Suomeen loisimaan tullut Neil Hardwick raivostui

kun somalimurhaajasta varoitettiin nettisivulla.

On kuulema rasistista kun lapsenraiskaaja ja murhaaja saa negatiivista julkisuutta.

http://mvlehti.net/2015/04/28/neil-hardwick-puolustaa-raiskaajamurhaaja-abdigadir-osman-husseinia/
9295
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niil tykkäsi tehdä pilavideoita ja moittia suomalaisia joskus 80 ja 90 luvulla. Kun petelius ja Kalliala teki sketsivideon niilistä niin sitäpä tuo ravun värinen ei kestänytkään. Masentui, lopetti työt ja yritti itsemurhaa. Tuo on paras sketsi ikinä. "Ä-ä-ä ja ääää, olen britiläinen"

2Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta kyselen että mikä se sketsi oli jonka Petelius ja Kalliala Hardwickistä tekivät? Itse en sellaista muista, vaikka vankkumaton Peteliuksen huumorin ystävä olenkin.

    Äänestä

Rasmuslapsukaisten logiikka on samaa kuin erään suomalaisen nimeltä mainitsemattoman feministin. Kuulemma on parempi että ne raiskaa ja tappaa Suomessa kuin Somaliassa tms. koska täällä siitä saa (kevyen) rangaistuksen mutta siellä ei (lähtee pää vaihtoon).
Tai kuten eräs nimeltä mainitsematon kansanedustaja tokaisi, kun ihmeteltiin, että miksi facebook-kaverina on pedofiili. "Se on rangaistuksensa kärsinyt", tokaisi nimeltä mainitsematon. Tosin tämä pedofiili uusi rikoksensa ja joutui uudestaan kärsimään rangaistusta.

Äänestä
  • Kuka kansanedustaja, ja kuka oli tuo FB-kaverinsa?

    Äänestä

Mitä tuollaisenkin rikollisia nuolevan vajakin puheilla on väliä. Ei mitään.

Äänestä

"Tosin tämä pedofiili uusi rikoksensa ja joutui uudestaan kärsimään rangaistusta."
Niin, no, sehän uusi parhaimillaan rikoksensa kesken rangaistustaankin. Ajatelkaas sitä! Jokainen on hyvä jossain, onko Suomella varaa menettää parhaita kykyjä ulkomaille?

1Äänestä

on samankaltaiset seksuaaliset suuntaukset kun Husseinilla, homojen ja pedofiilien seksuaalinen kieroutuneisuus on sitä luokkaa että se ylittää kaiken järjellisen toiminnan.

Äänestä

Lässyn lässyn

Äänestä

Täysin pimeähän ukko on aina ollut,liekkö viina syönnyt äijän aivot jo kokonaan,eikös se ollut jo hullujen huoneellakin riehumassa ,kun mäni härmoot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


backtohell kirjoitti:

kun somalimurhaajasta varoitettiin nettisivulla.

On kuulema rasistista kun lapsenraiskaaja ja murhaaja saa negatiivista julkisuutta.

http://mvlehti.net/2015/04/28/neil-hardwick-puolustaa-raiskaajamurhaaja-abdigadir-osman-husseinia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu