Työpaikallani on käytössä "sovittu" käytäntö, että töitä tehdään siihen asti, kunnes viimeinen työ on saatu loppuun eikä sitä jätetä kesken työajan päättyessä. Tällaisia tilanteita tulee jatkuvasti eteen, eli töissä pitäisi varautua olemaan 10-30 minuuttia ylimääräistä. Näistä ei saa ylityökorvausta vaan liukumaa, johon ei lasketa minkäänlaista kerrointa. Työpaikalla on sekä talon omia, että vuokratyöntekijöitä ja työnantajan mielestä tämä on sovittu paikallisesti, mutta mitään kirjallista tästä ei löydy.
Onko tällainen luvallista toimintaa ja onko työntekijöillä oikeasti velvollisuus sitoutua tällaiseen? Työsopimuksessa asiasta ei ole minkäänlaista mainintaa. Jotenkin maalaisjärjellä olettaisin, että jos tällainen omalla ajalla töihin jääminen olisi pakollista, siitä pitäisi saada liukumaa jonkinlaisella kertoimella tai pieni "varallaolokorvaus" tms normaalin palkan lisäksi.
Työnantaja pakottaa keräämään liukumia
25
4529
Vastaukset
- kelpaisi-työ
Mitä ylimääräistä työaikaa se on, kun kerran siitä saa liukumaa? Elä sen mukaan, mitä työpäivä voi kestää, tai vaihda työpaikkaa, jos uskot, että muualla työpäivä päättyy aina minuutilleen samalla kellonlyömällä.
- Vuorikiipeilijä
Onhan se ylimääräistä työaikaa silloin jos se rajoittaa elämää siten, että kaikki menot joutuu suunnittelemaan siten, että töissä saattaa milloin tahansa mennä klo 16.30 asti. Eikä näitä liukumia kuitenkaan saa pitää milloin haluaa vaan ne pitää sopia jo kaukaa etukäteen. Ymmärtäisin jos tämä perustuisi vapaaehtoisuudelle, mutta jos töihin pakotetaan jäämään, niin korvauksen pitäisi olla jokin muu kuin minuutti minuutilta.
- Anonyymi
Vuorikiipeilijä kirjoitti:
Onhan se ylimääräistä työaikaa silloin jos se rajoittaa elämää siten, että kaikki menot joutuu suunnittelemaan siten, että töissä saattaa milloin tahansa mennä klo 16.30 asti. Eikä näitä liukumia kuitenkaan saa pitää milloin haluaa vaan ne pitää sopia jo kaukaa etukäteen. Ymmärtäisin jos tämä perustuisi vapaaehtoisuudelle, mutta jos töihin pakotetaan jäämään, niin korvauksen pitäisi olla jokin muu kuin minuutti minuutilta.
Viimehetken "pakottamiseen" sopisi hälytysrahan korvaus. 2:n tunnin palkka / kerta.
Lisänä tietenkin palkka tehdyltä työajalta.
Saattaisi kannustaa työnantajaa suunittelemaan hommia.
Pk-yrityksissä esiintyy tuollaista hetkessä elämistä mutta niissä olisi helppo hoita asiat joustavasti, molempia osapuolia tyydyttävästi.
- Liukuma_on_vapaaehtoista
Täsmennetään liukuvan työajan ja ylityön käsitteistä.
Ylityö edellyttää aina työnantajan määräystä ja työntekijän suostumusta riippumatta siitä, onko käytössä liukuva työaika vai ei. Työnantaja ei voi pakottaa ylityöhön.
Liukuvassa työajassa työntekijä päättää itse työajan sijoittelusta sovitun liukuman rajoissa. Mikäli työntekijä oma-aloitteisesti ilman työnantajan määräystä tekee liukuman puitteissa yli kahdeksan tunnin työpäiviä tällöin ei muodostu ylityötä.
Jos työnantaja pyrkii käyttämään hyväkseen liukuvaa työaikaa ylityön sijasta, tulee tähän puuttua. Työnantaja on vastuussa työn resursoinnista.- Vuorikiipeilijä
Eli eikö tämä ole aivan selvä peli, että työnantajani teettää halpaa ylityötä antamalla ne 1:1 liukumina? Näitä liukumia ei voi pitää kovin vapaasti ja kaiken lisäksi esimies on sanonut, että esim. viiden minuutin ylityksistä ei hänelle välttämättä kannata edes ilmoitella koska ilmoitukseen menee helposti enemmän aikaa kuin itse ylitykseen.
- työaika
työaika/työsuojelu
http://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyoaika - nimie
5 min. = 15min ja 15min. = 30min. jne minimiveloitus melkein jokaisessa maksavassa palvelussa on tänä päivänä väh. 0,5h yleensä 1 tunti joten sama periaate duunariilla.
- ihmisenaika
Firma ei ole terve. Firma jossa asiat kunnossa ei rasita henkilökuntaansa millään ylimääräisellä työllä.
Firma joka muutoinkin teettää jatkuvaa ylityötä on epäterveellä pohjalla eli henkilökuntaa on joko liian vähän tai asioiden järjestelyssä on merkittävä ongelma. - speede
täyttä pelleilyä ei mitään hyötyä kenellekkään
- sdkldfjklsjl
Lopetat sen ilmaisen lisätyön tekemisen ja jätät vaikka kesken ne työt mitä et kerkeä normaalin työajan puitteissa tekemään. Jos tulee mutinaa niin latelet ehdot että joko ylityökorvaus, lisää henkilökuntaa tai työt jää vaan tekemättä mitä ei kerkeä tehdä.
Jos ei mikään noista käy niin on parempikin että tuollainen "työ" loppuu.- kokokoklkö
Ei työntekijän kannata alkaa yhtään "ladella ehtoja" tai saa pian ladella niitä kilometritehtaalla.
Ei kai joku 10 minuuttia maailmaa kaada? - xxxxxxxxxxxxx
kokokoklkö kirjoitti:
Ei työntekijän kannata alkaa yhtään "ladella ehtoja" tai saa pian ladella niitä kilometritehtaalla.
Ei kai joku 10 minuuttia maailmaa kaada?Ei niin voit vaikka lähteä 10 min. aikaisemmin ihan hyvin. Turha siellä työpaikalla on kuluttaa aikaa, Siinä ei ole yhtään järkeä.
- mitähähh
Miten voi edes olla sellainen työpaikka, että sieltä pääsisi aina samalla kellon lyömällä ulos? Itsellä jäänyt sen seitsemät suunnitellut menot menemättä kun ei pääse töistä lähtemään. Esim. jos olen työhuoneen ovella menossa ruokikselle, vessaan, kotiin tms. ja juuri tulee joku työkaveri työasian kanssa/työpuhelin soi, kyllä sitä vaan peruutetaan takaisin huoneeseen ja homma hoidetaan loppuun. Siinä voi mennä vartti, siinä voi mennä tunti. Tietysti jos on menossa esim. kampaajalle tai hammaslääkäriin tms, töistä suoraan ja josta ei voi myöhästyä on pakko sanoa että nyt pitää lähteä. Mutta todella harvoin.
Kun on liukuma ja kellokortti kuitenkin merkkaa sinne joka minuutin niin saahan ne sitten vapaana. Mukava pitää viikolla vaikka joskus vapapäiväa ja lähteä risteilylle kun ei ole ruuhkaa tai siivota kotona tai vaan lampsia kaupungilla ja hoidella asioita.
Tuo ongelma ratkeaa sillä, että varaudut olemaan joka päivä klo 16.30 saakka niin ei pinna pala.- faktat_esiin
Ja paskat se niin ole, jos olet lakeija ja pelkuri niin toimit noin mutta tosi duunari lähtee kun 8h päivä tulee täyteen ellei sitten ole sovittu ennalta ylitöistä missä prosentit juoksevat ja ylityörahat saa seuraavassa tilissä ulos.
Minulla jokaikinen työpaikka, josta ei voi lähteä kun työaika loppuu on outo.
Omasta halustani jos aikaa riittää voin vastata työluuriin tai läpättää työkaverin kanssa (riippuu asiasta).
Mutta en kyllä jos olen menossa paskahuusiin tai lähdössä kotiin. Ainoa poikkeus voisi olla joku kriisipuhelu.
- sak1
Tämän takia kannattaa olla liitossa eikä missään ytk.kassassa.
Liitto hoitaa asiat kuntoon ja pitää duunarin puolta.
Ko.asia pitää sopia luottamusmiehen tai luottamushenkilön kanssa. - jdsklfklfjlsdl
Ryhdy tekemään sillä tavalla että et edes aloita uutta tehtävää kun kello alkaa lähennellä työpäivän päättymistä etkä todennäköisesti kerkeä saamaan sitä uutta tehtävää valmiiksi ennen poislähtöä. Vetkuttele viimeisen tehtävän kanssa siten että saat sen valmiiksi vaikka 5 minuuttia ennen työpäivän päättymistä niin pääset lähtemään ajallaan.
Tyhmä paljon työtä tekee varsinkin jos ei saa siitä korvausta, viisas pääsee vähemmällä. - Pakottamatta
Jos firmassa on kaikki TES:in mukaisella minimipalkalla töissä ja työnantaja lukee muutenkin työnantajan versiota TES:istä kuin raamattua, on aloittajan purnaaminen aivan oikein.
Mutta jos tämä on se ainoa asia, jossa työnantaja pyytää joustoja työntekijöiltä ja pitää muuten työntekijöistään huolta, kannattaisi aloittajan vaihtaa työpaikkaa.
Tämä on tietysti aivan oma mielipiteeni, mutta mielestäni se on ainakin meidän työyhteisössä palvellut kaikkia jotka ovat homman tajunneet. Itselläkin nykyisin 1,7x taulukkopalkka kaiknennäköistä pientä kivaa viritystä. Töistä lähden kun työt on tehty, mutta vastapainona mahdolliset arkipäivään osuvat menot sijoitan tarvittaessa työaikaan jolloin noita ylimääräisiä tunteja ei edes joudu ilmaisena työnä tekemään. Varmaan työnantaja jää jokusen tunnin tai pari työpäivää vuodessa voiton puolelle, mutta so what....minulle tämä järjestely sopii aivan hyvin. - Anonyymi
Jos kerran kusetukseen lähtee mukaan niin olet aina se kusetettu joka asiassa.
Työnantajan pitää järjestää asia ettei tule liukumaa joten jos niitä ei asia kiinnosta niin ei duunariakaan pidä kiinnostaa huonosti järjestelty työn organisointikaan paskan vertaa.
Kertoo vain että on liian vähän duunareita ja yritetään kuormittaa ilmaiseksi ainakin yhden hepun työpanos vakkariporukalla, samalla pomot savat tästä jonkun bonuksen kun teette ilmaiseksi pomo mulkkujen eteen töitä ilman ylityöprosentteja. - Anonyymi
Aina näitä saa lukea että "pakotetaan" jotenkin erilaiseen työaikaan työpäivän mitassa, mutta se ei ole laillista oikeasti joten lopettakaa nämä mielikuvitustarinat!
Kyllä työntekijällä on erinäisiä velvoitteita työpäivän jälkeen ja varsinkin lapsiperheiden vanhemmilla hakea ajallaan lapsi hoidosta jne.
Jos aletaan siihen, että poikkeus-säännöllä jatketaan työpäivää 10t mittaiseksi erikoisen kiiretilanteen syystä, voi sen blokata käymällä hakemassa lääkäriltä todistuksen esteellisyydestä tehdä 10t työpäivää.
Jos nyt joku vielä ideoi, että entäpä kun antaa potkut?
No sinulla on lääkärin tosite asiaan eli olet laillisesti pois pakotteista joka voimapaperia oikeudessa!
Toisaalta lopputilihan on pelkkää rahaa itselle ja pääsee erityisen huonosta firmasta eroon!
Firman toiminta ei perustu hyvin hoidettuun johtamiseen mikäli on aina kiire ja työpäivän päättyminen muuttuu päivittäin!
Kiire johtuu pelkästään työnjohdon järjestelykyvyn puutteesta! Työntekijälle ei kyseistä mokaa saa kaataa niskaan miten huvittaa, vaikka näin kuvitellaan! - Anonyymi
Näin se on minun työpaikallakin. Töitä ei jätetä kesken. Tästä syystä sanoin jo kuukautta ennen, että on terveyskeskuksessa aika heti työn jälkeen , jotta ei tule yllätyksenä kun en ehdi eräänä joulukuun päivänä jäädä 10 - 30 minuutin ylitöihin.
- Anonyymi
On kyllä ihmisillä vaikeaa. Julma työnantaja haluaisi että teet työsi loppuun asti ennen kuin hanskat tipahtaa.
Huh huh.- Anonyymi
Jos palkka on minimi (TES) niin todellakin tippuu hanskat kun TES:n määräämä työaika tulee täyteen.
- Anonyymi
Sisään teko.
Erässä sesonkituotteita valmistavassa pk- yrityksessä oli hyvin voimakkasti vaihteleva tilauskanta.
Silloisen metallin tessin mukaan voi yhteisellä sopimuksella tehdä viikossa 60 tuntia ilman ylityökorvausta.
Osa kavereista teki noin. Kun tuli hiljainen aika niin ko. heput lomailivat täydellä slkslls kuka missäkin. Muut täytyi lomauttaa.
Periaate. Jos joku tietää milloin on tarpeen tehdä työtä niin sama henkilö varmaan ilmoittaa milloin haluaa pitää sisääntekovapaansa tai vuosilomansa. - Anonyymi
Voi kun saiskin tehdä töitä niin pitkään, että tulevat tehtyä ja pitää vapaana tunti tunnista. Mutta ei. Tai kyllä saa tehdä, mutta ei merkitä tehdyiksi tunneiksi. Työmäärä sijoittuu erittäin epätasaisesti vuoden varrelle ja siksi työnimussa tekisin pidempää päivää, sitä en kuitenkaan siedä, että pitäisi tehdä täysin ilmaiseksi: eihän se toimisi toisin päin eli saisin haahuilla omilla teilläni ja palkka juoksisi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778