaiseen uhkaan jokainen valtio varautuu sille mahdollisilla tavoilla. Käytännössä MOU-sopimus tekee Suomesta Naton eteentyönnetyn tukikohdan ja näin ollen Venäjän mahdollisesti suorittaman ensi-iskun kohteen Suomeen sijoitettuja sotavoimia ja mm. liikenteen solmukohtia vastaan."
Ei tee muualla kuin tiltujen valeissa. Suomi säilyttää sotilaallisen puolueettomuuden.
"Suomalaisille on kerrottu, että myös Ruotsi allekirjoitti samana päivänä 4.9.2014 vastaavan sopimuksen. Tieto on kuitenkin merkittävältä osin bluffia. Allekirjoituksesta huolimatta Ruotsi ei ole ainakaan vielä hyväksynyt sopimusta. Sopimus ei ole siellä voimassa, ja Ruotsissa sopimus menee eduskunnan käsittelyyn päinvastoin kuin Suomessa. Käsittelylle on myös annettu jatkoaikaa. Ruotsin uusi puolustusministeri Peter Hultqvist on kertonut, että ehdotus tuodaan eduskuntaan vasta vuonna 2016."
Ruotsi allekirjoitti samana päivänä. Se haluttiin kuitenkin hyväksyä valtiopäivillä, mikä tapahtui jokin aika sitten.
"Suomen ja Ruotsin NATOn kanssa tekemät sopimukset eivät ole samanlaiset, vaikka julkisuudesta on voinut saada sellaisen käsityksen. Sopimusten voimaantulopykälät ovat erilaiset. Suomen sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan heti viimeisen allekirjoituksen jälkeen, eli sopimus on nyt voimassa. Ruotsin sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan vasta, kun Ruotsi ilmoittaa NATOlle, että sopimuksen tiellä olevat esteet on poistettu."
Sopimusten ydin on täysin sama. Eli maat ovat Naton erityisluokan rauhankumppaneita yhtäläisin velvottein rauhan aikana.
"Nuo esteet ovat juridisia. Nykyinen Ruotsin laki tekee monellakin tapaa kyseisen antautumissopimuksen mahdottomaksi. Niin tekee myös Suomen laki, mutta siitä ei ole välitetty. Eduskuntakin on ohitettu hyvin kaukaa haetuilla viittauksilla epämääräisiin lauseisiin vanhoissa asiakirjoissa."
Hölynpölyä. Ei tiltujen valeet muuta tosiasioita miksikään edes tuhannesti toistettuina.
Sopimusta valmisteltiin vuosia ministeriöissä ja tiedotettiin eduskunnalle.
Kyse on yhteisymmärryspöytäkirjasta, ei valtiosopimuksesta
"On merkittävää, että sopimuksessa ei ole mitään varaumia edes Suomen alueen käytölle ydinaseiden tukialueena."
Sellainen on muun lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten perusteella poissuljettu muutenkin.
"Sopimus tuo vakavan sotilaallisen uhan Suomelle, sillä se sisältää Suomen alueen käyttämisen Venäjää vastaan:"
Ei isällä. Se koskee vain rauhan ajan kriisnhallintaharjoituksia.
#Sopimuksen johdannosta: ”Ottaen huomioon periaatteen NATO-joukkojen ja yhteistyökumppanien joukkojen komentamisesta ja kontrolloinnista NATO-komennon alla Suomen tasavallan maaperällä tai sen läpi rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana NATOn sotilaallisen toiminnan tukena;”
- Siis "..Suomen maaperällä tai sen läpi.."#
Tällainen voi tapahtua vain rauhan aikana Suomen luvalla.
"Tällaiseen uhkaan jokainen valtio varautuu sille mahdollisilla tavoilla. Käytännössä MOU-sopimus tekee Suomesta Naton eteentyönnetyn tukikohdan ja näin ollen Venäjän mahdollisesti suorittaman ensi-iskun kohteen Suomeen sijoitettuja sotavoimia ja mm. liikenteen solmukohtia vastaan."
Ei tee muualla kuin tiltujen valeissa. Suomi säilyttää sotilaallisen puolueettomuuden.
