Asuin 80-luvulla Helsingissä. Avovaimoni naisystävä tapasi suomalaisen lääkärin, joka asui Tukholmassa. Tämä nainen kävi 2 kertaa laivalla Tukholmassa, mies jätti tämän naisen keskelle katua, loppu tuli.
Kaukosuhteet eivät yleensä toimi
Setä_eks
1189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo on vain yksi tapaus. Todennäköisesti heille olisi tullut loppu, vaikka olisivat asuneet samalla kadulla. Nainen ei ollut miehelle sopiva. Olen itse viihtynyt kaukosuhteissa yhteensä kolme vuotta. Edellinen sellainen ei kehittynyt niin pitkälle, että olisimme muuttaneet yhteen, mutta se ei johtunut välimatkasta. Nykyisessä ikävä on tuskallista ja yhteen muutosta on puhuttu jonkin aikaa.