- Kamera
- Käy!
Seuraavassa omituisesti jutussa Joe Bob tapaa psykosommitelman. Psykosommitelmaan tarvitaan tuoli, jolla ei istu ketään. Tuoli on siis tyhjä.
Olkoon se tällä kertaa puutuoli, sillä ne narisevat mukavasti jalkaa vaihdellessa toiselta toiselle. Hieman kova se kuitenkin oli istua. Varsinkin pitkiä aikoja. Kuitenkin puutuolit - varsinkin vanhat, olivat poikkeuksetta käsityötä. Takkamus siis istui tuolilla, jonka kädet olivat rakentaneet, hioneet ja lakanneet. Lakkapensseli kulki tuolilla verkkaisesti. Pinnasta tuli sileä. Lakkaa tarttui sormiin. Se oli nihkeää.
Tämän jälkeen tuoli narahti jälleen. Se oli siirtynyt aavistuksen taaksepäin. Istuja kurotti kohti ikkunaa ja katsoi pihalle. Hetken kuluttua kädet pyyhkäisivät hameenhelman tottuneesti takamuksen alle ja tuoli otti vastaan jälleen sille lasketun painon.
Nyt esitänkin kysymyksen, Mitä pihalla näkyi?
( Naurua )
- Käy!
Seuraavassa omituisesti jutussa Joe Bob tapaa psykosommitelman. Psykosommitelmaan tarvitaan tuoli, jolla ei istu ketään. Tuoli on siis tyhjä.
Olkoon se tällä kertaa puutuoli, sillä ne narisevat mukavasti jalkaa vaihdellessa toiselta toiselle. Hieman kova se kuitenkin oli istua. Varsinkin pitkiä aikoja. Kuitenkin puutuolit - varsinkin vanhat, olivat poikkeuksetta käsityötä. Takkamus siis istui tuolilla, jonka kädet olivat rakentaneet, hioneet ja lakanneet. Lakkapensseli kulki tuolilla verkkaisesti. Pinnasta tuli sileä. Lakkaa tarttui sormiin. Se oli nihkeää.
Tämän jälkeen tuoli narahti jälleen. Se oli siirtynyt aavistuksen taaksepäin. Istuja kurotti kohti ikkunaa ja katsoi pihalle. Hetken kuluttua kädet pyyhkäisivät hameenhelman tottuneesti takamuksen alle ja tuoli otti vastaan jälleen sille lasketun painon.
Nyt esitänkin kysymyksen, Mitä pihalla näkyi?
( Naurua )
Vastaukset 62
Vanhimmat
On+nimittäin+niin+että+99%+naisista+näkee+siellä+jotain.
99%+miehistä+ei+näe+mitään,+koska+tuolilla+ei+istu+kukaan.+
1%+sekä+miehistä+että+naisista+ei+tajua+kirjoituksestani++tuon+taivaallista.
(+Reps+)
Siis tää on ihan fiktiivinen keissi. Just itte keksin. Niin että jos joku jää jumiin esittämiin kirjoitusvirheisiin tai sotkeutuu prosentteihinsa, niin minä en ota vastuuta vaan mutsi.
( Naurua )
Kaikesta tästä huolimatta näin siellä jotain, vaikka olen Joe Bob.
- Mitä näit? Joe Bob kysyi.
- Näin aivan tavallisen näkymän kadusta, jolla kulki nainen ostoskassinsa kanssa. Kassi ei ollut järin painava. Joko naisella ei ollut perhettä tai sitten perhe oli jo omilla teillään, eikä ostettavaa ollut juuri lainkaan. Hän vaikutti onnettomalta. Täällä oli paljon onnettomia ihmisiä. Varmaan jotain miljoona, Joe Bob vastasi.
- Minne nainen meni?
- Hän meni pois. Tuon kulman taakse tuonne, Joe Bob osoitti ikkunan takana olevaa kadunkulmaa.
- Onko hän nyt poissa?
- Kyllä. Ainakin luulen niin.
(Mielikuvaharjoitusnaurua)
Tää on aika hyvä. Tää on sillä tavalla simmpeli, että siinä on vähän kaikkea kaikille.
(Reps)
Sokkeloiset Vallilan puutalokorttelit oppii tuntemaan kolmessa tunnissa. Kysyin kerran nelivuotiaalta hiekkalaatikolla, että tiesitkö tämä missä hänen kotinsa oli?