"Suomalaisille on kerrottu, että myös Ruotsi allekirjoitti samana päivänä 4.9.2014 vastaavan sopimuksen. Tieto on kuitenkin merkittävältä osin bluffia. Allekirjoituksesta huolimatta Ruotsi ei ole ainakaan vielä hyväksynyt sopimusta. Sopimus ei ole siellä voimassa, ja Ruotsissa sopimus menee eduskunnan käsittelyyn päinvastoin kuin Suomessa. Käsittelylle on myös annettu jatkoaikaa. Ruotsin uusi puolustusministeri Peter Hultqvist on kertonut, että ehdotus tuodaan eduskuntaan vasta vuonna 2016."
Ruotsi allekirjoitti samana päivänä. Se haluttiin kuitenkin hyväksyä valtiopäivillä, mikä tapahtui jokin aika sitten.
"Suomen ja Ruotsin NATOn kanssa tekemät sopimukset eivät ole samanlaiset, vaikka julkisuudesta on voinut saada sellaisen käsityksen. Sopimusten voimaantulopykälät ovat erilaiset. Suomen sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan heti viimeisen allekirjoituksen jälkeen, eli sopimus on nyt voimassa. Ruotsin sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan vasta, kun Ruotsi ilmoittaa NATOlle, että sopimuksen tiellä olevat esteet on poistettu."
Sopimusten ydin on täysin sama. Eli maat ovat Naton erityisluokan rauhankumppaneita yhtäläisin velvottein rauhan aikana.
"Nuo esteet ovat juridisia. Nykyinen Ruotsin laki tekee monellakin tapaa kyseisen antautumissopimuksen mahdottomaksi. Niin tekee myös Suomen laki, mutta siitä ei ole välitetty. Eduskuntakin on ohitettu hyvin kaukaa haetuilla viittauksilla epämääräisiin lauseisiin vanhoissa asiakirjoissa."
Hölynpölyä. Ei tiltujen valeet muuta tosiasioita miksikään edes tuhannesti toistettuina.
Vastaukset 9
Vanhimmat
OSALLISTUJAT OVAT PÄÄTYNEET SEURAAVAAN YHTEISYMMÄRRYKSEEN:
OSA 1
1. Määritelmät
Tälle yhteisymmärryssopimukselle ja sen jatkodokumenteille pätevät seuraavat määritelmät:
1.1 Joukot. Kaikki osat NATO-komentoisista ja muitten valtioiden NATOn komennon alla olevista joukoista, sisältäen kaiken henkilökunnan, eläimet, materiaalin ja varusteet, sekä kaikki siviiliosat kyseisistä joukoista kuten on määriteltynä NATO SOFA:ssa, Pariisin protokollassa ja PfP:ssä. Tämä sisältää kaikki alukset, lentokoneet, ajoneuvot, varastot, välineet ja ammukset, kuten ilma-, maa- ja meriliikenneresurssit, sekä näihin liittyvät palvelut mukaanlukien näitä joukkoja lähettävät tai tukevat alihankkijat.
NATOn alihankkijat. Ei-suomalaiset yritykset, yksilöt ja järjestöt, jotka eivät asu Suomessa, jotka palkkaa NATO, NATOn liittolaisvaltiot ja operaatioita tukevat ei-NATO-valtiot, ja jotka järjestävät tarvikkeita ja/tai palveluita millä tahansa toimialalla Suomen maaperällä osana NATO-operaatiota, harjoitusta tai vastaavaa NATO-johtoista sotilaallista toimintaa. Tämä sisältää alihankkijoiden työntekijät sekä heidän alihankkijansa ja työntekijänsä operaation puitteissa, mutta ei sisällä paikallisia yrityksiä, heidän työntekijöitänsä, heidän alihankkijoitaan tai heidän työntekijöitään.
1.2 NATOn sotilaallinen toiminta. Joukkojen suorittama sotilaallinen toiminta sisältäen harjoitukset, koulutuksen, operationaalisen kokeilun ja vastaavat toimet, tai strategisen, taktisen, huolto-, koulutus- tai hallinnollisen sotilaallisen tehtävän; taisteluun johtava prosessi mukaan lukien hyökkäys, joukkojen siirrot, huolto ja järjestelyt, jotka tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen missä tahansa taistelussa tai kampanjassa.
1.3. NATO-komentaja. Sotilaskomentaja NATOn sotilashierarkiassa.
1.4. NATO-organisaatiot. Esikunnat ja organisoidut yksiköt NATOn komennon ja hallinnan alla.
1.5. Kansainväliset sotilasesikunnat. Kansainväliset sotilasesikunnat NATOn integroidussa rakenteessa tai joille on myönnetty tämä status NATOn Neuvoston/Puolustuskomitean (NAC/DPC) toimesta. Tämä voi sisältää väliaikaisesti irrotettuja yksiköitä esikunnasta.
1.6. Kansalliset esikunnat. NATOn komennossa olevien kansallisten joukkojen esikunnat.
1.7. Kansainväliset esikunnat. Esikunnat, joissa on henkilöstöä useammasta kuin yhdestä valtiosta, toteutettuna osallistuvien valtioiden sopimuksella ja NATOn komennon alla.
1.8. Lähettävät valtiot (SNs). Ne valtiot tai Kansainväliset esikunnat tai näiden osat, jotka lähettävät joukkoja isäntämaahan NATOn sotilaallisten operaatioiden tueksi.
1.9. Isäntämaa (HN). Suomen tasavalta.
1.10. Strategiset komentajat tai komennot (Strategic Commanders or Commands, SCs). Naton Euroopan joukkojen ylin komentaja (Supreme Allied Commander Europe, SACEUR), NATOn Euroopan joukkojen komentaja (Commander of Allied Command Operations, ACO), ylin transformaatiokomentaja (Supreme Allied Commander Transformation, SACT), transformaatiokomentaja (Commander of Allied Command Transformation, ACT).
1.11. Isäntämaatuki (Host Nation Support, HNS). Isäntämaan antama siviili- ja sotilastuki rauhan, hätätilan, kriisin ja konfliktin aikana NATO-joukoille ja organisaatioille, jotka sijaitsevat, toimivat tai liikkuvat isäntämaan maaperällä, aluevesillä tai ilmatilassa.
1.12. Joukkojen suojelu (Force Protection, FP). Kaikki toiminta ja keinot, joita käytetään minimoimaan kaikenlaiset henkilöstöön, tiloihin, kalustoon ja toimintoihin kohdistuvat riskit kaikissa tilanteissa, jotta toimintavapaus ja joukkojen operatiivinen tehokkuus säilyisi.
1.13. Kulut. Ne kulut, jotka liittyvät kansallisen, monikansallisen tai kansainvälisen esikunnan, joukkojen tai NATOn organisaatioiden perustamiseen, tukemiseen ja ylläpitämiseen. Tätä yhteisymmärryssopimusta ja sitä seuraavia dokumentteja varten:
a. NATOn yhteiset kustannukset. Ne kustannukset, jotka on hyväksytty etukäteen NATO-liiton yhteisiksi kustannuksiksi.
b. Jaetut kustannukset. Ne kustannukset, jotka on hyväksytty etukäteen useamman kuin yhden valtion kustannuksiksi. Jaetut kustannukset perustuvat yleensä kaavaan, joka on kuvattu asianomaisessa Teknisessä sopimuksessa (Technical Arrangement, TA) ja/tai yhteisessä toteutussopimuksessa (Joint Implementation Arrangements, JIA).
c. Suorat kansalliset kustannukset. Ne kustannukset, jotka ovat yhden lähettävän maan (SN) vastuulla.
1.14. NATOn yhteinen rahoitus. Rahoitus, joka annetaan NATO-mailta NATO-budjetin kautta siinä määriteltyihin NATOn sotilaallisen toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
1.15. Liittymissopimus (Note of Accession, NOA). Sopimus, joka kuvaa lähettävän maan sitoutumisen isäntämaasopimukseen tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa tiettyä NATO-johtoista sotilaallista toimintaa varten.
1.16. Aiesopimus (Statement of Intent, SOI). Dokumentti, joka ilmaisee lähettävän maan aikomuksen osallistua isäntämaasopimukseen tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa, mutta tietyin varauksin. Isäntämaa vahvistaa ovatko vai eivätkö varaukset ole hyväksyttäviä isäntämaasopimuksen määräysten perusteella.
1.17. Tekninen sopimus (Technical Arrangement, TA). Kahdenvälinen jatkosopimus tiettyä NATOn sotilaallista toimintaa varten. Se kuvailee isäntämaan vastuut ja menettelyt isäntämaatukea varten NATOn johdolle ja lähettäville maille.
1.18. Yhteinen toteuttamissopimus (Joint Implementation Arrangement, JIA). Kahdenvälinen jatkosopimus, joka määrittää allekirjoittaneiden velvollisuudet isäntämaatuen antamisessa ja vastaanottamisessa. Se sisältää tarkan tiedon vaaditusta ja tarjotusta tuesta, kohdekohtaisista toteutustavoista ja korvausten ja maksujen ehdoista.
1.19. Yhteinen isäntämaatuen ohjausneuvosto (Joint Host Nation Support Steering Committee, JHNSSC). Vartavasten perustettu ohjausneuvosto, jonka johdossa ovat isäntämaa ja NATO-komentaja yhdessä. Neuvosto koostuu valtuutetuista edustajista kaikista lähettävistä maista, isäntämaasta ja NATOn johtajista, ja kokoontuu koordinoimaan tarvittavat seikkaperäisesti kehiteltävät isäntämaatukea koskevat toimet kuten teknisen sopimuksen (TA) ja yhteisen toteuttamissopimuksen (JIA).
1.20. Toiminnalliset kohteet (Operational Sites). Kohteet isäntämaassa, toiminnallista ja/tai logistista tukea varten NATO-johtoisten sotilaallisten toimien joukoille. Nämä kohteet ovat strategisen johdon erillisyksiköitä ja toimivat NATO-komentajan komennon alla.
1.21. Osallistujat ovat tietoisia siitä, että jos jotakin termiä ei ole määritelty tässä yhteisymmärryssopimuksessa, NATOlle ovat voimassa NATO-sanasto (NATO Glossary) ja määritelmät (AAP-6).
OSA 2.
2. Tarkoitus
2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.
2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa.
OSA 3.
3. Laajuus ja yleiset järjestelyt
3.1. NATO, PfP SOFA, Pariisin protokolla, PfP SOFA:n ylimääräinen lisäpöytäkirja ja muut mahdolliset oleelliset voimassa olevat sopimukset NATO-esikunnan ja isäntämaan välillä ovat voimassa kaikissa NATO-johtoisissa sotilaallisissa toimissa.
3.2. Isäntämaa tunnustaa operationaalisten kohteiden, jotka perustetaan tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa, olevan NATO-esikunnan erillisyksiköitä, ja näiden erillisyksiköiden toimien olevan NATO-esikunnan toimia. Perustettavat kohteet yksilöidään jatkodokumenteissa. Komento- ja hallinnointijärjestelyt määritellään soveltuvissa operaatiosuunnitelmissa.
3.3. Tämän yhteisymmärryssopimuksen on tarkoitus olla yhtäpitävä (in accord with) NATO-doktriinin ja käytäntöjen kanssa ja määrittää puitesopimuksen ja rakenteen isäntämaatuelle.
3.4. Isäntämaa tulee tukemaan täysin voimin, riippuen saatavuudesta ja käytännöllisistä rajoitteista kussakin tilanteessa, lähetettyjä joukkoja NATO-johtoisissa sotilastoimissa. Tuen yksityiskohdat käsitellään jatkodokumenteissa.
3.5. Tämän yhteisymmärryssopimuksen pykälät ovat voimassa rauhan, hätätilan, kriisin ja konfliktin sekä kansainvälisen jännitteen aikana, kuten isäntämaa ja NATOn johto yhdessä määrittävät.
3.6. Vaikka lähettäviä maita kannustetaan osallistumaan NATOn sotilaallisiin toimiin ja hyväksymään tämä yhteisymmärryssopimus yleisenä rakennedokumenttina, jonka puitteissa isäntämaa antaa isäntämaatukea, isäntämaa voi ottaa erilliset kahdenväliset sopimukset yksittäisten maiden kanssa tapauskohtaisesti huomioon.
3.7. Isäntämaa ja NATOn strateginen johto (SCs) voivat valtuuttaa edustajia neuvottelemaan jatkodokumenteista, jotka tukevat ja vahvistavat tätä yhteisymmärryssopimusta.
3.8. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tukemat NATOn sotilaalliset toimet saattavat vaatia monikansallisia tukitoimia lentokoneilta ja helikoptereilta, ja satamien tapauksessa kaupallisilta aluksilta ja sota-aluksilta. Isäntämaa tiedostaa, että tällaisten lentokoneiden, helikoptereiden, alusten ja niiden miehistöjen kulku isäntämaahan ja sen alueen kautta, tapahtuu yleisen kulkuvapauden puitteissa NATOn sotilaallisen toiminnan aikana.
OSA 5.
5. Vastuut
Tämän yhteisymmärryssopimuksen ehtojen mukaan:
5.1. Isäntämaa
a. Jatkodokumenttien kehittämistyön aikana, ja kun tapahtuu muutoksia, ja näiden dokumenttien valmistumisen jälkeen isäntämaa antaa ajankohtaisia tiedotuksia asianosaiselle NATO-komentajalle isäntämaan valmiuksista tai niiden puutteista. Isäntämaa ottaa huomioon, että NATOn suunnittelijat tukeutuvat tämän yhteisymmärryssopimuksen jatkodokumentteihin ja vaativat ajankohtaisia ilmoituksia suunnitelluista muutoksista kansalliseen järjestelmään ja valmiuksiin.
b. Järjestääkseen tukea isäntämaa tekee vaadittavat järjestelyt tuen toimittajien kanssa siviili- ja kaupalliset toimijat mukaan lukien. Kaupallisesti hankittu tuki hankitaan kilpailutuksen kautta edullisimman hyväksyttävän tarjouksen tekijältä.
c. Isäntämaa tulee pitämään hallinnollista ja taloudellista kirjanpitoa, joka vaaditaan korvauksen maksamiseen isäntämaalle joukoille annetusta tuesta. Asiakirjat NATO-budjettien kautta rahoitetuista liiketoimista tulee olla saatavilla NATOn kirjanpitoa varten.
d. Vaatimustaso isäntämaan järjestämille tuotteille ja palveluille tullaan määrittämään jatkodokumenteissa.
e. Isäntämaa tulee pitämään hallinnan omista isäntämaatuen resursseistaan, ellei näiden resurssien hallintaa irroteta.
f. Isäntämaa toimittaa ennen NATOn sotilaallista toimintaa hinnaston tarvittavalle isäntämaatuelle.
g. Isäntämaa tulee kutsumaan lähettäviä maita hyväksymään tämän yhteisymmärryssopimuksen pykälät Liittymissopimuksella (Note of Accession) tai Aiesopimuksella (Statement of Intent).
h. Isäntämaa, NATO-komentajan kanssa koordinoiden, tulee antamaan joukoille terveydenhoitoa ja hammaslääketieteellistä tukea isäntämaan sotilashenkilöiden toimesta ja armeijan toimipaikoissa samoilla ehdoilla kuin isäntämaan armeijalle.
i. Isäntämaa huolehtii terveyspalvelujen käytännön järjestelyistä isäntämaan ja lähettävien maiden välillä siviilihenkilökunta (POC, Protection of Civilians) mukaan lukien.
j. Jatkodokumenttien laadinnan aikana isäntämaa tulee antamaan NATO-komentajalle englanninkieliset kopiot terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja maataloussäädöksistä, joilla saattaa olla merkitystä NATOn sotilaalliseen toimintaan, kuten myös vaarallisten aineiden säilöntää, liikuttamista ja hävitystä koskevat säädökset.
Isäntämaa hyväksyy, että kopiot lähettävien maiden tarvikkeiden rahtilistoista, sekä sotilaallisista että henkilökohtaisista, kuten NATO SOFA määrää, ovat riittäviä tullin tarkoituksiin.
5.2. NATO-komentaja
a. NATO-komentaja varmistaa, niin pitkälle kuin mahdollista, että jatkodokumentit määrittävät tarvittavan tuen lajin, määrän ja laadun. On otettava huomioon, että tehtävää ja joukkojen kokoonpanoa ei voida määritellä ennen Operaatiosuunnitelmaa (Operation Plan, OPLAN), Operaatiomääräystä (Operation Order, OPORD) tai Harjoitusoperaatiomääräystä (Exercise Operational Order, EXOPORD). NATO-komentaja antaa isäntämaan suunnittelua varten välttämätöntä lisätietoa niin pian kuin se on käytännössä mahdollista.
b. NATO-komentaja pitää isäntämaan ajan tasalla olosuhteiden muutoksista ja ehdottaa tarpeen mukaan muutoksia jatkodokumentteihin.
c. NATO-komentaja selvittää onko yhteistä rahoitusta olemassa, ja mitkä tarpeet voidaan hoitaa yhteisellä rahoituksella.
d. NATO-komentaja täsmentää ja priorisoi vaadittavan isäntämaatuen ja hyväksyy hinnoittelun yhteisiin kustannuksiin.
e. NATO-komentaja takaa korvauksen isäntämaalle sovitusta isäntämaatuesta, jos se maksetaan yhteisistä kustannuksista. Muissa tapauksissa NATO-komentaja auttaa niin pitkälle kuin mahdollista selvittämään isäntämaan ja lähettävien maiden välisiä taloudellisia kysymyksiä.
f. Mikäli lähettävien maiden vaatimukset eroavat NATO-komentajan resurssienjakoprioriteeteista, asianosainen NATO-komentaja selvittää ristiriidan kyseisten lähettävien maiden kanssa.
g. NATO-komentaja määrää henkilöstön ja muut vaatimukset isäntämaahan perustettavien kohteiden operaatioita varten.
h. NATO-komentaja avustaa tukivaatimusten ja kustannusten standardisoinnissa käytäessä neuvotteluja ja/tai yhteisessä isäntämaatuen esikuntayksikössä (JHNSSC:ssä, Joint Host Nation Support Staff Cell).
Tuo loppu on hauska. (meiltä ei kysytä mitään)
Suomen tasavallan ilmoitus
Tämän yhteisymmärryssopimuksen ja sen jatkodokumenttien puitteissa Suomen tasavalta ei tunnusta alihankkijoita osana joukkoja tai siviiliosaa kuten on määriteltynä NATO/PfP SOFA :ssa ja Pariisin protokolla/Ylimääräinen lisäpöytäkirja sopimuksissa.
NATOn Euroopan joukkojen esikunnan
Ja Transformaatioesikunnan puolesta
____________________
PHILIP M. BREEDLOVE
KENRAALI, YHDYSVALTAIN ILMAVOIMAT
EUROOPAN JOUKKOJEN KOMENTAJA
Päiväys: 4.9.2014
NATOn Euroopan joukkojen esikunnan ilmoitus
Suomen tasavallan ilmoitus ymmärretään soveltuvaksi niin kauan, kuin NATOn sotilaalliset toimet pysyvät funktionaalisina NATOn Neuvoston määräysten mukaisesti.
(Selkosuomeksi: Suomen ilmoitusta kunnioitetaan siihen saakka, kunnes NATOn Neuvosto toisin määrää.)
Tässä vielä lainaus älystäsi...
Ei isällä. Se koskee vain rauhan ajan kriisnhallintaharjoituksia.
KOSKEEKO? OPETTELE HYVÄ KLOPPI LUKEMAAN! ASIAT EI TURHALLA TROLLAAMISELLA JA VÄÄRISTELYLLÄ MUUTU PAREMMAKSI!
Natottaja lähtee hoitoon syksyn ajaksi.
Tervemenoa .... älä tule takaisin ... IKINÄ.