Onko "evankelista" Tuksulla oikea Evankeliumi?

Mielenkiintoinen tapaus tämä viihdetaiteilija Tuksun evankelioimistempaus. Tietysti se on hyvin viihteellinen, koska kuuluu helluntailaiseen uskontoon. Toisaalta, voiko viihde-evankeliumi olla täysin epäraamatullinen? Tukiainen on keskittynyt tehtävässään lopunajalla ja Ilmestyskirjalla pelotteluun, mukana on kauhistuttavia tarinoita helvetistä, demoneista, ennustuksista yms. Näiden tarinoiden ja pelottelun avulla hän pyytää ihmisiä tekemään uskonratkaisun eli tulemaan uskoon. Hänellä ei ole raamatullista evankeliumia, joka kertoo ihmisen syntisyydestä Jumalan edessä, katumuksesta, syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Hän ei kerro, että katumus ja kääntymys tarkoittaa ihmisen elämän täydellistä muuttumista syntisyydestä Kristuksen kuvan kaltaiseksi eli jokapäiväistä itsensäkieltämistä, ristinkantamista, pyhityselämää.
Raamatun mukaan usko tulee kuulemisesta Jumalan sanan kautta. Pyhä Henki siis käyttää Jumalan sanaa pelastukseen, ei Tuksun kauhutarinoita. Pelottelulla voi saada aikaan vain valhekristittyjä, jotka tekevät mitä tahansa pelkästä helvetin rangaistuksen pelosta. Näin ei tule oikeata, aitoa rakkautta Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajaan ja Jumalan Sanaan eli Raamattuun, - eli pelastavaa uskoa. Tällaisella valhe-evankeliumilla saadaan itsekkäät ja katumattomat ihmiset vain itsekkäästi yrittämään pelastaa oman kalliin nahkansa hädän päivänä! Parhaassa tapauksessa jopa kätkemään toisilta ihmisiltä oma todellinen luontonsa: alkoholin käyttö, huumeiden käyttö, riettaus ym.
"Evankelista" Tukiaisen oma elämä ei näytä muuttuneen "Jeesuksen vastaanottamisen" jälkeen. Hänen elämänsä on juopottelua, julkista riitelyä somessa, itserakkauden huumassa omien valokuviensa esittelyä, seksin kerjäämistä, hän jopa julkisesti mainitsee kihlautuneensa ei-uskovan kanssa. Raamattu kuitenkin käskee uskovaisia valitsemaan vain uskovaisen puolison. Tukiaisen tapauksessa, - hän kertoi tulleensa uskoon jo nuorena - ei kuitenkaan voi enää mennä uudestaan avioon, kun on itse jättänyt entisen puolisonsa ja eronnut hänestä. Raamatun mukaan hänen pitäisi jäädä yksinäiseksi. Kaikesta huomaa, että Tukiainen ei ole valmis kieltämään itseänsä ja seuraamaan Jeesusta kuuliaisesti. Tukiainen tahtoo kaikessa toimia oman tahtonsa mukaan, jonka hän korottaa jumalansa asemaan.
11234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ehkäpä alottaja on itse niin perehtynyt tuksun sielun elämään että tietää.mitä pitäisi tehdä. No hyvä se arvostella ihmistä tässä tapauksessa julkista sellaista. On ala arvoista edes aloittaa edes kirjoittaa tuksusta. Some en täynnä vastaavia kirjoituksia joten antakaa jo olla. Tuksu vastaa itse kerran Jumalan edessä onko elänyt elämän ilman uskoa vai onko se ollut teennäistä..

Äänestä

Kyllä Raamatun mukaan kaikki puheet ja evankelioimiset pitää arvostella Jumalan sanan eli Raamatun perusteella. Julkiset puheet on arvosteltava julkisesta, on varoitettava etenkin nuoria kristittyjä, etteivät mene harhaan. Myös muille on hyvä varoituksen sana, ettei lankea väärään evankeliumiin ja näin menetä mahdollisuutta ikuiseen elämään. Näin ainakin Apostolit Uudessa Testamentissa meitä kehottavat.
Tukiainen päivittää "sielunelämäänsä" julkisesti lähes päivittäin, joten sen seuraaminen ei ole vaikeata. Tuksusta varoittaminen ei todellakaan ole ala-arvoista ainakaan Raamatun perusteella.

Äänestä
  • Niinkuin sanoin että some on pullollaan näitä. Tässä tapauksessa olet nuori tai ei on kyse kuitenkin siitä haluatko seurata Jeesusta eikö siittä ole lopulta kysymys !? Se että raamattu sanoo niin onko se oikein tehdä sitä mitä kaikki muutkin tekevät. Tuksun tapauksen jo tietävät nuoretkin ja se että täytyy varoittaa nuoria vääränlaisesta evankeliumista. Jos olet uskossa elät ja sen mukaisesti tiedät sen. Some on monessa mielessä väärentänyt koko kristillistä ajattelua vaikka evankeliomis välineenä oikeissa käsissä on toimiva ja hyvä tapa viedä evankeliumia eteenpäin

    Äänestä

No joko sekin on niin pitkällä, että toimii vanhurskaan Nooan tavoin? Vielä kun vetäisi ja ohjaisi siihen pelastukseksi Krist vaihtoehdon, ns. "Nooan arkin" (vertaus) rakentamiseen / yhteyteen, niitä jotka ei halua sitä hirmuiseksi maailman / ihmiskunnan, Jumalan Sanan vastaisesti touhujen ja politiikan lopulliseksi LOPUKSI hirvittävään Jumalan TUOMIO kohtaloon.

Josta mitä kaikkea on ja tarkoittaa, ja miksi edessään jo hyvin lähellä on! Siitä voi kukin lukea sieltä Raamatun lopussa olevasta Johanneksen ilmestykset osasta.

HERÄTYKSEKSI

Äänestä

Tussulla on oikeus evankeliumin eteenpäin viemiseen.

Äänestä

Kyllä on ihmeellistä,kun ei tule minkäänlaista kommenttia niiltä ,jotka täällä ovat kirjoittamassa pitkiä raamatunlauseita,tietävät kuka on uskossa,aina ovat oikeassa,tietävät missä on eksytys.Eli Tuksu on täydellinen uskis heidän mielestään!!!!Tää on siis se,mikä heille kelpaa.Tuksun tussu.Jumala sallii Tuksun touhuamiset,koska tämä paljastaa hellarien kaksinaismoraalin!

Äänestä

Jeesus sanoi: Hedelmistään te heidät tunnette.

Tuksu on ikävä kyllä tuonut tähän asti esille vain irstasta ja huonoa hedelmää tähän asti, joten ei voi olla vielä Jeesuksen pelastama, vaan väärän evenkeliumin julistaja.

Tietysti rukoilemme tälle naisparalle täydellistä parannuksen tekoa ja kääntymistä sen oikean Jeesuksen Kristuksen pelastamaksi opetuslapseksi.

Äänestä

Usko voi Tukiaiselle välttämätöntä päihteistä eroon pääsyssä. Jos omaa mielenlujuutta ei ole, motivaation pitää tulla ulkoa päin. Yksi riippuvuus korvataan toisella.

Äänestä

Eikö tämä kaikki aika, minkä parjaatte Jeesuksen ontuvaa, keskeneräistä, voisi olla hedelmällisempää käyttää Puhtaasta? sydämestä nousevaan esirukoukseen parjatun puolesta? Vai onko Herralla ketään, evankelisen sielunhoidollista omiensa joukossa?

Teemme kaikki tilityksen kerran Herran Jeesuksen edessä...

Satuin näkemään videon Tukiaisen kastetilaisuudesta..ja kuulemaan hänen aidon Todistuksensa. Mainitsipa muuten torontoilmiötkin -eksytyksiksi!
Olen sillointällöin muistanut rukouxissa, varmasti enemmän tarvitsisi!

Äänestä
  • Eipä niistä esirukouksista ole hyötyä...

    Tukiaisen kaltaiset pahasti ongelmaiset ihmiset ovat tietenkin hyvä kohderyhmä esim. helluntailaisille. Mikä vain roska uppoaa ihmiseen, joka on henkisesti haavoittuvaisessa tilassa eikä omaa liikaa yleissivistystä. Näinhän on asia esim. vankien kohdalla.

    Äänestä

  • ja itse en ole 'helluntailainen'...olin, mutta rväännöksen tultua hyväksytyksi, tottelin Sanan Herraa ja lähdin ulkopuolelle leirin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiseniinmee kirjoitti:

Mielenkiintoinen tapaus tämä viihdetaiteilija Tuksun evankelioimistempaus. Tietysti se on hyvin viihteellinen, koska kuuluu helluntailaiseen uskontoon. Toisaalta, voiko viihde-evankeliumi olla täysin epäraamatullinen? Tukiainen on keskittynyt tehtävässään lopunajalla ja Ilmestyskirjalla pelotteluun, mukana on kauhistuttavia tarinoita helvetistä, demoneista, ennustuksista yms. Näiden tarinoiden ja pelottelun avulla hän pyytää ihmisiä tekemään uskonratkaisun eli tulemaan uskoon. Hänellä ei ole raamatullista evankeliumia, joka kertoo ihmisen syntisyydestä Jumalan edessä, katumuksesta, syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Hän ei kerro, että katumus ja kääntymys tarkoittaa ihmisen elämän täydellistä muuttumista syntisyydestä Kristuksen kuvan kaltaiseksi eli jokapäiväistä itsensäkieltämistä, ristinkantamista, pyhityselämää.
Raamatun mukaan usko tulee kuulemisesta Jumalan sanan kautta. Pyhä Henki siis käyttää Jumalan sanaa pelastukseen, ei Tuksun kauhutarinoita. Pelottelulla voi saada aikaan vain valhekristittyjä, jotka tekevät mitä tahansa pelkästä helvetin rangaistuksen pelosta. Näin ei tule oikeata, aitoa rakkautta Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajaan ja Jumalan Sanaan eli Raamattuun, - eli pelastavaa uskoa. Tällaisella valhe-evankeliumilla saadaan itsekkäät ja katumattomat ihmiset vain itsekkäästi yrittämään pelastaa oman kalliin nahkansa hädän päivänä! Parhaassa tapauksessa jopa kätkemään toisilta ihmisiltä oma todellinen luontonsa: alkoholin käyttö, huumeiden käyttö, riettaus ym.
"Evankelista" Tukiaisen oma elämä ei näytä muuttuneen "Jeesuksen vastaanottamisen" jälkeen. Hänen elämänsä on juopottelua, julkista riitelyä somessa, itserakkauden huumassa omien valokuviensa esittelyä, seksin kerjäämistä, hän jopa julkisesti mainitsee kihlautuneensa ei-uskovan kanssa. Raamattu kuitenkin käskee uskovaisia valitsemaan vain uskovaisen puolison. Tukiaisen tapauksessa, - hän kertoi tulleensa uskoon jo nuorena - ei kuitenkaan voi enää mennä uudestaan avioon, kun on itse jättänyt entisen puolisonsa ja eronnut hänestä. Raamatun mukaan hänen pitäisi jäädä yksinäiseksi. Kaikesta huomaa, että Tukiainen ei ole valmis kieltämään itseänsä ja seuraamaan Jeesusta kuuliaisesti. Tukiainen tahtoo kaikessa toimia oman tahtonsa mukaan, jonka hän korottaa jumalansa asemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu