Suomen porvarit ovat tulleet hulluiksi, nyt tahdotaan sotaliittoon Yhdysvaltain kanssa. Taas on porvareille Suur-Suomi mielessä, nyt ei olla natsi-Saksan liittolaisia vaan jenkkien!
"Suomi valmistelee Lännen Median mukaan kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa.
Ulkoministeri Timo Soinin (ps) mukaan sopimus on työn alla.
”Toivottavasti saamme neuvoteltua Yhdysvaltain kanssa hyvän sopimuksen. Kannatan sen solmimista”, Soini sanoo Lännen Medialle.
Soini perustelee sopimusta transatlanttisen yhteistyön syventämisellä.
”USA on maailman ainoa supervalta, ja on Suomen intressi, että niistä suhteista pidetään hyvää huolta. Pidän transatlanttista yhteistyötä sekä Suomen että Euroopan kannalta erittäin tärkeänä”, Soini perustelee.
Puolustusministeri Jussi Niinistö täsmensi tänään Tampereella perussuomalaisten ministeriryhmän kokouksessa, että kyse on ”yhteisymmärryspöytäkirjasta” eikä sopimuksesta. Asia viedään Niinistön mukaan syksyllä eduskunnan valiokuntiin käsiteltäväksi.
”Tässä on kyse asiakirjasta, joka mahdollistaa erilaista toimintaa: harjoittelua, materiaaliyhteistyötä, koulutusta, tietojen vaihtoa. Hallitusohjelman mukaisesti transatlanttista yhteistyötä edistetään ja aika lailla samanlainen asiakirja on tekeillä kuin tehtiin hiljattain Britannian kanssa”, Niinistö sanoi.
”Tämä on nyt virkamiesvalmistelussa ja valmistuu tämän syksyn aikana. Eduskunnan valiokuntia on tarkoitus informoida syksyllä.”
Niinistö ei suostunut kertomaan, onko asiaa käsitelty jo tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa eli utvassa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) sanoo HS:lle, että hän on sopimusvalmistelusta tietoinen epävirallisten kanaviensa kautta. Kanerva ei kuitenkaan täsmennä, mistä hän sopimusvalmistelusta kuuli.
”Kuulin valmistelusta tällä viikolla, mutta minulla ei ole asiasta mitään virallisia dokumentteja. Itse sopimuksen sisältöä en siis pysty arvioimaan.”
”Kyllä tämä varmasti tulee puolustusvaliokunnan käsittelyyn joko jo ennen istuntokauden alkua tai heti sen käynnistyttyä, joka tapauksessa ennen sopimuksen allekirjoitusta. On tämä sellainen asiakirja, että se pitää avata valiokunnalle”, Kanerva sanoo.
Kanerva muistuttaa, että transatlanttisen yhteistyön vahvistamisesta sovittiin jo hallitusohjelmassa.
Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) kertoo, että valiokunta on ollut valmistelusta jo pitkään tietoinen.
”Meille on ollut tieto tavoitteesta neuvotella yhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa jo kauan. Olen ollut asiassa myös itse aloitteellinen ja esittänyt, että Suomella täytyy olla samanlainen yhteistyösopimus kuin Ruotsilla”, Salolainen sanoo.
Puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi (vas) kertoo kuulleensa asiasta lauantaina. Mustajärvi ei yhteistyön syventämishankkeesta ylläty, mutta kritisoi sitä ulkopolitiikan kurssikäännöksenä.
”Jos sanotaan, että tämä kahdenkeskinen sopimus Yhdysvaltain kanssa ei muuttaisi Suomen ulko-ja turvallisuuspoliittista linjaa, niin se ei pidä paikkaansa.”
”Aavistelin kyllä tällaista. Eihän Soini ole sanonut Yhdysvalloista yhtäkään kielteistä sanaa. Naton ja Yhdysvaltain kevään lentotoimintaharjoitukset ovat olleet jo niin sanottua siedätyshoitoa. Suomalaisia on totutettu niillä siihen, että Suomi liitetään tietyllä tapaa etupiiriksi.”
Mustajärvi kummastelee myös ulko-ja turvallisuuspoliittisen selonteon antamisaikataulua juhannuksen alla.
”Haluttiinko selonteko tietoisesti juoksuttaa alta pois, jotta voidaan tällaisia sopimusvalmisteluja jatkaa?” Mustajärvi kysyy.
Suomi ja Yhdysvallat saattavat Lännen Median mukaan allekirjoittaa kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen jo lähiaikoina eli ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja.
Ruotsi ja Yhdysvallat sopivat kahdenvälisestä yhteistyöstä jo kesäkuussa. Maat lisäävät kahdenvälistä harjoittelua, joukkojensa yhteensopivuutta, materiaaliyhteistyötä muun muassa ilmapuolustuksessa ja vedenalaisessa sodankäynnissä, tietojenvaihtoa, tutkimusta ja koulutusta sekä yhteistä osallistumista kansainvälisiin operaatioihin."
http://www.hs.fi/politiikka/a1471656825090

Vastaukset 34
Vanhimmat
Jenkit ovat valmiita taistelemaan viimeiseen suomalaiseen saakka!
ameriikka täytyy tuhota nehän on ihan hulluja ihmisiä siellä
Julistetaanko sota yhdysvalloille?
Toisessa maailman sodassa, Usa aseisti voimakkaasti Neuvostoliittoa, sen sodassa Suomea vastaan ja Englanti jopa julisti sodan suomea vastaan.
Tällaiset sopimukset ovat hyviä ja tervetulleita.
Haista paska, ei tuollaiseen kommenttiin tämän kummemmin voi vastata.
USA pyyhkii Suomen papereilla perseensä ja Soini on täysmulkku isänmaan vihollinen.
Ryssän myyrät ovat RAIVOISSAAN, mikä on hauska nähdä!
BUUUAHAHAHAAAAA!
Erinomainen uutinen, Suomi otti jälleen uuden askeleen kohti Natoa. Uskon ja toivon että jos/kun nykyinen hallitus jatkaa vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen hakee Suomi seuraavan vaalikauden (2019-2023) aikana Nato-jäsenyyttä. Punavihreät on pidettävä oppositiossa sillä tuo porukka ei Suomea tahdo Natoon vaan tahtoo jättää Suomen Venäjän armoille.
Voi voi ei kai hyvä ole Yhdysvallat vielä vähemmän Venäjä. Jostain Suomen on valittava oma parhaansa tässä pahassa maailmassa. Ideaalisia eivät ole mitkään suurvallat vaan oman itsekkään valtansa tavoittelioita kaikki. Itsekkäitä ne ovat kaikki, sama millä aatteella ne pahuutensa perustelevat. Se että "minulle" olisi parempi jenkit tai Venäjä, ei kerro mitään oikeaa ja hyvää näistä valtioista, se vain kertoo ihmisen subjektiivisistä toiveista, mikä hänelle itselleen olisi edullista, vaikka se tapahtuisi kapitalistisen korporatiivisen riiston, sosialistisen orjayhteiskunnan tai nykyisin Putinin koettamaa luomaa nationalistis-diktatuurista valtioliittoa. Täytyisi olla ihmisille vaihtoehtoja, ja sellainen on kristinusko sen todellisessa merkityksessänsä. Danielille sanottiin n. 650 ekr.., että kaikki maailmanvallat tulevat luhistumaan ja ainoa valta, joka perii maan tulee Jumalalta. Jumala on luonut maailman ja on uskollinen. Moni miettii, miksi Jumala sallii pahuutta? Maailma on langannut pahuuteen on se syy. Ihminen on valinnut pahan.Jumala ei salli pahuutta vaan Jumala sanoo, että kaikkien kaikkialla on tehtävä parannus tai vaihtoehto on tuomio. Jumala ei ole valinnut pahuutta vaan ihminen, sellaistahan ei tarvitse valita tai tehdä. Aina voi valita oikein ja tehdä hyvää. Sellainen on ihminen, että hän kuitenkin syyttää omista virheistänsä muita, Jumalaa tai lähimmäisiä. Sellainen on ihmisen lihan luonne pahuuden valtaan myyty.
Voi helvetti, kyllä on Suomi täynnä ajattelukyvyttömiä idiootteja nykyään.
Tässä palstan tähän mennessä järkevin kommentti kopioituna: BUUUAHAHAHAAAAA!
Soini ja ns.Perussuomalaiset ovat myrkkyä Suomen kansalle Persut ovat suuri uhka maallemme Hyvästi Soini etsi uusi virka pääset ykkösenä valehtelijoiden klubiin minä pidän teitä isänmaamme pettureina
Uskon, että se tulee. ennemmin tai myöhemmin.
Kannattaa seurata uutisia rivien välistä, jotta voit varastoida pahanpäivän varalle.
Venäjä ei hyökkää talvella. Siihen on monta syytä.
Vaan kesällä silloin, kun geopoliitinen ilmapiiri on lähes otollisin.
Siis varaudu. Niin tekee eliitikin,
satavarmasti.
Ehdottomasti kannattaa veljeillä valtameren takana olevan valtion kanssa ja kerjätä verta nenästään naapurissa olevalta jättivaltiolta. Hyvähyvä!
Luuleeko joku yankeedoodle että ne sieltä valtameren takaa oikeasti tulisi apuun jos Venäjä päättäisi Suomeen hyökätä?
Suomi+kun+liittyy+Natoon+saamme+ryssää+vastaan+ikuisen+turvan.+Ryssä+ei+ikinä+uskalla+hyökätä+yhteenkään+Nato-maahan.+Sinun+"jättivaltiosi"+talous+on+Italian+luokkaa,+sillä+ei+pitkälle+pötkitä+etenkin+kun+rahat+on+loppu.+Jos+Putin+olisi+kuitenkin+niin+hullu+että+hyökkäisi+Nato-maahan+ryssä+häviäisi+sen+sodan+6-0.+Ja+jos+ryssä+käyttäisi+ydinaseita+99%+ryssistä+tapettaisiin.+Päästäisiin+ikuisiksi+ajoiksi+eroon+tuosta+paskakansasta.
No ei ole sinun syysi että isälläsi lorahti tehdessä vähän kusta sekaan.
Kas, äidin pikku rääväsuu on herännyt päiväuniltaan. Onko vanhempasi samanlaisia kommaripaskiaisia, jos ovat mahtavat olla ylpeitä surkimuspojastaan. Tuollaiset kyllä tunnetaan, armeijaa ei käydä eikä päivääkään tehdä rehellistä työtä. Samanlaisia yhteiskunnan elättejä kuin mustalaiset, roskaväkeä, paskasakkia.
Minä en ole kommunisti ja armeijassa olin vuoden. Työtäkin olen tehnyt siinä kuin kuka tahansa muukin.
Älä valehtele, kyllä tuollaisen ryssän perseennuolijan tunnistaa. Suomi Natoon niin saamme ikuisen turvan vanhaa vainolaista vastaan. Sinä olet ryssän kätyri, Putinin agentti kun et tahdo Suomea turvaan. Vanhempasi varmaan samanlaisia, jotain vanhoja kommunisteja, hävetkää perkeleet!
Sinä olet vainoharhainen hullu.
Sinä olet ryssän perseennuolija! Jos muka olet armeijan käynyt niin luuletko että Suomi yksin ryssälle pärjää? Ilman Natoa olemme mennyttä miestä mutta Natossa ryssä ei ikinä uskalla Suomeen hyökätä.
Minulla ei ole tarvetta nuolla kenenkään persettä, ei ryssien eikä jenkkien.
Hullua olisi olla tekemättä sotilasyhteistyötä USA:n kanssa Venäjän naapurimaana. Ukrainan tilanne näyttää kaikille, kuinka käy, jos ei varmista ajoissa kontaktejaan länteen!
Vielä se Nato-jäsenyys niin kaikki hyvin.
Mahtava uutinen!
Päivän paras uutinen, tämän kunniaksi otan ison tölkin kylmää suomalaista keskiolutta!
Taivaallinen uni olisi jos USA hyväksyisi Suomen yhdeksi osavaltiokseen.
Suomessa järjestetään kansan äänestys natojäsenyydestä. Onneksi
suurin osa kansasta on järkevää ja äänestää EI. Soinin pitäs hoitaa Venäjä suhteita paremmin, siitä ei pääse mihinkään. Miksi se Soinille on niin vaikeaa? en ymmärrä. Kekkoselle suhteet Neuvostoliittoon, joka oli kommunistinen työläisdiktatuuri ja oli joskus todella vaikea vapaita porvarimaita kohtaan, suhteiden hoito onnistui, syy oli siinä, että hän oli ahkera ja piti naapurisuhteita kaikkein täkeimpänä.
Luulis tämänpäivän Venäjän kans olevan paljon helpompaa hoitaa asioita, sillä se on demokratia, vaikkakin vielä puutteita on, mutta saahan siellä ihmiset mennä ja tulla, sekä päättää omista asoistaan. Mikä ei ollut mahdollista työläisdiktatuurin aikana. Muuten, Suomessakin aina 70 luvun lopulle asti, oli tämän sosialisoimisen, siis kommunistidiktatuurin kannattajia lähes puolet kansasta.
Suomeen ei tule kansanäänestystä Natosta. Turha elätellä moisia turhia haaveita.
Miten ihmeessä kukaan voi nähdä USA:N hyvänä valtiona? Poliitikot on kuin mistäkin avaruudesta, kaupunkien kadut täynnä paskaa ja Usan asukkaat kuin jostain toisesta ulottuvuudesta.
No näkeehän jotkut Venäjässäkin jotain ihannoitavaa, SE vasta outoa onkin! USA sentään on tuonut maailmaan paljon hyvääkin ja pelastanut Euroopan 1. ja 2. maailmansodassa sekä kylmässä sodassa suojeli Eurooppaa Neukkulalta. Tervetulleita Suomeenkin!
Minun tietääkseni USA ei ole muuta tähän maailmaan tuonut kuin nälänhätää,köyhyyttä,kurjuutta,teloituksia ja Joukkomurhia
”USA on maailman ainoa supervalta, ja on Suomen intressi, että niistä suhteista pidetään hyvää huolta. Pidän transatlanttista yhteistyötä sekä Suomen että Euroopan kannalta erittäin tärkeänä”, Soini perustelee.
Vai että maailman ainoa supervalta? Taitaa tuo soini olla kunnon maanpetturi, kiina ja venäjä löisi Usan maantasalle hetkessä.
Venäjä ei todellakaan ole mikään suurvalta. Talous hollannin kokoluokkaa ja kehitysmaan olosuhteet monin paikoin.
Hieno uutinen. Kyllä ne päättäjätkin näköjään joskus on hereillä.
Soini ja kumppanit tietää hiukan lisätöitä Suomen maanpuolustajille!Natsi Niinistöstä aloitetaan!