Vaihtelevuutta suhteessa

ChinaDragon

Monikulttuurisessa suhteessa olevat elävät hyvin erilaisessa tilanteessa mitä samaa kansalaisuutta edustavat. Elämässä on hetkiä jolloin se puoliso lähtee sukuloimaan kotimaahansa ja elo muuttuu hyvin erilaiseksi.

Kuinka usein puolisonne vierailee kotimaassaan ja lähdettekö itse aina matkalle mukaan?

Muutaman viikon yksinolo piristää parisuhdetta, vai koetteko yksinoloajan haasteelliseksi? Itse näen ajan kasvun paikkana, voi miettiä rauhassa ns. elämän kokonaisuuksia.

15

228

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksvaan222

      pari kertaa vuodessa käy vierailulla omassa maassaan,itse en ole vielä (kaksi vuotta yhdessä) vieraillut hänen kanssaan siellä.Toivon,että pääsen vielä käymään..tosin tämä aika koto Suomessa yksikseen tuo aina mukavan breikin suhteeseen.

    • Chomchom

      Pääsääntöisesti matkustamme perheenä, koska mieheni sukulaiset tuntuvat odottavan nimen omaan lastemme näkemistä. Muutaman kerran mies on käynyt yksin; joko siksi, että matka on tullut eteen yllättäen tai siksi, etten ole pystynyt järjestämään töitäni tai yksinkertaisesti halunnut lähteä pienten lasten kanssa.

      Vietän välillä Suomessakin viikon, pari lomaa ilman miestäni, ja työmatkoja tulee silloin tällöin. Miehellä on myös kokemusta keikkatöistä. Eipä tuo yksinolo siis sen kummempaa ole. Ja nykyään on niin helppo pitää yhteyttäkin. Silloin, kun lapset olivat pieniä ja/tai olin raskaana, piti tietysti varautua eri tavalla, mutta ei se noin henkiseltä kantilta vaikeaa ollut. Jälleennäkeminen on aina mukavaa :)

    • PaavolanPena

      Vaimoni( kambozdalainen) käy pari kertaa vuodessa kotimaassaan. Parin viikon reissu. Useimmiten en matkusta hänen kanssaan, vaan vietän ajan Suomessa. Tulee kyllä käytyä baarissa usein tuona aikana juttelemassa kavereiden kanssa. En käy baarissa lainkaan silloin, kun vaimoni on kanssani. Hän ei pidä siitä lainkaan. Parin viikon ero on ihan kiva asia ja jälleen näkeminen aivan ihanaa!

    • ChinaDragon

      Moni jättää vuosiloman muuhun tarkoitukseen mitä puolison kotimaan vierailuun. Usein en myöskään halua sitä "aasialaista family meininkiä" kesälomien ajalle.
      Tuosta syystä vaimoni matkustaa kotipuoleensa enemmän yksin mitä kanssani. Kesäaikana Kiinassa on vieläpä turhan lämmintä, mukavampi mennä sinne kesäkauden ehtoopuolella jos menee.

      Monikulttuurillisessa suhteessa pidetään normaalina erillään oloa, se piristää parisuhdetta. Muistan kun olin suhteessa suomalaisen naisen kanssa, jos viikon työreissu tuntui hänestä ylimitoitetulta:)

      Nykyinen suhde on siinä mielessä enemmän aikuiseen makuun, ei olla enää niin "takiaisena toisissaan kiinni".

      • Chomchom

        Varmaan riippuu ylipäätään persoonasta ja lapsuudenkodin mallista. Jotkut ovat sitä mieltä, että lomat ja lähes kaikki vapaa-aika kuuluu viettää yhdessä, joillekin erilliset menot eivät ole ongelma tai osoitus kylmästä suhteesta. Työkuviot voivat myös vaihdella, Suomessakin. Ei se "kotimaan matkailu" mulle aluksi mitenkään tuttua tai normaalia ollut, vaikka puoliso olikin ulkomailta: miehelläni meni yli 10 vuotta ennen kuin hän lähti käymään kotimaassaan. Sillä reissulla olin mukana, seuraavalla jo tulin yksin kotiin vähän aikaisemmin. No, etäsuhteessa olimme kuitenkin ehtineet olla (Suomessa), ja niin kuin aiemmin kirjoitin, viihdyin ja viihdyn vapaa-ajalla ilman miestäkin.

      • ChinaDragon
        Chomchom kirjoitti:

        Se että viihtyy myös yksin kertoo itsenäisestä persoonallisuudesta.
        Työ ja omat harrastukset tukevat ihmisen itsenäistä elämänkatsomusta.

        Normaalit työtätekevät parisuhteissa asuvat ovat työpäivinä enemmän erossa puolisostaan mitä yhdessä, jos yhdessä nukkumista ei oteta huomioon.

        Kymmenen tuntia työaikaa, harrastuksiin menee helposti 1,5 tuntia(molempien itsenäiset harrastukset) ja nukkumiseen 7 -8 tuntia. Loppujen lopuksi sitä yhteistä "laatuaikaa" jää vaivaiset 4 -5 tuntia päivässä.

        Periaatteessa toisen matkustamisajalla elämä muuttuu vain 5 tunnin osalta/päivä sekä viikonlopun vieton osalta.
        Elämässä on hyvä olla vaiherikkaita hetkiä, erilaisuutta.
        Tuolloin voi arvioida itsensä ja ympäristön vuorovaikutteisuutta eri elämäntilanteissa.

        Tällaiseen suhteeseen kun tottuu, ei voisi edes kuvitella suhdetta jossa oltaisiin yhdessä "samalla systeemillä aikataulutettuina" vuodesta toiseen. Vaihtelevaa ja joskus jopa yllätyksellistä.

      • Chomchom
        ChinaDragon kirjoitti:

        Niin, odotukset parisuhteen ja vapaa-ajan suhteen sekä realiteetit vaihtelevat. Vaikka olisin fyysisesti erossa miehestäni, hän on silti läsnä. Se, että ollaan arkielämässä enemmän erossa kuin yhdessä, on mielestäni varsin normaalia, ihan tavallista elämää. Ja joskus voi olla fyysisesti samassa tilassa, muttei kuitenkaan läsnä. Meille viikonloputkaan eivät ole pääsääntöisesti yhteistä aikaa. Tässä elämäntilanteessa lapset ovat prioriteetti: että edes jompikumpi vanhemmista on saatavilla. Tietyt ajankohdat on varattu perheelle niin ettei kenelläkään olisi silloin mitään menoa ja tietyt ajat sitten minulle ja miehelleni. Väittävät, että useat lyhyet lomat virkistävät paremmin kuin yhtäjaksoinen pitkä loma. Ehkä tämä sopii joillekin myös parisuhteessa, jollei muuten niin ulkoisten olosuhteiden pakosta? Pieniä, toistuvia läsnäolon hetkiä, kohtaamisia, huomioimista ennemmin kuin yksittäinen rupeama tiivistä yhdessäoloa?

        Kyllä mä mielelläni mieheni synnyinmaahan matkustan, onhan se perhe nyt minunkin perhettäni ja ikävä tulee välillä. Aina reissaaminen vain ei ole mahdollista, tai haluan käyttää osan lomastani johonkin muuhun. Enpä tiedä, olisiko erossa olemista sen vähempää, jos olisin suomalaisen miehen kanssa. Ehkä ei niin pitkiä reissuja kuitenkaan? Jonkun mielestä on itsekästä tehdä parisuhteessa omia juttuja, mun mielestäni taas on itsekästä rajoittaa toista tai yrittää raahata mukana, vaikka toista ei kiinnostaisi. Pääasia, että puolisoilla olisi asiasta samankaltaiset näkemykset ja että molemmat voivat olla tyytyväisiä yhteisen ajan määrään ja laatuun.

        Olet fiksu suomalainen nainen, tai tuo suomalainen pitäisi jättää sanomatta. Fiksu nainen!

      • No tuossa muutama viikko sitten palattiin juuri vaimoni kanssa Kiinasta ja lämmintä tosiaan riitti.
        Koko 5 viikon aikana päivälämpötila ei kertaakaan käynyt alle 30 asteessa ja huiput oli 40 astetta. Kun siihen lisätään vielä tropiikin kostea ilma niin voit arvata että paita oli märkänä aina kun ilmastointilaitteen vaikutusalueelta poistui.
        Meillä tuo "Aasialainen family-meininki" rajoittuu kuitenkin siihen, että sekä tuloiltana, että lähtöpäivää edeltävänä iltana pidetään aina yhteinen "perheillallinen". Muuten saamme olla kutakuinkin rauhassa siellä olevilta sukulaisilta.

    • Pariksi viikoksi "sukuloimaan" tyttöporukalla. :D

    • Meillä matkustelu Kiinaan on keskimäärin ehkä 2 - 4 ketaa vuodessa ja aina mikäli mahdollista, pyritään matkustamaan yhdessä.
      Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista koska silloin kun minulla on työasioita sinne, niin vaimoni ei välttämättä saa samaan aikaan vapaata ja päinvastoin - joskus vaimoni täytyy käydä Kiinassa hoitamassa asioitaan mutta minulla vastaavasti työeste.

      • ChinaDragon

        Noin se menee, kahden ihmisen menot voivat sattua eri ajankohtaan.
        Heinäkuussa viihdyn paremmin Suomessa mitä Kiinassa. Suomen kesä on lyhyt ja sen haluan viettää Suomessa.

      • ero_tulossa
        ChinaDragon kirjoitti:

        Noin se menee, kahden ihmisen menot voivat sattua eri ajankohtaan.
        Heinäkuussa viihdyn paremmin Suomessa mitä Kiinassa. Suomen kesä on lyhyt ja sen haluan viettää Suomessa.

        ...ja siitä se jatkuu....muukin muuttuu 'eri aikaan'....eri paikkaan......

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      113
      3242
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      52
      2803
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2354
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1892
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      168
      1534
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1248
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1102
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      906
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      888
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      145
      837
    Aihe