Nelivuotias näytti lapiolla ovea ja sanoi, Mutta tuo tuossa ei tiedä. Se on mun pikkuveli.
( Hihitystä )
Joe Bob etsi kuumeisesti netistä jotain jota siellä ei ollut. DM:n nimi oli feikki.
Joe Bob masentui. Kuinka kukaan voi olla niin katala, hän totesi ääneen. Ainoa muisto, joka hänelle jäi, oli pätkiä sukellus keskusteluista ja valloittava hymy kauniine silmineen.
Joe Bob ajatteli työntää päänsä sähköuuniin.
( Naurua )
Korealaiset duunaa mun kirjoitusvirheet.
(Reps)
Revittyään farkkujen lahkeista Joe Bobin ulos uunista, Joe Bob juoksi samoin tein ulos ovesta sisäpihalle ja sieltä kadulle.
Naista ei näkynyt missään.
Hänen enkelinsä liitti jossain teillä tietymättömillä, ja Joe Bob vain kiristi vauhtia. Tunnin kuluttua oli puolet itäisestä kantakaupungista koluttu ja sukat kuluneet puhki.
Joe Bob repi lyhtypylvästä. Sitten hakkasi siihen päätään ja huusi kuin eläin.
Poliisit pysähtyivät paikalle ja veivät Joe Bobin Kisahallin väärään päätyyn.
( Reps )
Samaan aikaan italialaiskaunotar keikkui kumiveneen keulassa Kalithean poukamassa. Hänellä oli märkkäri yllään, joka todennäköisesti korosti entisestään hänen muotojaan.
Mutta kun siirrymme synaptiselle tasolle hänessä, niin huomaamme että hän ei ollut paikalla. Hän oli täällä, mutta hän ei ollut todellisuudessa täällä.
Selitä tätä nyt sitten.
(Hirn)
Tässä kohtaa on psykologinen vedenjakaja, Joe Bob tuumi. Juuri tällä kohtaa hyppylauta oli aina tasapainossa. Mutta olotila oli hetkellinen ja siten ohimenevä.
Italialaiskaunotar kierähti kumiveneen keulalta meriveteen ja katosi pinnan alle ilman laitteita. Hän sukelsi tukialuksen ali vapaalla tyylillä ja tuli pintaan platformin vieressä. Hän ruikkasi huultensa välistä suolavettä turistien varpaille ja kiipesi tikapuita pitkin taivaaseen, kuin kissa.
Samaan aikaan Töölön juoppoputkassa Joe Bob hakkasi niin kauan nyrkeillä oveen, että veri valui. Ketään ei kuulunut. Huumetestien tuloksia odoteltiin.
(Hirn)
Hyvällä syyllä voidaan kysyä, että kumpaan elementtiin ihminen mieluummin hyppää, veteen elementtinä, vai elementtiin itse?
( Naurua )
Joe Bob kiehahtaa
Joe Bobin saavuttaessa ensimmäisen työpäivän ensimmäisen neljänneksen lopun, eli kahvitauon, hän on jo suunniltaan.
Kirjoitustaidottomat kesätyöntekijät olivat jättäneet jälkeensä kaaoksen, jonka mittasuhteita voi lukija vain arvailla. Joe Bob puhalsi latteensa, vaikka se oli kädenlämpöistä.. Eli hän lämmitti sitä.
Samaan aikaan kesätyöntekijät luimistelivat opinqhjojensa pyörävarastoissa ja roskakatoksissa.
( Joe Bobimaista naurua)
Hieman ennen ruokatuntia Joe Bob oli leppynyt inkompetenssiin.
(Joe Bob hihitteli koomiselle sanalle - jota kukaan ei enää käytä. Ai miksi? No siksi, että täydellisen epätäydellisessä maailmassa on tahoja, jotka ennen safkista saksivat itselleen paperikruunun, ja sitten tepastelevat toimistoissaan alasti kädet lanteilla ympyrää. Ulos toimistosta he eivät siten uskaltaudu, koska he itsekin ymmärtävät maailmojen eron.)
Joe Bob päätti olla syyttämättä ketään. Kirjoitustaito saattoi olla taidoista hyödyttömin. Ajatella.
( Reps )
Mutta mitä Joe Bob tarkoitti näin sanoessaan? Mitä tällainen extreme -äijä ajoi sanomisillaan takaa? Eihän hän itse piitannut kirjoittamisesta tai kirjoituksista tuon taivaallista.
Onpa outo äijä.
