Monikulttuurisessa suhteessa olevat elävät hyvin erilaisessa tilanteessa mitä samaa kansalaisuutta edustavat. Elämässä on hetkiä jolloin se puoliso lähtee sukuloimaan kotimaahansa ja elo muuttuu hyvin erilaiseksi.
Kuinka usein puolisonne vierailee kotimaassaan ja lähdettekö itse aina matkalle mukaan?
Muutaman viikon yksinolo piristää parisuhdetta, vai koetteko yksinoloajan haasteelliseksi? Itse näen ajan kasvun paikkana, voi miettiä rauhassa ns. elämän kokonaisuuksia.
Vaihtelevuutta suhteessa
15
197
Vastaukset
- yksvaan222
pari kertaa vuodessa käy vierailulla omassa maassaan,itse en ole vielä (kaksi vuotta yhdessä) vieraillut hänen kanssaan siellä.Toivon,että pääsen vielä käymään..tosin tämä aika koto Suomessa yksikseen tuo aina mukavan breikin suhteeseen.
- Chomchom
Pääsääntöisesti matkustamme perheenä, koska mieheni sukulaiset tuntuvat odottavan nimen omaan lastemme näkemistä. Muutaman kerran mies on käynyt yksin; joko siksi, että matka on tullut eteen yllättäen tai siksi, etten ole pystynyt järjestämään töitäni tai yksinkertaisesti halunnut lähteä pienten lasten kanssa.
Vietän välillä Suomessakin viikon, pari lomaa ilman miestäni, ja työmatkoja tulee silloin tällöin. Miehellä on myös kokemusta keikkatöistä. Eipä tuo yksinolo siis sen kummempaa ole. Ja nykyään on niin helppo pitää yhteyttäkin. Silloin, kun lapset olivat pieniä ja/tai olin raskaana, piti tietysti varautua eri tavalla, mutta ei se noin henkiseltä kantilta vaikeaa ollut. Jälleennäkeminen on aina mukavaa :) - PaavolanPena
Vaimoni( kambozdalainen) käy pari kertaa vuodessa kotimaassaan. Parin viikon reissu. Useimmiten en matkusta hänen kanssaan, vaan vietän ajan Suomessa. Tulee kyllä käytyä baarissa usein tuona aikana juttelemassa kavereiden kanssa. En käy baarissa lainkaan silloin, kun vaimoni on kanssani. Hän ei pidä siitä lainkaan. Parin viikon ero on ihan kiva asia ja jälleen näkeminen aivan ihanaa!
- ChinaDragon
Moni jättää vuosiloman muuhun tarkoitukseen mitä puolison kotimaan vierailuun. Usein en myöskään halua sitä "aasialaista family meininkiä" kesälomien ajalle.
Tuosta syystä vaimoni matkustaa kotipuoleensa enemmän yksin mitä kanssani. Kesäaikana Kiinassa on vieläpä turhan lämmintä, mukavampi mennä sinne kesäkauden ehtoopuolella jos menee.
Monikulttuurillisessa suhteessa pidetään normaalina erillään oloa, se piristää parisuhdetta. Muistan kun olin suhteessa suomalaisen naisen kanssa, jos viikon työreissu tuntui hänestä ylimitoitetulta:)
Nykyinen suhde on siinä mielessä enemmän aikuiseen makuun, ei olla enää niin "takiaisena toisissaan kiinni".- Chomchom
Varmaan riippuu ylipäätään persoonasta ja lapsuudenkodin mallista. Jotkut ovat sitä mieltä, että lomat ja lähes kaikki vapaa-aika kuuluu viettää yhdessä, joillekin erilliset menot eivät ole ongelma tai osoitus kylmästä suhteesta. Työkuviot voivat myös vaihdella, Suomessakin. Ei se "kotimaan matkailu" mulle aluksi mitenkään tuttua tai normaalia ollut, vaikka puoliso olikin ulkomailta: miehelläni meni yli 10 vuotta ennen kuin hän lähti käymään kotimaassaan. Sillä reissulla olin mukana, seuraavalla jo tulin yksin kotiin vähän aikaisemmin. No, etäsuhteessa olimme kuitenkin ehtineet olla (Suomessa), ja niin kuin aiemmin kirjoitin, viihdyin ja viihdyn vapaa-ajalla ilman miestäkin.
- ChinaDragon
Chomchom kirjoitti:
Varmaan riippuu ylipäätään persoonasta ja lapsuudenkodin mallista. Jotkut ovat sitä mieltä, että lomat ja lähes kaikki vapaa-aika kuuluu viettää yhdessä, joillekin erilliset menot eivät ole ongelma tai osoitus kylmästä suhteesta. Työkuviot voivat myös vaihdella, Suomessakin. Ei se "kotimaan matkailu" mulle aluksi mitenkään tuttua tai normaalia ollut, vaikka puoliso olikin ulkomailta: miehelläni meni yli 10 vuotta ennen kuin hän lähti käymään kotimaassaan. Sillä reissulla olin mukana, seuraavalla jo tulin yksin kotiin vähän aikaisemmin. No, etäsuhteessa olimme kuitenkin ehtineet olla (Suomessa), ja niin kuin aiemmin kirjoitin, viihdyin ja viihdyn vapaa-ajalla ilman miestäkin.
Se että viihtyy myös yksin kertoo itsenäisestä persoonallisuudesta.
Työ ja omat harrastukset tukevat ihmisen itsenäistä elämänkatsomusta.
Normaalit työtätekevät parisuhteissa asuvat ovat työpäivinä enemmän erossa puolisostaan mitä yhdessä, jos yhdessä nukkumista ei oteta huomioon.
Kymmenen tuntia työaikaa, harrastuksiin menee helposti 1,5 tuntia(molempien itsenäiset harrastukset) ja nukkumiseen 7 -8 tuntia. Loppujen lopuksi sitä yhteistä "laatuaikaa" jää vaivaiset 4 -5 tuntia päivässä.
Periaatteessa toisen matkustamisajalla elämä muuttuu vain 5 tunnin osalta/päivä sekä viikonlopun vieton osalta.
Elämässä on hyvä olla vaiherikkaita hetkiä, erilaisuutta.
Tuolloin voi arvioida itsensä ja ympäristön vuorovaikutteisuutta eri elämäntilanteissa.
Tällaiseen suhteeseen kun tottuu, ei voisi edes kuvitella suhdetta jossa oltaisiin yhdessä "samalla systeemillä aikataulutettuina" vuodesta toiseen. Vaihtelevaa ja joskus jopa yllätyksellistä. - Chomchom
ChinaDragon kirjoitti:
Se että viihtyy myös yksin kertoo itsenäisestä persoonallisuudesta.
Työ ja omat harrastukset tukevat ihmisen itsenäistä elämänkatsomusta.
Normaalit työtätekevät parisuhteissa asuvat ovat työpäivinä enemmän erossa puolisostaan mitä yhdessä, jos yhdessä nukkumista ei oteta huomioon.
Kymmenen tuntia työaikaa, harrastuksiin menee helposti 1,5 tuntia(molempien itsenäiset harrastukset) ja nukkumiseen 7 -8 tuntia. Loppujen lopuksi sitä yhteistä "laatuaikaa" jää vaivaiset 4 -5 tuntia päivässä.
Periaatteessa toisen matkustamisajalla elämä muuttuu vain 5 tunnin osalta/päivä sekä viikonlopun vieton osalta.
Elämässä on hyvä olla vaiherikkaita hetkiä, erilaisuutta.
Tuolloin voi arvioida itsensä ja ympäristön vuorovaikutteisuutta eri elämäntilanteissa.
Tällaiseen suhteeseen kun tottuu, ei voisi edes kuvitella suhdetta jossa oltaisiin yhdessä "samalla systeemillä aikataulutettuina" vuodesta toiseen. Vaihtelevaa ja joskus jopa yllätyksellistä.Niin, odotukset parisuhteen ja vapaa-ajan suhteen sekä realiteetit vaihtelevat. Vaikka olisin fyysisesti erossa miehestäni, hän on silti läsnä. Se, että ollaan arkielämässä enemmän erossa kuin yhdessä, on mielestäni varsin normaalia, ihan tavallista elämää. Ja joskus voi olla fyysisesti samassa tilassa, muttei kuitenkaan läsnä. Meille viikonloputkaan eivät ole pääsääntöisesti yhteistä aikaa. Tässä elämäntilanteessa lapset ovat prioriteetti: että edes jompikumpi vanhemmista on saatavilla. Tietyt ajankohdat on varattu perheelle niin ettei kenelläkään olisi silloin mitään menoa ja tietyt ajat sitten minulle ja miehelleni. Väittävät, että useat lyhyet lomat virkistävät paremmin kuin yhtäjaksoinen pitkä loma. Ehkä tämä sopii joillekin myös parisuhteessa, jollei muuten niin ulkoisten olosuhteiden pakosta? Pieniä, toistuvia läsnäolon hetkiä, kohtaamisia, huomioimista ennemmin kuin yksittäinen rupeama tiivistä yhdessäoloa?
Kyllä mä mielelläni mieheni synnyinmaahan matkustan, onhan se perhe nyt minunkin perhettäni ja ikävä tulee välillä. Aina reissaaminen vain ei ole mahdollista, tai haluan käyttää osan lomastani johonkin muuhun. Enpä tiedä, olisiko erossa olemista sen vähempää, jos olisin suomalaisen miehen kanssa. Ehkä ei niin pitkiä reissuja kuitenkaan? Jonkun mielestä on itsekästä tehdä parisuhteessa omia juttuja, mun mielestäni taas on itsekästä rajoittaa toista tai yrittää raahata mukana, vaikka toista ei kiinnostaisi. Pääasia, että puolisoilla olisi asiasta samankaltaiset näkemykset ja että molemmat voivat olla tyytyväisiä yhteisen ajan määrään ja laatuun. - ChinaDragon
Chomchom kirjoitti:
Niin, odotukset parisuhteen ja vapaa-ajan suhteen sekä realiteetit vaihtelevat. Vaikka olisin fyysisesti erossa miehestäni, hän on silti läsnä. Se, että ollaan arkielämässä enemmän erossa kuin yhdessä, on mielestäni varsin normaalia, ihan tavallista elämää. Ja joskus voi olla fyysisesti samassa tilassa, muttei kuitenkaan läsnä. Meille viikonloputkaan eivät ole pääsääntöisesti yhteistä aikaa. Tässä elämäntilanteessa lapset ovat prioriteetti: että edes jompikumpi vanhemmista on saatavilla. Tietyt ajankohdat on varattu perheelle niin ettei kenelläkään olisi silloin mitään menoa ja tietyt ajat sitten minulle ja miehelleni. Väittävät, että useat lyhyet lomat virkistävät paremmin kuin yhtäjaksoinen pitkä loma. Ehkä tämä sopii joillekin myös parisuhteessa, jollei muuten niin ulkoisten olosuhteiden pakosta? Pieniä, toistuvia läsnäolon hetkiä, kohtaamisia, huomioimista ennemmin kuin yksittäinen rupeama tiivistä yhdessäoloa?
Kyllä mä mielelläni mieheni synnyinmaahan matkustan, onhan se perhe nyt minunkin perhettäni ja ikävä tulee välillä. Aina reissaaminen vain ei ole mahdollista, tai haluan käyttää osan lomastani johonkin muuhun. Enpä tiedä, olisiko erossa olemista sen vähempää, jos olisin suomalaisen miehen kanssa. Ehkä ei niin pitkiä reissuja kuitenkaan? Jonkun mielestä on itsekästä tehdä parisuhteessa omia juttuja, mun mielestäni taas on itsekästä rajoittaa toista tai yrittää raahata mukana, vaikka toista ei kiinnostaisi. Pääasia, että puolisoilla olisi asiasta samankaltaiset näkemykset ja että molemmat voivat olla tyytyväisiä yhteisen ajan määrään ja laatuun.Olet fiksu suomalainen nainen, tai tuo suomalainen pitäisi jättää sanomatta. Fiksu nainen!
No tuossa muutama viikko sitten palattiin juuri vaimoni kanssa Kiinasta ja lämmintä tosiaan riitti.
Koko 5 viikon aikana päivälämpötila ei kertaakaan käynyt alle 30 asteessa ja huiput oli 40 astetta. Kun siihen lisätään vielä tropiikin kostea ilma niin voit arvata että paita oli märkänä aina kun ilmastointilaitteen vaikutusalueelta poistui.
Meillä tuo "Aasialainen family-meininki" rajoittuu kuitenkin siihen, että sekä tuloiltana, että lähtöpäivää edeltävänä iltana pidetään aina yhteinen "perheillallinen". Muuten saamme olla kutakuinkin rauhassa siellä olevilta sukulaisilta.
Pariksi viikoksi "sukuloimaan" tyttöporukalla. :D
Meillä matkustelu Kiinaan on keskimäärin ehkä 2 - 4 ketaa vuodessa ja aina mikäli mahdollista, pyritään matkustamaan yhdessä.
Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista koska silloin kun minulla on työasioita sinne, niin vaimoni ei välttämättä saa samaan aikaan vapaata ja päinvastoin - joskus vaimoni täytyy käydä Kiinassa hoitamassa asioitaan mutta minulla vastaavasti työeste.- ChinaDragon
Noin se menee, kahden ihmisen menot voivat sattua eri ajankohtaan.
Heinäkuussa viihdyn paremmin Suomessa mitä Kiinassa. Suomen kesä on lyhyt ja sen haluan viettää Suomessa. - ero_tulossa
ChinaDragon kirjoitti:
Noin se menee, kahden ihmisen menot voivat sattua eri ajankohtaan.
Heinäkuussa viihdyn paremmin Suomessa mitä Kiinassa. Suomen kesä on lyhyt ja sen haluan viettää Suomessa....ja siitä se jatkuu....muukin muuttuu 'eri aikaan'....eri paikkaan......
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1832224
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1701946Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I451904- 1261596
Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia641469Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1871452Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen771211Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P311064- 711043
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni691007