Lexan blogi Googin sodastra
"Raamatun opilla Googin sodasta on keskeinen asema yhtä lailla Israelia kuin pakanakansojen loppukohtaloita julistavissa raamattuteksteissä. Olen sen verran elinvuosia kokenut, että olen läpikäynyt Goog-aiheeseen liittyvät kiinnostuksen nousut ja laskut Suomen Siionissa. Kirjastossani on lähes sata Googia käsittelevää kirjaa ja kirjasta ja arviolta 600 vuosikymmenien aikana kirjastoon siirrettyä artikkelia. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen käynyt lähes viisitoista kertaa Israelissa. Jokaiselta matkaltani olen tuonut - kiitos rakkaitten toorajuutalaisten kirjakauppiastuttujeni - ainakin yhden, useimmiten kaksi tai kolme Israelissa ilmestynyttä eri kielillä painettua julkaisua aiheena lähestyvän Googin sodan arviointi juutalaisesta näkökulmasta.
Kahden vuoden ajan olen kuullut uudestaan ja uudestaan kysymyksen: Onko mitään uutta Googin suunnalta? Jumala on laskenut henkeeni vahvan vastuullisuuden itärajalla elävän kansamme ja kristittyjemme kohtaloista. Arkistossani on esimerkiksi David Wilkersonin, Hal Lindseyn, Emanuel Minosin ja muitten kansainvälisten opettajien tulevaisuutemme varalle säilöttyä Googin aikeisiin liittyvää opetusta. Oma hengellinen isäni ja opettajani Ensio Lehtonen kirjoitti ja puhui vuodesta toiseen aiheesta ja jätti jälkeensä ainoalaatuisen arkiston suomalaisten tutkimusta Googin sodasta.
Olen saanut istua niin tri Uuras Saarnivaaran kuin professori Aapeli Saarisalon jalkojen juuressa ahmien ymmärrystä Googin sodasta. Samalla olen tullut herätetyksi käsittämään, että - Saarisaloa lainaten - ei tiikeri raidoistaan pääse, eikä Venäjä-Peto aikomuksistaan niin Israelin kuin Suomenkaan suhteen. Syksyn tullen itäraja-kokouskiertueemme jatkuu. Jos Herra suo, ainakin viisitoista kaupunkia on ohjelmassa alkutalveen mennessä. Ja sitten Suomen juhlavuosi haastaa tavallansa aivan uuteen ponnistukseen armon levossa. Ilman ajallista kiristystä valmistan kirjaa GOOG JA SUOMEN ITÄRAJA mahdollisesti loppuvuoden levitykseen. Sitä odottaen aina sIlloin tällöin ilmestyy syksyinen blogi tästä aihemaailmasta."
Tässä blogi kokonaan
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/892/ajatuksia_googin_sodasta_uusi_vanha_aihe

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hesekielin kirja jakautuu selvästi kahtia (luvut 1-39 ja 40-48).
Se, mitä kerrotaan jälkimmäisessä osiossa
ei voi toteutua ennenkuin Herra on palannut
ja perustanut Israelille valtakunnan.
Silloin ollaan siis jo Messiaan Valtakunnassa,
on koittanut seitsemäs millenium,
tuhat vuotta kestävä aikajakso,
jolloin Vanhurskaus hallitsee Jumalan pyhällä vuorella.
Emme siis vielä ole tuossa ajassa.
Mutta kuinka lähellä sitä olemme.
Viikunapuun ihme oli edellytys sille,
että viikunapuuta ja muita puita voitiin alkaa tarkkailla.
Siitä alkoi se viikunapuun sukupolvi, josta Jeesus sanoi:
"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus:
kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat,
niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
Samoin te myös, kun näette tämän kaiken,
tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
Totisesti minä sanon teille:
tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat."
(Matt 24:34)
Viikunapuun ihme on siis jo tapahtunut.
Jotkut niistä ihmisistä, jotka olivat elossa,
kun tämä tapahtui, ovat elossa, kun Jeesus tulee takaisin
ja perustaa Israelille Valtakunnan.
Hesekielin kirjan ensimmäisen osion loppusuoralla luvussa 37
saamme lukea kuolleitten luitten ihmeestä,
mikä on jo suurelta osin toteutunut.
Kuolleet luut ovat lähentyneet toisiansa eri puolilta ympäri maailmaa.
Ja nahkaakin on alkanut kasvaa luitten ympärille.
Mutta Henkeä tuossa syntyvässä ihmeessä ei vielä ole.
Siihen tarvitaan uudestisyntymisen ihme.
Sama uudestisyntymisen ihme, joka voi tapahtua ihmisyksilössä,
tulee tapahtumaan Jaakobin kohdalla koko kansaa koskien.
Jaakobista (Pettäjä) tulee tuon ihmeen myötä Israel (Jumalan Ruhtinas).
Tällä hetkellä Jaakob on lihallinen. Se ei vielä tunne Jumalan Voimaa.
Me siis elämme nyt aikaa jossain Hesekielin kirjan
lukujen 37 ja 38 välimaastossa,
joista jälkimmäinen viekin meidät sitten jo suoraan Googin sotaan.
Ja kun se on saanut luvussa 39 kerrotun loppunsa,
on Israelin uudestisyntymisen ja Messiaan Valtakunnan aika.
http://kalamos.keskustelu.info/viewtopic.php?f=332&t=358