Mieluisat miniät

Anoppeja ja appiukkoja on tullut ja mennyt, ei kipeää tehnyt yhtään. Onneksi avioliittoon en poikien kanssa mennyt, lellittyjä vanhempien kersoja kun ovat

Etkö osaa tehdä parempia valintoja?

Osaisko joku selittää onko mahdollisesti niin että mieheni joku exä on ollut mieluisampi ja se on jäänyt kaihertamaan appivanhempia?

Olemme olleet yhdessä jo 8 vuotta ja avioiduimme viime kesänä. Kaikki nämä vuodet olen ollut etäinen miehen suvulle. Kun menemme käymään, olen yksin. Mies seurustelee kevyesti sisarustensa kumppaneiden kanssa ja sukunsa kanssa. Kun yritän aloittaa keskustelua, siihen ei lähdetä mukaan. Esimerkiksi pidän mieheni siskosta, jos koitan alkaa keskustella hänen kanssaan jostain, hän toteaa vain "okei" ja se jää siihen.

En jaksa enää yrittää vaan tyydyn istumaan sohvan nurkassa ja tekemään jotain, luen vaikka sitten kirjaa. Lasten viihdyttäjäksi kyllä kelpaisin ja ulkoiluttamaan koiraa, mutta tähän en enää suostu. Olen tullut seurustelemaan aikuisten kanssa. Mutta on aika hankalaa, kun kanssani ei kommunikoida. Aivan kuin minut haluttaisiin pois silmistä pyytämällä leikkimään lasten kanssa tai viemään koira ulos.

Ja nähtävästi on nyt tullut jokin asenne muutos. Appivanhemmat siskon perheen kanssa olivat lomamatkalla. Huomasin eräs päivä että kotiimme oli ilmestynyt miehen villapaita, toki miehelleni. Mies esitteli myöhemmin, että olivat sen tuliaisena hänelle tuoneet. Tajusin heti, minulle ei mitään. Toki mietin että ehkä he eivät keksineet mitään tai eivät vain tylysti ostaneet mitään.

Päätin kuitenkin ottaa sen asenteneen että jos näin jatkuu, hyväksyn asian. Mutta en tosiaan jaksa enää ees yrittää alkaa jutella mistään kun ei kanssani kommunikoida. Mikä toki on raskasta:/ luonnostani kun olen vielä sosiaalinen.

eipä ole tarvinnut "luopua" ex-miniästä eikä ex-vävystäkään. Käyvät luonani nykyisten puolisoittensa kanssa monestikin. Keitellään kahvit, jutellaan, joskus ollaan vietetty jouluakin niin että eksät ja nyksät ovat luonani. Monesti noudan lastenlapset luokseni ex-vävyn tai ex-miniän luolta, tai he tuovat muksut minulle silloin kun lapset ovat mummolaan luokseni tulossa.

Silloin kun ollaan ystäviä, niin ollaan ystäviä. Ei aikuisten ihmisten tarvitse oikeaa ystävyyttä lopettaa vaikka joku parisuhde kariutuisikin, voi elää hyvässä sovussakin.

Hei Loonelly, vähän samaan tapaan mullakin meni mieheni kotiväen kanssa ja tosi pitkään. Oikeestaan tuntuu, että en vieläkään ole oikein samaa kastia, tai miten sen nyt ilmaisisi. Ei ainakaan mulla voi johtua mistään exästä, koska olen miehelleni se ihan ensimmäinen ja tähän asti ainakin vielä ainoa. Ollaan ehkä vaan niin kovin eri maailmasta tai siis niin erilaisia.

Mutta kyllä tässä on toimeen tultu. Enää ei ole appivanhemmat elossakaan. Miehen sisarusten kanssa tapaillaan jonkun verran, mutta itse en itseäni heille kovin läheiseksi tunne. Enemmän olenkin tekemisissä oman perheeni kanssa. Älä tuosta huoli, jos vain miehellesi tuotiin tuliainen. Ihan tuttua mullekin. Mutta ovatpa vaan joutuneet toteamaan, että meidän liitto kestää, muut kaikki on tahoillaan jo kertaalleen eronneet!

Ei siis munkaan kanssa juurikaan juteltu eikä mua pyydetty mukaan mihinkään tekemisiin. Aika paljon olin yksikseni, lueskelin ja katselin telkkaria. Tiskaamaan kelpasin ruuan jälkeen. Lopulta ratkaisin asian niin, että en niin kovin usein enää lähtenytkään miehen kotiin, mies kävi paljon itsekseen. Siinä vaiheessa oltiin jo hankittu meille oma talo, joten siinä riitti syytä jäädäkin kotiin, ainahan omakotitalossa on tekemistä, eikä ollut tarve enää mennä "maalle" sieltä kerrostalosta. Olihan se vähän outoa joskus munkin mielestä, kun yhtäkkiä huomasin, että kaikki on jonnekin hävinneet ja olin ihan yksin. Sitten selvisi, että ne oli menneet metsään poimimaan marjoja piirakkaa varten. Kukaan ei sanonut mulle mitään eikä pyytänyt mua mukaan. Olen ihan sosiaalinen ihminen minäkin, mutta lannistaahan tuo tuollainen. Aina munkin aloittamat keskustelut jäi toteamisen tasolle, yleensä kukaan ei kysynyt multa mitään eikä tuntunut olevan kiinnostunut mun asioista. Anoppi oli kyllä ihan mukava ihminen, mutta kauhean aran tuntuinen ja hiljainen.

Mutta siis kyllä näinkin voi elää. Ei mulla ole kauhean suurta tarvetta niitä miehen sisaruksia tapaillakaan. En ole viitsinyt tästä mitään numeroa tehdä. Miehen kanssa kun kuitenkin menee hyvin, sehän se on pääasia.