Kanttiksien tyhmyys tiivistyi Forssassa.

Vastaanottokeskuksen luona tapahtunut yhteenotto oli turvapaikanhakijoiden mukaan jatkumoa loppukesällä alkaneelle kehitykselle. Vastaanottokeskuksessa asuvat kertovat, että heitä on uhkailtu kaupungilla muun muassa kaupoissa ja kadulla. Keskukseen on turvapaikanhakijoiden mukaan uhattu iskeä myös ensi yönä.

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_forssasta_tiistai-illan_yhteenotto_oli_jatkumoa_viikkoja_jatkuneelle_uhkailulle/9116083
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kantasuomalaisissa ei näytä oikein välkkyjä olevan, jotkut täällä palstalla jopa ihannoi väkivaltaista käytöstä, pakkohoidoille olisi töitä?

Äänestä

Näin on. Itse kuulun niihin. Pitäisikö kääntää toinen poski.

Äänestä
  • Ota viranomaisiin yhteyttä, jos turvapaikan hakija on käynyt päällesi, niin simppeliä se on hoitaa asian sivistyneesti.

    Äänestä

  • neuvonantaja1 kirjoitti:

    Ota viranomaisiin yhteyttä, jos turvapaikan hakija on käynyt päällesi, niin simppeliä se on hoitaa asian sivistyneesti.

    Eipä ole viranomaisilla resursseja! Matujen tekemät rikokset jäävät kiireellisempien tehtävien, kuten juoppojen kotiin kuljetusten, alle 6€:n pitsojen metsästyksen yms. jalkoihin.

    Äänestä


  • on sillä

    Äänestä

Tätä se on kun ei kyetä muuhun kuin tavaamaan MV-lehteä ja Suomi24:n elämänkoululaisten palstoja.

Äänestä
  • Sanotaan ennemminkin niin, että tätä se on kun suvakkien unelma Eurooppalaisesta monikultturellisuudesta alkaa toteutua käytännössä Suomessakin.

    Äänestä

  • MiksiSuomessaOlisiToisin kirjoitti:

    Sanotaan ennemminkin niin, että tätä se on kun suvakkien unelma Eurooppalaisesta monikultturellisuudesta alkaa toteutua käytännössä Suomessakin.

    Tarkoitat kokoomuspersua

    Äänestä

Poliiseille kovat piippuun ja tuli vapaa kun paskaläjärasisti ilmestyy näkökenttään.

Äänestä

Forssassa matut hakkasi 15v pojan sairaalakuntoon,porukalla.
Se oli syy mikä aloitti kosto toimet.
Mutta aika mietoja on touhut Forssassa,jos vertaa esim.
ihannemaa USA:n mellakoihin.

Äänestä
  • "Forssassa matut hakkasi 15v pojan sairaalakuntoon,porukalla."

    Sitä ennen suomalaiset olivat hakanneet maahanmuuttajapojan, tästä kaikki alkoi. Eli rasismista.

    Äänestä

  • KolikonToinenPuoli kirjoitti:

    "Forssassa matut hakkasi 15v pojan sairaalakuntoon,porukalla."

    Sitä ennen suomalaiset olivat hakanneet maahanmuuttajapojan, tästä kaikki alkoi. Eli rasismista.

    Rasismi, rasismi, rasismi ja rasismi...
    Etkö todellakaan muuta osaa hokea noiden satujen ja tarinoidesi vakuudeksi..?

    Etpä taida.

    Äänestä

  • Niin, tai ilmeisesti siis kaksi ulkomaalaistaustaista pahoinpiteli yhden suomalaistaustaisen pojan. Täysin tuomittavaa toimintaa. 'Muitakin pahoinpitelyitä' tapahtui tekopaikalla.

    http://www.forssanlehti.fi/uutiset/22908-poliisi-huolestui-uudesta-vakivaltailmiosta

    Kostotoimistahan tuossa vastaanottokeskukseen tehdyssä iskussa ei ole kyse, sillä eiväthän nämä retkut kaikeasta päätellen hyökänneet tekijöitä vastaan vaan ketä hyvänsä, kunhan oli turvapaikanhakija. Kostohan ei ole sivullisen kimppuun hyökkäämistä, vaan tekijälle kostamista. Mutta kyllähän väkivaltaiset aina syitä löytävät.

    Tuolla logiikalla tämä 15-vuotiaan hakkaaminenkin on voinut olla kostotoimi. Väkivaltaisuudethan eivät nimittäin alkaneet siitä, vaan aiemmin kohteeksi oli joutunut turvapaikanhakija.

    http://www.forssanlehti.fi/uutiset/22875-viharikoksia-viime-viikkoina-forssassa

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Niin, tai ilmeisesti siis kaksi ulkomaalaistaustaista pahoinpiteli yhden suomalaistaustaisen pojan. Täysin tuomittavaa toimintaa. 'Muitakin pahoinpitelyitä' tapahtui tekopaikalla.

    http://www.forssanlehti.fi/uutiset/22908-poliisi-huolestui-uudesta-vakivaltailmiosta

    Kostotoimistahan tuossa vastaanottokeskukseen tehdyssä iskussa ei ole kyse, sillä eiväthän nämä retkut kaikeasta päätellen hyökänneet tekijöitä vastaan vaan ketä hyvänsä, kunhan oli turvapaikanhakija. Kostohan ei ole sivullisen kimppuun hyökkäämistä, vaan tekijälle kostamista. Mutta kyllähän väkivaltaiset aina syitä löytävät.

    Tuolla logiikalla tämä 15-vuotiaan hakkaaminenkin on voinut olla kostotoimi. Väkivaltaisuudethan eivät nimittäin alkaneet siitä, vaan aiemmin kohteeksi oli joutunut turvapaikanhakija.

    http://www.forssanlehti.fi/uutiset/22875-viharikoksia-viime-viikkoina-forssassa

    Missä matu siellä väkivalta.

    Äänestä

  • Ei pojat taida ymmärtää minkä pandoran laatikon avaavat kun aloittavat silmittömän väkivallan koston kierteen näiden siihen koko elämänsä kasvaneiden kanssa.

    Äänestä

  • pandorasboxx kirjoitti:

    Ei pojat taida ymmärtää minkä pandoran laatikon avaavat kun aloittavat silmittömän väkivallan koston kierteen näiden siihen koko elämänsä kasvaneiden kanssa.

    Mistäpä sen tietää, kuka tämän 'aloitti'. Ennen tuota 15-vuotiaan hakkaamistahan oli hakattu ainakin yksi turvapaikanhakija. Mitä lie sitten muuta. Eivät kunnon ihmiset toimi tuolla tavalla. Nuo rettelöitsijät pitää saada kuriin taustasta riippumatta. Samaa porukkaa vissiin jokunen täällä palstallakin, kun oikein hattua nostellaan, kun rupusakki on käynyt riehumassa.

    Äänestä

Miksikähän matut eivät puhuneet mitään 15 kamelintaluttajan joukosta, joka pahoinpiteli SUOMALAISEN nuorukaisen Forssassa?
Eikä siitä puhuneet poliisitkaan eikä hyysäritkään luonnollisesti!

Peräänkuulutin eilen tälläkin palstalla Forssalaisia MIEHIÄ, näkyy niitäkin nyt löytyneen!


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Jospa poliisit tutkii asiaa, ei siinä muiden tarvitse puhua mitään.

    Äänestä

Niin että matujen pitää antaa huudella, räkiä, hakata, raiskata, ja vaikka tappaa mutta kukaan ei saa reakoida. Kuten Helsingin viherpunapiiperöhörhöt on antaneet jo vuosia matulaumojen hakata kanta-suomalaisia poikia sairaalakuntoon, sulkemalla ne narkista verertävät silmänsä ja antaneet vaan olla. Forsassa sentään 15vuotiaan pojan hakkaaminen oli liikaa ja koska poliisilla ei tapansa mukaan ole kiirettä, eikä resusseja kun kyseessä on kanta-suomalaiseen kohdistuva väkivalta, niin ottivat oikeuden omiin käsiin. Jotainhan on pikkuhiljaa tehtävä kun suvakkimedia ei halua totuutta katsoa silmiin ja yle suoltaa pokkana valheitaan. Ehkä me suomalaiset ei ainakaan muualla Suomessa olla niin alistuvia jatkuvalle matujen suorittamalle väkivallelle ja ylimielisyydelle , kun Helsingissä ollaan ja se on hyvä tietää. En kannata väkivaltaa mutta en kyllä käännä myöskään toista poskea...

Äänestä
  • Minäkin nosta olematonta hattuani Forssan pojille ! Kova kovaa vastaan vain, kyllä se tuupertuu kamelintaluttajakin pesismailalla !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Minäkin nosta olematonta hattuani Forssan pojille ! Kova kovaa vastaan vain, kyllä se tuupertuu kamelintaluttajakin pesismailalla !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Sun olemattoman hatun allalta valitettavasti löytyy tyhjää.

    Äänestä

nää suvakkien rasistiset lausunnot täällä on ala-arvoisia
heinäsirkkojen puhetta

Äänestä

Kyllä tämä Suomi on huono paikka, mutta pääseehän täältä takaisin ihanaan Syyriaan ja Somaliaan.

Äänestä
  • Eivät ne lähde vapaaehtoisesti, kun Suomessa on pakolaisille kaikki ilmaista.

    Äänestä

Forssan poliisille voi lähettää asiasta kommentteja! S-posti osoite on

[email protected]
[email protected]
Tuo sana hame kuvaa poliisin toimintaa matuasioissa Suomessa !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • sanni gl ei tule kantamaan vastuuta yhtään mistään

    Forssa sanoi ensin kaikesta päätellen "EI "
    ja tässä on tulos,
    kun VOKki viedään sinne väkisin

    sanni tekee velkaa toiselle
    eihän se sitä vielä kosketa
    kokkarepolitiikot ovat tehneet velasta uuden plussan

    Äänestä

suomi on sivistysmaa koulunkäyneet nuoret .olkaamme käytökseltäänkin sivistyneitä.
jos jotain sansanomista ilmoittaa poliisille heille kuluu ratkaisu
EI KANNAT RIIPAISTA TULTA VALLOILLEEN kuka sen sammuttaa.
suomeen sellainen laki valmistaa että ovat täällä väliaikaisesti.
voihan olla heijän juoni saada maahaamme sekasortoa ei mennä halpaan.

Äänestä
  • Terroristien huomio ja seuraava iskukohde saattaa seuraavaksi kääntyä ranskasta suomeen näiden törppöjen hyökkäysten takia. Ottavatko vastuun myös sitten?

    Äänestä

  • tulella-leikkivät kirjoitti:

    Terroristien huomio ja seuraava iskukohde saattaa seuraavaksi kääntyä ranskasta suomeen näiden törppöjen hyökkäysten takia. Ottavatko vastuun myös sitten?

    Minnes se suvakkien "ei saa antaa pelolle valtaa" nyt jäi..?

    Juuh, annetaan vaan Vanhaa Kehnoa palvovien laittomien maahantunkeutujien alistaa ihmisiä kaikessa rauhassa, että "rauha säilyy"...

    Äänestä

  • tulella-leikkivät kirjoitti:

    Terroristien huomio ja seuraava iskukohde saattaa seuraavaksi kääntyä ranskasta suomeen näiden törppöjen hyökkäysten takia. Ottavatko vastuun myös sitten?

    TUO OLI UHKAUS!!!

    ai että pitää ottaa silmät kiinni "hulluja" kotiinsa ettei joku muu tule hakkaamaan.
    Niinkö?

    sulla on HYVIN OUTO LOGIIKKA.
    perustelusi perustuu pelkoon.

    Äänestä

  • päätöksiäpelosta kirjoitti:

    TUO OLI UHKAUS!!!

    ai että pitää ottaa silmät kiinni "hulluja" kotiinsa ettei joku muu tule hakkaamaan.
    Niinkö?

    sulla on HYVIN OUTO LOGIIKKA.
    perustelusi perustuu pelkoon.

    Höpöhöpö. Ei ollut. Se oli vain ikävän realistinen toteamus, miten nämä asiat maailmalla ovat yleensä kehittyneet, kun kostamisen kierre aloitetaan.

    Äänestä

  • höpöhöpöpöpön kirjoitti:

    Höpöhöpö. Ei ollut. Se oli vain ikävän realistinen toteamus, miten nämä asiat maailmalla ovat yleensä kehittyneet, kun kostamisen kierre aloitetaan.

    "miten nämä asiat maailmalla ovat yleensä kehittyneet"

    Aivan, herääkin kysymys, että miten Suomi olisi jokin ihme poikkeus näiden muhamettilaisten rauhanuskonnon harjoittajien maahantunkeutumisen suhteen..?

    Jokaisessa maassa missä islamistien osuus kasvaa tarpeeksi suureksi ongelmat ovat aina aivan samoja.

    Mistähän lienee johtuu...

    Äänestä

  • IslamJaSivistys kirjoitti:

    "miten nämä asiat maailmalla ovat yleensä kehittyneet"

    Aivan, herääkin kysymys, että miten Suomi olisi jokin ihme poikkeus näiden muhamettilaisten rauhanuskonnon harjoittajien maahantunkeutumisen suhteen..?

    Jokaisessa maassa missä islamistien osuus kasvaa tarpeeksi suureksi ongelmat ovat aina aivan samoja.

    Mistähän lienee johtuu...

    Unohdit lainata sen lopun "kun kostamisen kierre aloitetaan"

    Äänestä

Kun katsoo MV lehdessä olevaa videota matuja marssimassa astalot käsissään ei voi välttyä pohtimasta miksi heidän maassaan on väkivaltaa. Nämä Matut ovat tuoneet väkivallan mukanaan. Oliko Forssassa aiemmin vastaavaa tappelua ? Ei ollut.

Nämä yhteenotot tulevat pahenemaan ja seuraava luonnollinen askel on että kuolemantapauksia alkaa tulla. Tätä Guggenheimia halajava maanpetturihallitus on toivonut sekä tilannut.

Äänestä

Kuka nyt tuota ylen yksipuolista propagandaa edes uskoo? Tai sipilän partapoikien ylelle kertomia tarinoita?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


porukassatyhmyys kirjoitti:

Vastaanottokeskuksen luona tapahtunut yhteenotto oli turvapaikanhakijoiden mukaan jatkumoa loppukesällä alkaneelle kehitykselle. Vastaanottokeskuksessa asuvat kertovat, että heitä on uhkailtu kaupungilla muun muassa kaupoissa ja kadulla. Keskukseen on turvapaikanhakijoiden mukaan uhattu iskeä myös ensi yönä.

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_forssasta_tiistai-illan_yhteenotto_oli_jatkumoa_viikkoja_jatkuneelle_uhkailulle/9116083

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu