Yksi demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin tärkeimmistä avustajista työskenteli vuosien ajan äärimuslimeille suunnatussa Journal of Muslim Minority Affairs -lehdessä.
Kiistanalainen julkaisu vastusti naisten oikeuksia ja syytti Yhdysvaltoja 9/11-iskuista. Huma Abedin, joka toimii tällä hetkellä Clintonin kampanjan pääavustajana, työskenteli lehdessä vuoteen 2008 asti. Hänen äitinsä Saleha Mahmood Abedin toimii lehden vastaavana päätoimittajana.
Esimerkiksi vuonna 1996 julkaistussa artikkelissaan Human äiti kirjoitti, että Clinton ja muut, jotka puhuivat YK:n konferenssissa, edistivät “erittäin aggressiivista ja radikaalia feminististä agendaa”, joka hänen mukaansa oli islamin vastaista.
Abedinin äiti kirjoitti myös vuonna 2002 artikkelin, jossa hän käytännössä sanoi, että USA joutui terrori-iskun kohteeksi syyskuun 11. päivänä Irakia kohtaan asetettujen sanktioiden ja muiden muslimimaailmaa kohdanneiden “epäoikeudenmukaisuuksien” takia.
Lehdessä on myös puolusteltu muun muassa perheväkivaltaa. Huma Abedin ei kuitenkaan suostu pyytämään anteeksi tai irtisanoutumaan äitinsä näkemyksistä, sillä “äitini matkusti ympäri maailmaa naiskonferensseissa puhumassa naisten voimaantumisesta, ja se oli normaalia.”
Asiasta kertoi ensimmäisenä New York Post.
http://mvlehti.net/2016/08/22/clintonin-paaavustaja-kirjoitti-vuosien-ajan-aarimuslimien-lehteen/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hillary on luvannut moninkertaistaa muslimien maahanmuuton USA:han, joten luonnollisesti sen kampanjatiimiin kuuluu islamin ylivaltaa ajavia tahoja. Hillary ja itse asiassa koko demokraattinen puolue toimivat tällä hetkellä islamistien hyödyllisinä idiootteina. Trump on tällä hetkellä ainoa, joka voi torjua islamistien suunnitelmat USA:n islamisoittamisesta.
Clintonista on nyt kansainvälisesä mediassa aika paljon ei niin mairittelevaa materiaalia just noista saudi-arabian kaupoista ja säätiöstä ja terveydestä.