Tiltu valehtelee Niinistöstä - taas

"Aivan oikeutetusti maailmalla ja Suomessakin on ymmärretty ja kritisoitu sitä, että transponder-sooloilullaan Niinistö halusi vahingoittaa suorassa tv-lähetyksessä Venäjää ja Putinia."

Päinvastoin. Putin piti ehdotusta hyvänä ja Venäjä teki ehdotuksen jatkotoimista.
Kritiikkiä on esittänyt lähinnä Hesari, joka tiltujen maailmassa on lännen asianajaja.

"Eikä ole vaikea arvata, että Niinistö oli saanut vahingoittamistehtävän USAlta ja NATOlta tai sitten Niinistö luuli pääsevänsä tempullaan USAn ja NATOn suosioon."

Hölynpölyä. Lännessähän on jopa hieman kritisoitu ehdotusta.

"Putin oli Kultarannassa terävä, huomasi Niinistön yrityksen ja käänsi asian voitokseen sanomalla, että Venäjä suostuu asiaan jos USA ja NATO suostuvat ja että hän vie asian Venäjän ja NATOn tulevaan kokoukseen."

Mitään tällaista ei Putin sanonut, vaan totesi Venäjän tutkivan asiaa.

"Kaikki tiedämme tuloksen USA, NATO, NATO-maat eivät ole suostuneet kytkemään transpondeitaan päälle."

Hölynpölyä. Lännen KONEET LENTÄVÄT AINA TUNNSITEET PÄÄLLÄ JA ILMOITTAVAT LENTOSUUNNITELMAT.

"Muistissa on kuinka Niinistö levitti Venäjä- ja venäläisvihaa haukkumalla venäläisiä kasakoiksi, jotka varastavat kaiken ellemme puolusta itseämme."

Se oli sanaleikki.

"Venäjällä mm. Duumassa ja mediassa Niinistön kasakka-parjaukselle naurettiin, sillä kasakat eivät olleet venäläisiä vaan ukrainalaisia ja Niinistöhän tukee konfliktissa Ukrainaa."

Venäjällä ei vertausta noteerattu millään tavalla.
30116
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

"Pentagon ja Nato ovat raivona Niinistön sooloilusta kun Niinistöllä on liian kapeat hartiat."

Eivät ole. Naton periaate vain on, että se neuvottelee järjestönä, ei maittain, kuten Venäjä yrittää.

"Pentagon ja Nato olisivat halunneet asian minsteritasolle niin Putin ei olisi nokkelasti voinut siirtää asiaa ministereiden NATO-kokoukseen."

Hölynpölyä. Venäjä esitti asiaa alemman tason virkamieskokoukseen. Suunnitellut osapuolet ovat torjuneet esityksen. Suomi ei ole saanut kutsua.
Länsi haluaa mukaan kaikki Itämeren rantavaltiot.

1Äänestä

"Sauli Niinistö ja Soini lapioivat rahaa Usan aseteollisuudelle, Sauli Niinistö pummasi jo 500 miljoonaa ja nyt 30 miljoonaa aseisiin."

Tiltun valetta. Puolustusbudjetin laatii puolustusministeriö. Se hyväksytään hallituksessa ja eduskunnassa. Presidentillä ei ole siihen valtaa. Soini voi ottaa kantaa siaa hallituksessa käsiteltäessä.

"Niinistön pitää nostaa Suomen Nato-budjetti 6 miljardiin niin sitten se voi liittää Suomen Natoon. Vielä ei voi kun rahaa Usalle ja Natolle lapioitavaksi on liian vähän."

Hölynpölyä. e ole mitään Nato-budjettia kuin tiltujen valeissa.
Vain itltut ovat liittämässä Suomea Natoon.

1Äänestä

Niinistön olevan lännen asialla, he haukkuivat.
Nyt he väittävät Saulin olleen Moskovan asialla. Taas haukutaan

Molemmissa tapauksissa tiltuilla on kyse valehtelusta.

1Äänestä

"Niljakasta touhua."

Sitähän tiltujen puuhat ovat.

"Suomi ei hae Natojäsenyyttä. Siitä kansa tykkää."

Saulin johtamasta ulkopolitiikasta tykätään, paitsi tiltut.

"Heti perään Suomi liittyy kaikkiin Naton aiheuttamiin konflikteihin ja tekee sopimuksen Amerikan rajojen turvaamiseksi Venäjää vastaan, toisinkinpäin aivan päättömin perustein. Sitoudumme tiiviimmin kuin jäsenet."

Hölynpölyä. Olemme mukana terrorismin vastaisessa taistelussa muiden länsivaltojen tapaan.

"Niinistön nähdään ärsyttävän Venäjää ilmeisesti käskettynä."

Juuri päinvastoin. Sauli pyrkii ylläpitämään hyvät välit Venäjään.

" HS teki diilin, syytti Saulia Venäjämyönteiseksi. Nyt Sauli sai tilaisuuden ilmoittaa kansalle ettei mielistele Venäjää."

HS tekee uutisiaan, Sauli hoitaa politiikkaa.

" Mitenkään kunniakasta ei Suomen touhu tällä hetkellä ole, mutta huonommaksi ei enää voi mennä. Minkäänlaista omaa päätäntävaltaa ei ole. "

Suomi harjoittaa linjakkaasti Niinistön muotoilemaa ulkopolitiikkaa. Vain tiltut ovat vastaan.

1Äänestä

Siinä näyte pietarintrollin kyvystä yksinpuheluun.

Äänestä
  • Vituix vedit ... langan ainoakaan postaus ei ole SLOBOHORON aikaansaannosta.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Vituix vedit ... langan ainoakaan postaus ei ole SLOBOHORON aikaansaannosta.

    Halpaan menit. Jos olet varma siintä että, ainoakaan postaus ei ole SLOBOHORON aikaansaannosta. Niin silloin, niiden täytyy olla sinun itsesi tekemiä postauksia.

    Äänestä

  • Etsi-agentti kirjoitti:

    Halpaan menit. Jos olet varma siintä että, ainoakaan postaus ei ole SLOBOHORON aikaansaannosta. Niin silloin, niiden täytyy olla sinun itsesi tekemiä postauksia.

    No Shit, Sherlock ..... ihanko itse vedit kaniinin hatusta, BRAVO !!!!!!!!!!

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    No Shit, Sherlock ..... ihanko itse vedit kaniinin hatusta, BRAVO !!!!!!!!!!

    En todellakaan itse olisi huomannut sitä. Mutta se oli toi naapurin viisivuotias juniori. joka juuri opettelee lukemaan.

    Äänestä

"Niinpä, miksikähän se ei soittanut Usalle ja Natoon kun Niinistön omien sanojen mukaan transponder-ongelma on ollut jo vuosia."

Ongelma on yksinomaan Venäjän aiheuttama.

"Se ei soittanut kun transponder-ongelma on Usan, Naton, Sauli Niinistön keksintö."

Sen myönsi myös Putin ongelmaksi.

"Usa, Nato, Niinistön Nato-ilmavoimat eivät pysty tunnistamaan Venäjän ilmavoimia kun koneet ovat modernimpia ja niitä on paljon."

Kyllä tunnistetaan. Kaikissa ei edes ole transpondereita.

1Äänestä

Tiltuilu ilmenee puhtaimmillaan näissä Niinistön parjausteksteissä. Selkeää kunnon valehtelua ja vääristelyä Aino Kallion tapaan. Henkilöön menevä asiaton haukkuminen ja yksityiselämästä valehtelu tosin on mautonta ja tekee nykytiltut vastenmielisiksi.

1Äänestä

Vieläkös itätiltuilla riittää voita leivälle ...

1Äänestä

"Venäjänielisyys+on+Sanoma+Oyn+ja+Sauli+Niinistön+roistomaista+vaalikampanjaa."Jaaha.+Sauli+on+kyllä+ajanut+hyviä+suhteita+Venäjään+koko+ajan.Vaalikampanja+alkaa+aikaisintaan+ensi+keväänä."Kanda+on+jo+ymmärtänyt,+että+Sauli+Niinistö+on+Usan+ja+Naton+juoksupoika,+touhuaa+kulisseissa+Venäjää+vastaan+ja+valmistelee+Venäjää+vastaan+sotaakin."Kansa+kannattaa+Saulin+politiikkaa+pois+lukien+1+%+tiltuja.Hupaisaa+on+tuo+tiltujen+sekoaminen+valeisiinsa.

1Äänestä

Niinistön+palkkaama+Tiltu+voisi+lopettaa+jo+tuon+Niinistön+katteettoman+mainostuksen.Totuushan+on+se+että+Niinistön+kannatus+on+presidenttien+historian+huonoimpia.+Asia+yritetään+salata+ja+kansaa+sumuttaa+taas+viime+vaaleissa+2012+Niinistö+valittiin+vilpillä+sama+kusetus+ei+tule+enää+toistumaan."Suomen+presidenttien+koko+historian+epärehellisin+ja+myös+suurin+kansan+virhe+Sauli+Väinämö+Niinistö+on+valjastanut+Suomen+median+epärehellisyytensä+markkinointiin.+Niinistö+ostaa+mainokset+ja+maksaa+toimittajat+kirjoittamaan+itsestään+yksi+kaunista+kymmenen+hyvää+yksitoista+tekaistua+ylistystä.+Naurettavimpia+Niinistön+mainossloganeja+"ykkönen"+ja+"ylivoimainen"+kansalaiset+nuo+tuollaiset+ovat+pelkkää+Sauli+Niinistön+itsensä+kustantamaa+mainontaa+itselleen"+Totuus+on+enemmän+kuin+käsin+kosketeltavissa.+kansa+ymmärtää+vihdoin+että+Niinistön+äänestäminen+presidentiksi+oli+suuri+virhe+ja+siksi+on+aihetta+messuun""Verkon+imun+valtakautena+totuutta+ei+pääse+enää+pakoon+eikä+perinteinen+printti+enää+toimi.Sen+että+Niinistö+ei+todellakaan+ole+suosiossa+sen+todistamiseen+riittää+pelkkä+yksi+tai+muutama+kylmä+fakta:näyttö+viimeisistä+kolmelta+itsenäisyyspäivän+mielenosoituksista+joita+vastaavia+ei+ole+ollut+koko+Suomen+presidenttien+historian.+Ei+edes+Tarja+Halosen+aikana+ole+aiheutettu+yhtä+suurta+tuhoa+linnan+juhlien+yhteydessä.Miksi+kansa+mellakoi+ja+itsenäisyyspäivänä?+huvistako?+ei+ei+ei...+Yksinkertaisesti+kansa+osaa+jo+käyttää+omia+aivoja+eikä+olla+johdateltavissa,+yleisö+ymmärtää+että+heidät+huijattiin+äänestämään+presidentiksi+kylmäkiskoinen+valtion+petosmies+ja+valehtelija,+Sauli+Niinistö+joka+ei+ole+muuta+kuin+vaaraksi+Suomelle.Entä+mitä+muuta?+"Niinistö+päätti+vuoden+2015+emähuijaukseensa+mikä+on+hänelle+tyypillistä,+naruttaminen+ei+enää+mennytkään+läpi!Kysymyksessä+oli+Niinistön+ja+Kokoomuksen+tilaama+"gallup",+jossa+ei+ollut+rehellisyyden+häivääkää+ja+joka+varsin+selkeästi+osoitti+Niinistön+tyhmyyden+tilata+tuollaisia+"tutkimuksia":+Kysely+oli+rakennettu+niin+että+istuva+presidentti+voittaa+ja+näyttää+ylivoimaiselta+ehdokkaalta+kun+muut+"äänet"+jakautuvat+49+muun+"ehdokkaan"+kesken":Moka+oli+vaan+siinä+että+oikeassa+presidentivaalissa+ei+KOSKAAN+ole+50+ehdokasta+eikä+49+presidentin+"vastustajaa",+mutta+niinistön+tilaamassa+mainoksessa+oli,+jotta+Niinistön+kilpailijoiden+äänimäärät+hajosivat+mahdollisimman+monen+ehdokkaan+kesken+niin+että+Sauli+Niinistö+näyttäisi+"ylivoimaiselta"Edellisellä+Kokoomus+ja+Niinistö+eivät+edes+halunneet+selvittää+vaalisetelmaa+niin+härskisti+gallub+oli+rakennettu,+tarkoitus+oli+vain+johtaa+Suomen+kansa+harhaan,+luulemaan+että+kaikki+haluavat+Sauli+Niinistön+presidentiksi.+Vaan+ei+halua+ja+piste.+Ylen+ja+Sauli+Niinistön+suureksi+pettymykseksi+Niinistöä+kannatti+vain+45%+Suomen+kansasta+eli+Suomen+kansan+vähemmistö.+Tulos+oli+yksi+heikompia+istuvan+presidentin+kannatusmittauksia+toiselle+kaudelle+kautta+presidenttien+historian.http://jenni-haukio.blogspot.fi/

