Lapuanlehden yleisönosastossa tänään. Pojilta hyvä yritys. Kolmen palstan selkeäsanainen kirjoitus on itseasiassa aika mainio. Kun jutun loppuun on päässyt, huomaa, että kaikki lukijan epäilyt suitten tukkimisesta jäivät henkiin. Liikaa selittelyä. Nättiä teoriassa, mutta käytännössä ja kokemusten mukaan jotain muuta.
"Yrityssalaisuus ja yksilönsuoja" tuli mainituksi. Ne tukkivat myös aiheetta suita siellä, missä meidän verovaroilla surutta mällätään. Espoon metrosalauksissakin niihin ja yhtiöitettyjen juttujen yksityisyyteen vedottiin. Näköjään asiattomasti, koska nyt ulkopuolinen taho on pantu tutkimaan raha- ja aikatauluasioita.
"Yrityssalaisuus ja yksilönsuoja" tuli mainituksi. Ne tukkivat myös aiheetta suita siellä, missä meidän verovaroilla surutta mällätään. Espoon metrosalauksissakin niihin ja yhtiöitettyjen juttujen yksityisyyteen vedottiin. Näköjään asiattomasti, koska nyt ulkopuolinen taho on pantu tutkimaan raha- ja aikatauluasioita.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sekin kertoo paljon, että katsoivat aiheelliseksi selitellä. Mitä enemmän vakuutat, sitä vähemmän vakuutat.
Kokoomukselaiset ja persut eivät ole uskaltaneet pitkään aikaan sanoa mistään asiasta yhtään mitään. Mitä tämä kertoo? Tosiasiassa suut on tukittu, vaikka veljekset muuta yrittävät selitellä!!!!
Taru+Tujunen+komppaa+tuntojani+100%.+
Politiikan+syksy+on+alkanut,+Hesari+tänään:+"Hurskastelu,+pelottelu+ja+siansaksa+voivat+hyvin+politiikassa"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1471838357754?ref=hs-b-kolumnit-2
Asioiden "hyvinpäin" selittämisestä kertoo sekin, että rehvastellaan väkimäärän kasvulla kesken laskentakauden. Jokainenhan ymmärtää, että opiskelijaliikkuvuus kesäisin valmistuneiden kotiin takaisin tulleiden ja opiskelupaikkaa odottavien osalta vääristää tilastot. Kovasti on nokiteltu myös Seinäjoen suuntaan, mutta eiköhän tilanne ole toisenlainen vuodenvaihteen lukuja katsottaessa. Olisiko nyt aika lopultakin lopettaa hyvistely ja miettiä aikuistenoikeasti mitä Lapualla pitäisi tehdä uusien asukkaiden saamiseksi.
Ja valtakunnassa kaikki hyvin. Uskoakseni ja tuntien lapualaista toimintatapaa kaiken tämän rauhanjulistuksen takana muhii jotain josta ei vielä tiedetä. Vasemmistoliiton ryhtyminen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten apupuolueeksi on selvää pässinlihaa, sillä kysymys lienee ampumaradasta, mutta muu jääkin hämärän peittoon, ainakin vielä tässä vaiheessa.
Muutaman kymmenen henkilön tilastollisella kasvulla rehvasteleminen kertoo vain siitä, miten hukassa poliitikot ovat tilanneanalyyseissään.
Sitä ampumaradan kohtaloa ei taida Lapuan poliitikot päättää. Taitaa olla vähän isomman tahon asia. Onko se paikka edes vielä varmistunut, mihin se tehdään? Jos tehdään.
Nyt ei puhuttukaan siitä ampumaradasta.
Puhutaanko nyt siitä ampumaradasta jonka päälle Pöntinen haluaisi kesäteatterin?
Eli turhaa höpinää jos ei puhuta kunnon yleisestä ampuradasta, jota puuhataan Lapualle. Sille jos jollekin olisi tarvetta. Patruunatehdas kaupungissa eikä kunnon rataa.
Nyt ei ollut kysymys ampumaradan tarpeellisuudesta, vaan siitä miten Vasemmistoliitosta tuli apupuolue porvareille.
Eli se ei sitte liity mitenkään uuteen ampumarataan? No sitte mua ei kiinnosta pätkääkään. Uus rata olis tarpeellinen. Ei oo kiva hypätä ylistaros ampumas.
Väkimäärä kasvaa ja hyvin pyyhkii kaupunginjohtaja vaihtuu varmaan uusi pyydetään
Ilmajoelta............pitäisi vaan luvata hyvät johtajasopimukset ja palkkaa ainakin
7000 e kuukaudessa.
Haluan lisää marinaa. Antakaa tulla vaan. Kaikki on päin persettä.
Herrojen haukkumista on niin mukava lueskella.
Menetit juuri tilaisuutesi nautiskella herrojen kehumisella. Vai etkö kehdannut, vai eikö tullut mieleen mitään kehuttavaa?
(Nimimerkkisi on mainio. Ajattelin, että se edellinen on Kain ei Tepon kirjoittama kommentti.)
Niin, ei yhteisymmärrys kasva lakaisemalla roskat matonalle. Ne tulevat sieltä aina esiin kunnes kaikilla on itsenäinen oikeus mielipiteeseen.
On se kumma, että ei uskota selvää puhetta, suita ei tukita.
Kaksoisviestintä oli jo Orwellinaikaan käytössä. Sanotaan, ettei suita tukita, mutta tukitaan silti. Mistä muuten moinen kohu?
Viime viikolla toimittaja Leena Hjelt oli yrittänyt kysyä joiltakin valtuutetuilta jotain eikä ollut saanut vastauksia, kun näitä oli ylemmältä taholta kehotettu tukkimaan suunsa. Uuden viestintästrategian ohjeistamana! Siitä sitten kirjoitti Lapuan Sanomien pääkirjoitus (ansiokkaasti)
http://www.lapuansanomat.fi/kolumnit/37741.html#.V71CrjVOJ41
johon K&T vastasivat tiistain lehdessä.
Mistä on vaiettu, sitä emme tiedä. Vielä.
Palataanpa Suomen Keskusta rp:n politiikkaan. Se hallitsee enintä osaa Suomen kunnista. Sitä valtaa käyttää pieni klikkiytynyt kuntapoliittinen "siltarumpujen rakentajien äijäkööri". Siihen joukkoon ei toisinajattelijoita oteta.
http://tuomohirvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221773-suomen-keskusta-rp-ja-kadotettu-aate
Miten se liity tuohon aloitukseen? Kyllä se on tiedossa, että pelkästä kostonhalusta voi kuntalaisten etu hämärtyä.
Taitaa molemmat olla homoseksuaaleja.
Molemmat kyllä näyttää homoilta, mutta toinen vaan on. Todennäköisesti toisiaan nussineet ainakin kerran viikossa, kun ovat suhteellisen läheisiä ihan kirjaimellisesti liikkuu melkein käsi kädessä.