Suomenojan bensavarkaudet, kaupungin kesämökin rohmuaminen omaan omistukseen, ja sen kunnostaminen kymmenillä tuhansilla euroilla , Espoon kaupungin piikkiin. Kaikki nämä asiat kuitataan nyt pois päiväjärjestyksestä tällä yksittäisellä, Suomenojan aluetyönjohtajan saamalla tuomiolla.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1471572542443
Mukana kähminnässä ollut seuraava ylempi porras, Ulkoilupäällikkö Tapani Kortelainen vapautettiin tyystin kaikista syytteistä. Kortelaisen esimieheen apulaiskaupunginjohtaja Martti Merraan saakka tutkimusta ei ulotettu lainkaan.
Bensavarkauksista ei sanoottu koko propsessin aikana yhtään mitään. Vaikka tiedossa on, että sekä Kortelainen että Merra tankkasivat tuolla veneitään, kaupungin piikkiin. Tankkauspäiväkirjat ovat edelleen olemassa ja käytettävissä.
Armeijassakin laitetaan se kaikkein pienin korpraali syytteeseen, ja maksamaan ylempien kapteenien ja everstien tekemät mittavat virheet ja väärinkäytökset.
Espoon Kaupunki ja sen kunnanvaltuutetut, SDP ja Perussuomalaiset -puolueet etunenässä, saavat tästä Suomenoja -tapauksesta hyvin mustan tahran maineeseensa. Kelläkään valtuutetuista ei lopulta ollut kanttia vaatia tutkimuksia ulotettavaksi apulaiskaupunginjohtaja Merran tasolle saakka.
Juristi Merran nimi on esiintynyt niin monessa Espoon johdon kähmintätapauksessa mukana, että pienellä penkomisella olisi varmasti löytynyt aika outoja bensakuitteja ja Alkon viinanostokuitteja ja muuta kelomökeillä kestitsemistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Öööööö. Siis Persuthan on eniten vaatinu tutkintaa tästä asiasta? Miten ihmeessä Persuja voi syyttää jostain poliisin ja syyttäjän tekemistä tutkinnoista ja syyttämispäätöksistä, jotka Suomen käytännöissä pidetään nimenomaan erillään politiikasta ja poliittisista päättäjistä?