Suhdeluvut

Naisia syntyy hieman vähemmän kuin miehiä. Vastasyntyneissä on noin 100 naista jokaista 105 miestä kohti. Tämä suhdeluku pysyy tälläisenä pitkälle keski-ikään asti.

Jos ajatellaan parikymppisiä, niin tällöin harva on pysyvästi pariutunut. Vapailla markkinoilla olevien nuorten suhdeluku on lähellä tätä samaa 100/105:ttä. Ei tunnu hirveän isolta erolta.

Mutta kun katsotaan aikaa hieman pidemälle, tuonne lähemmäksi 25-30 ikävuotta. Tällöin ehkä 90-95% onkin jo pariutunut. Kun hieman lasketaan, niin todetaan, että vapailla markkinoilla olevien sukupuolijakautuma onkin sellainen, että sadasta naisesta on vapaana 5 naista. Vastaavasti 105:stä miehestä onkin vapaana 10 miestä.

Eli vapailla markkinoilla onkin tarjolla kaksinkertainen määrä miehiä samassa ikäluokassa naisiin verrattuna. Tämän voi jokainen huomata vanhemman väen menopaikoissa.
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sen kerran kun ihmiseks on syntyny niin naaraat on vähemmistössä. Evoluution kannalta jopa outoa. Eläinmaailmassa lähes aina naaraita on enemmistö koska naaras pääsee luonnossa aina lisääntymään. Uros vain poikkeustapauksessa ollessaan komein ja vahvin. Toisaalta tuo saattaa olla evoluution yksi keino vähentää jo ylipaisunutta ihmispopulaatiota.

Äänestä
  • Johtuisko siitä, että uroksen elämän pitäisi olla vaarallisempaa reviiritaisteluineen ja naaraista taisteluineen, että osan pitäisi kuollakin näissä tappeluissa... Moderni hyvinvointiyhteiskunta elättää paljon sellaista populaa, joka on periaatteessa elinkelvotonta luonnonlakien mukaan.

    Äänestä

  • Ätmi_ kirjoitti:

    Johtuisko siitä, että uroksen elämän pitäisi olla vaarallisempaa reviiritaisteluineen ja naaraista taisteluineen, että osan pitäisi kuollakin näissä tappeluissa... Moderni hyvinvointiyhteiskunta elättää paljon sellaista populaa, joka on periaatteessa elinkelvotonta luonnonlakien mukaan.

    Niinpä. Kai se olisin minäkin normaalissa evolutiivisessa ympäristössä jo kuollut tai tullut tapetuksi lisääntymiskelvottomana yksilönä. Siinä ihmiskunta on osaltaan hellämielinen että sallii elämän myös rumille uroksille mitä luonnonlaki ei eläimillä salli.

    Äänestä

  • PalstanRuminMies kirjoitti:

    Rumakin elukka voi pärjätä taistelussa toisia vastaan ja olla voittaja, jos on fyysisesti voimakas ja terve, ja luonteeltaan "johtaja -tyyppi". Tosin asia on silloin eri, jos rumuus johtuu jostain geneettisestä virheestä, joka tekee vielä fyysisesti heikoksi. Itsehän en ole naamaltani ruma, mutta ulkoinen olemus on muuten tuulen nussima pulkannaru ja lisäksi olen luonteeltani inisevä vätys. Siinä syyt ätmiydelleni. Tiedän paljon itseäni rumempia jätkiä, jotka saa naista, mutta minusta ihan miellyttävästä naamasta huolimatta naiset haistaa että olen huono, eikä minusta ole siittämään laadukkaita pentuja, saati elättämään niitä ja äitiään.

    Äänestä

muslimit tykkää painaa ukkoo kakkoseen.

Äänestä

Minä+en+usko,+että+25-30-vuotiaista+90-95%+olisi+parisuhteessa.+Ei+lähimainkaan.+Siksi+toisekseen+suurissa+kaupungeissa+on+naisenemmistö.+Kannattaa+siis+lähteä+kaupunkiin+etsimään+naisia.+Baareissa+kylläkin+on+suuri+miesenemmistö,+koska+miehet+käyvät+niissä+huomattavasti+enemmän+kuin+naiset.+Kannattaa+siis+etsiä+naisia+jostain+muualta.

Äänestä
  • Niinkö? Tampereeltahan minäkin olen naista ikäni hakenut plus lähiympäristö ja täällä kuulemma on sinkkunaisia maan eniten. Silti kenellekkään ole kelvannu. Kaupunki tai maaseutu ei ihmeitä tee jos synnyt rumaksi.

    Äänestä

  • PalstanRuminMies kirjoitti:

    Niinkö? Tampereeltahan minäkin olen naista ikäni hakenut plus lähiympäristö ja täällä kuulemma on sinkkunaisia maan eniten. Silti kenellekkään ole kelvannu. Kaupunki tai maaseutu ei ihmeitä tee jos synnyt rumaksi.

    Minä en millään suostu uskomaan, että ulkonäkö olisi ainoa ongelmasi naisrintamalla.

    Äänestä

Tosi Rakastajat tekee vain ja ainostaan tyttöjä :)

Eli siinä vähän parantamisen varaa ja eiköhän syntyvien lasten sukupuoletkin ala jakaantua tasaisemmin... :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-raitis3 kirjoitti:

Naisia syntyy hieman vähemmän kuin miehiä. Vastasyntyneissä on noin 100 naista jokaista 105 miestä kohti. Tämä suhdeluku pysyy tälläisenä pitkälle keski-ikään asti.

Jos ajatellaan parikymppisiä, niin tällöin harva on pysyvästi pariutunut. Vapailla markkinoilla olevien nuorten suhdeluku on lähellä tätä samaa 100/105:ttä. Ei tunnu hirveän isolta erolta.

Mutta kun katsotaan aikaa hieman pidemälle, tuonne lähemmäksi 25-30 ikävuotta. Tällöin ehkä 90-95% onkin jo pariutunut. Kun hieman lasketaan, niin todetaan, että vapailla markkinoilla olevien sukupuolijakautuma onkin sellainen, että sadasta naisesta on vapaana 5 naista. Vastaavasti 105:stä miehestä onkin vapaana 10 miestä.

Eli vapailla markkinoilla onkin tarjolla kaksinkertainen määrä miehiä samassa ikäluokassa naisiin verrattuna. Tämän voi jokainen huomata vanhemman väen menopaikoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu