Suomessa estetään omatoiminen itsensä elättäminen

Suomessa ei saa elättää itseään vaan ihmiset pakotetaan makailemaan työttömänä kotonaan. Valtio pitää kieltoineen ikeessään kymmeniä tuhansia potentiaalisia itsensä elättäjiä joten on aivan oikein, että valtio myös maksaa heille joutenolosta.
Jos ei mene palkkatöihin tai perusta yritystä, ei ole mitään muuta mahdollisuutta elättää itseään. Nyt kun palkkatöitä ei ole eikä kaikista ole yrittäjiksi (ja se vaatii myös asiakaskunnan), niin ihmiset pakotetaan makaamaan kotonaan työttömyystyrvalla vaikka joukossa olisi kymmeniä tuhansia jotka voisivat elättää itse itsensä muilla keinoin.
Suomessa ei saa kalastaa, metsästää, viljellä eikä rakentaa taloaan kuin luvan kanssa erilaisten maksujen jälkeen. Valtiolla on paljon maita ja mantuja joissa tämän tapainen toiminta voitaisiin sallia aivan mainiosti mutta kielto- ja veronperintävimmainen Suomen laki rajoittaa sitä niin paljon, että ihmisille ei jää muuta mahdollisuutta kuin heittäytyä sosiaaliturvan varaan.
No marjastaminen ja sienestäminen on sallittua, mutta niitä ei voi kerätä vuoden ympäri.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valtio.estää kirjoitti:

Suomessa ei saa elättää itseään vaan ihmiset pakotetaan makailemaan työttömänä kotonaan. Valtio pitää kieltoineen ikeessään kymmeniä tuhansia potentiaalisia itsensä elättäjiä joten on aivan oikein, että valtio myös maksaa heille joutenolosta.
Jos ei mene palkkatöihin tai perusta yritystä, ei ole mitään muuta mahdollisuutta elättää itseään. Nyt kun palkkatöitä ei ole eikä kaikista ole yrittäjiksi (ja se vaatii myös asiakaskunnan), niin ihmiset pakotetaan makaamaan kotonaan työttömyystyrvalla vaikka joukossa olisi kymmeniä tuhansia jotka voisivat elättää itse itsensä muilla keinoin.
Suomessa ei saa kalastaa, metsästää, viljellä eikä rakentaa taloaan kuin luvan kanssa erilaisten maksujen jälkeen. Valtiolla on paljon maita ja mantuja joissa tämän tapainen toiminta voitaisiin sallia aivan mainiosti mutta kielto- ja veronperintävimmainen Suomen laki rajoittaa sitä niin paljon, että ihmisille ei jää muuta mahdollisuutta kuin heittäytyä sosiaaliturvan varaan.
No marjastaminen ja sienestäminen on sallittua, mutta niitä ei voi kerätä vuoden ympäri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu