Sitähän just kaikki onkin, hulluja uskonnosta

Ja sitäkin kaikkea, hulluutta ihmisiin, jopa uskoviin, ovat Jumalat Jeesuksineen täällä yrittäneet kovasti vääntää. Jotta hullujen jutuilla, puheilla ei sitten olisi väliä, kenenkään ei tarvitsis uskoa, mitä jotkut monet hädässään huutavat, karuja tosiasioita. Ja jotta se enemmistö hulluja sitten olisi helpommin ohjenuoraan, liekaan laitettavissa, Uskon ja Jumalien tahdosta ja taholta.

Oikeasti, tosiasia on, että Usko, uskonnot (just pääsääntöisesti islam, juutalaisten uskonto ja viime aikoina jopa kristinusko, kuten kyllä myös kautta aikain) Valtiaat tekevät hulluja niin ihmisistä kuin kaikista muistakin. Mitä kauemmin kestää toi Uskon, uskonnon ja Jumalien harrastama aivopesu, sitä pysyvämmin saavat ihmiset hulluiksi, työkyvyttömiksi, avuttomiksi reppanoiksi. Ja kidutus, kiristys-painostus-usko(nto) voi jatkaa eloaan.
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän toki noin. Looginen ajattelu jatkuu vaikka välillä äärirajoille joudutaankin.

Äänestä

Mitä ihmettä nillität!? Kuka on pakottanut sinua uskomaan yhtään mihinkään? Ole uskomatta ja ole onnellinen.

Äänestä
  • Opit kyllä, ikävä kyllä kaiken vielä itsekin tietämään, viimeistään kun siirryt sinne Henkimaailmaan, että kuka/ketkä ovat ne Kaiken kovalla osujat, satuttajat, kiduttajat, ja kaikkien häpäisijät. Meidät on todella kuules, niin monet, suuri osa valkoihoisistakin pakotettu "uskomaan" ja sitten ei enää uskomaan, mutta kaiken uhrina ja kohdisteltavina olemaan. Emme ole useimmatkaan päässeet edes tosta uhrin, ei kohdistelu, ei kidutetun osasta, emmekä ole yhtään sitä itse sallineet, antaneet siihen lupaa, mahdollisuutta, vaan meitä useita on kidutettu n. 11:ttä vuotta, vaikka kaikki ollaan taisteltu kaikkemme kaiken kidutuksenkin välttämiseksi, poistamiseksi.

    Äänestä

  • Vielä lisäys tohon edelliseen viestiin, vastaukseen="kuka on pakottanut sinut uskomaan yhtään mihinkään"...= No olemme kyllä monet olleet pakotettuja pienestä pitäen Noiden Jumalien, Valtiaiden kautta, uskomaan. Alkuun se menikin ihan ok., mutta vuosien varrella, mitä aikuisemmaksi kasvoimme, opimme, ettei Heidän Uskollaan, uskonnollaan EIKÄ Heillä ole mitään tekemistä ihmisten kanssa. Halusivat vain hyötyä ja Hyvä Heidän oli vain pelkkää pitkää, kauan kestänyttä huijausta, jossa päästiin vain kokonaisvaltaiseen ihmisten riistämiseen ja pakottamiseen.
    Emme ole tosiaankaan saaneet useimmatkaan valita, uskommeko me vai emme, sillä siinä tapauksessa kun jos kieltäydyimme Heistä/Heidän Uskostaan, niin aloimmekin saada ikuisesti, loppuun asti olevaa kiusaamista, kiduttamisineen kaikkineen ja elämän vaarallisuuteen ajamista. Se siis siitä, että ihmisillä muka vapaa tahto valita, uskoako, lähteäkö Heidän mukaan mihinkään. Sillä KOSTO oli tollainen, ja ihan aika lailla kaikilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HerroistaSeKaikkiLähtee kirjoitti:

Ja sitäkin kaikkea, hulluutta ihmisiin, jopa uskoviin, ovat Jumalat Jeesuksineen täällä yrittäneet kovasti vääntää. Jotta hullujen jutuilla, puheilla ei sitten olisi väliä, kenenkään ei tarvitsis uskoa, mitä jotkut monet hädässään huutavat, karuja tosiasioita. Ja jotta se enemmistö hulluja sitten olisi helpommin ohjenuoraan, liekaan laitettavissa, Uskon ja Jumalien tahdosta ja taholta.

Oikeasti, tosiasia on, että Usko, uskonnot (just pääsääntöisesti islam, juutalaisten uskonto ja viime aikoina jopa kristinusko, kuten kyllä myös kautta aikain) Valtiaat tekevät hulluja niin ihmisistä kuin kaikista muistakin. Mitä kauemmin kestää toi Uskon, uskonnon ja Jumalien harrastama aivopesu, sitä pysyvämmin saavat ihmiset hulluiksi, työkyvyttömiksi, avuttomiksi reppanoiksi. Ja kidutus, kiristys-painostus-usko(nto) voi jatkaa eloaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu