Olisi voinut vielä jatkaakin. Valitettavaa, jos konkurssi tulee. Mutta toivottavasti jotain maahanmuuttoon liittyvää toimintaa tulee Kivitippuun. Useimmat vastaanottokeskustoimintaa jyrkästi arvostelleet kirjoitukset ovat tulleet Kauhava-Lapua-Seinäjoki -akselilta. Lappajärvelle vastaanottokeskustoiminnasta on ollut selkeää taloudellista hyötyä ja monikultttuurisuuskin on hyödyttänyt meitä monin tavoin. Lappajärvi lisäksi ei tule koskaan liittymään mihinkään muuhun kuntaan, ei varsinkaan Kauhavaan. Vaan säilytämme itsenäisyytemme. Siksi meidän politiikkamme voi herättää kummeksuntaa muualla maakunnassa. Ei se täysin savolaisperäisyydestämme johdu. Näin lappajärveläisestä näkökulmassa maakunnassa ollaan mustavalkoisia, yksisilmäisiä ja hivenen tyhmiäkin.
Hyvä kun Kivitippu sai olla vastaanottokeskusksena
savopohjalainen
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olipa taas mielipide :-) Tämän vokkibusineksen takia taisi Kivitipunkin arvo pudota puoleen. Onneksi valtio katkaisi tuon rahastamisen, jota ei olisi pitänyt edes aloittaa.
Ei kovin fiksua ollut Lomayhtymän velkojilta antaa tuon vuosi sitten tapahtua.
Mikä oli muuten tuo YLE:n uutisointi tänään näistä Kepun säätiöbusineksista? Eikö samat sällit olleet mukana myös Lomayhtymässä?
Älä ny, etkö oo lukenu päivän ilikkaa? Etusivun uutinen sulle, kun et kerran tierä
Maahanmuutto painottuu kaupunkiseutujen kisassa
Kaupunkiseutujen kisa kovenee. Pudotuspeli on koko ajan kiristymässä. Pärjäävillä on selkeät tavoitteet ja riittävä väestöpohja.
Väestönkasvua voi turvata avoimella asenteella maahanmuuttoon. Menestyvä kaupunkiseutu toimii asiassa myös aktiivisesti.
Seinäjoen ja Vaasan seutu ovat aluekehityksen kärkeä. Yksikään kaupunkiseutu ei saanut kokonaisarvosanaksi erinomaista.
Voi ei mitä shaibaa taas. Aloittaja tiedetään.
No kyllä on taas katkeraa suvakkipropagandapaskaa!!! Kyllä täälä lappajärveläiset kirjottaa! Tälläinen suvakki lässytys on muualta peräisin! Koita sinäkin viimein tajuta että loppu mikä loppu.... :D:D eiköhän se seuraavissa vaaleissa näy mitä kuntalaiset on oikeasti mieltä... Tai kyllähän tuosta suunnasta merkkejä näkyy! Jos suostuu tajuamaan. .. Esim. KunnanHallituksen erotus! Kaikki muu arvio on katkeraa propagandaa!
Ns suvakin ovat älykkäitä.
Joo sustakin oikeen loistaa älykkyys! Dorka!!!
Not on alapään viemänä taas liikenteessä, pyärähti forssakin rotuasialla -aina suvunjatko mielessä, muutta huanompaan suuntaan, koskas veihti kaulalla suorittavat senkin tempun hääl.
Monikulttuurisuus tuntui olevan vaasan seudullakin, kun monikulttuuria sotapakolainen toi suomeen.
Aloittajalla nyt joku hurma päällä.Rustaa ny asentees ajantasalle ja nää ympärilles.Tuhottu matkailu bisnes ja tautinen kivitippu
Ei se matkailu ole ollut bisnes, vaan yht.kunnan tukema kuntoutustoiminta. Myös kunta on tukenut. Että sellaista bisnestä.
Tuettuja lomia siellä vietettiin. Vähemmän omilla rahoilla siellä lomaili.
Onneksi tähän saakka ei Kivitipussa menty:
http://jarironkainen.fi/tiedottaminen-forssan-tapauksessa-epaonnistui-taysin/
Tuli maahanmuuttoviranomaisilla järki käteen ajoissa.
Kymmenen vuoden päästä saamme nauraa kuinka typeriä olemme olleet...
https://sites.google.com/site/lappajarvipakolaiset/
Saatiin uusia , nuoria asukkaita. Hyvä niin.
Todellakin heillä lomakausi jatkuu loputtomiin,hyvä niin.
Äkkijä mieli kunnassa muuttu,jokin aika sitten oli huva kun kuntaan sai rikkaita eläkeläisiä,siinnä oli järkejä nyt pitäjään otetaan porukkaa jonka kanssa vielä ollaan ihmeessä,kivikauteen palataan lappajärvellä
Paljonkohan nuatten ympärille tarvitaan hyyssäreitä, jotta selviävät päivästä toiseen....
Mukavia maahanmuuttajia täällä on.