Onko alkoholi vaikuttanut sinun elämääsi?

On kokemusta alkoholisteista.
He ovat epäluotettavia, opin kovan koulun jälkeen olemaan luottamatta. Jos oli perhejuhlat tai tärkeä meno, varmasti ne karuiutuivat miehen juopotteluun, ei voitu lähteä tai perillä oli hirveää, sai hävetä kunnes opin häpeämään vain omasta puolestani.
Viimein lopetin hyysäämisen, olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin, luulin tekeväni hyvää vaikka vain mahdollistin juomisen.
Mies joi jalat altaan ja mielenterveytensä. Nyt ei juo kun ei pysty enää. Aloin sitten seurustella toisen miehen kanssa, hänkin osoittautui alkoholistiksi, tunsin merkit ja jätin hänet. Hän voi nyt hyvin kun lopetti juomisen AA-n avulla.
Nyt on hyvä kumppani, ei raivoraitis, mutta ei ole alkoholistin oireita, ottaa saunakaljat ja siihen se jää.
Itsekin otin aika usein alkoholistin kanssa eläessäni, minusta ei tule juoppoa, en voi jatkaa yhtä päivää pidempää aikaa.
Nyt en juo ollenkaan, joudun syömään lääkkeitä joten ei alkon tuotteet sovi niiden kanssa.

Minulla ei ole ikäviä kokemuksia tai traumoja lähipiirin alkoholisteista vaikka isäni aina perjantaipullon ostikin.

Itse lopetin varsin maltillisen alkoholin käyttämiseni lähinnä siksi että kankkuset muuttuivat iän myötä sietämätömiksi. En arvostele ketään tai itse vartavasten pyri absolutismiin. Kohta tulee kuitenkin kaksi vuotta täyteen ilman alkoholia ja se tuntuu hyvältä, vapauttavalta.

Isäni kännäsi harvoin mutta useina kertoina niistä hän kannusti muuta perhettä reippaaseen ulkoiluun vuodenajasta riippumatta.
Joskus oli puukko lisäkannustimena.
Kun emme ulkoilleet niin vanhempani ottivat eri asteista nokkapokkaa jääden usein verbaalisellekin tasolle.
Liikuntaharrastukseni juontaa varhaislapsuudesta.

Esimerkin käänteinen vaikutus. Jo varhain, ennen ensimäistäkään seurustelusuhdetta, päätin ryhtyä nuoreksi kapinalliseksi ja torjua kotini esimerkin ja normit.

Itse olen törmäillyt kännissä. Paras saavutukseni lienee vieraalla autolla, kännipäissä, jouluaatton iltana klo 20:n tietämissä, keskikaupungilla, vasemmanpuoleisessa liikenteessä liikennemerkin päälle ajo.
Humalassa tappelu kehitti laskutaitoani ja arviontikykyäni. Lukiossa matemaatti´set aineet olivatkin lemppareitani.

Lopetettuani töissä käymisen kokeilin pitkähköä tissutteluputkea mutta sen lieveilmiöiden johdosta päädyin nykyiseen järjestelmään 13 vuotta sitten.
Rytmitys, rytmitys, siinä on oleellisin!
Muutaman viikon jälkeen tulee täyteen 4:n kuukauden putki täysin raitista, kuntoilevaa elämää. Sitten vastapainoksi otan kuukauden palautusjakson.
Tuntuu toistaiseksi sopivan ikärin elämään.

Isoisästä selkein muisti on, kuinka seisomme vajan ulkopuolella ja rynkytämme lukittua ovea. Hänestä ei ollut kuulunut moneen päivään, ja juuri ennen lukittautumistaan hän oli jahdannut mummia kirveellä.

Siihen aikaan oli suuri häpeä kutsua poliiseja paikalle. Mummi oli kyllä urhea nainen, uskalsi joka ilta mennä nukkumaan vaikka ukki oli mikä oli. Siinä mielessä maailma on nykyisin parempi, yritämme edes huolehtia toisistamme, apua on jossain määrin saatavilla.

Minulla on tapana äkillisen ison kriisin tullen vetaista vähintään puoli pulloa viinaa (esim. puoliso kärysi pettämisestä 20 hyväksi luulemani vuoden jälkeen tai hoksaaminen että "ystävä petkutti 14 000, on niitä vuosien aikana tullut muitakin iskuja).
Kännipäissäni sitten soitan siskolle/veljelle/ystävälle, jolle tämä aihe parhaiten sopii. En esim. soita lapsesta tullutta surua lapsettomalle ystävälleni. Mölisen ja ulisen tuskaani. Voi myös olla etten soita kenellekään vaan laitan klassisen musiikin soimaan ja möyrin asiaa itsekseni.
Kun sitten siitä toivun, alan toimia. Olen ihan varma että jollen ottaisi viinaa, jotenkin katkeaisin tai romahtaisin hoitoon vietävään kuntoon. Viina on ollut enemmän pelastukseni kuin tuhoni.
Kun kaikki syystyöt on tehty, marjat ja perunat kerätty, matot pesty, kuljeskelen lasin kanssa vaikka koko päivän, katselen kätteni tuloksia, siis palkitsen viinalla itseäni.
Kun olen turhautunut, yleensä sateella pimeässä marraskuussa, kun ulkona ei ole mitään tekemistä, väsyttää lähteä sisäliikuntaan, istun sohvan nurkassa kaljalasin kanssa, kynttilä ja pihavalot palamassa ja mietin elämää.
Kun olen innostunut, kierrän kotona lasin kanssa huoneissa ja suunnittelen uusia käsitöitä, milloin maaluuta, milloin nikkarointia.
Ja on niitä muitakin syitä (??). Jos otan liian usein, pukkaa pelko alkoholismista, syyllisyys ja laitan pullonkorkin ja suuni kiinni. Ja aamulla töihin tavallista puuhakasta arkea jatkaen.

Kärsin jonkin verran isän tissuttelusta lapsuudessa. Kyllä hän työnsä teki ja olikin kova työmies, mutta ne viikonloput olivat ikäviä kun niitä kavereita tuli ja turrasivat siinä ja tupakan savua oli tupa ja tienoo täynnä. Tietenkin hän oli välillä myös kavereidensa luona. Isän elämäntapa toi närää ja sai äitini turhautumaan ja nalkuttamaan.
Lapsuus oli onnellista aikaa ja mutta jos siitä muistaa varjopuolia, niin ne liittyvät isän alkoholiharrastukseen ja siihen liittyviin ongelmiin.

En ole kärsinyt vanhemmistani, vaikka viina kuuluukin elämääni.
On kuulunut jo 14-vuotiaasta asti.
Miksi ihmeessä haukutte vanhenpianne?

H.

Kyllä. Tohon "varjojen maailmaan" eniten satuttavia juttuja liittyy enempi traagisiakin juttuja kun itse tai lapset joutuivat väkivallan kohteeksi.

Omituinen pari vanhempani olivat, isä raivoraitis, otti aina yhteen villikkoveljieni kanssa ja äiti sitten ihan eri maata, onnellisia riidoistaan huolimatta kuitenkin keskenään olivat.
jokaisen täytyy oma suhteensa alkoholiin määritellä ja olen se tehnyt ja elänyt suhtkoht sovussa tuon määritelmäni mukaan. Siihen kuuluu vallattomat opiskeluvuodet ja muutenkin riekutusvuodet pääkaupunkiseudulla.

Eniten elämääni on kuitenkin vaikuttanut muutamien vuosien takainen ihmissuhde, joka tuli kuin suloinen lintu ikkunasta ja rojahti lopulta alkoholismiin keskelle lattiaa. Se lintu vei mukanaan kirjoittamisen maailmaan, se oli lempeä enkeli sulkakynäni yläpuolella, kannusti ja rohkaisi. Tuntuu yhä vaikealta, kohtuuttomalta ja jopa pahalta,että se herkkyys millä tuo ihminen kohtaa elämänsä ja ympäristönsä vaatii peitokseen aina raskaan alkoholin.

Toinen satuttava ajatuksia herättävä tarina on ystäväni tytär, joka romutti nuoruutensa ja vammautti todennäköisesti oman lapsensa elämää viinin lipityksellä.
Elämä on niin kummallista, se ei aina anna oikeita avaimia surun ja menetyksen kohtaamiseen vaan joskus sen helpoimman polun, joka vie alkoholismiin ja aihettaa niin paljon murheita monille siinä ihan lähipiirissä.

Alkoholi on vaikuttanut elämääni ja vaikuttaa yhä. Olenkin sanonut, että tuurijuoppo isäni on ollut minun elämäni korkeakoulu - niin paljon olen joutunut asiaa työstämään, että olisin selvinnyt edes näin.
Kuulun siis viiteryhmään AAL=alkoholistien aikuiset lapset ja olen kouluni käynyt..))
Tavannut kohtalotovereita, kuunnellut tarinoita, joissa kyllä löytyy variaatioita...
Vaikka isä oli väkivaltainen äitiä kohtaan humalassa ja kodin ilmapiiri oli usein ahdistava ja pelonsekainen, oma tarinani saattoi sittenkin olla kevyemmästä päästä.
Ja hyvää on tietysti se, että minä ja sisarukseni olemme ulkoisesti menestyneet hyvin ja tässä elämänvaiheessa me kaikki muistelemme isää rakkaudella, ymmärtäen. Hän ei ollut luonnevikainen vaan rakastettava ihminen, josta sitten viinan myötä näkyi sellaista, mikä voi näkyä kenestä tahansa vaille jääneestä ja elämään pettyneestä.

Ne vauriot, jotka itsessäni olen tunnistanut, ovat kyllä tyyppillisiä alkoholistien lapsille:
he ovat vakavia, (liian) vastuuntuntoisia, heidän on vaikea luottaa toisiin ihmisiin.
(Tuttuni totesi tähän: "mutta eihän ihmisiin pidäkään luottaa"..))
Tommy Hellsten käytti meistä ilmaisua "häpeään sidottu persoonallisuus" ja se kyllä kattaa paljon. Sosiaalinen häpeä istuu syvällä. Kun ei voinut olla huoleton. Ei olla poissa kotoa, koska piti suojella äitiä, olla keventämässä tunnelmaa, estämässä riitoja, ennakoimassa fiiliksiä. Vielä minun lapsuudessani likapyykkiä ei pesty kylässä ja vaikka joskus mentiin yöksi naapuriin isää pakoon, asiasta ei puhuttu edes kotona.

Vaikka lähipiirissäni ei ole alkoholisteja pakkaan ylireagoida läheisten vähäiseenkin alkoholinkäyttöön. Joskus jopa "pullojen kolina" saa minut hälytystilaan... Silti olen onnekkaampi kuin moni muu. Jotkut saattavat voida fyysisesti pahoin pelkästä alkoholin hajusta... Ja sitten on tietysti niitä joille kehityy oma riippuvuus.
Väittäähän joku teoria, että alkoholistigeeni perittään...

On minusta itsestäni kokemuksia.

Kyllä se pämähtää päähän jos sitä juo enemmän kuin standardit sallii.
Kyllä jokainen suomalainen on nähnyt vähintään yhden humalaisen, tai tulee näkemään joka tapauksessa, ennen kuin tuonen tippapullo on viimeisessä pisarassa.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia alkoholin eikä alkoholistien kanssa.
Tapaamieni juopuneiden kanssa olen tullut hyvin toimeen.
En puutu toisten elämään, ohjeita antaen enkä heitä elämäntapansa vuoksi moittien.

Isäni käytti harvoin viinaa, mutta hän nautti sitä huonolaatuista. Äiti taas syljeskeli lasiin. Joten suhtautumiseni lienee lähellä raitista. Tiedän, mitä krapula on ja nyt kun elämää on enemmän takana kuin edessä, en halua päivääkään pilata potemisiin. Juoma kun on hetkessä viemäristä puhdistamolla. Kumppani käytti yhteiselomme aikana antabusta, joten hänen juomiset loppuivat alkuunsa, kun tajusin 3. polven ongelman. Ovi olisi kääntynyt ulos, jos viina olisi sanellut elämää. Aikuistua voi milloin vaan. Ja hän oli uskokaa tai älkää todella tyytyväinen tekemäänsä muutokseen.
En kestä örisijöitä. Vanhan ajan puliukkoja ei ole, jotka jossain metsikössä tissuttelivat omissa oloissaan- ne oli niitä, jotka hoitelivat sotatraumansa näin.
Luonnehtisin asennettani niin, että drinkki joo, ok. Ruokajuoma ok. Pikku olut todella joskus, ok.
Ja olen todella huolissani joistakin tutuista, joiden sietokyky ylittää omani kymmenkertaisesti. Mutta, oma asiansa.

Kyllä, känissä ja kihloissa on ollut kivaa. Naimisissa ja krapulassa olo ei ole ollut auvoita

Ja että valtio myy sitä!
Sääliksi kävi monia lapsia varsinkin, mutta kyllä samoin vaimojakin.

ei ole vaikuttanut eikä kiinnosta viina, en ole elellyt sen vaikutuspiirissä.

Hajahavaintoja alkosta.

Turruttava vaikutus. Kun muutama vuosi sitten saimme päivällä Espanjaan tiedon poikamme kaksosten menehtyneen kohtuun niin otin mukaani brandypullon sekä pari olutta ja menin talomme sivulla olevaan, hiljaiseen puistoon turruttamaan oloani ja itkemään mielipahaani.

Vaikutus kanssaihmisiin. Kaikki vanhat hyvät kaverini ovat kuolleet alkon avustuksella. Ensimmäinen 60-luvulla sotkeuduttuaan kännissä kalaverkkoihin, seuraavat menehtyivät "aineenvaihdunnan häiriöihin" alkaen 40v pinnassa ja viimeinen, ainoa joka kävi töissäkin, pian eläköidyttyään 63:na.
Ruotsin kaverini hukkui Itämereen 90-luvulla. En tunne olosuhteita mutta ihmettelen jos alkolla ei olisi ollut osuutta.
Olimme kaikki kavereita loppuun saakka vaikka elämäntapamme eriytyivätkin jo 60-luvun alkupuolella. Joskus avustin heppuja pikku pullolla ja tupakkatopalla.

Heput olivat harmittomia, hiljaisia ja omassa porukassaan viihtyviä. Osa asui syrjäisessä rintamamiestalossa. Kaksi kaveria laitakaupunkin pienessä mökissä.

Tuosta kertomisesta tai ei...

Alkoholismi ei jätä ketään läheistä rauhaan, se leviää kuin muste kaikkiin joita alkoholisti koskettaa. Miksi suojella häntä... jos näin ajatellaan, ei olla päästy kovin pitkälle siitä ajasta jolloin mummini sai ihan yksin pelätä ukkia. Se on vääränlaista lojaalisuutta, piilottelua.

Kissa pöydälle vaan! Vaikeaa operoida, jos se ei ole siellä.

Jokaisella lienee omaisia ja tuttujakin joitten ongelmana alkoholi ollut
-- siihen menehtyneitäkin. Ongelmallisia ovat myös ne, jotka "vihoissaan kypsyneinä" tarjoilevat erilaisia metanoli-pontikoitaan ties milloin mihinkin vaivaan - ihmiset menee tosi kurjaan kuntoon - sain joskus lahjaksi flunssa-aikana tuttavan valmistamaa saunankiukaalle heitettävää tervalöylytiivistettä
- valmistettu aitotervasta jääkarhu-tuulilasinpesunesteeseen liotettuna
- tietysti kokeilin - rajut yskänpuuskat ahdistuksen kanssa kyllä liman hengitysteistä irroitti, mutta olo oli kuin tajunnan pimentymistä ja kiikunkaakun
henkirievun varassa roikkuumista monta päivää - aikanas sitten helpotti.
Sekin noista "kansanparannushoidoista" - rajuja ovat.
Yleensä kai noissa metanolikanistereissa on varoitusmerkkejä aineitten hengittämisenkin vaaroista - ei kanttuvei-kunnossa edes kykene tai saa lähteä edes autoilemaan tai muuhunkaan liikenteeseen.

Kyllä tavallaan kun olin pieni, isäni ei ollut mikään holisti mutta hänen sota muistot ja viina olivat vähän suuria mitään ei tapahtunut, 15 vuotiaana muistan kun heitin hänet hankeen ja siihen muistaakseni loppui. Vähän vaikeaa kun 2 vuotiaasta muistaa kaikki.

Ei tarvii olla akoholisti kun riehuu kotona ja ajaa perheen ulos yöllä, siihen riittää persoonallisuushäirö.