( Naurua )
Kirjoitus, joka ei ollut asiapitoinen ja seikkaperäinen luettelo, oli hänelle kuin ilmaa.
Miksi ihmeessä ihmiset kirjoittivat jotain muuta? Luodakseen maailmoja?
( Hihitystä )
Vaikuttaakseen johonkin epämääräiseen ja merkkaamattomaan?
Joe Bob ei tiennyt. Hän kauhoi teollisuuskeittoa märissä kengissä kitusiinsa ja ajatteli jotain kaunista. Ihmiset olivat ympärillä harvinaisen - lähes ennennäkemättömän rumia.
( Reps )
Lopulta Joe Bob pyyhki suupielensä pöytäliinaan ja kohahdutti seuralaisiaan. Hän oli vahingossa tarttunut kiinni siihen eikä ruokaliinaan.
Nauru kuului salista vessaan asti, jossa Joe Bob pöntönkannella mökötti.
( Naurua )
Työpisteessään Joe Bob joutui keskustelemaan puhelimitse miessukupuolta edustavan härpäkkeen kanssa, jolla puhelun aikana meni sekaisin sanat adoptio ja adapteri.
Kuvitelkaa jos työpisteeni sijaitsisi keinohedelmöityskeskuksessa Silja Serenadella.
( Reps )
Joe Bob oli seuraavaan kahvituntiin mennessä unohtanut edellisen kommenttinsa pointin. Asiat ja pointit vain yksinkertaisesti hautautuivat seuraavien alle. Joe Bob näki seikan ihmiselle sekä hyvänä että pahana. Eli ei just minään.
Joe Bobin egon tai minäkäsitykseen asialla ei ollut tikun vertaa merkitystä. Eli oli.
(Egohekotusta)
Kahvilla puheenaiheena oli naisurheilijoiden huono menestys eilisenä kisapäivänä. Joe Bob poistui paikalta suomalaiseen tapaan ja ryhtyi kirjoittamaan viestiä. Tapa oli järkyttävän tehokas. Siinä yksinkertaisesti blokattiin kaikki.
( Hihitystä )
Niin ja ei tietenkään tarvinnut fyysisesti poistua mihinkään.
( Reps )
Henkisesti poissaolevaksi Joe Bob oli hassu näky. Hän tökki puhelintaan yleisessä puhetulvassa, jossa risteilylle mielipiteitä kuin jahteja Välimerellä. Toiset mielipiteistä oli ehkä enemmän purkkareita kuin jahteja. Taas toiset mielipiteet vasta muodostuivat veneveistämössä, sillä niistä näkyi vain kieli.
Ehkä höylän kieli. Tai jotain. Joe Bob ei tiennyt oliko höylissä kieltä.
( Naurua )
Joe Bob pohti, että olivatko upseerit se ainoa porukka maailmassa, joka nousi seisomaan naisen noustua pöydästä.
Asia oli tilanteena naiselle lähes nolo. Vai oliko? Joe Bob ei tiennyt, koska oli mies.
( Reps )
Upean tummaverikön kävelyä ulos, me pojat jäätiin siihen rupattelemaan urheilusta ja naisista. Keskustelu oli sotilaallisen vilkas, eikä siinä mussutettu toisen päälle. Arvoasteikolla ei epäsotilaallisissa aiheissa ollut niin väliä.
Kuitenkin Joe Bob oli salaa ihastunut pitkään misuun. Tämän Joe Bob tiesi siitä, että nainen oli kuin erotiikkamessut tylsän miehisessä jaaritteluseurueessa. Joe Bob ei ollut tutustunut kuin pintapuolisesti salaperäiseen naiseen jolla oli salaperäinen työ. Miehet olivat kuin ämmiä naisen ollessa läsnä.
Joe Bobilta oli mennyt ruokahalu, eikä viineri enää tipahtanut.
( Naurua )
Lopulta kahvipöytään jäi vain kaksi miestä, everstiluutnantti Seppo ja nuorempi everstiluutnantti Sibbo. Molemmat esikuntaupseereja.
Sibbo sanoi, Kuule sie Seppo. Kato ku mie tarttisin paistille pytyn. Valurautasen. Ja jos o kans myös.
- Kans myös? Vanhempi esikuntaupseeri Seppo toisti.
- Nii, kato kans myös ois valurautaa. Et sie mitää paisti saa ilma tällast.
Vanhempi esikuntaupseeri Seppo katsahti nuoremman esikuntaupseeri Sibbon käsiin.
- No hää täs viel oo. Mie vast muo'ostan, Sibbo nauroi ja jatkoi, kato mie oo ajatelt tehä vosul paistii. Mut ei miul perkule oo vattii mihi laittasi.
- Mille vosulle? Tolle klopsuttelijalle? Se on lesbo. Pillunnuolijoita esikunnan jokainen huora. Ei ole Suomi kuin ennen. Tulis vittu ryssä ja panis paikan tasaseks. Oikein kirkossa sitä rukoilen.
-Sie et nyt tajjuu. Et sie myöskää missää kirkos käy. Mie kyl käyn aina joulusi, tai jos joku häihi männöö. Vaa tuski uskaltaa, ko o nii rauhatont.
- Lesbo.
- Ai rauhato lesbo?
- Vedä nyt se lattes kitusiin ja odota joulua. Kai kerholla muutakin on tarjottavaa kuin vitun lepakoita. Onhan meillä vaimot, Seppo nauroi niin että sali kaikui.
Kukaan ei ymmärtänyt huumoria, jota esikuntaupseeri Seppo viljeli.
( Hihitystä )
Tässä rekonstruoidussa keskustelussa oli mukana korealainen bugi.
Olkaa hyvä.
(Siis ei osaa kirjoittaa -naurua)
Samaan aikaan kassaholvihämähäkki neiti X vilkuili näyttöjä. Niitä oli aika liuta.
Erityisen huomioitavaa hänessä oli hänen seksuaalinen presentaationsa. Jos naisiinmenevä 'kuka tahansa' kävelisi nyt huoneeseen sisään, niin hän putoaisi polvilleen ja tulisi hänen uskoonsa: epäuskoon.
Sitten kaikista tulisi homoja ja kaikki saisivat yhä lapsia.
Minusta nähden Joe Bob ei tarvitse minua. Hän tarvitsee äidin, Joe Bob ajatteli.
( Reps )
Neiti X sulki koneensa.
Kävellessään kuuluvuusalueelle pitkin käytäviä ohi humisevien koneiden ja loputtoman viileyden aina maanpinnalle ja sen lämpöön asti, hän koki varsin omituisessa valossa kohtaamansa.
Mitä hyötyä, hän ajatteli. Noin visionäärinä.
( Reps )
Joku prkleen bataattiaivo oli pystyttänyt lomani aikana saunaosastolle (saunaan) Harvian tornihökötyksen. Hyvä ettei vittu kattoon asti.
Just joo.
( Reps )
Joe Bobin purkaus heijastaa niitä samoja inspiraationlähteitä, joita supisuomalainen frekvenssi näiden silmille heittää.
Eli vettä.
( Hihitystä )
Joe Bob koki olevansa humoristi (Mitä ikinä se sitten merkkaa).
( Hymiö)
Neiti X kertoi sen tarkoittavan "silmään kusemista".
Eikö ihmisellä ole kaksi silmää?
( Naurua )
Mjoo
Toisilla on ja toisilla ei, oli loppupäätelmä.
( Hihitystä )
Joe Bob kivenkovana "panomiehenä" mutusteli karjalaiskeittoa kotonaan kissansa kanssa Suomen hehkussa ja hälinässä. Oli vähän sitä ja tätä. Yleensä vain tätä. Paljon valoja paloi.
Joe Bobia ei kiinnostanut menneisyys, vaan tulevaisuus. Lisäksi oli mainittava, että tulevaisuus sanana on loputon.
Hän ei yksinkertaisena ihmisenä osannut todeta sitä tosin.
( Tosi hyvää naurua)
Joe Bob entisenä "eliitti... sotilaana" tiesi mitä sota on. Hän ei osannut muuta. Kun hän istui kotona, hän oli tyhjä. Hänessä ei ollut otantapintaa, ei tajua rauhasta. Rauha sanana oli vain valmistautumista pahimpaan.
Rauha.
Eikö tuolle sanalle perusta kaikki maailman ihmiset toivonsa? Joe Bob kyseli itseltään.
( Hihitystä )
Ja kissa nakkasi sille paskat.
( Reps )
Kun Joe Bob joskus jotain lukee, niin hän lukee omia sanojaan. Sanat ovat todiste siitä, että hän oli joskus jotain muuta kuin sitä, mitä hän oli.
Joe Bob ei tee tiliä. Hän on tilittäjä.
(Reps )
Tosi Arskaa! Mä heitän sulle päiväunissani yläfemmat. Tosi duud.
Myy laseja nimmareilla! neiti X huudahti kiimaisena lentoterminaalin autohallissa.
Joe Bob astui hänet kuin stallion maailmankaikkeuden ainoan tamman.
Vitun naiset.
( Reps )
Oikeasti siinä kävi niin, että Joe Bob soitti alaoven summeria ja kähisi jotain ruutuun.
Oli vaikea tajuta mitään.
Päästyään sisälle, Joe Bob istahti sohvalle kuin olisi nousemassa siltä ylös. Tämän jälkeen hän ampui itseään päähän.
Hän oli tullut kotiin; tosin aivot seinillä.
( Reps )
Nämä aivo-asiat ovat tässä se oleellisin juttu. Jos aivot eivät kestä omia (saati muiden) vaatimuksia, niin niillä voi aina tapetoida taustan struktuuriseinän. Ja luoda uusiokuvaa elämän haasteellisuudesta.
En jaksa korostaa sen dokumentaarista tai kulttuurihistoriallista arvoa. Riittää, että jättää sen jälkeensä ja yrittää kaiken unohtaa.
( Naurua )
Mutta taas se mikä on elämän oleellisin pointti, on se mitä jättää jälkeensä.
Elämä saattaa tuntua egotripiltä. Mutta onko se sitä? Joe Bob kyseli itseltään.
Tosin ilman aivoja.
( Naurua )
Salaperäinen neiti X ei ottanut asiaa kevyesti. Aurinkoisen ja vaahtokarkkimaisen vaaleanpunaisuuden ja puhtaanvalkean puolen tytär löydettiin siitä paikasta seisomassa, johon hän jäi laukauksen jälkeen jäi korvat tiettävästi soiden. Hän vain tuijotti ruumista aina poliisien tuloon asti. Hän oli kuin nukke madame Tussaudin vahakabinetista. Jos hänen elämänsä oli ollut tähän saakka nukkemaista, niin nyt hänestä oli tullut sellainen.
Nukke kannettiin paareilla kohti parannusta. Kului vuosia kunnes painajaiset alkoivat.
Madam X katseli käsiään heti herättyään. Ne eivät olleet palaneet. Hän näki toistuvasti yhtä ja samaa kauhun ja hämmennyksen täyttämään unta, jossa hänen hiiltyneeksi muuttunut savuava ruumis leijailee paikoillaan makuuhuoneen täydessä valaistuksessa. Kuitenkin on oudon hämärää ja kuin... usvaista.
Ruumis leijuessaan ritisee kuin hento syysjää sormen alla. Usva tuntuu kiemurtelevan ulos sen hiuksenhienoista halkeamista. Tätä jatkuu niin kauan, että madam X herää. Ja herätessä tunne oli epätodellinen. Kuten se oli ollut kameran kiertäessä leijuva ruumista tuollapuolen todellisuutta.
Sitten leskirouva X valkaisii hiuksensa ja pesi hampaansa. Tässä järjestyksessä.
( Hihitystä )
Astellessaan pitkin humisevia käytäviä syvällä maan alla Joe Bob tunsi olonsa kevyeksi. Hän piti syksystä. Syksyä saattoi kantaa sydämessään vaikka helvettiin sen menettämättä väriloistoaan saati raikkauttaan.
Lasiovista vastaan ei heijastunut Joe Bob vaan mustiin pukeutunut vaalea nainen, jolla oli pitkät kädet. Tämä Joe Bobia aina kummastutti. Nukke hänessä ei tuntunut kuolevan tai katoavan koskaan. Se oli kuin varjo. Kaikkialle seuraava varjo. Jopa pimeyteen asti.
(Naurua )
Neuroottisen tarkka ja järjestelmällinen, viimeiseen piirtoon asti säädetty kroppa maalauksineen ja muine kokonaisuuksineen istahti mukavalle tuolille maailmojen syvyyksissä.
Nainen, joka ei koskaan hymyillyt, oli hirvittävä kokemus.
Varmaan.
( Reps )
Joe Bob ajatteli, että hänen seuraava tyttöystävänsä (naisystävä) saisi kyllä olla vähän iloisempaa sorttia. Ehkä ilolla oli jotain tekemistä onnen ja ehkä rakkaudenkin kanssa.
Mene ja tiedä, Joe Bob ajatteli ja paukutteli iltapäivälehdellä banaanikärpäsiä.
Outo laji, Joe Bob tuumi.
( Hihitystä )
Samaan aikaan Kätilöopiston leikkaussalissa tunnoton nainen katseli vihreää verhoa edessään. Hän oli aika lääkkeissä. Olo oli sekä tunnoton että hilpeän uninen. Sermin takana hääräsi joukko tuntemattomaksi jääviä ihmisiä. Liikkeet alapäässä olivat tietoisia vasta yläpäässä. Katosta olisi pitänyt roikkua hämähäkki, mutta sellaista siellä ei ollut. Oli vain katto ja kattovalot.
Kuollut tulos poltettiin ja hänet työnnettiin osastolle huoneeseen, jossa imetettiin. Sukulaisia vieraili ja erilaisia imetysasentoja kokeiltiin. Että oliko hyvä näin vai näin. Isät pitelivät nyyttejä kuin ne olisivat olleet kuplanhauraita viinaputeleita. Huoneessa haisi sikari ja äidinmaito, tunkkaiset liinavaatteet.
Oli syksy.
( Hihitystä )
Panomies Joe Bob oli tällä aikaa parkkipaikalla, ja kolhi lähteissään ainakin kymmentä autoa. Hän ajoi ulos kaupungista ja ajoi niin pitkälle kuin polttoainetta riitti.
Sitten se loppui.
Joe Bob istui autossa niin kauan, että heräsi. Oli aamu. Kaste tarttui heinistä sääriin ja kengät oli potkittava jaloista. Arpeaan pidellen nainen vaelsi tuntemattomilla oraspelloilla vailla järjen häivää.
Kansallisromanttista, Joe Bob toteaa ja nauraa.
( hirn)
Idylliin sopisi muutama lehmä taustalle. Onko lehmiä enää maaseudulla? Joe Bob pohti.
( ammu-reps)
Seuraavan päivän aamuna nähtiin erään maatalon pihalla kummallinen näky. Ensin sitä katsottiin ikkunasta ja sitten ovenraosta. Kumma kyllä, pihakoira ei haukkunut vaan nuoleskeli kättä, joka roikkui naisesta, joka oli kuin juhlista tullut, mutta päättänyt oikaista loputtoman metsän läpi kotiin.
Kotonaan hän tuskin oli.
Siinä varovaisien tiedustelun jälkeen saatiin nainen istuutumaan pihakeinuun.
- Muistan istuneet joskus tällaisessa. Olin silloin kuuden tai seitsemän. Mutta kuitenkin ennen koulua. Kaupungissa näitä ei ole. Tai en ainakaan ole nähnyt. Tässä on mukava istua.
( Reps )
- Hullu, talon isäntä kuiskaa emännän korvaan. Lapset luimistelivat vanhempiensa jalkojen välissä.
- Hullu tai ei niin auttaa pitää. Menetkös soittamaan siitä, emäntä tiuskaisi.
- Ai mihin?
-No vaikka lääkäriin tai poliisille, nainen napauttamalla ja isäntä rapsuttelee Reinoissaan takaisin tupaan.
- No kuka se sinä olet? emäntä kysyy ryysyläiseltä. Tämä tuijottaa jonnekin tyhjyyteen ja mutisee.
- Olen Joe Bob.
- Vai Joe Bob. No minä olen Anneli. Kiva tavata. Otatko aamukahvia?
(Hihitystä )
Naiset istuivat pihakeinussa ja Anneliksi esittäytynyt talon emäntä kuunteli Joe Bobin seikkaperäistä selvitystä asioiden kulkusuunnassa taaksepäin. Joe Bob hiljaiseksi mieheksi oli varsin suulaalla päällä. Toisinaan jopa hänen kätensä liittyivät mukaan esseeseen, ja milloin kuvailivat jotain kuin pois sitä luotaan työntänyt, tai sitten vain heilutellen vasenta kättä kuin viuhkaa kasvoillaan.
Samaan aikaan talon nopeaälyinen isäntä katseli ikkunasta ulos pihalle ja puhui päivystävän konstaapelin kanssa siitä mitä näki ja mitä oli tapahtunut.
- Tuolla se pihakiikussa istuu, hullu. Ties vaikka olisi vaarallinen. Ehkä se on karannut jostain suljetulla ja tullut tänne ties mitä mielessään. Ei kyllä minä nyt lataan haulikon. Ihan varmuuden vuoksi. En minä koskaan kyllä ole naista ampunut. Mutta jos hullu on niin sitten on pakko.
Ai kuinka niin en lataa haulikkoa? Ei se varmaan pahitteeksi olisi. Liittyykö tämä siihen, että tekin olette nainen? Ai ei liity. No perkele olkoon sitten. Mutta vastuu jää teille. Minä en ota vastuuta mistään mitä akat keksivät suomalaisen miehen päänmenoksi. Ai olette viranomainen ja puhelut nauhoitetaan? Kaikenlaista. Mutta pankaa nyt se Maija tulemaan. Eihän tuollaista pihallaan kukaan katso. Ja mikä ihme bilepuku sillä on edes päällä. Aivan ruokotonta. Rämpiä nyt metsässä tuollainen päällä. No ei ainakaan liepeet pauku tuulessa. Tyyntä nyt kyllä on.
Ai että tulossa on. No minä veronmaksajana kiitän assistentista. Kuulemiin.
Talon isäntä hullua ja vähäpukeista naista katsellessaan tuli ajatelleeksi pornoa. Voisikohan naisen ottaa piikki taloon. Miekkonen tuhahti ja meni katselemaan olympialaisia.
Akat hoitajan omat asiansa, hän ajatteli.
( Hihitystä )
Poliisiautossa istuessaan Joe Bobilla oli vaikeuksia muistaa oikeaa nimeään. Sen niin kuin tiesi, mutta sitä ei tavoittanut. Kaikki hänen tavaransa olivat tiessään. Kenkiä myöten. Hän kaipasi pesulle. Hän kaipasi aamiaista ja hiusharjaa. Mutta eniten hän janosi totuutta, jota hän itse itseltään varjeli. Tätä hän ei kyennyt itselleen myöntämään.
- Moottoritiellä. Kolmenkymmenen kilometrin päässä on musta maastoauto hyljättynä pientareelle poikittain. Sattuuko se olemaan teidän? Liikkuva poliisi sitä siellä ihmettelee.
- Mjaa, kuului vastaus.
- Käytätte te huumeita? toinen poliisi kysyi.
- Noe, nainen vastasi ja veteli hameenhelmaa alemmas. Hän tunsi olonsa epämukavaksi. Voi luoja, lopu jo, hän rukoili hiljaa mielessään. Anneli pelasta minut, hän huusi äänettömästi naiselle, joka seurasi kuulustelua sivummalta. Emäntä piteli sylissään pientä tytärtään ja isompi lapsi kaivoi nenää äitinsä vierellä ja ihaili poliisiautoa.
- Teillä ei nähtävästi ole henkilöllisyystodistusta mukana? kysymyksessä oli selvää ivaa, sillä Joe Bob tunsi jälleen luisuvansa kohti objektin määritelmää. Oli kammottavaa olla nainen... siis tällainen nainen. Hän halusi olla kuin Anneli ilman idioottia miestä. Anneli oli selvästi onnellinen ja tasapainoinen nainen. Kuinka kaunis hän olikaan siinä omalla pihallaan omien lastensa kanssa, Joe Bob ajatteli.
- Tarvitsetteko nenäliinaa? poliisi kysyi.
- Ei meillä ole nenäliinaa. Talouspaperia kyllä on, toinen poliisi sanoi. Jos kelpaa, hän jatkoi. Ja sama iva kuusi puhutun pinnalla.
( Reps )
Samassa poliisiauton näytölle ilmestyi mustan maastoauton omistajan nimi. Se kerrottiin naiselle, joka näytti olevan romahtamispisteen äärellä. Hän vapisi kuin olisi ollut pakkasta.
- Oletteko te tämä henkilö tässä, toinen poliisista kysyi ja käänsi ruudun vasten Joe Bobin kasvoja.
- En, nainen mutisi.
- Oletteko te prostituoitu, sama poliisi kysyi. Kysymys toistettiin. Tämän mukaan teillä on rikosrekisteri ja teitä pidetään prostituoituna. Minusta tämä kuva on teidän kuvanneet tässä. Vai mitä mieltä kollega on?
- Kyllä. Sama henkilö. Kiellättekö yhä olevanne joku muu kuin tämä henkilö tässä?
Jokin Joe Bobissa nitkahti. Siitä kuului melkein korvin kuultava ääni. Hän ei ollut mikään huora. Hän oli Joe Bob. Hän oli mies. Ei tuollainen mies kuin nämä täällä, vaan unelmiensa mies.
( Naurua )
Laillisuuden rajamailla jankuttavat poliisit saivat täysin syyttömän ja mihinkään rikokseen syyllistymättömän naisen romahtamaan suljetussa tilassa poliisiauton sisällä. Hän oli vain eksynyt ja halusi kotiin. Hän halusi vain pois.
Joe Bob kutistui kuin ilmapallo. Sitten Joe Bob oli kadonnut ja jäljelle oli jäänyt vain Itkevä tyttölapsi. Joe Bobista oli tullut muisto.
( Reps )
Samaan aikaan lentokapteeni Joe Bob tilasi allasbaarissa itselleen Mojiton ja seuralaiselleen Minni Hiiren vodkalla.
Oli pirun kuuma päivä. Aivan liian kuuma sekstailuun. Nainen näytti viileältä drinksunsa kanssa valkoisessa kietaisussaan.
Joe Bob vilkaisi sukelluskelloaan, se oli kohta kaksitoista.
( Hihitystä )
Vielä on aikaa... Vaikka kellot eivät käy kaupaksi yhtä hyvin kuin tähtitieteilijän käymisteoria käyneellä kameralla. Altaalla oli ruuhkaa, vaikka lapsien pitikin olla jo syömässä, jokin pistoskohtaus ja sokerihumalansekainentila täytti hieromakuplien kaasut, älinää, kirkumista ja keltaisia kohtia. Onneksi vodka nousi tyydyttäen ajatukset pärskähtäviin kupliin lasinreunalle. Kyllä olin kuplassa altaan pohjassa. Hyytymätön on puhdistuslaite.
Joe Bob kävi lisäämässä klooria ja sulki kannen. -mmm.. kuinka miellyttävä tuoksu leijailikaan ilmassa, se ei ollut kloori...
Pois oli päästävä, mutta miten? Mietti maijassa. Lopulta löydettyään vanhan ja saaneen joulukortin, kirjastokorttiin yhdistäen ja todistaen näin syyttömyytensä kirjan täsmällisellä lainauksella. Aikaa menee hukkaan ja paniikki tuolittomassa olossa synkkeni. Sähkökatkos. Missä olinkaan, käy levähdyspaikaksi sekin hetkisen.
Allas muodoltaan monimuotoinen.
-sen syvyys on määrittämätön, uskoakseni olen edelleen täällä kuplassa, tuskin sukelluskelpoinenkello joutaisi syvyyslamppuun, kun on niin pitkä matka?
Oletuksena kuvitteellisesti, olisiko kulpan löydettyessä altaan pohja marginaalissa horisonttiin ja syksyn pimeyteen tarkasteltaessa eksynyt polulta kerran lähtiessä, jos toisenkin. Parkkimaksut joutavat kansallisroomaiskirjoitukseen. Alus on kätevä!
Jatkuvana pötkönä, taikinasta voi olla hyötyä, tai sukelluspuvusta.
-kelaa vähä! Pikku homma ruikuli, ku iso lapio.
Isoissa kasoissa enemmän. Jokin verkko ja haihdutustussari. Ei etupenkin sinipukuisella ollut, toinen oli poistunut. Himmeä sinertävän vierymä heijasteli ulos, ikkunasta sen näki.
Katsoin ulos. Ulkotila heijastui silmämuniini.
Matkoja sitten toivottelivat, hämmennyin enkä kyennyt kuin riisumaan kenkäni.
Voitteko hinauttaa. En itse pysty ajamaan, koska perseessäni on reikä ja sieltä tulee kupla.
Suljin kirjan ja kestikityin altaalla oleviin kupliin.
Psykosommitelma
- Kamera...
....Käy!
Oletuskanavansulkuputki on ruostunut. Onko altaassa edes vettä.
Kuvankauniina hän siinä seisoi ja osotteli kuin maailmanloppua odottaessa.
-TUOSTS SUUNNAST, -hän huusi. ja jatkoi itsekseen toteanen harmikseen; -oli käpy miun selä al koko yä, ramppaa kellarinäkö muutaman tovin piäst.
Tuli yö.
Hurraa, muutuin näkymättömäksi... ai niin, se kirja... siis mihin se tuoli hävis.... kun kaikki paikat varattuna.
Melkoista menoa!
Tähtitieteilijöille varmasti hyväksytään vetiset aivopierutkin.
Aikomukseni oli pahoitella. En ole enään niin varma, koska on suorastaan tähdenlehtoja vieteriketjussani, mikä pitää altaan tulppaa paikoillaan.