Ihan mielelläni marjoja ja sieniä poimisin, mutta en tiedä, missä niitä voi Helsingissä poimia? Tai minne uskaltaisin lähteä tutemattomassa metsässä kun pelottaa että eksyn.
En myöskään tunne ketään jonka omenapuista tai niiden alta saisi syksyllä käydä noukkimassa omenoita.
En myöskään tunne ketään jonka omenapuista tai niiden alta saisi syksyllä käydä noukkimassa omenoita.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kai Helsingistä löytyy metsäsaarekkeita mutta mutta en kyllä kaupungissa marjastaisi tai sienestäisi. Saasteet. Vaikkei kai nykyään silti sellasia entisaikainmyrkkyjä niihin keräänny. Mutta kuitenkin inhottaa kaupunkialueella sienestää ja marjastaa.Mut heti lähikunnissa metsää riittää. Ota kompassi mukaan tai kartta. Mene metsäteitä pitkin.
Sinä, veikkonen, luulet kaikkien lukevan karttaa ja kompassia kuin keittokirjaa!
Minulla on molemmat, mutta ei viisautta käyttää niitä :-D
Ajattelin Helsingin edustalla olevia saaria. Ne tapaavat olla mahtavia,
puhtaita paikkoja sienestää ja marjastaa. Mutta matkat maksaa veneellä,
ellei ole omaa venettä - harvalla mummelilla on. Minulla ei ole autoakaan.
Vierasta metsää on kunnioitettava. Omakin Metsä voi ahmaista syliinsä, niin
että joku kartan ja kompassin kanssa kulkeva löytää eksyneen puun kylkeen nojaamasta - vuosia jälkeenpäin.
Siis mitkä saastet pilaa muka marjat ja sienet? Et ilmeisesti ole tutustunut tanskaliseen tutkimukseen, jossa kasvatettiin suurkaupungissa vihanneksia ja tutkittiin niiden mahdolliset saasteet ja raskasmettalijäämät. Tulos oli yllättävä, jäämiä ei ollut ja muutenkin vihannekset olivat täysin elintarvikkeiksi kelpaavia.
Katsoin dokumentin telkkarista, mutta tutkimus löytynee pienellä googletuksella.
Tiede lehdessä oli myös joitakin aikoja sitten luomuun liittyen artikkeli, jossa myös todettiin, ettei luomulla ja ns. tehotuotetulla elintarvikkeella ollut eroa, tai eroa ei voitu osoittaa tutkimuksilla. Luomussakin myydään vain mielikuvia, näyttöä ei löydy erinomaisuudesta itse tuotteessa!
Helsingistä löytyy metsiä poimia marjoja ja sieniä, kompassin ottaisin kyllä mukaan metsään, että osaisin sieltä pois, jos sattuisin jostain syystä eksymään. Marjat ja sienet söisin hyvällä ruokahalulla!
Tämä oli arvokas kirjoitus! Olen tosin itsekin kuullut, lukenut vastaavaa rauhoittavaa ajtusta, mutta joskus pelko iskostuu ja sumentaa ajatuksen.
Kaikissa yrttikirjoissani varoitetaan poimimasta 50m lähempää tietä.
Sitten on niitä tehtaita, joiden saasteita pitää varoa ja mitä vielä?
Torit vaan sattuu olemaan keskella vilkkainta liikennettä,
eikä ihmiset kuole, kun syövät niitä saasteisia tuotteita!
No onhan tuossa joo metsikkö villkkaiden väylien varrella. Kyseisestä metsiköstä on löytynyt mustikoita ja joitain sieniä. Myöskin roskia,koirankakkaa,ilmeisesti myös ihmisen kakkaa kun oli myös jotain wc-paperiakin siellä. Myös huumeneuloja on löytynyt pari kappaletta. Siitä vaan syömään ja poimimaan kaupungissa kasvaneita sieniä ja marjoja. Nam nam.
Ei sitä ihmisen ja koiran p#skaa, sekä huumeneuloja joka paikassa ole! Onhan sinulla silmät päässäsi, että näet missä olet poimimassa. Vai opaskoiran kanssako olet metsässä?
Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Minulla on paljolti sama vaikeus.
Iän mukana ystäväpiiri on huvennut. Kaikilla on lapset ja lastenlapset.
Ei heitä enää saa yhteisille marja- ja sieniretkille minnekään.
Tilanne on muuttunut myös siten, että metsään ei enää mennä yksin.
Voit tulla takaisin kotiin pää sienien kanssa korissa, tai menetät "Impeyden!",
minkä lasken pahemmaksi; en haluaisi sekoittaa puhdasta suomalaista rotuani.
Tiedäthän, mitä tarkoitan? Niin, yksin ei metsään enää mennä monestakaan syystä.
Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin organisoitua pienen metsäretken kauemmaksi. Mutta kukaan ei ole enää halukas lähtemään. Pallia et kanna linja-autossa sankojen ja korien ja eväslaukun mukana kainalossasi.
70-vuotiaan selkä, koivet, kädet eivät jaksa kuten ennen...
Ajattelin ratkaista asian muuttamalla paremman metsän kylkeen. Omasta ei saa kuin kasveja. Mutta sinne, mistä haluaisin saada uuden ruokavaraston, on muuttanut hm,
kuinka tämän sanoisi? - niitä maahanmuuttajia, joiden lapsiakin pelkään.
Ei tarvitse odottaa yhteistyötä tai kunnioitusta näin kristityn kasvatuksen saaneena.
Omivat parhaat paikat rannoilla, levittäytyvät kaupoissa, reuhovat kaduilla laumassa.
Sellaisten kanssa asuessa halvassa asuinalueella menettää kaikki etunsa, jopa pesutuvassa ja pestyjä vaatteita ei tarvitse hakea- joku muu näki jo sen vaivan.
Pyörät rikotaan tai varastetaan. Ikäviä kokemuksia ennen sellaisesta yhteistyöstä.
Joten en ole kyennyt ratkaisemaan tätä ongelmaa minäkään tyydttävästi -
olosuhteiden muuttuessa. Kuka keksii neuvon?
Ihan aiheellisia huolenaiheita toit esille. En itsekään toivo "tungettelevaista herraseuraa" minkään rodun edustajista. Kompassin ja kartan kanssa en halua itsekseni lähteä harhailemaan. Kompassia en osaa käyttääkään. Saasteasian joku otti esille, se on myös yksi asia, jonka takia nämä marjastukset ja sienestykset on jääneet toteuttamatta.
Muistan vielä ydinsaasteet Thernobylistä, vai mikä s*mari se nyt oli, Valkovenäjällä. Tuuli toi saasteet Skandinaviaan. Jäkälät ja sammaleet
turmeltuivat. Vuosia kaikki poron- ja hirvelihat jäivät saastutetuiksi.
Marjoja ja sieniä ei saanut missään nimessä syödä, kun sienet imevät saasteita kuin sienien kuuluukin.
Siinä sitten minulta jäi moni asia pelästyksessä. Tosin kaikki ruoka saastui samalla tavalla. Ei se ydinsaaste pelkästään metsiin laskeutunut.
Kyllä se tasaisesti levittäytyi koko Pohjoiseen, lehmien ja sikojenkin lihaan!
Mutta siitä ei varoitettu - jostain syystä. Siksi en sitä ajatellut. Tyhmyrinä.
Katsotaan, jos jollain olisi viisautta valaista ongelmaamme.
Tarkoitit varmaan Ukrainaa. Selität minkä sylki suuhun tuo, mutta harvemmin jutuissasi mitään tolkkua.
Ei ne mamut raiskaa 70 mummoo.
Oletko varma?! No, uskallan sitten vähän rohkeammin uloskin!
Täälläkin vain nautitaan metsämarjoista kaupan pakastealtaan kautta. Olisihan se mukavaa liikuntaa mennä marjametsään, mutta mihinkä täällä kaupungissa lähtisi marjaan?
Voi hyvä Sylvi, että mihin marjaan!! Neuvo nyt täällä vielä marjapaikat näille, huhhuh tätä porukkaa.
Tässä ensi hätään: https://www.radiohelsinki.fi/artikkeli/11619/?Ilmaiset kesämenot: sienestys ja marjastus
Kiitos, kiitos. Hyvä että tuollaistakin tietoa on joku kerännyt.
Harmi kun nuo opastetut retket ovat aika hintavia köyhän kukkarolle.
Tuskin noille retkille on tarpeen osallistua. Eiköhän jokainen tunnista puolukan ja osaa sitä omin päinkin kerätä. Ja mustikankin. Sitäkin on vielä paljon metsässä, vaikka puolukka-aika onkin. Perkailen juuri tämän päivän puolukkasaalistani, ja eilen keitin ruispuolukkapuuroa. Ei pahaa.
Olishan se retkelle osallistuminen sellaista sosiaalista toimintaa, kun yksin tulee kaikki muu tehdyksi. Ei oikein uskalla yksin sinne metsään mennä. :(
Ne retket ovat kai lähinnä juuri sitä sosiaalista toimintaa. Itse marjojen keruu jää vähemmälle, eikä aikaakaan ole paljoa. Eikö sinulla ole ketään tuttavaa tai naapuria, joka lähtisi kanssasi? Otapa puheeksi. Mutta ei niissä metsissä mitään vaaraa yksinkään liikkuvalle ole, kunhan vähän katsoo, mihin suuntaan menee. Kuuluisaksi tullut nuori poimija kertoi merkanneensa puut maalarinteipillä, ettei eksyisi.
Nyt varmaankin moni yksinäinen uskaltautuu metsään maalarinteipin kanssa. Toivottavasti eivät ihan satu samalle alueelle, muuten voi ne merkityt reitit mennä ristiin ja eksyminen edessä kun juostaan omia ja toisten merkitsemiä polkuja eestaas... :P
Eipä voi metsässä eksyä metsäpalstat ovat niin pieniä vähintääkin metsätie on kohta vastassa.
Itse en maalarinteippiä ole koskaan metsässä liikkuessani tarvinnut, mutta mainittu nuorimies, joka marjasti muualla kuin pääkaupunkiseudulla, koki sen hyödylliseksi. En usko, että ne lisäisivät eksymisvaaraa, mutta en pidä niitä myöskään pääkaupunkiseudulla tarpeellisina.
Turha niitä on lähteä lähimetsikköihin metsästämään. Oman kokemuksen mukaan ne paikat "siivotaan" marjoista heti ensimmäisenä. Oman kokemuksen perusteella, joka on suuresta lähiöstä, että täällä ei näy marjan marjaa 5 kilometrin säteellä yhdessäkään mättäässä.
Ei muuta kuin sangot pyöränsarveen ja köröttelemään. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Onneksi yksineläjän vuosittainen tarve tulee parilla, kolmella sangollisella tyydytettyä.
Hyvä ettet osaa kaupungin metsässä marjastaa. Ne ovat täynnä koirien paskoja, pultsareiden ja huumehemmojen oksennuksia ja kusia.
Yritä mennä jonnekin vähän kauemmas kaupungin metsistä, saat ehkä puhtaampia marjoja ja sieniä.
Kysele ihmisiltä jos tietäisivät paikkoja,joku saattaa innostua lähtemään mukaan.
Voisin kuvitella, että jo tuossa Keskuspuiston/Paloheinän alueella olisi jonkin verran marjasatoa. Tokihan nuo alueet risteilevät pururatoja, ja poimijoitakin taitaa olla liikkeellä. Ainakin muista viimeksi nähneeni jonkun puskassa poimimassa jotain Pitkäkosken lähellä.
Nuuksion kansallispuisto tietysti on, mutta sitä nyt ei voi pitää oikein lähimetsänä, kun sen reunalle on matkaa lähtöpisteestä riippuen 20-30 kilometriä linnuntietä.
Omenoita saa käydä poimimassa kaupungin hedelmätarhassa Malminkartanossa! Tämä vuonna poimintapäivä on 10.9. Jokainen kävijä saa poimia yhden kassillisen verran omenaa.
http://hyvakasvaa.fi/tapahtuma/malminkartanon-hedelmatarhan-omenien-poiminta/
Mutta kun ei uskalla yksin mennä. Jos vaikka mamu raiskaa tai eksyn. On niin hintavaakin mennä. Voi olla koirankakkaa tai Tsernobyliä puissa. Onko edes maalarinteipillä merkittyjä puita? Jos ovat narkomaanit piikittäneet omenat tai koko puun. Tarvitsenko kartan ja kompassin? Onhan opastus?
joo viime vuonnakin tiedän yhden tutun se poimi tuolta omenoita ja sitten yhdestä PUUSTA HYPPÄSI MAMU SEN NISKAAN!!!!! Mamu oli siis piilotellut siinä puun oksalla väiymässä!! Tuttu päsi pakoon onneksi mutta omenat jäi sinne,,, kannataa siis olla varovainen!
Unohdin ihan, että kai ne ovat kristillisiä omenoita. Mitään pakanamaan koppuroita en huoli. Kyllä pitää löytyä Herramme Sebaot-sertifikaatti tai valitan arkkipiispalle.
Arkkipiispa on jo tehnyt niistä omenaviiniä, kirkon käyttöön tietysti ;D
Se on kyllä paha paikka tuo Malminkartanon omenalehto. Kerran kävelin siellä iltahämärissä muuten vaan, niin puron varresta hyökkäsi eteeni kolme IHMISSUTTA! Sain lyötyä yhtä hopeatikarillani, mutta kaksi lähti takaa-ajoon. Heitin reppuni hämäykseksi maahan, kuten on neuvottu. Ne jäivät haistelemaan ja tonkimaan sitä (repussa oli siks-päkki karhua, saarioisten mikropizza ja bonus-toppa), ja sain sen verran aikaa että pääsin tarhasta pois. En mene sinne koskaan enää!
Isä meitää sinun olisi pitänyt sushukille lukea. Sitä kavahtavat jumalattomatkin. Ja aina voit viskata Siionin virsillä, jos muu ei auta.
kas vain, Mayja-70 on muuttunut vali-vali-seli-seli:ksi. ;D Turha vaihtaa nicciä, kun kirjoitustyyli paljastaa!
Siunausta vaan sinullekin.
Montakos litraa tänään on tullut poimittua? Minä käväisin nopeasti metsässä, tuli kolme litraa puolukkaa ja kesän viimeiset mustikat, kaksi litraa. Sieniä en poiminut ollenkaan, kun aika ei riittänyt.
Tietokoneen äärestä marjoja ei löydy, se on varmaa. Kyllä niitä haluavan on hankkiuduttava metsään.
Pyöräile maalle ja ota selvää onko paikalla ollut ongelmajätteitä tai laiton kaatopaikka.... ettet myrkytä itseäsi ja läheisiäsi....
Metsään ei kannata mennä. Karhu voi raiskata.
Kiitos hyvästä aloituksesta.
Vastauksista useimmat osoittavat järjen köyhyyttä, mutta köyyyspalstahan tämä onkin...
Mulla on pakastin täynnä marjoja. Mihin laittaisin sitten ne, jota vielä pitäisi käydä keräämässä? Eikä edes tee mieli syödä marjoja missään muodossa.
Viimevuotisetkin piti keväällä väkisin keittää marjapuuroksi tai kiisseliksi.
Onko niissä sitten ravintoarvoa, kun ensin pitää puoli vuotta pakastimessa, sitten keittää. Häh?
Ja mitä tehdä kun ei edes maistu?
Miksi siis pitäisi kerätä? Keräämisen vuoksiko?
"Miksi siis pitäisi kerätä? Keräämisen vuoksiko?"
Se taitaa olla keskeinen syys monille. Agraariyhteiskunnan jäänteenä kaupungissa asuvakin suomalainen kokee moraalisena velvoitteenaan lähteä risukkoon keräilemään marjoja, joita sitten tungetaan pakastimeen ja sulatellaan tai mehustellaan seuraavaan toukokuuhun asti. Kun tuolle touhulle laskee tuntipalkan, niin ei paljoa jää viivan alle.
Tietty marjametsää voi käyttää aina työttömien syyllistämiseen: "metsät ovat marjoja täynnä, työttömät keräämään!" Jotkut ajattelevat kai maan kilpailukykyongelmien näin ratkeavan 2000-luvulla, kun ihmiset laitetaan näpertämään metsästäjä-keräilijäkulttuurin pariin muutamaksi tunniksi viikossa.
Miksikö kannattaisi kerätä? No vaikka siksi, että marjoista maksetaan. Tosin nykytyöttömälle taitaa olla hävityksen kauhistus se ajatus, että rahaa vastaan pitäisi tehdä jotain. Ihmisen olemistahan sellainen karsii.
Siinä taas työttömien vastainen perusviesti, jossa ei ollut muuta ajatusta kuin päästä haukkumaan kyseistä ryhmää.
Täällähän valitetaan alituiseen rahan puutetta! Miksi sitten ei kerätä myyntiin marjoja? Niistä maksetaan hyvin ja tulo on verotonta poimijalle.
Monet toki keräävät omaan käyttöön, mutta marjat voi poimia myyntiin. Monille eläkeläisille marjojen myynnistä saatu tulo on merkittävä tulon lähde. Vaihdetaan auto uuteen, tehdään pitkiä ulkomaanmatkoja ym. Siis kaikkea sitä mitä täällä monet ruikuttavat, kun eivät voi tehdä, kun ei ole rahaa.
Teetkö myös itse niin kuin toisia neuvot?
Jos pakastin on täynnä marjoja, voi keräämisen lopettaa, ellei sitten halua antaa marjoja jollekulle sellaiselle, jolla itsellään ei ole mahdollisuutta poimia marjoja, tai myydä niitä.
Marjat säilyvät pakastimessa siihen asti, että uusia kypsyy, mutta ne kannattaa sulattaa nopeasti, etteivät vitamiinit häviä.
Jos vaihtoehtoina on viimevuotiset pakastemarjat tai ei mitään, valitsen ilman muuta viimevuotiset pakastemarjat.
Voi, täällä olisi omenoita!!
Ei vaan ole Helsingissä päin ollenkaan.
LAITA jonnekin kauppojen ilmoitustauluille lappuja, että tulet hakemaan ylimääräisiä omenoita.
Monilla on ongelma se, mitä niille kaikille oikein tekee jos on paljon hedelmää tuottava puu. Moni olisi oikein tyytyväinen, kun joku auttaisi ja hakisi omenoita hyötykäyttöön.