Äänestä

Olet oikeassa. Edellä mainitut diagnoosit soveltuvat vallan mainiosti erääseen henkilöön ja tämän Tiltutrolleihin

Niinistön toimista on havaittavissa voimakkaasti jo NYT vakavia deluusioita ja muun muassa seuraavia diagnooseja aivan ammattikielellä:
hypomania F32
narsismi F 60.8
harhaluuloisuushäiriö F22
rajatilapersoonallisuus F 60.3 (persoonan epävakaus)

Edellämainittujen diagnoosit lähentelevät aina skitsofreniaa, ja taudinkuvan kehittyessä (ja vain kehittyessä sillä Niinistöltähän puuttuu se presidentin perusominaisuus eli paineensietokyky) hän olisi valmista kauraa mielisairaalaan ja eläkkeelle viimeistään 2020.

http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/

Äänestä
  • Koitappa punahuora keksiä jotain omaa ......... .

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Koitappa punahuora keksiä jotain omaa ......... .

    Alat heti huorittelemaan kun jäät alakynteen mistä moinen?

    Äänestä

tiedä edes Kalevan pariskunnan oikeaa nimeä. He tutkivat yliopistossa terrorismia ja matkasivat sen takia mm. Jemeniin.

"Sauli Niinistön, Porin prikaatin CIA-Kalela-vakoiluyritelmästä ei ollut apua, päinvastoin nyt Jemen pyytää terrorismin vastaiseen sotaansa apua Venäjältä, mikä on myrkkyä Usalle, Natolle ja Niinistölle kun Venäjän valta maailmlla taas kasvaa."

Jemen on taistellut heikolla menestyksellä huthi-kapinallisia vastaan Saudi-Arabian tuella.
Venäjältä tuskin heruu muuta kuin ehjä aseapua..

1Äänestä

"Niinistö on niitä ihmisiä joka on purunmoinen rasiten lähimmilleen ja kolleegoilleen. "

Erityisesti tiltuille suurella äänimäärällä valittu suosittu presidentti on rasite.
Tiltu ovat koonneet yhden prosentin yhteisrintaman Niinistöä vastustamaan.

1Äänestä
  • Kyllä tuo Tiltujen valtava äänisaalis vähän huolestuttaa ..... . :-)

    Äänestä

"Sauli Niinistö ei pysty Natolla vielä uhkaamaan Venäjää. Siksi se kiirehtii nyt puolustussopimusta Usan kanssa."

Niinistön rauhanpolitiikan kulmakivi on hyvät suhteet Venäjään.
Toinen on hyvät suhteet länteen. Siksi yhteistyö Ruotsin, Iso-Britannian ja USA:n kanssa.
Tiltuille kaikki hyvät suhteet ovat myrkkyä.

Äänestä

"Mielipuoli Niinistö tekee kohtalokkaan virhearvion, sillä USA, NATO, Suomi eivät koskaan saa yliotetta Itämerestä ja työnnä Venäjää sieltä pois tai voita Venäjää Itämerellä."

Itämeren rannat on jo pääosin Nato-maiden tai puolueettomien hallussa. Venäjällä on vai pienet pätkät, vaikka tiltu ei sitä tiedä.

"Eikä USA, NATO, Suomi pysty koskaan valloittamaan Pietaria eikä edes saartamaan sitä kuten natsi-Saksa ja natsi-Suomi 40-luvulla."

Vain tiltu on moisesta kiinnostunut.

Äänestä

"Sauli Niinistö on liian tyhmä ymmärtääkseen Pietarin geopoliittisen, sotilaallisen, taloudellsen, strategisen merkityksen."

Sauli ymmärtää Pietarin merkityksen todella hyvin. Siksi Venäjään pidetään hyviä suhteita,

"USA:n armeijan pyytäminen tänne Pietarin naapuriin harjoittelemaan Pietarin tuhoamista ja valloittamista on Suomen poliittisen historian yksi mielipuolisimmsta teoista."

Hölynpölyä. Pietari ei sijaitse Niinisalossa. Hyvät suhteet USA:an ovat tärkeä Suomelle.

"Toistaiseksi vain Rytin sotaretki on ollut mielipuolisempaa."

Ryti ei ole tehnyt mitään sotaretkeä Pietariin.

Äänestä

valeeksi aivan mieletön.

"Sauli Niinistö on internoitava ennen kuin se ehtii alkaa tapattamaan 80.000 suomalaista päivässä Usan ja Naton hyväksi."

Vain pahasti luonnevikaiset voivat lykätä tuollaista sontaa ympäri vuorokauden.

Äänestä

"Suurlähettiläille pitämässään puheessa Niinistö väitti, että kansainvälisessä politiikassa ei ole tapahtunut kuin kehitystä huonompaan suuntaan."

Valitettavasti hän oli taas kerran oikeassa.

"Pikkuovelana Niinstö tietysti niputti tuhon kehitykseen Turkin ja Venäjän välisen lähentymisen ja yhteistyön, josta Niinistön mukaan on oltava huolissaan."

Aivan, mutta ei tiltun tarkoittamalla tavalla.

"Tuon huolen ja "näkemyksen" Niinistö oli napannut USAlta ja NATOlta."

Ei ole. Siitä ovat kaikki Euroopan maat huolissaan.

"Turkin ja Venäjän sotilaallinen yhteistyö on kuitenkin ainoa keino, millä Syyriaan voidaan saada rauha."

Sellaisesta yhteistyöstä ei ole tietoa. Intressit menevät ristiin.

"Turkki ja Venäjä yhdessä ovat voima, joka pystyy lyömään USAn, NATOn, Niinistön NATO-joukkojen kouluttamat, rahoittamat ja aseistamat terroristit Syyriassa ja sitä mukaa ajamaan sitten USAn ja NATOnkin ulos Syyriasta."

Hölynpölyä. Vain tiltut kannattavat terroristeja.

USA ja NATO eivät toimi Syyriassa. USA johtaa terroristeja vastaan taistelevaa koalitiota Irakissa.
Turkki tulittaa Syyriaa tykistöllä ja Venäjä tuhoaa sairaaloita yhdessä Assadin kanssa.

Äänestä
  • Tässä Niinistöä mainostaville epätoivoisille valehteleville Tiltuille taas totuutta

    Niinistö tietää mistä puhuu itsehän junaili Suomelle EU-katastrofin


    Sauli Niinistö 65 v. - tässä muistutus kansan harhauttamisesta
    24.8.2013 17:38 Seppo Hauta-aho 46 kommenttia ilmoita asiaton viesti
    Sauli Niinistön tekemän megaluokan harhautuksen ydin

    Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.

    Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.

    Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta.

    Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.

    Kuinka vauras ja hyvinvoiva maa Suomi nyt olisikaan, jos Sauli Niinistö olisi ratkaisevilla hetkillä noudattanut perustuslakia ja eduskunnan päätöstä. Suomalaiset joutuvat nyt maksamaan tästä laittomuudesta kovan hinnan.


    Mistä on kyse katso ihmeessä tästä

    http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147807-sauli-niinisto-65-v-tassa-muistutus-kansan-harhauttamisesta

    Äänestä

Niinistöllä on muuten ihan oikeasti päässä vikaa. Tuollainen katastrofi presidenttinä on yhtä sekoilevaa kuin se että kuurosokea poliisi toimisi liikenteenvalvojana

Niinistön toimista on havaittavissa voimakkaasti jo NYT vakavia deluusioita ja muun muassa seuraavia diagnooseja aivan ammattikielellä:
hypomania F32
narsismi F 60.8
harhaluuloisuushäiriö F22
rajatilapersoonallisuus F 60.3 (persoonan epävakaus)

Edellämainittujen diagnoosit lähentelevät aina skitsofreniaa, ja taudinkuvan kehittyessä (ja vain kehittyessä sillä Niinistöltähän puuttuu se presidentin perusominaisuus eli paineensietokyky) hän olisi valmista kauraa mielisairaalaan ja eläkkeelle viimeistään 2020.

http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/

Äänestä

"Niinistö on täydellinen idiootti, pyytää Usan sotajoukot tänne muutaman kymmenen kilometrin päähän harjoittelemaan kaikkien aselajien hyökkäystä Suomen alueelta Pietariin."

Ei ole tapahtunut.
Harjoiteltiin Niinisalossa ja Hankoniemellä pienin voimin. Lentokoneet kaukana sisämaassa.

"Niinistö tekee sen ilmeisesti siksi, että Niinistö ja USAn kenraalit haavailevat uudesta Leningradin piirityksestä tai sitten Niinistöä on neuvottu, että Pietarin uhkaaminen sotilaallsesti on venäläisiä loukkaava ja nöyryyttävä toimi."

Vain tiltut haaveilevat tuollaisesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MeJeesSauli kirjoitti:

"Aivan oikeutetusti maailmalla ja Suomessakin on ymmärretty ja kritisoitu sitä, että transponder-sooloilullaan Niinistö halusi vahingoittaa suorassa tv-lähetyksessä Venäjää ja Putinia."

Päinvastoin. Putin piti ehdotusta hyvänä ja Venäjä teki ehdotuksen jatkotoimista.
Kritiikkiä on esittänyt lähinnä Hesari, joka tiltujen maailmassa on lännen asianajaja.

"Eikä ole vaikea arvata, että Niinistö oli saanut vahingoittamistehtävän USAlta ja NATOlta tai sitten Niinistö luuli pääsevänsä tempullaan USAn ja NATOn suosioon."

Hölynpölyä. Lännessähän on jopa hieman kritisoitu ehdotusta.

"Putin oli Kultarannassa terävä, huomasi Niinistön yrityksen ja käänsi asian voitokseen sanomalla, että Venäjä suostuu asiaan jos USA ja NATO suostuvat ja että hän vie asian Venäjän ja NATOn tulevaan kokoukseen."

Mitään tällaista ei Putin sanonut, vaan totesi Venäjän tutkivan asiaa.

"Kaikki tiedämme tuloksen USA, NATO, NATO-maat eivät ole suostuneet kytkemään transpondeitaan päälle."

Hölynpölyä. Lännen KONEET LENTÄVÄT AINA TUNNSITEET PÄÄLLÄ JA ILMOITTAVAT LENTOSUUNNITELMAT.

"Muistissa on kuinka Niinistö levitti Venäjä- ja venäläisvihaa haukkumalla venäläisiä kasakoiksi, jotka varastavat kaiken ellemme puolusta itseämme."

Se oli sanaleikki.

"Venäjällä mm. Duumassa ja mediassa Niinistön kasakka-parjaukselle naurettiin, sillä kasakat eivät olleet venäläisiä vaan ukrainalaisia ja Niinistöhän tukee konfliktissa Ukrainaa."

Venäjällä ei vertausta noteerattu millään tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu